tiistai 10. marraskuuta 2020

Syyskuun kosmetiikkaroskat

* tuotteet saatu, sisältää mainoslinkkejä



Nyt olisi taas suuren roskapostauksen aika. Olen viime kuukausina yrittänyt tehokäyttää kaapeista pois jämäpulloja ja aika tehokkaasti siinä onnistunutkin. Samoin olen nyt alkanut surutta siirtämään huonoja/ itselle toimimattomia tuotteita tänne roskapostauksiin ja sitä myöden sitten joko roskiin tai kiertoon muualle. Saa kaappeihin vähän tilaa ja toisaalta miksi säilytellä meikkejä, jotka eivät itsellä toimi. 

Syyskuun lopussa tarkastelin roskakasaa ja kyllähän se taas oli aika isoksi paisunut vaikka puolivälissä kuukautta näytti vielä aika kohtuulliselta. Roskan määrä kyllä yllättää minut joka kuukausi. Toki kahden ihmisen taloudessa esimerkiksi suihku- ja hiustuotteita kuluu nopeammin kuin jos vain yksin niitä käyttäisin. Yritän myös uusien testailuiden lomassa aina käyttää ahkerasti pois niitä avattuja vanhoja purkkeja, koska kosmetiikkakaan ei säily loputtomasti. Käydään seuraavaksi asiaan eli kurkataan lyhyet arviot kaikista loppuneista tuotteista.




Yves Rocher the lotus concentrated shower gel*

Yves Rocher on tuonut markkinoille aivan ihastuttavan konseptin. He nimittäin valmistavat tiivistettyjä suihkugeelejä ja shampoita. Se tarkoittaa sitä, että 100ml pullosta riittää yhtä pitkäksi aikaa kuin 400ml pullosta. Suihkugeeliä ei siis tarvitse kuin pikkuriikkisen tipan, koska se riittää helposti koko vartalon pesuun ja vaahtoaa kuin unelma. Hämmästyin tästä aluksi, mutta sitten ihastuin. Miten nerokasta, koska pieni pullo vie kylpyhuoneen hyllyillä paljon vähemmän tilaa ja sen valmistuksessa käytetään vähemmän muovia isoon pulloon verrattuna. Ja uskokaa tai älkää, kyllä tästä riitti ihan yhtä pitkäksi aikaa kuin isostakin pullosta. Tuoksu myös taivaallinen lotus.
JATKOON!
Myynnissä Yves Rocher*


Dermosil Body & mind shower cream

Tässä suihkugeelissä oli jotenkin todella miehekäs tuoksu eikä se kummoisemmin vaahdonnutkaan. Siksi se pyöri suihkunnurkassa aika pitkään ja lopulta pakotin miehen käyttämään tämän pois.
Ei jatkoon.


Bilou cotton candy dream foam*

Biloun tuotteet kuuluu ehdottomasti mun suosikkeihin niin herkullisten tuoksujen kuin ihanan pehmeän ja samettisen vaahtomaisen koostumuksen ansiosta. Kirjoittelin kesällä oman postauksen Biloun tuotteista täällä, kannattaa käydä lukemassa. Tämä vaahtoava vartalovoide oli aivan ihana ja tuoksui hattaralle. Vaahto on samettista ja imeytyy ihoon samantein. Se ei jätä ihon pintaa tahmeaksi tai rasvaiseksi vaan kosteutetun kimmoisaksi. Pukeminen onnistuu heti levityksen jälkeen.
Jatkoon!
Myynnissä mm. Stockmann, Sokos ja Lyko* (nyt tarjouksessa!)


TIF Euphoric suihkugeeli*

Ihanan yleellinen ja riittoisa suihkugeeli, joka on vegaaninen ja sisältää mm. B5- ja E-vitamiinia. Tuoksu on makea jasmiini ja bergamotti. Iso pullo oli todella riittoisa ja koostumus vaahtosi hyvin eikä kuivattanut ihoa. Aikaisempi postaus sarjasta löytyy täältä
Jatkoon!
Myynnissä Lyko* (nyt tarjouksessa)





Four Reasons Silky moisture treatment*

Four Reasons kosteuttava moisture sarja sulatti kesällä mun sydämen ja helli hiuksia minkä kerkesi. Kirjoittelinkin näistä jo aikaisemmin oman postauksen täällä. Joka tapauksessa huikea kosteuttava hiusnaamio, jonka vaikuttava teho näkyy jo parissa minuutissa. Tekee hiuksista ilmavat, kosteutetut, vahvat, kiiltävät ja helposti kammattavat. Kyllä suosittelen!
Jatkoon!
Myynnissä Four Reasons.


Grow Gorgeous thickening conditioner*

Tässäpä oli tehokas hoitoaine ja voimakas tuoksu. Tuoksu onkin asia, joka päällimmäisenä jäi mieleen, sillä se leijui hiuksissa vielä pesusta seuraavanakin päivänä. Herkkänenäiselle en siis lähtisi suosittelemaan. Mutta jos voimakkaat tuoksut ei ole ongelma, niin hoitoaine muuten toimi kyllä hyvin ja jätti hiukset todella liukkaiksi ja silkkisen pehmeiksi. Oli ihan näin kuivana kiharapäänä hetken aikaa elämä todella helppoa. Riittoisa jättipakkaus! Sopii erityisesti ohuille ja latteille hiuksille. Hoitoaine sisältää kofeiinia (herättää hiuspohjan eloon), hualuronihappoa (silottaa, kosteuttaa), omega rasvahappoja (ravitsee), riisiproteiinia (lisää kiiltoa ja volyymia), pantenolia (kosteuttaa) ja aminohappoja (tekee hiuksista terveen näköiset).
Jatkoon!
Myynnissä Lookfantastic*


Hair Lust Hair growth formula

Hiusten kasvua edistäviä viinikumikarkkeja, jotka muuten maistui aivan taivaallisen hyviltä. Joka aamu nappasin 3 karkkia purkista aamupalalla ja olisi tehnyt kyllä mieli napata pari extraa. Tosi herkullisia! Ja kyllä nämä hiusten kasvuunkin taisi auttaa, koska söin näitä kaksi purkkia ja tuntui, että hiukset kasvoi ihan älytöntä vauhtia. Lopulta pipti käydä napsaisemassa ihan reilusti pois, kun letti oli niin tuuhea ja pitkä. Voisin kokeilla uudestaankin.
Jatkoon!





Budgie The twinflower oil*

Käytän hiusöljyjä päivittäin ja itse kaipaan öljyltä hoitavuutta, mutta sellaista koostumusta ettei se myöskään rasvoita hiuksia liikaa. Tässä hiusöljyssä oli ihana kukkaistuoksu, mutta koostumus todella omituinen vesimäinen ja kevyt. Tuntui ettei se tehnyt hiuksille juuri mitään ja sitä saikin lätkiä hiusten latvoihin aikamoisia määriä, ennen kuin niissä näkyi kiiltoa.
Ei jatkoon.


Dabba Baltic sea spray*

Niin söpö pieni pullo luonnollista suolasuihketta, joka sisältää kosteuttavaa ja hoitavaa männynneulasvettä. Ihastuin tämän suihkeen mietoon ja raikkaaseen männyn tuoksuun, joka oli tosi virkistävä. Toimi kivasti, ei klöntännyt hiuksia ja antoi kevyesti rakennetta. Ei kuitenkaan antanut mitenkään kovastin voimakkaasti rakennetta, joten enemmän muotoilua ja rakennetta haluaville en tätä suosittele. 
Jatkoon!


Gold dry shampoo*

Kaunis kullan värinen pullo antoi hyvän ensivaikutelman tästä tuotteesta. Valitettavasti tämä rakennetta ja volyymia antava kuivashampoo ei itsellä toiminut aivan odotusten mukaisesti. Se ei nimittäin poistanut täysin hiusten rasvaisuudesta johtuvaa kiiltoa, kuten monet muut kuivashampoot tekevät. Lopputulos oli ok, mutta ei mikään erikoinen. Tämän vesimelonia muistuttavasta tuoksusta kylläkin pidin.
Ei jatkoon.


Erisan extra strong hiuskiinne

Tämä hiuslakka on blogissani esiintynyt tasaisesti ja tämä onkin paras hiuslakka ja vieläpä hajuton ja edullinen. En ole vaihtamassa uuteen vaan samalla linjalla jatketaan.
Jatkoon!




Skincandy body scrub*

Aivan ihanan herkullinen karamellilta tuoksuva jättipakkaus sokerikuorintaa vartalolle. Tämä oli todella kosteuttava ja hoitava. Sokerikiteet kuorivat ihoa hellästi ja raapimatta, joten sopii myös herkälle iholle. Ihana pakkaus sopii muuten vaikka antaa lahjaksi. Aikaisempi postaus löytyy täältä. Tämä kuorinta muuten on Skin Cansyn best seller tuote.
Jatkoon!


Cutrin multispray

Makealta tuoksuva kiiltoa, ryhtiä ja volyymia antava hiussuihke toimi kuten lupasi. Antoi kivasti pitoa hiuksiin ilman latistusta ja myös piti hiukset kuosissa koko päivän. Voisin hyvin ostaa uudelleenkin.
Jatkoon!


Huygens organic body scrub

Tämä vartalokuorinta oli aivan surkea. Tuntui, ettei siinä ollut kuorivia partikkeleita lähes ollenkaan ja tuote tuntuikin melkein paljaalta geeliltä iholla. En huomannut suuria vaikutuksia.
Ei jatkoon.




We love the planet sweet serenity deodrant*

Yritin niin kovasti tykätä tästä luonnollisesta puikkodödöstä, mutta ei. Ei se vain toiminut. Lopulta luovutin ja tuote joutuu nyt roskiin, vaikka sitä on vielä puolet jäljellä. Tässä oli kummallinen tunkkainen haju, josta en pitänyt lainkaan. Toiseksi se ei myöskään pitänyt hien hajua poissa paria tuntia pidempään. Ja kolmanneksi se ei millään tahtonut sulautua ihoon vaan jäi ihon pinnalle valkoisena möhjänä, joka tarttui lopulta vaatteisiin.
Ei jatkoon.


LaSaponaria appelsiini ja kaneli palasaippua

Niin ihanalta kuin tämä tuoksuikin, saippua lähti liukenemaan ja murenemaan veden kanssa kosketuksiin joutuessa minkä koin vähän ongelmaksi. Yleensä palasaippua astian pohjalle jää aina vähän vettä, joka lopulta sulatti saippuan pois noin viikossa. Koostumukseltaan siis huono.
Ei jatkoon.


Formula 10.0.6 Draw it all out peel mask*

Peel maskeissa minusta hyvä ominaisuus on se, että naamio tuntuu nappaavan ihoon sopivalla napakkuudella, mutta sen pois repiminen ei varsinaisesti tuota kipua. Tämä naamio oli helppo levittää, mutta tuntui ettei se kunnolla napannut ihoon kiinni ja se lähti aivan älyttömän helposti irti ilman sen kummempia. Tuntui, ettei tämä voinut tehdä iholle mitään, kun se ei siihen kunnolla kiinnittynytkään. Joutaa nyt parin käyttökerran jälkeen pois, koska en tästä tykännyt.
Ei jatkoon.




Zarkoperfume Purple molecule parfum

Ihanan tuoksuinen makeahko kukkaisvivahteinen hajuvesi. Minulla oli näitä kaksi pikkupulloa. Toisen käytin jo aikaisemmin ja säästelin tätä toista, koska tykkäsin niin paljon. Nyt loppui tämä toinenkin ja suunnittelen, josko ostaisin ihan täysikokoisen.
Jatkoon!


Escada Taj Sunset parfyymi

Ehdottomasti yksi lempparituosuistani. Näissä Escadan tuoksuissa on ihanan trooppinen tuoksunuotti ja pidän kovasti niiden makeudesta. Harmillisesti ne on yleensä kausituotteita, joten tätäkään ei taida enää mistään saada. Hairahdin joskus vuosia sitten ostamaan tämän valtavan pakkauksen joka kesti ja kesti. Tuoksukin alkoi heikentyä, joten olikin jo aika saada tämä pois. Seuraavaksi en kyllä osta enää näin isoa pulloa, kun pienempikin kestää vaikka kuinka pitkään.
Jatkoon!




LaRoche-Posay Hyalu B5 serum

Kaikki minut tuntevat tietävät, että rakastan hyaluronihapposeerumeita. Ne on aivan ihanan kosteuttavia ja häivyttävät pieniä kasvojen juonteita. Tästä seerumista tykkäsin erittäin paljon, sillä seerumi oli täyteläinen ja imeytyi nopeasti jättäen kasvot kosteutetuiksi ja hyvin heleiksi. Rakastin myös tämän tuoksua. Pakko saada tästä täysikokoinen pullo.
Jatkoon!


Polaar´ Northern light smoothing cream

Tästä kasvovoiteesta en tykännyt lainkaan. Se ei imeytynyt oikein millään konstilla ja pyöri vain ihon päällä. Pari kertaa kokeilin vain todetakseni, ettei tämä ole minulle.
Ei jatkoon.


Glossybox skincare Eye boost cream

Glossybox toi äskettäin markkinoille oman ihonhoitosarjansa, josta saimme Glossybox tilaajina testiin brändin sy-voiteen. Voide itsessään on tuoksuton ja kevyehkö nopeasti imeytyvä hyvin perinteinen sy-voide. Tässä ei kuitenkaan itsellä näin talviaikaan kosteustehot riittäneet ja iho tuntui kuivalta. Tämä ei siis riittänyt kosteuttamaan tarpeeksi. En tiedä toimisiko paremmin kesällä, mutta ainakin nyt kylmänä vuodenaikana turhan kevyt.
Ei jatkoon.


Skincity pre-cleansing oil*

Olen testaillut useampia Skincityn ihonhoitopuikkoja, joista monet olivat aivan super hyviä, mutta tästä öljykasvoputsaripuikosta en tykännyt ollenkaan. Koostumus on todella öljyistä ja tuhtia eikä se tahdo lähteä millään ilveellä kasvoilta enää pois. Jouduinkin putsaamaan kasvot ensin pyyhkimällä ylimääräisen rasvamassan kasvoilta paperilla. Sitten pesin kasvot useaan kertaan geeliputsareilla, mutta yhä vain iho tuntui rasvaiselta ja kasvomaiselta. Lopulta päätin olla taistelematta tämän kanssa enempää ja heitän tämän roskiin. Muut puikot ovat kyllä toimineet ja kannattaakin käydä lukemassa mun kokemukset aikaisemmasta postauksesta täältä.
Ei jatkoon.




GrandeDrama Intense thickening mascara

Tässä ripsivärissä on ehkäpä upein koskaan näkemäni pakkaus. Metallinen kauniin kullavärinen hylsy antaa erheellisesti kuvan jostain yleellisestä ja kalliista tuotteesta. Ripsiväri itsessään ei kummoiseen suoritukseen yllä. Massa on valmiiksi jo hyvin kuivaa ja harja vähän kömpelön mallinen, joten se sotkee silmänympärykset helposti, jolloin aamuisin meikkaamiseen tuhrautuu ylimääräistä aikaa, kun sotkuja joutuu siivoamaan ympäri naamaa. Ei ollut minun juttu.
Ei jatkoon.


It Cosmetics Super hero mascara

Tämä on mun ikisuosikki ja palaan tähän aina uudelleen! It Cosmetics super hero mascaran voittanutta ei vain ole. Massa on ihanan tuhtia ja sopivan kosteaa. Harja on todella hyvän mallinen ja massa nappaa ripsiin helposti. Jo yhdellä levityskerralla ripsiin saa sellaiset volyymit ja pituutta, että oksat pois. Kahdella levityskerralla ripset muistuttavat hämähäkkimäisiä tekoripsiä, joten kyllä, tämä on ihan joka euron arvoinen ja sopii etenkin sinulle, joka haluat runsaasti näyttävyyttä silmiisi. Ainoa pieni miinus tulee siitä, että avattu pakkaus kuivahtaa melko nopeasti parissa kuukaudessa, joten ripsiväri kannattaa avaamisen jälkeen käyttää melko nopeasti.
Myynnissä Kicks*.
Jatkoon todellakin!


GRN Eyebrow pencil*

GRN on ihana meikkibrändin, jonka tuotteet ovat edullisia mutta laadukkaita. Harmikseni sain tämän kulmakynän väärän sävyisenä ja se oli aivan liian tumma minulle. Muuten itse kynässä ei ollut mitään vikaa ja sillä sai pehmeää jälkeä. Jos sävy olisi oikea, ostaisin varmasti uudestaan.
Ei jatkoon.


Gosh Ultra thin brow pen*

Fanitan Goshin laadukkaita tuotteita ihan kympillä! Tämä uutuus super ohuen ohut kierrettävä kulmakynä oli niin hyvä, että se tuli käytettyä loppuun ihan ennätysnopeasti. Sävy greybrown oli aivan täydellinen vaalea ruskea vähän harmahtavalla vivahteella ja kynä on vedenkestävä. Siitä löytyy myös kulmaharja. Ihan täydellinen ja kynällä sai myös pikkutarkkoja vetoja. Kyllä ostan uudelleenkin ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan.
Myynnissä Sokos.
Jatkoon!





Ciate London Extraordinary tranclucent powder

Tosi hyvät väritön ja kevyt irtopuuteri, joka on nähty loppuneissa ennenkin. Tykkään tosi paljon ja ei tee ihosta kakkuista.
Jatkoon!


Wet'n wild blush Pinch me pink*

Kamala poskipuna, josta ei irronnut pigmenttiä ollenkaan. Punassa oli glitterihippuja ja siveltimeen tuntui tarttuvan ainoastaan näitä glittereitä, jolloin naama kiilsi kuin Naantalin aurinko, mutta itse punaa ei ollut nimeksikään.
Ei jatkoon.


Touch in sol No poreblem prime essence

Tämä primeri oli hämmentävä, sillä se oli täysin nestemäinen hiukan seerumin tapainen. Tykästyin tähän kuitenkin tosi paljon, koska se jätti iholle kivan hiukan tahmean pinnan mihin meikki nappasi tosi hyvin. Ja tämän primerin kanssa meikkipohja kyllä pysyi myös tosi kauniina koko päivän. Itselläni ei ole kovin suuria ihohuokosia, joten niiden pienentävästä vaikutuksesta en osaa sanoa.
Jatkoon!


Milk makeup glow oil lip + cheek

Sain tämän puikon muistaakseni Boxycharmista ja tuote oli jo valmiiksi rikki eikä tule ulos putkilosta. Toiseksi se vähän mitä tätä swatchailin, en olisi myöskään tästä pitänyt. Koostumus oli todella öljyinen ja läpikuultava violetti täynnä glitteriä. Poskille en tätä olisi missään nimessä laittanut ja huulillekin keksin kyllä parempia tuotteita. Joten roskiin joutaa.
Ei jatkoon.




Gommage French pompom body scrub

Aaaah, tässä sokerikuorinnassa oli aivan taivaallinen hedelmäisen trooppinen tuoksu. Tykkäsin ja voisin ostaa uudelleenkin. Harmi, että tämä näytepurkki oli niin pieni.
Jatkoon!


Sunday Rilet C.E.O Vitamin C rich hydration cream

Pidin tästä C-vitamiinia sisältävästä kasvovoiteesta aikaisemmin tosi paljon ja sen kirpsakka sitruunan tuoksu oli ihana. Voide oli todella kermainen ja täyteläinen, mutta imeytyi silti ihoon hyvin. Valitettavasti jossain vaiheessa aloin saada tästä ihottumaa ja etenkin suunympärysiho punoitti ja kirveli tosi pahasti, joten jouduin lopettamaan tämän käytön. Sunday Riley tuotteet ovat minulle ennenkin aiheuttaneet iho-oireita.
Ei jatkoon.


Sol Janeiro Brazilian Bum bum cream

Pieni näytepakkaus, mutta tätä ihanan karamellin ja tropiikin tuoksuista vartalovoidetta olen käyttänyt ennenkin. Tykkään edelleen ja mielelläni ostaisin ihan kunnon pakkauksen, jos hinta ei olisi niin älytön.
Jatkoon!


Rituals the Ritual of karma foot balm

Tosi ihana kermainen nopeasti imeytyvä jalkavoide, joka oikeasti kosteuttaa ja sen herkullinen uniikki tuoksu myös rauhoittaa. Tykkäsin ja tämä myös kesti pitkään. Voisin ostaa uudelleen.
Jatkoon!




Phitofilos body scrub

Ihana ja jännän tuntuinen vartalokuorinta. Kuorinnan pohja oli hyvin samettisen kermainen, oikeastaan jopa todella tuhti voide. Voiteen joukossa oli kuorivia "hiekan" jyväsiä, jotka eivät olleen liian isoja tai rouheita vaan tuntuivat enemmänkin hienolta hiekkapaerilta. Iho jäi todella pehmeäksi.
Jatkooon!


Maybeauty Bio-cellulose face mask*

Yksi parhaimmista kasvonaamioista mitä tiedät. Tämä bio-selluloosa naamio liimantuu ihon pintaan ja istuu todella hyvin. Se kosteuttaa erittäin tehokkaasti ja sisältää mahtavia tehoaineita. Olen käyttänyt paljon ja käytän jatkossakin!
Jatkoon!


Eyenlip Hyaluronic acid sheet mask*

Pidän Eyenlip naamoiden kosteustehoista ja istuvuudesta, mutta nämä naamiot eivät sovi minulle, koska saan aina todella pahan allergisen reaktion. Iho tuntuu kuin tulessa, kirvelee ja polttelee ja punoittaa tosi pahasti. Tämä oli viimeinen kokeiluni.
Ei jatkoon.


Jayjun Cosmetics sheet mask

Näissä ei muistaakseni mitään vikaa. Normaalit naamiot, hyvin kosteutta ja istuu kohtalaisen kivasti.
Jatkoon.


It's skin avokado sheet mask

Ihanan kermainen ja tuhti voidemainen seerumi. Kosteuttaa ja hoitaa. Iho oli todella pehmeä. Naamiossa ei ole paras istuvuus, mutta aukkoja voi suurentaa leikkaamalla.
Jatkoon!


A'Pieu real big yougurt sheet mask

Täydellinen raikas ja makea omenan tuoksu. Ja hyvä istuvuus. Ei valittamista, oma suosikkini jo vuosien ajan.
Jatkoon!


Biore Charcoal pore strip

Tosi kiva tuote. Tämä oli pehmeä ja nenänvartta mukaileva sekä helppo asettaa paikoilleen. Veti mukanaan runsaasti epäpuhtauksia nenän ihosta. Nämä liuskat on kyllä tehokkaita!
Jatkoon!




Wet'n wild eye makeup remover*

Erinomainen meikinpoistoaine, jolla lähti runsaskin meikki ilman hankausta. Pumppumekanismi on uniikki eikä tämän kanssa tarvi pelätä ohivuotoa, sillä pumppu toimii vain kun vanun asettaa sen päälle ja painaa alas. Kokeilemisen arvoinen.
Jatkoon!


Maybeauty Pore mask*

Savinaamio, joka poistaa epäpuhtauksia ja öljyisyyttä. On toiminut hyvin myös herkällä ihollani ja käytän tätä edelleen. Hyvä tuote ja toimii.
Jatkoon!


Sante huulirasva

Aivan kamala... Huulirasva oli kova kuin kivi eikä siitä tahtonut irrota rasvaa huuliin lainkaan. Heitin pois muutaman kokeilun jälkeen.
Ei jatkoon.


Pixi rose glow mist

Pixin kasvosuihkeessa on aivan täydellinen hienojakoinen sumu, joten sopii suihkia myös meikin päälle. Tässä mieto ruusun tuoksu ja tuote sisältää 7 eri kukan öljyjä. Todella riittoisa, kesti käytössä lähes vuoden. Ja ihanan kosteuttava.
Jatkoon!



Huh, siinäpä olisi syyskuun roskakattaus. Tällä kertaa oli paljon huonojakin tuotteita mukana ja monta myös jotka lensi suoraan roskiin. Näitä sattuu aina kohdalle ja fakta on ettei kaikki kosmetiikka sovi kaikille. 

Löytyikö joukkiosta sinulle tuttuja tuotteita?
14 kommenttia on "Syyskuun kosmetiikkaroskat"
  1. Musta on kiva, että loppuneissa on mukana myös ne, jotka eivät loppuneet mutta päätyvät roskiin tai eteenpäin. Olen itse ollut vähän turhan sinnikäs tuotteiden kanssa ja pitäisi oikeasti oppia laittamaan itselle sopimattomat ajoissa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Otankin jatkossa ehdottomasti loppuneisiin myös roskiin ja eteenpäin lähtevät tuotteet. Vaikka toki tiedostan myös sen, että joillakin tuotteet voivat toimia vaikka ne eivät itsellä toimikaan.
      Mulla on ollut ihan sama mentaliteetti, että käytän tuotteet aina loppuun jos ne avaan. Nyt kuitenkin kun kosmetiikkaa alkaa olla ihan järjettömiä määriä, olen opetellut laittamaan huonot tuotteet heti pois koska paljon parempiakin löytyy. Minusta se on järkeväkin ratkaisu :)

      Poista
  2. Hurja määrä purkkeja! Mutta hyvä ottaa mukaan ei-niin-mieluisat, kertyyhän niitä itsellekin ja joskus otan mukaan loppuneisiin. Tuotteesta kyllä tietää parin kerran jälkeen onko se sopimaton itselle vai tulisko käytettyä pois. Tykkään tosi paljon Four Reasonsin hopeashampoosta ja koska meillä taitaa olla aika samanlainen hiuslaatu, kiinnostuin vähän tuosta naamiosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se. Kyllä se ensi fiilis tulee jo parin kerran jälkeen tykkääkö vai ei. Usein ne huonot jää vain kaappiin pyörimään kun niitä ei tee mieli käyttää mutta ei raaskisi heitää poiskaan :D
      Four reasonin hiustuotteet on mahtavia, mitä olen jo muutamia testannut. Joten tuota naamiota voin kyllä suositella :)

      Poista
  3. Ah, tuo Dermosilin suihkuvoide on parasta :D Harmi vaan, kun omaan mieleen sen koostumus on todella paksua, vaikka voidetta onkin. Itse haistan siinä juurikin sitrukset ja on kivan raikas tuoksultaan, niin ne makuasiat vaihtelee :D

    Itse tykkäsin tuosta Touch in Solin primer essencestä, ei se toki suurille ihohuokosille oikein mitään tehnyt, mutta sen tuoksua jäi ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaa eikä, no mutta tässä se taas hyvin todistetaan että tuoksumieltymyksiä on monenlaisia :)

      Poista
  4. Olipas paljon kaikkea :) Mulla on tuo GRN Eyebrow pencil käytössä ja oon tykännyt hurjasti, sävyä en muista mutta just soppeli. Hair Lusteja söin muutaman kuukauden kesällä ja mulla hiukset kasvoi ja sai niistä myös volyymia, voisin syödä pidempäänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. GRN kulmakynässä ei ollutkaan muuta vikaa kuin väärä sävy. Olispa sävy ollut mulle oikea :D
      Hair lusteilla kyllä sai näkyviä tuloksia. Se ihan yllätti ja aion kyllä joskus vielä testata noita uudestaankin <3

      Poista
  5. Osa tuotteista oli tuttuja ja melko samat mielipiteet jaoin kanssasi niistä tuotteista, jotka on itsellenikin tuttuja. Olit vissiin saanut Huygensin kuorinnasta jonkin maanantaikappaleen tai sitten itse, koska mulla siinä tuubissa oli jumalattomasti sokerikiteitä ja sai varoen levitellä, etten raavi ihoa ruvelle :D Muistan saaneeni oman goodieboksista jokunen kuukausi takaperin. Jännä että joskus on suuriakin eroja valmistuserissä. Eipä ne aina täsmääkään, mutta saa nähdä millaista tavaraa sisältä tulee kun ostan tyhjentyneen tilalle uuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho no onpas sulla ollut erilainen kokemus tästä Huygensin kuorinnasta. voi olla että mulla oli tosiaan joku surkea maanantaikappale, koska en voi kyllä täysin allekirjoittaa sun kokemusta :D

      Poista
  6. Hair Lustin vitamiineja oon itekki joku aika sitten testannu useamman purkin ja totesin ihan saman kuin sinä! Tukka kasvoi tosi nopeasti (ainakin siltä tuntui) ja onhan niiden maku aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sullakin tuloksia näkyi! Mä olen itseasiassa nyt ottamassa uuden erän näitä hairlusteja testiin ja juuri leikkasin hiukset lyhyiksi, joten pian nähdään miten nopsaa ne venähtää taas ;)

      Poista
  7. Huh, hulluna loppuneita! Suurinta osaa en tiennyt, jotkit tiesin ja joitakin haluaisin kyllä ostaa kokeiluun :) Kiva lukea näin monesta eri tuotteesta ja sitten saa myös muistutuksia "ai niin" että mitä ostaa sitten ensikerralla kun on vaikka BF lähestymässä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä tulee aina välillä itsekin takaperin luettua vuosien takaa ja palattua niihin omiin lemppareihin eli toimii itselläkin hyvin muistinvirkistäjänä ;)

      Poista