torstai 3. syyskuuta 2020

Elokuun kosmetiikkasuosikit

* tuotteet saatu, sisältää mainoslinkkejä



Jes, mun lemppari postauksen pariin eli kuukauden suosikki kosmetiikkatuotteiden katsaus olisi taas tiedossa. Tällä kertaa ollaankin reippaasti enemmän meikkipainotteisella linjalla liikkeellä, koska elokuussa tuli testailtua paljon uutta värikosmetiikkaa ja sen mukaisesti myös löytyi monta aivan yli-ihanaa tuotetta. Instan puolella olettekin jo ehkä saattaneet videoilla nähdä joitakin näistä tuotteista ja tulette myös jatkossa meikkitutoriaali videoilla näkemään, joten jos et vielä minua seuraa, niin pistähän ihmeessä kanava @glitteri_addikti seurantaan. Päivittelen kosmetiikka juttuja ja vähän muutakin kiinnostavaa sisältöä tuonne ihan päivittäin.

Mutta tadaaa nyt päivän polttavaan aiheeseen eli mitkä olikaan mun elokuun suosikki tuotteita.





Flow cosmetics Arctic heather shaving soap*

Tämä tuote sattuikin juuri sopivaan aikaan postaukseen, koska syyskuussahan vietetään taas zero waste kuukautta, mikä tarkoittaa sitä, että jokaista kannustetaan valinnoilla vähentämään pakkausjätettä ja roskaamista. Ekologisia valintojahan voi tehdä ihan vuoden jokaisena kuukautena ja olen itsekin entistä enemmän siitynyt luonnonkosmetiikan sekä zero waste tuotteiden pariin. 

Flow cosmetics on suomalainen luonnonkosmetiikka brändi, joka hyödyntää tuotteissaan pohjoisen luonnon antimia. Tämä saippuapala sopii käytettäväksi sheivaukseen ja siihen tarkoitukseen se on moninkerroin parempi kuin mikään aikaisemmin käyttämäni sheivausgeeli tai vaahto. Pala on ihan hurjan riittoisa eikä siitä tule muuta jätettä kuin tuo pieni pahvinen pakkaus, jonka senkin saa kierrätettyä pahvinkeräykseen.

Pala sisältää betoniittisavea, joka pehmentää ihon pintaa ja auttaa sheiverin terää liukumaan ihon pinnalla helposti. Tykkään tästä palasta, koska sitä ei varsinaisesti tarvitse edes hieroa iholle. Riittää, että saippuaa kerran liu'uttaa kostean ihon pinnalla ja jo tämä riittää tekemään ihon pinnasta liukkaan ja sileän. Pala on mahtava apuväline sheivaamiseen, koska se ei ärsytä ihoa lainkaan. Iho jää käsittelyn jälkeen aivan ihanan pehmeäksi. Tuote sopii sitä paitsi niin naisille kuin miehillekin ja tämäkin pala on ollut mulla käytössä jo pitkään eikä tuote tunnu kuluvan mihinkään. Todellakin rahoille vastinetta, sillä yksi pala maksaa noin 15 euroa ja voi helposti kestää vuodenkin. Siinä voi laskea kuinka paljon säästöä tekee, jos jättää sheivausgeelit kaupanhyllyille.

Tuotetta myynnissä mm. Flow cosmetics ja House of organics*





Yves Rocher Ultra-fresh cleansing gel*

Mulla on niin monta uutta suosikkia Yves Rocherin valikoimasta, että teki ihan vaikeaa valita tähän postaukseen vain yksi. Niinpä päätin, että kirjoitan pian ihan oman postauksen testaamistani Yvesin tuotteista. Tähän postaukseen valitsin kuitenkin yhden suosikeistani, joka on koko elokuun ollut ihan jokapäiväisessä käytössä. Itse asiassa olen kyseisen tuotteen käyttänyt jo kertaalleen loppuun ja ilahduin, kun sain tästä testiin uuden kappaleen.

Tämä super kosteuttava ja aivan yleellisen ihanalta tuoksuva geeliputsari on tehokas, mutta nimensä mukaisesti virkistävä. Geelimäinen koostumus ei ole ohutta liurua, kuten yleensä geeliputsarit tuppaa olemaan vaan ihanan tuhtia ja samalla tosi tosi kosteuttavaa. Tätä on iho käyttää ja kasvot tuntuu pesun jälkeen raikkailta eikä niitä kiristele. Tuote on muuten pakattu ekologisempaan pakkaukseen, jonka valmistuksessa on käytetty 25% vähemmän muovia. Sopii siis syyskuun zero waste teemaan tämäkin tuote.

Tuotetta myy Yves Rocher* (juuri nyt -35% alessa)





Kicks Magic concealer

Tämän tuotteen kohdalla surkuttelen jo valmiiksi, että vitsi mikä harmi ettei tätä tuotetta pian saa mistään. Ostin elokuun alkupuolella Kicksiltä valtavan määrän heidän oman tuotemerkin meikkejä, koska sarja poistuu pian myynnistä. Tämä Magic concealer osoittautui aivan huippu tuotteeksi. Voidemaisen jankki peitevoide levittyy kuin unelma ja peittää vielä täydellisemmin kaiken alleen. Koostumus on kermainen, mutta sen pysyvyys ihan ykkösluokkainen. Tämän alle saa piiloon niin tummat silmänaluset kuin punoittavat finnitkin. Ja ei pakkaannu juonteisiin! Tämän kanssa pieni määrä on sitten valttia, sillä niin peittävää tämä tosiaan on.

Tsekkasin, että vielä löytyy tätä Kicksin verkkokaupasta (ehkä myymälöistäkin) super alessa eli kahden euron hintaan. Ei löydy enää pitkään, joten jos kiinnostuit vuosikymmenen parhaasta peitevoiteesta (en valehtele!!) niin klikkaa itsesi tänne* ennen kuin on loppu 😭





Wet n wild Hello halo blushlighter*

Tässä on aivan ihana kasvoille tarkoitettu duo meikkituote. Pakkaus sisältää nimittäin sekä upean helmiäishehkuisen highlighterin ja kauniin punertavan poskipunan. Tuotteessa on runsaasti valoa heijastavia helmiäispigmenttejä, joten övereitä ei tämän kanssa kannata ottaa. Pieni sipaisu kasvoille jo riittää ja hehku on taattu. Rakastuin itse eritoten tuohon kauniin hopeanlilaan highlighteriin, mutta myös poskipuna on kaunis. Sävyjä voi myös sekoittaa keskenään ja highlightiä sipaista vaikka kevyesti poskipunan päällekin. Edullinen, riittoisa ja upea tuote!

Tuotetta myy mm. Stockmann, Bangerhead* ja Cocopanda*





Hourglass Ambient lighting blush

Sanoiko joku täydellinen poskipuna? No nyt löytyi! Olen vain kuullut hypetystä Hourglassin tuotteista ja maine ei todellakaan ole keksittyä. Sillä samaisella hetkellä, kun tätä ensi kerran kasvoille sipaisin, tiesin ettei paluuta entiseen enää ole. Hourglassin kaunis yleellinen pakkaus teki jo vaikutuksen. Upea marmoroitu poskipuna sai suorastaan veden kielelläni ja se upea lopputulos, jonka tällä poskille sai on jotain, mitä en osaa edes sanoin kuvailla. Heittämällä paras ikinä käyttämäni poskipuna!

Housglass poskipunan kevyt samettinen koostumus levittyy iholle aivan täydellisesti. Se on hyvin työstettävissä ja punan kevyt kuulto antaa kasvoille nuorekkaan vaikutelman. Sävyjä on saatavilla useampaa erilaista ja omani on sävyssä Diffused heat, joka on kirkas vaaleanpunakka. Poskilla tämä on aivan häikäisevän upea ja antaa hehkua ja kauniin sävyn. Todella riittoisa tuote, joten tätä en todellakaan jää jemmailemaan kaappiin vaan käytän sydämeni kyllyydestä.

Myynnissä Skincityllä*


Huh huh, kesän viimeisen kuukauden suosikit oli aivan tähtituotteita kerrassaan. Pakko myös myöntää, etten ole valmis laittamaan mitään näistä kaappiin vaan jatkavat käytössä myös nyt syyskuussa. Etenkin nämä meikkituotteet on ihan huippu löytöjä, joten kannattaa hei tallentaa tämä postaus kirjanmerkkeihin, jotta voit palata näihin myöhemminkin. Jos suosikkituotteet kiinnostaa, niin vanhoja postauksiakin voi käydä lukemassa. Löytyvät aina kuukauden suosikeista. 

Ja vinkkaan myös Phaver appista, jos et ole vielä kuullut. Lisään Phaverin puolelle lähes päivittäin suosikki tuotteitani, palveluita, verkkokauppoja, tuotteita jne, jotka koe suosittelemisen arvoiseksi. Phaver on kätevä alusta löytyy suositukset samalta alustalta ja voit luoda myös itse tilin ja lisätä omia suosituksiasi. Jos haluat käydä tutustumassa mun suosikkeihin ja ottaa tilini seurantaan niin klikkaa mun profiiliin tästä. Voit myös ladata Phaver appin puhelimeen, profiilin luominen ei maksa mitään.


Näihin suosituksiin. Mikä tuote kiinnosti sinua eniten?
5 kommenttia on "Elokuun kosmetiikkasuosikit"
  1. Katsoin sen sun meikkituton ja tykkäsin :) lisää vaan! Nyt oli paljon kivoja ja houkuttelevia suosikkeja <3 tuon HV sarjan misellivesi on aivan paras, muutenkin tuo on todella hyvä sarja pintakuivalla iholle. Hourglassia tekisi mieli kokeilla, ehkä sitten joku päivä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Täytyy ehdottomasti kuvata lisää tutoriaaleja jatkossakin!

      Sanos muuta, täytyy kokeilla sitä misellivettäkin joskus!

      Hourglass on ihana eikä yhtään turhaan hypetetty. Tietysti hintava mutta meikithän kestää vuosikausia :D

      Poista
  2. Yvesin putsaria oon vissiin joskus vuosia sitten käyttänyt, mutta voi olla että tuote on jollain tavalla siitä uudistunut :) Ihan hyvä se muistaakseni oli, vaikka mä en yleensä geeliputsareita suosikaan!

    Hourglassin poskipuna on upea. Siis mähän oon täysin ihastunut nyt siihen viimeistelypuuteriin, mutta noita poskipunia pitää ehdottomasti hankkia myös<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistankin lukeneeni että sä kehuit sitä viimeistelypuuteria. Tekisi mieli itsekin kokeilla sitä vaikka nyt ei kyllä voi ostella yhtään mitään kun kohta on joulukalenteri sesonki ja kaikki. Ehkä jossain vaiheessa ostan kokeiluun ;)

      Poista
  3. Tilasin myös kolme tuotetta kicksin super alesta, yhden suihkumoussen, concealer-puikon ja huultenrajauskynän. Harmitti kyllä etten huomannut aikaisemmin noita heidän poistomyyntejä!

    VastaaPoista