keskiviikko 25. joulukuuta 2019

The Pipbox joulukalenteri 2019 unboxing



Tänä jouluna mulla oli neljä joulukalenteria. Yhden sain pr-näytteenä eli Weledan joulukalenterin, joka onkin jo aikaisemmin unboxattu ja postaus siitä löytyy täältä. Kolme kalentereista ostin itse ja sanottakoon nyt pohjustukseksi että kalenteri eivät olleet mitenkään älyttömän hintaisia, minkä takia sitten lupasinkin itselle enemmän kuin yhden kalenterin. 

Markkinoilla oli ihan hurjasti vaihtoehtoja, mutta halusin itselle nimenomaan sellaiset kalenterit jotka eivät ole niin tuttuja ja jotka sisältävät minulle uusia tuotteita. Harkitsin aluksi Lookfantasticin kalenteria, koska tykkäsin siitä viime vuonna niin älyttömän paljon. Kurkin sisällön etukäteen ja petyin, koska niin moni tuote oli jo vuoden aikana tullut LF kauneusboksista ja tilaajalahjoina joten en halunnutkaan sitten sitä kalenteria. 

The Pipboxin kalenterin löysin googlailemalla ja kurkkasin myös viime vuoden kalenterin sisällön, joka säväytti. Kaiken lisäksi kalenteri on vegaaninen ja täysin cruelty free mikä myös vahvisti ostohalujani. The pipbox on brittiläinen yritys, jolta ilmestyy myös kuukausittain kauneusboksi. Tarina yrityksen takana on hellyttävä. Pip on nimittäin koira ja tämän omistaja pyörittää yritystä huomioiden tärkeimäpänä arvona juuri eläinkokeettomuuden ja vegaanisuuden. Pip näkyy vahvasti yrityksen sometileillä ja oli päässyt tänävuonna mukaan myös kalenterin kuvitukseen. Kalenterin hinta oli 75£ eli noin 90€ ja sisällön arvo oli yli 275£ joten rahoille sai todella vastinetta!




Kalenterin ulkoasu on jouluinen ja plussaa siitä että se on täysin kierrätettävä. Pahvisen rasian voi heittää pahvinkeräykseen ja sisällä olevan muovihylsyn pystyy helposti irroittamaan ja heittämään muoviroskiin. Kalenteri oli minusta kuvitukseltaan kiva ja tykkäsin jouluteemasta. Ainoa mistä kalenteri saa vähän miinusta on sen kestävyys. Pahvi oli nimittäin niin ohutta, että osa luukuista oli vaurioitunut hiukan jo matkalla. Lisäksi kalenterin sivussa oleva nauha irtosi jo ensirepäisyllä, joten kaunista rusettia ei enää voinut tehdä. Luukku avatessa kalenteri lahosi entistä enemmän ja ohut pahvi suorastaan mureni käsiin. Ulkoasu on tietysti merkityksellinen, mutta kyllä se sisältö enemmän kalenterissa kuitenkin painaa. Katsotaan luukku kerrallaan, mitä kalenterista paljastui.



Luukusta 1 paljastui heti minikokoinen luomiväripaletti. Cougar merkin luomivärit olivat kauniin rusehtavan sävyisiä ja kolmen napin paletti sopii hyvin pikkuruiseenkin meikkipussiin. Olin saanut itse saman tuotteen joskus keväällä Betteboksista joten en edes avannut tuotetta.



Luukusta 2 löytyi Noughtyn hoitoaine. Merkin tuotteet ei sisällä silikoneja, parabeenejä eikä sulfaatteja minkä ansiosta ne sopiikin erinomaisesti curyl girl metodiin. Olen merkin shampoon käyttänyt joskus aikaisemmin ja se ei erityisesti herättänyt kehuja pesuteholtaan, mutta katsotaan mihin tämä hoitoaine pystyy.



Luukusta 3 löytyi erittäin kiinnostava tuote mutta minulle täysin tuntemattomalta merkiltä. Kyseessä on ripsiöljy, jonka pitäisi tehdä ripsistä vahvemmat, pidemmät ja tuuheammat. Testaan mielelläni!



Luukussa 4 oli Dr botanicals kaakao & kookos kosteuttava kasvonaamio. Brändi on minulle tuttu ja olen heidän tuotteitaan käyttänytkin. Kasvonaamiot on mieluisia, joten ei valittamista.




Luukussa 5 oli ehkä kaunein eläessäni näkemä eyeliner. Lineri oli pakattu puiseen hylsyyn ja itse pakkaus on todella kaunis. Tuotteesta en vielä ole niin varma, sillä tämä lähti pienellä pisaralla vettä todella helposti pois iholta, joten luulen ettei tämä omissa vuotavissa silmissä tule toimimaan.




Luukku 7 paljasti mineraali highlighterin. Sävy oli upea kultainen ja hohde todella mahtava. Itse en kuitenkaan suosi ihan näin kimaltavia highlightereita, joten valitettavasti ei ollut mun juttu vaikka tuote tosi kiva muuten olikin.



Luukusta 7 löytyi Medusa's make up merkin hopeinen irtopigmentti. Sävy oli kaunis ja kimaltava, joten oiva tuote juhlakauteen. Merkki minulle jälleen aivan tuntematon, mutta se tässä ehkä parasta onkin, sillä saa tutustua niin moniin uusiin itselle tuntemattomiin brändeihin.



Luukku 8 sisällöstä en ollut yhtään innoissani. Sieltä nimittäin löytyi Eyenlip hiilinaamio, mutta olen saanut merkin tuotteista allergisen reaktion eli tämä tuote ei todellakaan jää omaan käyttööni.



Luukusta 9 löytyikin itselle tuttu merkki eli Figs & Rouge primeri. Minulla on merkin toinen primeri ollut käytössä ja se on ollut ihan hyvä vaikka ei jätäkään ihoa mattaiseksi lupauksista huolimatta. Testaan todennäköisesti myös tämän primerin, joka on siis erilainen kuin nyt käytössä oleva.



Luukusta 10 tuli Manna Kadarin monitoimi huulituote, joka sisältää primerin, punaisen pigmentin ja huulikiiltomaisen koostumuksen. Ihan jättä tuote ja sävy on kaunis joulunpunainen. Testaan vaikka en olekaan merkin tuotteista järin innoissani.



Luukku 11 oli varsin onnistunut. Sieltä nimittäin löytyi Jorgobén käsivoide, joka lupaa kosteuttaa jopa 72 tuntia. Ihan noin pitkään vaikutusaikaan en usko, mutta testaan kuitenkin ihan mielelläni sillä brändi on jälleen minulle tuntematon.



Luukun 12 avattua luulin, että kalenterista tuli suklaalevy. Ehei, ei ollut suklaalevy vaikka hämmentävästi sitä muistuttikin ja nopealla vilkaisulla niin saattoi luulla. Tuote onkin suklaa kasvosaippua. Kuulostaa teoriassa ainakin erittäin ihanalta ja houkuttelevalta. Toivottavasti tämä tuoksuu suklaalta ja vaniljalta.



Luukun 13 takaa paljastui yksittäinen luomivärinappi. Tämä on kaunis kimalteleva pressattu glitteri. Sävy on kultainen, mutta joukossa on myös punaista glitteriä. Voin kuvitella miten upealta tämä näyttää luomilta. Aika ihana!



Luukusta 14 löytyi hiuksiin suihkutettava suolasuihkeen tyyppinen aine, jolla saa volyymia ja tuuheutta. Olen todella huono käyttämään tällaisia, mutta kiva että kalenterissa on monipuolisesti meikkejä ja hiustuotteita.



Luukussa 15 oli kalenterin toinen kasvonaamio. Tämäkin on tutulta merkiltä enkä erityisemmin pitänyt edellisellä kerralla tämän merkin testaamastani naamiosta. Saa nähdä millainen tämä on. Kasvonaamiot on kuitenkin erittäin mieluisia minulle.



Luukusta 16 löytyi aivan ihastuttava Laritzy cosmeticsin kultainen highlighter. Highlighter on purkissa ja sitä otetaan sieltä sormella. Minulla on käytössä useampia tällaisia sormella levitettäviä voidemaisia highlightereita ja tykkään niistä kovasti. Tällaisilla on helppo harjoitella ennen nestemäisiin highlightereihin siirtymistä.



Luukussa 17 oli toinen tuote Manna Kadarilta. Tämä on hoitava huulituote, joka sisältää mm arganöljyä. Testailen varmasti, sillä käytän paljon hoitavia huulikiiltoja ja huulirasvoja, joten jos tämä on hyvä niin saatan jopa tykästyä.



Luukun 18 takaa paljastui jälleen uusi brändi. Tuote on vartalovoide ja tuoksu oli melko yrttinen. Ei ehkä tuoksun puolesta oma lemppari.



Luukusta 19 tuli kaunis kuparin värinen nestemäinen luomiväri. En ole vielä oikein oppinut käyttämään nestemäisiä luomivärejä, mutta nyt ehkä olisi korkein aika opetella, sillä tässäkin on niin kaunis ja juhlava sävy.



Oih, luukusta 20 löytyi todella kaunis joulunpunainen matta huulipuna. Hylsy toimii magneetilla ja sävy on juuri klassinen punainen, joten tulee varmasti käyttöön.



Luukusta 21 tuli Weledan suihkugeeli. Jopas on nyt Weledan vuosi kun ihan jokaisesta kalenterista tulee merkin tuotteita ja vieläpä kun minulla oli se Weledan omakin kalenteri niin nyt on merkkiä ihan joka kaappi täynnä. Tuote istessään kylläkin ihan mieluinen ja pidän ruusun tuoksusta, joten eiköhän se käytettyä tule.



Luukku 22 oli erittäin mieluinen, sillä sieltä paljastui toinen tuote Dr botanicalsilta eli Maroccan rose kasvoöljy. Olen lukenut tästä tuotteesta paljon hyvää, joten odotan innolla tämän korkkaamista. Tuote ei kuulemma ole lainkaan perinteinen öljymäinen, vaan se oikeasti imeytyy ihoon joten tämä tulee varmasti nyt talvella tarpeeseen.



Luukusta 23 paljastui upean vaaleanpunaisen sävyinen huulikimalle. Kimalletta voi käyttää sellaisenaan tai huulipunan päälle tuomaan vähän extra säväytystä huulimeikkiin. Kiva tuote ja kaunis sävy.




Viimeinen luukku kruunasi kyllä koko kalenterin. Luukusta löytyi nimittäin upea luomiväripaletti, jossa on todella kauniit ja monipuoliset sävyt. Paletista löytyy mattaisia sävyjä ja myös tosi kauniita shimmereitä. Erityisen innoissani olen noista kahdesta hopeisesta sävystä, sillä hopeita luomivärejä minulla ei taida olla yhtään kappaletta. Paletista on pannut helposti kierrätettävissä ja sinne saa myös lisättyä uudet pannut tilalle, koska pohjassa on magneetti. Kätevää!


Koko kalenteri on sisällön puolesta ihan loistava! Aivan muutama yksittäinen tuote oli itselle vähän huti, mutta se on varsin vähän 24:stä tuotteesta, joten voin todella olla tyytyväinen. Toiseksi kalenterin arvo sen ostohintaan on moninkertainen ja tuotteet kuitenkin reilun kokoisia ellei jopa täysikokoisia, joten mitään mini sampleja ei tästä kalenterista tullut. Kaikin puolin olen erittäin tyytyväinen ja todella harkitsen kalenteria myös ensi jouluna.


Miltä sisältö vaikutti? Oliko tämä kalenteri sinulle ennestään tuttu?
6 kommenttia on "The Pipbox joulukalenteri 2019 unboxing"
  1. Tässä oli kyllä sisällä monta tosi hyvää tuotetta! Ensivuonna kyllä joku eri kalenteri hankittava kuin se glossy, jos sitten kalenterin aikoo hankkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalenteri ylitti kyllä odotukset ja muutamaa tuotetta lukuunottamatta pidin sisällöstä kovasti.
      Harmi ettei glossy lunastanut odotuksia 😕

      Poista
  2. Ihan jees sisältö, tästä kalenterista en ole muistaakseni aiemmin kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mullekin ihan vieras tuttavuus ja tutustuin tähän vasta tänä syksynä heidän kauneusboksin kautta. Täytyy miettiä jos testaisi boksiakin jossain vaiheessa 😊

      Poista
  3. Tää oli mulle ihan uusi firma, mutta täytyy sanoa että kalenterin sisältö näyttää oikein hyvältä! Ihan muutama tuote oli sellainen, etten olisi niin välittänyt, mutta suurimman osan olisin testannut oikein mielelläni :) Kivan monipuolinen ja etenkin nuo huulijutut ja luomiväripaletti ovat todella upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ehdottomasti kyllä kokeilun arvoinen ja sain monta uutta lemppari. Etenkin toi Manna Kadarin punainen huulipuna on noussut kyllä ylivoimaisen ihanaksi tuotteeksi ja myös luomiväripaletti on aivan ihana 😍

      Poista