lauantai 17. huhtikuuta 2021

Goodiebox huhtikuu 2021




Ihanaa keväistä viikonloppua!

Tänään kurkistetaan juuri uunituoreen Goodieboxin sisään. Instan puolella minua seuraavat ovatkin jo huomanneet, kun kerroin, että blogin ja instatilin sisältö tulee siirtymään pikkuhiljaa enemmän lifestylen puolelle. Kauneutta ja kosmetiikkaa on edelleen paljon mukana, mutta teemat tulevat laajenemaan myös sisustukseen, urheiluun, muuttoon Espanjaan, matkusteluun ja vähän kaikkeen muuhunkin elämää, joten toivottavasti pysyt matkassani myös tulevaisuudessa. Tästä muutoksesta johtuen blogit.fi alustalla, Glitteriaddikti löytyy nykyään lifestyle osion alta, ei siis enää kauneusgenrestä. Kannattaakin kirjautua sivustolle ja ottaa siellä blogini seurattavien listalle niin ei mene uudet postaukset ohi. Kerron toki myös aina instan puolella, kun on uuden postauksen aika täällä blogissa.

Huhtikuun Goodiebox saapui suloisessa vaaleanpunaisessa laatikossa. Boksi oli kevyt, mutta odotukset oli korkealla, sillä viimeisin boksi ei ollut mikään kummoinen pakkaus. Huhtikuu yllätti muutamalla hyvällä tuotteella, mutta myös huteja löytyi tällä kertaa taas.




Boksissa oli Tony Moly sheet mask eli kangasnaamio. Minähän näitä kangasnaamioita suorastaan rakastan, mutta Tony Molyn sheet maskit ei ole kovinkaan kehuttavia. Olen tämän sarjan naamioita testannut useita ja ne ei vaan istu kasvoille oikein mitenkään. Lisäksi kangas on todella paksua ja jäykkää, eikä se oikein edes tunnu pysyvän naamalla kunnolla. Tämä lähtee itsellä siis eteenpäin.




Boksin ehdottomasti oma suosikkini oli tämä matkakokoinen Schwarzkopf got2b kuivashampoo. Kuivashampoita mulla itsellä kuluu lähes päivittäin ja arvostan laadukkaita kuivashampoita, joista ei jää valkoisia jauheraitoja hiuksiin. Tämä onkin itselle uusi tuttavuus ja kuulostaa myös mielenkiintoiselta, että tästä jää hiuksiin sitruunanraikas tuoksu.




Boksi oli selvästi aika ihonhoitopainotteinen, sillä sinne oli pakattu myös matkakokoinen Ecooking vitamin C serum. Tämä on muuten hyvä tuote, juuri pääsi edellinen pullo itsellä loppumaan, joten tuli sopivasti uusi tilalle. C-vitamiini on iholle erittäin hyödyllinen ja ehkäisee mm. pigmenttimuutoksia. Näin kesän korvalla kannattaakin lisätä C-vitamiini seerumi päivittäiseen käyttöön ja muistaa aurinkosuojat!

Seuraava tuote vetikin aivan sanattomaksi. Heti tuon Nails Inc. pullon nähtyäni koin kunnon deja vun, koska muistin saaneeni tuon samanlaisen pullon ihan vastikään. Ja niinhän se oli, piti ihan käydä tarkastamassa ja kyllä multa kaapista tuo täysin sama tuote löytyi. Kävin vähän historiaa taaksepäin läpi ja tämä sama tuote oli Goodieboxin joulukalenterissa. Niin että anteeksi kuinka! Miksi kummassa on laitettu täysin sama tuote boksiin pari kuukautta myöhemmin. Bettellähän tätä tehtiin, että samoja tuotteita kierrätettiin välillä bokseissa uudelleen, mutta että nyt Goodieboxillakin on tähän ryhdytty, niin en kyllä ymmärrä. Minusta tällaista ei saisi olla, kun kuluttajat kuitenkin näistä bokseista ja kalentereista maksavat sillä idealla, että sisältö vaihtuu joka kuukausi. Tuli aika huijattu fiilis tästä...
Noh kyseessä siis kuitenkin aluslakka, joka stimuloi kynsien kasvua, kosteuttaa ja ravitsee kynttä. 




Ihonhoidolla jatketaan edelleen, eli able skincare eye serum on superboosti väsyneelle katseelle. Seerumi on kehitetty erityisesti herkälle iholle ja se vähentää turvotusta, kuivuuttaa ja häivyttää tummia silmänalusia. Tuotetta voi käyttää aamuin illoin. Kuulostaa kivalta ja tämän tuotteen arvo itsessään on hurjat 85€!! Tuote tuli siis täysikokoisena, joten jo pelkästään tämä oli kyllä boksissa aivan huikea tuote.





Boksin ainoa varsinainen meikkituote oli BCo Beautyn glow highlighter stick. Merkki on itselle aivan vieras ja ajattelin aluksi tämän olevan ihan kelvoton tuote, sillä pakkaus tuntui käsissä niin rimpulalta ja halvalta. Itse tuote kuitenkin osoittautui oikein hyväksi ja kauniin ruusukullan värinen hohde iholla on upea! Lisäksi tämä tuoksuu miedosti makealta ruusulta. Tuli ihan kesäfiilikset heti kun tätä sipaisi poskipäille. Tulee kyllä käyttöön, mutta pakkaus saisi olla vähän laadukkaampi.




Kokonaisuutena huhtikuun boksi oli ihan ok. Tästä olisi muuten jäänyt hyvät fiilikset, mutta tuo kierrätyskynsilakka laski mun silmissä pisteitä tosi paljon ja siksi fiilis oli tämän avattua vähän kurja. Muuten kaikki tuotteet tuota sheet maskia lukuunottamatta on tosi hyviä ja laadukkaan oloisia. Odotan kovasti jo monen näiden testaamista. 

Jos Goodieboxin tilaaminen kiinnostaa niin klikkaa tämän linkin kautta ja saat ensimmäisen boksin -50% hintaan. Saan itse tästä kiitoksena goodiepointseja (ei maksettu mainos).


Mitäs fiiliksiä boksista heräsi? Onko teistä ok käyttää uudelleen samoja tuotteita boksissa, joka on tullut jo aikaisemmin?

10 kommenttia on "Goodiebox huhtikuu 2021"
  1. Mun oma boxi on matkalla, tulee varmaan alkuviikosta. Olin niin pettynyt Luxeboxiin että poikkeuksellisesti oli pakko spoilaantua ja katsoa ilahdunko tästä. No ilahdun vaikka vähän naama venähti samojen tuotteiden kohdalla. Eli tuo aluslakka tuli Goodiebox joulukalenterista, mikä ei kyllä haittaa koska on mieluinen tuote ja arvokas. Tuo eCooking seerumi tuli kyllä LookFantacticin joulukalenterista että onpas nyt kierrätystä kerrakseen!
    Mutta Tony Molyn naamioita en ole ikinä kokeillut niin jes nyt pääsen ( jos on sama sisältö kaikilla ), tuo sy-seerumi voi olla kiva jos sopiva inci ja kuivashampoo vaikuttaa hyvältä. Highlighter puikkokin saattaa päästä käyttöön vaikken voidemaisista yleensä pidä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta, se seerumi olikin LF kalenterissa. Mietinkin mistä se tuli :D
      Mutta näköjään brändit kierrättää noita tuotteita sitten joka boksiin ja kalenteriin mikä on tietysti tilaajan kannalta vähän kurjaa kun monet tilaa näitä samoja useampaa sorttia.
      Toivottavasti sä tykkäät naamioista, mun kasvoille ne on ihan väärän malliset :D

      Poista
  2. Aika tylsää, että tulee samoja tuotteita kuin joulukalenterista vaikka itselleni ahkerana kynsien lakkaajana aluslakka ois kyllä ollutkin mieleinen. Voidemainen highlighter ois myös ollut kiva, jos sävy vaan on tarpeeksi vaalea, kun olen yhä enemmän siirtynyt voidemaisten tuotteiden käyttäjäksi.
    Ei tämä nyt hullumpi boksi ollut kokonaisuutena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Highlighterissa ei ollut mitään vikaa, sävy oli sopivan vaalea ihan talvi-ihollekin mutta varmasti pääsee enemmän oikeuksiin kesällä :)

      Poista
  3. Mielestäni tämä oli kiva boksi, mulla ei mitään gb joulukalenteria ollut joten tässä tuotteet on mulle kaikki uusia :) Tuo highliter huono, ne aina pilaa meikkipohjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki voidemaiset highlighterit ei suinkaan pilaa meikkipohjaa :) Mulla on montakin puikko tuotetta tai muuten voidemaista tuotetta käytössä ja hyvin toimii. Usein levitän sen sormin :)

      Poista
  4. Mä en myöskään pidä tosta, että samoja tuotteita laitetaan uudestaan bokseihin. Tässä tapauksessa tuote on toki joulukalenterissa ollut aiemmin, mutta aika moni Goodieboxin joulukalenterin tilannut varmasti tilaa myös tätä tavallista boksia. Mun mielestä on ok, jos joskus yksittäinen tuote tulee vaikka 3 vuoden päästä uudelleen, koska siinä välissä ehtii jo tilaajatkin vaihtumaan eikä noin vanhoja tuotteita niin enää muista. Bettellä harrastettiin vähän turhan paljon sitä samojen tuotteiden laittamista bokseihin uudestaan ja uudestaan ja meni kyllä täysin maku siihen. Muuten tää sisältö näyttää mun silmääni ihan kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään ymmärrä näin nopealla aikataululla kierrättämistä. Jos sama tuote tulisi vuoden päästä niin se olisi ehkä jotenkin ok mutta että parin kuukauden päästä jo uudestaan niin on jo vähän turhauttavaa!

      Poista
  5. No onpa vähän tylsää kyllä tuo, että on laitettu sama tuote, kuin joka on aiemmin tullut joulukalenterista :( Muutama kuukausi sittenhän boksissa oli myös sellainen Figs & Rougen heleyttävä seerumi, joka oli aiemmin mukana limited edition -boksissa. Toki nuo limited edition -boksit ja joulukalenterit ovat erillisiä tuotteita kuukausibokseista, mutta silti en tykkää että tuotteita tuollain kierrätetään.

    Itse sisältö oli kuitenkin mun makuun tosi kiva ja monipuolinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on muutenkin tuntunut että nuo limited edition boksit on vain varastojen tyhjennysmyyntiä, koska aika usein siellä pyörii useampi tuote, jotka on jo tavis bokseista joskus tulleet. Siksi en ole innostunut niitä itse ostamaan kun ei ole mitään järkeä saada samoja tuotteita uudelleen...

      Poista