perjantai 6. syyskuuta 2019

Korealaisella kasvovedellä iho kuulaaksi

* Saatu ilmaistuote Kokoskin.fi



Tänään tutustutaan lähemmin yhteen kulttimaineiseen K-beauty tuotteeseen eli Son&Park Beauty wateriin. Son & Park on siis korealainen merkki, jonka tuotteet ovat laadukkaita ja pullollaan ihania ihoa helliviä ainesosia. Kirjoitin jokunen aika sitten merkin primerista ja jutun voit käydä lukemassa täältä. Beauty water on melkoinen monitoimi tuote, sillä se on pääasiallisesti kasvovesi mutta se myös kuorii ja kosteuttaa ihoa samalla. Olen nykyään oppinut käyttämään kasvovesiä ihan päivittäin ja yleensä ne ovat hyvin vesimäisiä ja jättävät iholle raikkaan tunteen. Kasvovesien pääraaka-aineena käytetäänkin hoitavia kukkaisvesiä ja se onkin laadukkaan kasvoveden edellytys. Tässä Beauty waterissa huomasin kuitenkin muista kasvovesistä poikkeavan piirteen. Se nimittäin jättikin iholle hieman öljyisen pehmeän pinnan. Aloin ihmettelemään asiaa ja tutkittuani ainesosaluetteloa tarkemmin, huomasinkin kasvoveden sisältävän runsaasti erilaisia kasviöljyjä. Tämä selittääkin sen öljyisen tunteen iholla, mutta huomiona vielä ettei öljyisyys tee ihosta silti rasvaista. Iho vain tuntuu pehmeämmältä ja vanulappua on kevyt liu'uttaa iholla. 



Mikä on kasvoveden funktio?

Olen kuullut monen ihmettelevän miksi kasvovesiä sitten pitäisi käyttää. Suomalaiset ovat vielä melko ujoja käyttämään kasvovettä, mutta nyt kun itsekin olen ymmärtänyt kasvovesien tarkoitusperän niin en voi kuin lämpimästi suositella tutustumista näihin tuotteisiin. Kasvovettä tulisi käyttää heti ihonpuhdistuksen jälkeen ensimmäisenä tuotteena, sillä normaali hanavesi tekee ihon pinnasta emäksisen. Emäksinen iho taas on altis kuivumiselle ja sitä kautta myös epäpuhtauksille. Iho toki neutraloi itsekin emäksisyyden lopulta takaisin ihon normaali pH arvoksi joka on noin 5. Neutraloimisessa menee kuitenkin aikaa ja iho voi tällöin tuntua epämiellyttävän kiristelevältä. Ongelmana tulee vastaan myös se, että emäksisen ihon päälle levitetyt seerumit ja muut hoitotuotteet eivät pääse vaikuttamana halutulla tavalla ennen kuin ihon pH on tasoittunut. Siksi kasvovedellä on oikein erityis tärkeä rooliin ihonhoidossa. Korealaiset kasvovedet eroavat länsimaisista kasvovesistä siinä, että ne ovat täynnä runsaasti ihoa kosteuttavia ja hoitavia ainesosia. Kasvoveden voikin ajatella olevan vähän niin kuin "esiseerumi" iholle ennen varsinaisten seerumien levittämistä. 

Kasvovettä voi levittää kasvoille vanulapulla tai mikäli ei halua tuotetta menevän hukkaan, niin pirskotella kevyesti kädelle ja levittää siitä suoraan kasvoille. Korealaiset naiset käyttävät paljon kasvovesiä myös naamioina siten, että vanulapun puolikkaat irrotetaan toisistaan, kastellaan kauttaaltaan kasvovedellä ja asetellaan iholle vaikuttamaan. Itse olen kasvovettä levittänyt iholle ihan vanulapulle ellei pullossa itsessään ole sumutusmekanismia. Tässä beauty waterissa ei ole sumua, joten pullosta täytyy kaataa vettä suoraan vanulapulle. Kädelle kaataminen on tämän kanssa hiukan haastavaa koska reikä on sen verran iso, että tuotetta tulee helposti kaadettua muuten liikaa.



Tarkastellaanpa sitten vielä hetki tuotteen inciä (pahoittelen ettei kuva ole täysin tarkka), jotta ymmärrätte mistä tämä tuote koostuu. Vaikka olenkin aikaisemmin kehottanut valitsemaan tuotteita joissa on mahdollisimman lyhyt inci, niin onhan sen nyt myönnettävä että tässä tuotteessa inci on aika vaikuttava. Pitkä ainesosaluettelo ei olekaan laadun tae ja itseisarvo, sillä silloin tuotteessa on hyvin pieniä pitoisuuksia jokaista kriittisen rajan ylittävää ainetta ja silloin voidaan myös kyseenalaistaa onko näistä aineista mitään hyötyä. Incin 5-7 ensimmäistä ainetta ovat ne, joita tuotteessa on suurin määrä ja näin ollen alkupuolen tuotteita kannattaakin syynätä erityisen tarkasti.

Ensimmäisenä listalla näette veden, jolla on merkityksensä ihonhoitotuotteissa, mutta laadukkaan kasvoveden inci ei saisi alkaa vedellä. Tämä onkin pieni miinus tuotteessa, sillä vesi itsessään ei hoida. Siksi laadukkaat kasvovedet sisältävät eniten kukkaisvesiä kuten ruusuvettä. Heti toisena kuitenkin listalta löytyy rosa damascena rose water joka on siis ruusuvettä. Markkinoilla liikkuu kuitenkin paljon feikkejä ruusuvesiä, sillä osa toimittajista väittää ruusuveden olevan aitoa damaskoksen ruusuvettä vaikka se ei sitä ole. Twistbe:n järjestämällä uusi alku ihollesi- verkkovalmennuksella opin, että laadukas ruusuvesi ei vaahtoa pulloa ravistettaessa. Ennen kuvien ottamista testasin ravistella pulloa, ja kuten kuvistakin näette niin nesteen pinnalle on muodostunut vaahtoa. Tämä kielisi siitä, ettei käytetty ruusuvesi ole välttämättä aitoa. Kirjoitin aikaisemmin Nurmen ruusuvedestä (täällä) ja testasin ravistella myös tätä pulloa. Nurmen ruusuvesi ei vaahdonnut lainkaan. Kolmantena löytyy kuitenkin taikapähkinäpuu vesi, jolla on antibakteerisia ominaisuuksia sekä tulehduksia ja ihovaurioita korjaavia vaikutuksia. Vaikuttavaa!



Alun raaka-aineiden jälkeen tuotteesta löytyy runsaasti ihoa hoitavia kasviuutteita ja öljyjä, jotka vaikuttavasti ihastuttavasti ihoon vaikka niitä löytyykin tuotteesta pieniä pitoisuuksia. Ajatellaan kuitenkin niin, että vaikka pitoisuudet ovat pieniä, on laadukkaita raaka-aineita paljon, joten yhdessä niistä kertyykin aika iso määrä kaikkea hyvää. Tuotteessa on papaja uutetta, joka tunnetaan ihoa kuorivana elementtinä. Beauty wateria käyttämällä saat siis samalla tehtyä päivittäin kevyen kuorinnan ja poistettua kuolleen ihosolukon. Monet tuotteen sisältämät öljyt ja kasviuutteet taas kosteuttavat ja hoitavat ihoa. Vaikka tuote sisältää PEG-emulgaattoreita joita en noin muuten suosittele, niin tässä tapauksessa niiden olemassa olo on ihan hyväkin juttu, sillä niiden ansiosta hoitavat uutteet imeytyvät syvemmälle ihoon.



Mikäli haluat tavoitella korealaisten kuulasta ja heleää ihoa, niin kasvoveden käyttö on yksi askel lähempänä täydellistä lopputulosta. Lisäksi jos kiinnostuit Son & Park Beauty water kasvovedestä, niin minulla on sinulle myös alekoodi Kokoskin.fi verkkokauppaan. Koodilla GLITTERI15 saat syyskuun loppuun asti Beauty waterin -15% normaalihinnasta. Normaalihinta tuotteella on 33,95€ ja alennuksen jälkeen 28,86€. Alennuskoodi aktivoituu kassalla ja on tosiaan voimassa 30.9.2019 saakka.

Ja hei, instagrammissa mun tilillä @glitteri_addikti on käynnissä arvonta, jossa voit voittaa korealaisen merkin A-pieun sheet mask boksin. Boksi sisältää 16 kangasnaamiota! Käyppä osallistumassa täältä.

Käytätkö sinä aktiivisesti kasvovesiä ja oliko kenties tämä Beauty water jo ennestään tuttu?
6 kommenttia on "Korealaisella kasvovedellä iho kuulaaksi"
  1. Kirjoittelin tuosta samaisesta tuotteesta jokin aika sitten omaan blogiini. Se toimii myös puhdistustuotteena. Postauksen voi lukea täältä:

    https://dzinninajatuksia.blogspot.com/2019/03/kulttituotteeksikin-kehuttu-son-park.html

    VastaaPoista
  2. Tää kasvovesi kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoiselta ja paljon olen tästä kehuja kuullut :)

    VastaaPoista
  3. Mä en yhtään ihmettele että tämä kasvovesi on niin hypetetty. Tosi hyvältä tuntuu iholla ja tehokas!

    VastaaPoista
  4. Ai että oon niin halunnut päästä kokeilemaan tätä!

    VastaaPoista