keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Joik joulukalenteri 2018

Tänään vuorossa on Joik joulukalenterin esittely. Tilasin kalenterin Kärkkäiseltä muutama päivä sitten, kun huomasin sen olevan siellä -70% alennuksessa, jolloin koko lysti maksoi vain 30 euroa. Kyseessä on virolainen luonnonkosmetiikkamerkki ja normaalihintaisena kalenteri olisi maksanut 135 euroa, joten ei ollut hinnalla pilattu tämä. Katselin tätä jo marraskuussa, mutta koska olin jo tilannut Lookfantasticin joulukalenterin, en raaskinut ostaa enää toista niin kallista kalenteria. Luonnonkosmetiikkaa on aina kiva testailla joten olinkin super iloinen kalenterin nopeasta saapumisesta.



Joik on siis Viron vanhin ja tunnetuin luonnonkosmetiikka brändi. Tuotteissa käytetään vain laadukkaita raaka-aineita ja minua eniten ihastuttaa Joikin tuotteissa niiden ihanat tuoksut. Usein nimittäin luonnonkosmetiikkaa tuoksuu aika, no suoraan sanottuna pahalle tai ei millekään. Kalenterirasian kannen avattuani huumaannuin heti niistä ihanista tuoksuista mitä laatikon sisältä lehahti ilmaan. Avasin koko kalenterin sisällön kertarysäyksellä, joten kurkitaan suoraan kaikki mitä sieltä löytyi.


Kalenterissa oli Joikin 24 best seller tuotetta. Nopealla vilkaisulla sisältö oli todella monipuolinen ja purkit hyvän kokoisia. Tuotteet eivät ole kaikki täysikokoisia vaan purkit ovat noin 30-50ml, mutta niissä on tavaraa ihan riittävästi moneen käyttökertaan.


Vartalolle tarkoitettu tuotteita kalenterista löytyi useampikin eri puteeli. Yläkuvassa näkyy kaksi eri body lotionia ja vartaloöljy. Vartaloöljy on tarkoitettu ihon pehmentämiseen ja kosteuttamiseen ja sitä voi käyttää niin kuivalle kuin kosteallekin iholle.

Alakuvassa vasemmalla kaksi purkkia ovat kuorintavoiteita. Eniten minua kiinnostaa tuo kahvikuorinta, koska tuoksu oli ihanan vahvan kahvinen ja koostumus vaikutti täyteläiseltä sisältäen oikeaa kahvipurua. Toinen oikealta on kylpysuola. En tiedä onko minulla sille käyttöä, saattaa mennä eteenpäin. Oikealla oleva purkki on vartalorasva, joka tuoksuu appelsiinille ja mintulle. Vaikuttaa heti tosi raikkaalta yhdistelmältä. Olen itse aika huono käyttämään mitään vartalorasvoja, mutta ehkä nyt uuden vuoden kunniaksi voisin vähän petrata itseäni sillä saralla ja kokeilla ainakin muutamaa näistä kalenterin rasvoista. Ainakin minua kiinnostaa tuo yläkuvassa näkyvä omenalta tuoksuva rasva.





Näissä söpöissä pikkupurkeissa tuli käsi- ja jalkavoide. Käsirasvan pitäisi olla nopeasti imeytyvä, joten sitä testaan oikein mielelläni. Mulla tahtoo talvella kuivua ja halkeilla käsien ihon niin pahasti, että rystyset on monesti täynnä pieniä mikrohaavoja. Tykkään käyttää erityisesti sellaisia rasvoja, jotka imeytyvät nopeasti eivätkä jätä jokaista koskeemaani paikkaa rasvaiseksi. Jalkavoiteesta en ole vielä varma jätänkö sitä itselle, koska minulla on iso jalkavoide purkki pannuprojektissa, joka pitäisi ensi saada kulutettua pois.




Kalenterissa oli myös minikoisia saippuanäytteitä. Vasemmalla oleva punainen on marjapalasaippua. Sen jälkeen kuvassa näkyvä on kasvojen pesuun tarkoitettu palasaippua. Tuo pyöreä valkoinen on jalkojen kuorintaan tarkoitettu saippua ja viimeisenä purkissa on kylpy tryffeli. Mikä lie, ajanee kai vähän samaa asiaa kuin kylpypommit jotka pudotetaan kylpyveteen ja ne sulavat sinne. Kaikki vaikuttivat mielenkiintoisilta, joten testaan varmasti kaikkia. Erityisesti tuo kasvosaippua kiinnostaa, koska sen pitäisi jättää kasvojen iho pehmeäksi ja poistaa kasvoilta meikin jämät.




Kalenterissa oli myös kasvoille tarkoitettuja tuotteita. Vasemmalla näkyy kasvoja elvyttävä seerumi, joka sisältää B3 ja C-vitamiineja sekä hyaluronihappoa. Tämä on siis varmaan varsinainen tehotuote. Jännä kokeilla. Tuo samealta näyttävä purkki sisältää kasvovettä, jonka tarkoitus on poistaa kasvojen iholta hellävaraisesti kuollut ihosolukko ja nopeuttaa ihosolujen uusiutumista. Kuulostaa ainakin lupaavalta. Kaksi viimeistä pulloa ovat päivävoiteita. Tuo viimeinen on elvyttävä päivävoide, joka sisältää myös hyaluronihappoa ja vitamiineja. 



Tässä kuvassa näkyy vasemmalla kuiville ja vahingoittuneille hiuksille tarkoitettu hiusöljy. Isompi pullo on greippi ja mandariini suihkuvaahto, joka sisältää mm. aloe kasvin uutetta.



Tässä kuvassa on minusta vähän random tuotteita. Tuo valkoinen on silikoninen kasvoharja, jolla voi hellästi kuoria kasvojen ihoa. Tällaista en ole ennen kokeillut, joten testaan mielenkiinnolla. Keskimmäinen puteeli on huonetuoksua. En tykkää, että kodissani tuoksuu oikein millekään, joten tälle ei löydy käyttöä. Viimeinen tuote on kosteuttava huulivoide. Huulivoiteille on aina tarvetta, varsinkin näin talvella, joten tämä tulee varmasti käytettyä vaikka olikin vähän tylsä tuote kalenteriin.




Viimeisestä luukusta paljastui iso soijavaha kynttilä. Tämä tuoksuu kivalle ja tulee varmasti poltettua jossain vaiheessa.


Kokonaisuudessaan kalenteri oli oikein kiva ja suurin osa tuotteista sellaisia jotka jäävät omaan käyttöön. Olen joitakin yksittäisiä Joikin tuotteita joskus testannut ja muistaakseni ihan tykkäsin kyllä. Nyt onkin paljon ahkeroitavaa uusien purnukoiden parissa, joten saan varmasti muodostettua paremman kuvan ja mielipiteen merkin tuotteista. Koska sain kalenterin näin halvalla, voin tietysti sanoa myös että sain rahalle vastinetta :D Muutenhan nämä luonnonkosmetiikka tuotteet ovat melko hintavia itsessään, joten ihan näin moneen purnukkaan kertaostoksena mulla ei olisi ollut varaa. Kunhan pääsen tuotteita testailemaan, niin kirjoittelen varmasti niistä vielä täällä blogin puolella.

Onko Joik merkkinä teille tuttuja ja sattuiko jollain kenties olemaan tämä joulukalenteri viime jouluna?
2 kommenttia on "Joik joulukalenteri 2018"
  1. mulla oli tämä! tykkäsin kyllä paljon. löysin myös suht edulliseen alle 70 euron hintaan. joikilla on ihania tuotteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvään hintaan itsekin löysit kalenterin :) Olen kyllä itsekin tykännyt tosi paljon, mitä niitä muutamia tuotteita olen jo ehtinyt kalenterista testaamaan. Täytyy ehdottomasti harkita ensi vuonnakin kalenterin ostamista!

      Poista