sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Ihana sinä lokakuu 2019



Tänään unboxataan lokakuun Ihana sinä kauneusboksi. Boksi on suhteellisen tuore kotimaisen perheyrityksen tuottama kuukausittain kosmetiikan yllätysboksi, sillä ensimmäinen laatikko näki päivänvaloa toukokuussa. Yritys on siis toiminut nyt puolisen vuotta ja olen tykännyt boksin sisällöistä todella paljon. On ollut kiva saada markkinoille vähän kilpailua ja ihan uudenlaisia tuotteita verrattuna muihin Suomessa toimiviin boksi konsepteihin. Vaikka pidänkin Ihana sinä boksista valtavan paljon, on tilaukseni tullut tiensä päähän ja en aio enää jatkossa boksia tilata. Nyt kerron teille hiukan syitä tilauksen lopettamiseen, sillä koen että teidänkin on hyvä tietää näistä seikoista omaa tilaustanne harkitessa.

En tiedä oikein mistä aloittaisin, sillä tilanne harmistuttaa ja kiukututtaa minua ihan valtavasti! Oikeastaan kaikki lähti jo viime toukokuusta, kun sain heidän ensimmäisen boksin yhteistyöboksina. Meidän oli tarkoitus yrityksen kanssa keskustella vielä sähköpostitse yhteistyön päätyttyä ja pistin heille viestiä (itse asiassa kaksi erillistä mailia) kesäkuun alussa, johon en vieläkään ole saanut heiltä mitään vastausta. Toiseksi boksitaipaleen alkumetreillä heidän kotisivuillaan luki toimitusajankohtana jokaisen kuukauden ensimmäinen viikko. Toimitusajat myöhästyivät kuitenkin jo ihan ensimmäisestä boksista lähtien ja tilanne on vain pahentunut. Nyt jossain vaiheessa loppukesän aikana yritys on päivittänyt toimitusajankohdan kuukauden kolmanneksi viikoksi, mutta tämäkään aikataulu ei pidä. Lokakuussa boksia ei nimittäin alkanut kuulua ja kyselin huolestuneena boksin perään yrityksen sähköpostista viime viikon alkupuolella, kun heidän lupauksensa mukaan boksi olisi pitänyt lähteä matkaan jo viikkoa aikaisemmin. Mitään vastausta en tähänkään tiedusteluun saanut, vaikka lupauksena on vastata maileihin 24 tunnin kuluessa. Vihdoin boksi oli rekisteröity postin järjestelmään kuun toiseksi viimeisenä päivänä. Pakko sanoa, että koko kokemuksesta jäi nyt niin huono maku ja tämä asiakaspalvelun vastaamattomuus oli aivan viimeinen niitti, joten en tällä hetkellä uskalla jatkaa tilausta, kun boksien saapumista saa arvailla joka ikinen kuukausi ja tiedusteluihin ei vastata tai toimitusviivästyksistä edes ilmoiteta yrityksen somekanavissa tai tilaajille lähetettävällä automaattiviestillä. Harmillinen juttu, sillä olen kyllä tykännyt bokseista, mutta jos asiakaspalveluun ei haluta panostaa niin en kuluttajana halua myöskään rahojani tällaiseen tilaukseen laittaa.

Availlaa nyt kuitenkin boksi ja katsotaan mitä sisältä paljastui.




Novexpert Trio-zinc face mist kasvosuihke

Yllättävää törmätä kasvosuihkeeseen, joka on painepakkauksessa. Novexpert kasvosuihke jättää iholle mattapinnan samalla ihoa rauhoittaen ja puhdistaen. Tämä 3-in-1 tuote vähentää P-acnes-bakteereja kasvoilta ja vähentääkin näin tulehduksien syntymistä ja näppylöiden punoitusta. Sopii myös meikin kiinnitykseen. Mielenkiintoinen tuote ja vaikka olen merkistä kuullut, en ole vielä päässyt testaamaan mitään heidän tuotteitaan. Jännä pakkaus, kiinnostava kokeilla.




Whamisa eye essence

Whamisa on todella kiinnostava luonnonkosmetiikka brändi, jonka tuotteet on aika hintaviakin. Siksi en ole vielä raaskinut näitä itse ostaa. Ihana sinä boksista tuli aikaisemmin kesällä Whamisan öljyputsari ja nyt tämä minikokoinen silmänympärysvoide. Pieni koko ei kuitenkaan haittaa, sillä sy-voiteita ei kulu kerralla paljoa eli tämäkin pieni pakkaus kestää käytössä kyllä pitkään. Tämän luvataan siloittavan juonteita, häivyttävän turvotusta ja kirkastavan tummia silmänalusia.




Sante family granaattiomena - marula huulivoide

Sante onkin mulle jo ennestään tuttu merkki ja olen pitänyt kovasti heidän tuotteistaan. Tuotemerkki on vegaaninen ja täysin luonnonkosmetiikkaa. Huulivoide sisältää jojobaöljyä, kaakavoita ja manteliöljyä, jotka rauhoittavat ja suojaavat huulia kylmältä ja kuivumiselta. Huulivoiteita mulla kuluu varsinkin talvella, joten käyttöön tulee. Toivottavasti tämä pehmentää hyvin.




Sante velvet rose shampoo

Täysikokoinen Santen ruusulta (tai minusta ruusunmarjalta) tuoksuva shampoo sopii erityisesti herkälle päänahalle päivittäiseen pesuun. Shampoo sisältää hiuksia hoitavaa vehnäalkioöljyä ja rauhoittavaa ruusunmarjauutetta. Raaka-aineissa on myös silkkiuutetta, joka tekee hiuksista helposti kammattavat ja siloittaa niiden pintaa. Kiinnostava tuote ehdottomasti ja plussaa biohajoavista ainesosista sekä täysikokoisesta puteelista!




Sante sheakäsivoide

Boksissa oli vielä kolmaskin Santen tuote, joka oli kosteuttava käsivoide kylmän ilman piinaaville kuiville käsille. Käsivoiteessa on karitevoita ja makadamipähkinäöljyä, jotka tekee käsistä pehmeät. Karitevoissa on myös omegahappoja sekä A- ja E-vitamiineja, jotka nopeuttavat ihon paranemista kuivuuden ja haavaumien jäljiltä. Tämän luvataan imeytyvän käsiin nopeasti ilman rasvaisuuden tunnetta. Kuulostaa lupaavalta ja ihana tuote juuri kylmiä säitä ajatellen.




Madara SOS seerumi (näytepussit)

Näytteitäkin on aina kiva saada boksien mukana, kunhan niitä ei lasketa boksin arvoon. Tämä onkin mulle uusi tuote, sillä en ole näitä kehuttuja Madaran SOS seerumeita koskaan testannut. Seerumi sopii ihan päivittäiseen käyttöön ja taidankin testata pikapuolin ihoa kosteuttamaan.




Boksin sisältö oli taas kerran oikein loistava ja täysikokoisia tuotteita oli jopa neljä kuudesta, wau! Tosin ihmettelen sitä, miksi boksiin täytynyt laittaa peräti kolme saman merkin tuotetta, koska eikös näissä kauneusbokseissa idea ole juuri siinä, että testaillaan tuotteita monipuolisesti eri merkeiltä. Santen tuotteet olisi voinut jaotella vaikka eri kuukausien bokseihin, jolloin se ei olisi haitannut niin paljon. Toinen juttu mikä ainakin minua ärsyttää on se, ettei boksin mukana tulevassa tuotelapussa ole merkitty tuotteille ovh hintoja. Toki ne saa netistäkin kaivelemalla, mutta kätevä olisi nähdä helposti heti kättelyssä kuinka arvokkaista tuotteista on kyse. Sain boksin tuotteiden arvoksi noin 30€ (hinnat katsottu jälleenmyyjien sivuilta), mutta jos Whamisan näytekokoiselle silmänympärysvoiteelle ei laske arvoa niin boksin arvo jää noin 26€. Ei siis mikään kovin hurja arvo ostohintaan nähden, mutta toisaalta koska tuotteet on laadukkaita ja jää kaikki omaan käyttöön niin alhainen arvokaan ei niin paljon haittaa. Sitten harmittaisi, jos boksissa tulisi huonoja tuotteita mitkä ei jäisi edes omaan käyttöön.

Mutta harmi kyllä näistä kaikista puutteista ja negatiivisista kokemuksista johtuen joudun pistämään boksitilauksen nyt tauolle. Jos asiat muuttuvat ja yritys parantaa asiakaspalvelua sekä toimitusaikojen paikkaansapitävyyttä jatkossa, niin harkitsen tilauksen aloittamista sitten uudestaan. Nyt en kuitenkaan voi luottaa siihen, että boksini tulisivat perille ja suuren epäluottamuksen jättää myös se, ettei viesteihini vastata. Jokainen kuitenkin harkitsee itse, häiritseekö tällaiset asiat omalla kohdalla vai ei.


Mitä mieltä boksin sisällöstä? Entä onko sinulle tärkeää että yrityksen asiakaspalvelu toimii?
10 kommenttia on "Ihana sinä lokakuu 2019"
  1. Oi, mitä merkkejä! Tätä boksia olisi ollut kiva testata, mutta huono asiakaspalvelu ei kyllä houkuta. Inhoan, kun aikataulut eivät pidä! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä siis voi että mua harmittaa tämä niin paljon! Kun boksissa itsessään ei ole mitään vikaa ja olisin niin kovasti halunnut tilausta jatkaa, mutta en kyllä tällaisilla kokemuksilla uskalla koska mulle ei asiakkaana ole jäänyt nyt lainkaan luottavainen fiilis tästä :(

      Poista
  2. Täysin samoja ajatuksia ton asiakaspalvelun suhteen mullakin, niin kuin jo tiesitkin :/ Harmittaa ihan hirveästi, kun tää ihan oikeesti oli ehdottomasti paras kauneusboksi Suomessa! Mäkin oon kaipaillut niitä ovh-hintoja lappuun, mutta ehkä he sen jossain vaiheessa sinne lisäilee, jos palautetta asiasta vaan tulee. Boksi oli kiva, joskaan ei paras mitä näistä on tullut, mutta valitettavasti tää jäi munkin viimeiseksi boksikseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän tässä just eniten harmittaakin kun tämä oli ainoa suomalainen boksi josta olen oikeasti tykännyt :( nyt ei auta sitten kun tilailla noita ulkomaalaisia...

      Toivottavasti lisäävät ovh hinnat. Nehän kuitenkin aina kaikkia kiinnostaa ja olisi selkästi ja nopeasti lapusta luettavissa.
      Joo ei sisältä munkaan mielestä paras ollut, vähän nimittäin verotti se että noita saman merkin tuotteita oli noin monta samassa boksissa. Mutta hyvä boksi siitä huolimatta eikä mikään tuote niinsanotusti mene hukkaan

      Poista
  3. Mä luulin eka että oon jo tähän kommentoinut, ennekuin tajusin että sulla on siis ollut aika samanlainen kokemus kuin Lindalla. Tosi harmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näitä negatiivisia kokemuksia ilmeisesti esim vastaamattomuuden kanssa on useammallakin muulla kuin mulla ja Lindalla. Se nyt vain sattui rysähtämään kaikki kerralla julki kun tuo toiminta ja myöhästely oli tällä kertaa noin räikeää. En aikaisemmin ole asiaan puuttunut, sillä boksi on kuitenkin tullut "inhimilliseen" aikaan. Tällä kertaa kuitenkin oikeasti huolestuin kun asiasta ei tiedotettu ja lokakuuta oli jäljellä enää 2 päivää eikä boksia näkynyt...

      Poista
  4. No justiinsa. Tänä päivänä, kun asiakaspalautteet leviää somessa kulovalkean lailla ja yrityksen maine voi olla pilalla nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, luulisi, että ainakin asiakaspalvelusta ei uskallettaisi pihistellä. Mutta no, kaikkea saa näköjään luulla.

    Vaikka sisältö onkin kiva, en itse myöskään uskaltaisi jatkaa tilausta, jos yritys ei vastaisi mihinkään yhteydenottoihin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän sitä tosiaan voisi luulla ja varsinkin kun nykyään lähes kaikkialla saa niin hyvää asiakaspalvelua niin tällainen toiminta ihan todella kummastuttaa. Mutta ehkä heillä on niin hyvin tilaajia ettei yksittäisen tilaajan menettämien ole iso juttu.

      Poista
  5. Jep, olen kuullut ongelmista. Toivottavasti saavat jutun toimimaan, sisältö tässäkin boksissa on oikein kiva ja vaihtelua, jos vertaa kilpailijoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, toivon samaa itsekin! Itse boksissa kun ei ole ollut mitään vikaa niin harmittaa lopettaa tilaus tällaisen tyhmän sähläyksen takia :(

      Poista