maanantai 2. marraskuuta 2020

Lokakuun kosmetiikkasuosikit

 * tuotteet saatu, sisältää mainoslinkkejä



Tervetuloa hyiseen marraskuuhun!

Lokakuu oli pimeä ja sateinen. Kosmetiikan parissa on kuitenkin pitänyt kiirettä, sillä syksyllä on lanseerattu paljon uutuuksia, joita olen ahkerasti testaillut. Myös joulukalenterimarkkinat ovat pitäneet kohtuullisen kiireisinä, joten suosikeista kirjoittaminen siirtyikin nyt marraskuun puolelle. Syyskuussa en lainkaan ehtinyt kirjoitella suosikeista, joten siitä syystä lokakuun suosikkikatsaus käsittääkin muutaman extra tuotteen! Tässä postauksessa siis peräti kahdeksan hurjan hyvää kosmetiikkatuotetta, jotka ovat ihastuttaneet minua viimeisen kahden kuukauden aikana. Jätäpä kommenttia, jos olet jotain näistä testannut. Kiinnostaa aina kovasti kuulla mitä mieltä muut ovat omista suosikeista ;)




Pupa Milano Vamp! all in one mascara*

Pupa Milano on italialainen meikkibrändi, joka lanseerattiin Suomessa syyskuussa. En valitettavasti päässyt itse lanseeraustilaisuuteen järkyttävän syysmyrskyn takia, mutta maahantuoja lähetti minulle muutamia tuotteita testiin. Ihastuin oitis tähän tuuheuttavaan, täydellisesti erottelevaan ja kauniisti pituutta antavaan ripsiväriin. Tässä ripsivärissä kaikki on aivan täydellistä. Massa on juuri sopiva koostumukseltaan, se nappaa hyvin ripsiin ja harja on aivan täydellinen eikä tuhri silmänympäryksiä. Olen saanut tällä ihanan kaartuvat ja täydellisen tuuhealta näyttävät räpsyt.
Pupa meikkejä myy Toporiina, kauneushoitolat sekä kampaamot.




Luonkos Refresh kuivashampoo*

Viime aikoina mulla on ollut käytössä vain yksi kuivashampoo ja se on tämä Luonkosin uutuus! En vaihtais enää mistään hinnasta muihin, koska tämä on ihan huikea. Ei jätä hiuksiin mitään raitoja ja rantuja, freesaa minuutissa hiukset sen näköisiksi kuin ne olis ihan just pesty, ei sisällä mitään hajusteita ja tuote on kokonaan valmistettu luonnollisista suomalaisista raaka-aineista. Kirjoittelin tästä joku aika sitten myös oman postauksen, joka kannattaa käydä lukemassa täältä. Plussaa vielä siitäkin, että kuivashampoo on pakattu pahviseen kierrätettävään sirotinrasiaan, joka ei turhaan kuormita luontoa. Ainoa pieni miinus tulee tuotteen hinnasta, joka on kyllä kuivashampooksi hiukan suolainen. Toisaalta ei tätä paljoa tarvi kerralla laittaa, joten kestänee pitkään tämä purnukka. Joka tapauksessa, jos kaipaat luonnollista, ekologista ja täysin suomalaista vegaani kuivashampoota niin tämä on sun valinta!
Myynnissä mm. Luonkos, House of organic* ja Twistbe*.




COSRX Advanced Snail 96 mucin power essence*

COSRX rantautui Suomeen syksyllä ja ilokseni pääsin etunenässä testaamaan brändin hypetettyjä tuotteita vain todetakseni ettei hypetys todellakaan ole turhaa. Omaksi lemppariksi tuli heti tämä etananlima seerumi, joka sisältää peräti 96% puhdasta etananlimaa! Seerumi on super kosteuttava ja tekee ihmeitä iholle. Se mm. paransi parissa päivässä inhottavasti kutiavan ja punoittavan suunympärysihottuman. Tätä voi huoletta käyttää meikin alla ja kerrostella mielensä mukaan. Erinomainen talvi tuote, joka antaa iholle sen kaipaamaan kosteutusta ja hoitoa. Jos et ole vielä kokeillut, niin hyvänen aika osta tämä itselle! En voi kuin suositella.
Tuotetta myy mm. Beautyko, Kokoskin, Bearel* ja Oletkaunis*.




Jane Iredale Purebrow kulmageeli sävyssä blonde

Löysin myös täydellisen vaaleanruskean sävyisen kulmageelin, joka myös liftaa kulmia. Kulmageelit on nopeita ja helppoja käyttää. Tosin jos kulmat ovat kovin harvat, en suosittele, mutta luonnolliset ja tuuheat kulmat pääsevät parhaiten mielestäni oikeuksiin juuri kulmageelin avulla. Tämä vaalean ruskea sävy imartelee etenkin vaaleahiuksisia ja kulmageeli tekee kulmista tuuheat ja pitää ne hyvin muodossaan. Aluksi tuotetta tulee mielestäni harjan mukana hiukan liikaa. Sitä kannattaakin varovasti pyyhkiä pullon reunaan. Hetkisen avaamisen jälkeen värin tulo kuitenkin tasoittuu ja geeliä tulee harjan mukana sopivasti.
Myynnissä mm. Jane Iredale, Skincity* ja Cocopanda*.





Natasha Denona eyeshadow palette 5-02*

Natasha Denonan meikit on ehkäpä maailman parhaimpia. Niiden upea pigmentti, super kauniit sävyt, samettinen koostumus ja täydellinen levitettävyys on kaikkea mitä meikeiltä voi toivoa. Jos mulla olis rajattomasti rahaa niin ostaisin luultavasti vain näitä meikkejä itselle. Brändin meikit ovat kuitenkin aika arvokkaita ja syystäkin. Onneksi joitakin minipaletteja saa hommattua itselle ihan ok budjetilla noin 20€ hintaan. Tämä paletti maksaa 46€, joka on kyllä viiden napin paletiksi aika suolainen. Silti sanon, että on näiden eurojen arvoinen, sillä näinkin pienellä paletilla pärjää pitkälle ja saa tosi tosi kauniit lopputulokset. Paletin swatchit voit käydä kurkkaamassa aikaisemmasta postauksesta täältä. Tämä on tällä hetkellä yksi mun lemppari luomiväripaleteista ja vähän himottelen josko ostaisin itselle jonkun muunkin sävyisen paletin, kun tämä osoittautui niin hyväksi ja monipuoliseksi. Seuraavaksi kuitenkin taidan katsella niitä parin kympin paletteja.
Saatavilla Lookfantastic*




Phytomer Cyfolia kasvovoide*

Tämä levää sisältävä kasvovoide on ollut todellinen löytö! Innostuin myös Phytomerista brändinä niin paljon, että haluan ehdottomasti kokeilla jotain muitakin heidän tuotteitaan. Cyfolia on täysin vegaaninen ja ecocert-sertifioitu tuotelinja, joka on ympäristöystävällinen ja uskomattoman tehokosteuttava. Iho oikein hehkuu, kun tätä voidetta olen käyttänyt. Etenkin näin talviaikaan todella hyvä ja pitkätehoinen, vaikakkaan se ei ole koostumukseltaan liian paksu ja sopii siksi ihan ympärivuotiseen käyttöön. Rakastuin myös tämän tuoksuun, joka on jotenkin aivan uniikki ja mahdoton kuvailla, mikä tuoksunuotti tästä löytyy. Voide imeytyy välittömästi ja on koostumukseltaan aivan ihanan pehmeä. Kannattaa käydä lukemassa aikaisempi postaus sarjasta täältä.
Myynnissä Sokos.





Gosh Anti-wrinkle chameleon primer*

Ihastuttava uusi primer löytö, josta löytyy hento sävyttävä ominaisuus. Primer sulautuu ihonsävyyn ja tekee ihon pinnasta täysin mattaisen. Se ei tunnu silikonisen liukkaalta vaan enemmänkin tahmean tarttuvaiselta, johon meikkivoide kiinnittyy tosi hyvin. Primeri on anti-age vaikutteinen ja se häivyttää juonteita sekä tasoittaa ihonsävyä. Suur suositus tällekin tuotteelle, aivan ihana ja tekee täydellisen meikkipohjan. Pakkaus on valmistettu 40% merestä kerätystä muovista.
Saatavilla Sokos.




Hugo Boss The scent for her

En ole mikään suuri hajuvesien ystävä, sillä en yksinkertaisesti pidä monistakaan tuoksuista ja ne saavat aikaan vain päänsärkyä. Nyt eteeni tuli kuitenkin täydellinen hajuvesi, joka ei aiheuta mikreeniä ja tuoksuu aivan taivaalliselle. Hugo Boss naisten tuoksu on täydellinen sekoitus makeaa persikkaa, freesiaa ja hunajaa sekä pehmeitä kaakopapuja. Tuoksu on aivan täydellinen! Sain omani tämän vuoden Nordicfeel joulukalenterista (jonka unboxing löytyy muuten täältä) ja otin hajuveden heti käyttöön, koska tämä on ihan täydellinen ja tuoksultaan juuri sellainen mistä pidän. Haaveilen jo täysikokoisen pullon hankinnasta ja taidankin laittaa tämän joululahjatoivelistalle. 
Myynnissä mm. Kicks*, Sokos, Nordicfeel* ja Eleven*.


Huikea kattaus taas suosikkeja, jotka ovat olleet todella ahkeralla käytöllä. Näistä suosikki postauksista kannattaa muuten napata vinkkejä vaikka joululahjoihin, sillä usein näissä suosikkipostauksissa olevat tuotteet ovat olleet ihan myyntihittejä.

Löytyikö listalta omia suosikkejasi?
8 kommenttia on "Lokakuun kosmetiikkasuosikit"
  1. Toi Natasha Denonan paletti on ihana<3 Niin pehmeät sävyt ja pigmentti ihan huikea! Tota Hugo Bossin hajuvettä kehuinkin jo aiemmin, toi on siis ehdottomasti mun suosikkini ja sain ton viime jouluna joululahjaksi mieheltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana mies sulla! Mäkin mietin, pitäisikö ostaa joululahjaksi itselle tai pyytää miestä ostamaan, koska tuo tuoksu on ihana<3

      Poista
  2. GOSHin primer on superhyvä. Jos olisi hyvä iho, ei tarvisi välttämättä muuta meikkipohjaa ollenkaan.
    En ole kuullutkaan, että Pupaa saa taas Suomesta. Sitä sai joskus ehkä 80-luvulla kunnes se sitten hävisi. Kiva, että tulee uusia merkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä varmaan muuten menis tuo Gosh primeri ihan tuollaisenaan ilman meikkivoidetta!
      Aijaa, en tiennytkään että Pupaa on saanut aikaisemmin Suomesta. Hyvältä vaikuttava brändi mitä olen nyt muutamia heidän tuotteitaan testannut :)

      Poista
  3. Scent for her on ihana tuoksu. Tykkään enemmän EdT kuin EdP versiosta, joka on aavistuksen liian makea omaan makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi no hei kiitos vinkistä, taidan tilatakin black fridayltä tuon EdT version sitten testiin <3

      Poista
  4. Oo en tiennytkään että Pupaa saa nykyään Suomesta :o Ostin joskus monta vuotta sitten Italiasta joitakin heidän tuotteita ja tykästyin :) Natasha Denonan paletti on tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupa on tosiaan uusi lanseeraus Suomessa ja tuli markkinoille syyskuussa. Kiva että tulee uusia brändejä tänne Suomeenkin :)

      Poista