torstai 30. toukokuuta 2019

Kasvot blogin takana



En olen kovin paljon avannut täällä blogissa itseäni. Koen pienen anonymiteetin suojakseni ja siksi en ole lähtenyt sen suuremmin avautumaan itsestäni tai henkilökohtaisesta elämästäni. Blogini tulee edelleen olemaan vahvasti kauneus painotteinen, mutta ajattelin että blogi saisi enemmän lihaa luiden ympärille, jos hiukan kertoisin myös itsestäni teille. Ihmisiähän yleensä kiehtovat tarinat ja pakko myöntää omastakin kokemuksesta, että blogin lukeminen on mielekkäämpää, jos tietää edes vähän henkilöstä, joka sen takana hääräilee. Tänään on vuorossa siis pieni kurkistus kulisseihin.



Asustelen nykyään siis Turussa. Kotoisin olen Tampereelta, joten lähipiirini onkin suuresti ihmetellyt miten tässä asettautumisessa näin pääsi käymään. Tampere ja Turku kun ovat historian saatossa jo pitkään olleet toistensa "perivihollisia". Olen kuitenkin ollut aina oman tieni kulkija ja tehnyt elämässä rohkeita valintoja, joita moni ei olisi uskaltanut tehdä. Niinpä juurilta riuhtaisu oli minulle oikea ratkaisu ja nyt elän onnellista tasapainoista elämää Turussa enkä tiedä haluanko täältä edes lähteä. Olenkin joskus maininnut, että olen esteetikko, minkä lisäksi olen myös täydellinen romantikko. Siksi Turun vanhojen talojen miljöö, joka henkii historiaa, kiehtoo minua aivan valtavasti. Vielä kahden vuoden jälkeenkään en ole kyllästynyt talsimaan jokirannan korttelikatuja tai käymään salaa kurkkimassa Porth Arthurin ihanien puutalojen sisäpihoilla. Haaveilen asuvani joskus tällaisessa vanhassa puutalossa ja juovani teetä kakluunauunin edessä hyvä romaani sylissä...


Matkustelu on suurin intohimoni (kosmetiikan lisäksi hah). Jos minulla olisi rajattomasti rahaa, olisin varmasti koko ajan jossakin reissussa. Olen jo kolunut läpi lähes koko Euroopan ja sen lisäksi käynyt Egyptissä, Turkissa, Arabiemiraateissa, Thaimaassa ja Mexicossa. Nyt haaveilen matkasta Islantiin ja Itävaltaan. Itävallassa olen käynyt lukuisia kertoja, mutta vuoristomaisemat ja välitön keski-eurooppalainen kulttuuri uppoaa niin syvälle sydämeeni että palaan sinne aina uudestaan.
Matkoilla minua muuten eniten kiehtoo syömisen lisäksi erilaiset museot, paikallinen kulttuuri ja luonto. Haluan nähdä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa, joten minun suunnittelemat lomat ovatkin melkein aamusta iltaan täynnä ohjelmaa. Loman jälkeen saatankin olla väsyneempi kuin lomalle lähtiessä.



Olen todella eläinrakas. Minulla on tällä hetkellä kaksi omaa koiraa, pitkäkarvaisia collieita eli Lassieina paremmin tunnettuja 😂 Hauska fakta itse asiassa on se, että olen koko elämäni ollut koirien ympäröimä. Kun synnyin, oli perheessämme ruskea collie Dolly nimeltään. Meistä tuli todella läheisiä ja äitini on kertonut, että kun nukuin pihalla vaunuissa pienenä vauvana, oli Dolly aina vaunun vieressä vahtimassa eikä poistunut paikalta ikinä mihinkään niin kauan kun minä vaunuissa nukuin. Myöhemmin meistä kasvoi erottamattomat leikkitoverit. Kun Dolly siirtyi sateenkaarisillalle, tuli vuosien aikana perheeseen lisää samanrotuisia koiria ja parhaimmillaan meillä oli 4 koiraa samaan aikaan. Kotoa muutettuani ja oman elämän aloitettuani sinnittelin puoli vuotta ilman koiraa. Tämä elämäni ensimmäinen puolivuotinen oli tuskastuttavaa aikaa, sillä tunsin oloni niin yksinäiseksi ja kuuntelin kotona kellon tikitystä seinällä. En ollut tottunut siihen, että kotona voi olla niin hiljaista. Puolen vuoden jälkeen sain ikiomat kaksi koiraa kerralla ja nyt nämä karvalapset täyttävät jo neljä, hui!




Olen syvälle sisimpääni asti kesänlapsi! En tiedä johtuneeko tämä siitä, että minulle on synttärit keskellä kesää, mutta rakastan lämpöä (lue kuumuutta) ja aurinkoa. Heti kun kevään ensimmäiset auringonsäteet alkavat valaista päiviä pitkän talven jälkeen niin minäkin herään uudella tavalla henkiin. Kesällä jaksan intoilla kaikesta ja aina kun ulkona on hyvä sää niin haluan olla auringossa tai liikkua ulkona. Kerrostalo asuminen viimeisinä vuosina on toisinaan ahdistanut, kun ei ole omaa pihaa johon hilpaista vaikka lukemaan kirjaa tai nurmikkoa, jossa voisi maata etsien loputtoman kauan neliapiloita (joita ei muuten ikinä löydä). Joka tapauksessa heti kun mittari on +25 paremmalla puolella niin minä kaivan mekot kaapista ja kuljen vain balleriinoissa kukkaseppele hiuksilla.


Musiikki on tärkeä osa minua. Soitan itse pianoa ja kuuntelen musiikkia päivittäin. Kun uppoudun musiikkiin, unohdan muun maailman hetkeksi ja elän vain rytmissä. Joskus yksin kotona ollessa saatan tanssia musiikin tahdissa. Liikunta on myös tärkeä osa vapaa-aikaani ja viime syksynä innostuin kovasti kuntosali treenaamisesta. Nyt kesällä pyrin kuitenkin liikkumaan paljon ulkona koirien kanssa lenkkeillen tai rappurallia juosten.

Kosmetiikka intoiluni nykyisessä mittakaavassa alkoi noin vuosi sitten. Minulla ei ole kauneusalan liittyvää koulutusta tai muutakaan kytköstä kauneusalaan, mutta itse oppimalla on mahdollista kehittyä meikkaajana ja nykyään olen ihan tyytyväinen luomiini meikkeihin. Pakko muuten sanoa, että intoiluni ovat vähän kausiluonteisia, sillä ennen kosmetiikkaan hurahtamista elin monta vuotta luovuuskuplassa jossa maalasin ja askartelin kaikenlaista. Mutta onhan se meikkaaminenkin luovuutta parhaimmillaan, joten eipä siitä päästä mihinkään että olen myös jollain tasolla taiteellinen ihminen ja nautin oman kädenjäljen näkemisestä.

Tällainen minä olen täällä blogin takana. Täysin rinnoin elämästä nauttiva ja kosmetiikasta sekä matkustelusta intoileva nuori nainen. Nyt haaveilen eniten samanlaisista viime kesän helteistä, jotta voisin vihdoin avata sen kesämekko kauden!


4 kommenttia on "Kasvot blogin takana"
  1. Täällä kanssa yksi kesäkuussa syntynyt, paria päivää ennen juhannusta :D Tuttua myös tuo kausiluontoisuus asioissa, itse olen aika vaihtelunhaluinen ja tympiinnyn nopeasti.

    Tätä oli kiva lukea, kuvat oli myös kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin toinenkin kesänlapsi :D Minulla on synttärit juhannuksen jälkeen kesäkuun lopussa. Kesäsynttärit on niin parasta!
      Juu tunnistan itsestäni myös tuon nopeasti tympiintymisen. Toisaalta joskus tahdon voimalla ihmeen hyvin jaksaa sinnitellä väkisinkin.

      Kiitos! <3 Kuvat on minustakin todella onnistuneita otoksia.

      Poista
  2. Kiva postaus, mukava kuulla susta enempi. Mä oon myös todella eläinrakas ja meilläkin asuu kaksi koiraa.Taitaa meitä kosmetiikkaan hurahtaneita ilman koulutusta olevia olla paljonkin täällä blogimaailmassa. Tosin mä en juuri julkaise meikkikuvia, mutta testailen tuotteita innokkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kosmetiikka harrastus on siitä mukava että tämä on varsin matalankynnyksen puuhastelua. Ei tarvitse olla ammattilainen nauttiakseen kauneus jutuista. Ja kiva niin että meitä on täällä eri lähtökohdista höpöttelemässä :)

      Minäkään en vielä ole rohjennut meikkikuvia esitellä, mutta ehkäpä vielä joskus...

      Poista