keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Maaliskuun kosmetiikkasuosikit


Helmikuu vierähti ohi niin nopeasti, etten ehtinyt kirjoitella sen hetkisistä suosikeista. Tämä johtui osittain myös siitä syystä, että otin testiin paljon uusia tuotteita, joista en vielä ollut ehtinyt saada kunnon mielipidettä aikaan. Nyt olisi vuorossa kuitenkin kahdeksan tämän hetken suosikkiani jotka sisältävät tällä kertaa pääosin meikkejä, mutta muutama muukin tuote löytyy joukosta.



Joikin tuotteita olen hehkuttanu täällä blogissa aikaisemminkin ja en vain voi lakata ihastelemasta heidän monipuolisia, tehokkaita ja ihanalta tuoksuvia luonnontuotteita. Tämä vartaloöljy ei ennen testaamista herättänyt minussa paljoakaan mielenkiintoa, sillä ajattelin tämän olevan nimensämukaisesti tosi öljyinen ja jättävän ihon märäksi ja tahmaiseksi. Onneksi uskalsin ottaa tämän testiin, sillä rakastuin tähän heti ensi suihkauksella. Öljy ei nimittäin ole lainkaan öljyinen tai jätä ihoa "märäksi". Se imeytyy välittömästi ja luo iholle tavallaan kalvon, joka ei tunnu kuivalta muttei myöskään öljyiseltä. Huikeaa ja tämän raikas sitruunainen tuoksu on suorastaan mieltä ylentävä. Olen käyttänyt tätä iltaisin ennen nukkumaan menoa ja tämä on helppokäyttöinen, sillä öljy ei sotke lakanoita. Tuotetta voi käyttää sekä kuivalle että kostealle iholle.


 Four Reason Maui beach spray on UV-suojan sisältävä suolasuihke, joka on aina välillä kovemmalla ja välillä vähäisemmällä käytöllä. Nyt olen löytänyt tämän ihanuuden uudestaan ja ollut lähes päivittäisessä käytössä. Mulla on luonnonkiharat hiukset ja ne ovat välillä tosi haastavat, koska kiharat tuppaavat pörrööntymään ja suoristumaan rumasti, mikäli niiden antaa olla ihan vapaasti ilman muotoilutuotteita. Tämän suolasuihkeen avulla saan hiuksiini vähän rakennetta ja suihkimalla tätä varovasti ponnarin tyveen ja hiusten pituudelle, saan aikaan pysyvät ja näyttävät kiharat ilman että hiukset näyttävät likaisilta. Suolasuihkeissa on monesti se ongelma, että liikaa suihkittaessa hiuksista tulee rasvaiset ja tönköt. Toki tätäkään ei kannata överisti hiuksiin sumutella, mutta maltillisella käytöllä tosi hyvä tuote ja riittoisa!


Tatchan Luminous dewy skin mist on ihana tuote. Tämä kasvosuihke sisältää yli 20 eri kasvin öljyjä, levää ja vihreää teetä. Suihkeen tarkoitus on kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja saada ihosi näin hehkumana ja näyttämään paremmalta. Tässä pullossa on äärimmäisen hienojakoinen suihke ja sitä suihketta ei melkein edes tunne kasvoilla. Mutta kosteutusta se tuo ja reippaasti. Tätä voi käyttää niin meikin alla kuin päällä, koska hienojakoinen suihke ei jätä kasvojasi märäksi ja näin pilaa meikkiä. Suihke tuoksuu hyvin miedosti jollekin hmmm, ehkä sille vihreälle teelle tai jollekin kasville. Mutta tuoksu on hyvin mieto, pieni häivähdys vain. Joka tapauksessa, tämä tuote on täydellinen apu kosteuttamaan kasvoja ja pikaelvyttämään väsyneen ihon vaikka raskaan päivän jälkeen. Ja koska tässä on niin huikea pumppu niin taidan säästää pullon myös myöhempää käyttöä varten 😍



Tämä poskipunapaletti tuli joulukuun Boxyluxen mukana ja olen nyt käyttänytkin sitä melko reippaasti. Vaikka paletin muotoilu on vähän hankala, totesinkin sen käytössä oikein toimivaksi, koska sivellintä voi vetäistä pari kertaa kevyesti edes takaisin ja väriä tarttuu juuri sopivasti. Tuo Tuscan sunrise näyttää paletissa vähän ruskeaan taittavalta ja suoraan sanottuna jopa aika mitään sanomattomalta. Käytössä se on kuitenkin mitä mainioin juuri tähän aikaan vuodesta vaalealla talvi-iholla. Puna ei nimittäin ole liian punainen vaan tuo juuri sopivasti väriä ja hehkua kasvoilla näyttämättä epäluonnolliselta. Tuo viereinen Havana nights on tähän aikaan vuodesta aivan liian punainen ja se sopiikin varmasti paremmin kesällä hieman päivettyneelle iholle. Paletin kolmas väri on kultainen highlighter, joka sekin toimii iholla kuin unelma jättäen upean valoisan hehkun. Todella toimiva paletti ja pienen koon ansiosta tämä on ollut mulla mukana myös reissuilla.


Tussi eyelinereita on tullut käytettyä viime aikoina paljon, mutta välillä mulla menee hermo siihen miten nopeasti ne kuivuvat. Tämä Mellow kynälaineri on ollut kuitenkin aivan super mahtava. Tässä on intensiivinen musta jälki, joka ei leviä todellakaan helposti vaikka silmätkin vuotaisivat. Kynän kärki on skarppi ja sillä saa hyvin tehtyä tarkkaa jälkeä. Taidan jatkossa haalia näitä itselle käyttöön.



Tämä Pretty Vulgarin bronzer tuli vastikään Boxycharmin mukana, mutta se oli menoa sitten. Tämä super pigmenttinen ja todella helposti levittyvä varjostuspuuteri on täydellinen kasvojen muotoiluun. Sävy on kaunis ja täysin mattainen. Tämä on myös tosi riittoisa, sillä väriä ei tarvitse lainkaan paljon, niin pigmenttinen tämä on. Mutta tykkään siitä, miten helposti tämän saa levittymään kasvoilla ja miten kauniin varjostuksen tällä saa luotua. I'm in love!


Tämä on tuote, joka jakaa mielipiteitä. Kyseessä on Ciate Londonin glitter flip nestemäinen mattahuulipuna sävyssä Infamous, joka sisältää glitterihippuja. Olen aivan ihastunut tämän tummaan viininpunaiseen sävyyn. Jotkut sanovat, ettei tässä ole tarpeeksi glitteriä ja siksi tämä ei toimi, mutta minulla glitteriä löytyy kyllä ja toisinaan vähän liikaakin 😌 Vähempikin voisi riittää nimittäin. Mutta sävy on todella upea ja tämä pysyy huulilla kuin tauti. Tuntuu ettei lähde kulumallakaan. Siksi tämä onkin löytänyt mun huulille viimeaikoina aika usein.


Sitten tulee aivan super vaikuttava tuote. Kyseessä on Love of Color One & Done shadow stick sävyssä Out of your shell, joka on helmiäismäinen vaalea. Tätä voi käyttää luomivärinä, korostustuotteena kulmaluulla tai silmäkulmissa tai avartamaan katsetta silmän alapuolella. Sävy on todella kaunis vaalea, joka sopii täydellisesti juuri silmän sisänurkkaan avaamaan katsetta. Lisäksi myös luomille levitettynä todella upea. Hauskinta tässä on se, että väri pysyy loistavasti. Tein tästä swatchin kädelle ja yritin hangata sitä pois, eikä väri lähde mihinkään vaikka kuinka kovasti hankaan. Esittelyssä onkin kerrottu, että mikäli haluat levittää tai häivyttää tuotetta, se on tehtävä 15-30 sekunnin aikana. Sen jälkeen väri jämähtää ihoon eikä lähde mihinkään. Myös meikkejä putsatessa olen huomannut, että tämän poistamiseksi täytyy käyttää vähän enemmän mielikuvitusta. Tämä on siis todella pysyvä ja vedenkestävä ja siksi aivan täydellinen kaveri kovempaankin menoon. Mikäli tuote kiinnostelee, voit käydä kurkkaamassa esittelyn täältä.


Tässä maaliskuun suosikki tuotteeni. Hyvin meikkipainotteinen ja mukana on minulle uusia yllättäjiä, kuten tuo viimeisenä esitelty monikäyttöinen kynä. Parasta tässä kosmetiikka kuplassa on minusta juuri se, että tuotteita riittää niin moneen lähtöön ja jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Testailemalla uusia tuotteita voi löytää juuri sen oikean 💜

Oliko mukana sinulle tuttuja tuotteita ja mitä näistä testaisit mieluiten?
4 kommenttia on "Maaliskuun kosmetiikkasuosikit"
  1. Kaikki tuotteet olivat ihan uusia tuttavuuksia mutta tuota tussilineria ja
    Tatchan Luminous dewy skin mist:a voisin kokeilla. Oon ihastunut suihkutettaviin kasvovesiin ja jos hyvän tussilinerin löytää, siitä on pidettävä kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tatchan tuotteet on kyllä muutenkin todella laadukkaita, mutta se taitaa ikävä kyllä näkyä myös hinnoissa. Mutta ehdottomasti jos vain tilaisuus tulee, niin kannattaa kokeilla tuota kasvovettä! Ja juuri tätä tussilineria voin käsisydämellä suositella sitäkin. Jatkossa en taida muita edes harkita kokeilevani :D

      Poista
  2. ihanan näköisiä juttuja! etenkin toi poskipuna vaikuttaa niin täydelliseltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva paletti ja kätevä myös kokonsa puolesta :)

      Poista