keskiviikko 11. elokuuta 2021

Kesälomareissu Tallinnaan ja miten meni koronan kanssa?

 


Pari viikkoa sitten käytiin lyhyt viikonloppureissu Tallinnassa. Se oli ensimmäinen ulkomaanreissu sitten koronan alettua ja voi kertoa, että tuntui kyllä ihanalta olla taas matkalla. Vaikka matkakohde olikin vain Tallinna, missä olen kaikenlisäksi käynyt varmasti lähes 100 kertaa, niin silti osasin arvostaa matkaa tosi paljon ja kyllä tuollaiset pienetkin irtiotot on vaan niin piristäviä.

Matkaan me lähdettiin aivan extempore edellisen illan päähänpistona. Toissa viikonloppuna rajat oli vasta avautuneet ja mietin, että parempi tehdä reissu nyt kun matkustajamäärät on vielä kohtuullisen pieniä ja Viron puolelle mentäessä ei koronatestiä vaadittu. Takaisin päin tullessa testi pitikin sitten jo olla tai ottaa Suomen puolella satamassa. Matkanteko muuten koronasta huolimatta oli helppoa, mutta kaikkien ajantasaisten sääntöjen etsiminen, löytäminen ja ymmärtäminen vei aivan hitosti aikaa ja meillä menikin torstai iltana lippuja varatessa aikaa melkein kolme tuntia! En pysty käsittämään, miksei kaikkia ohjeita ole voitu laittaa selkeästi yhdelle sivulla, vaan ne on ripoteltu moneen eri paikkaan pitkin nettiä.

Sen verran sanon vielä koronasta, että Virossahan tilanne on todella hyvä. Parempi kuin Suomessa. Paikalliset ei juuri maskia käyttäneet edes sisätiloissa, mutta käsidesiä on kyllä saatavilla lähes kaikkialla. Me onnistuttiin koko matka välttämään lähikontakteja ja liikuttiinkin suurimmaksi osaksi ulkona. Ainoa turvaton olo tuli Helsingin satamassa maahan saapuessa, kun kaikki joilla ei kahta rokotetta vielä ollut, ohjattiin yhteen pieneen tilaan jonottamaan testiä. Siellä ei pystynyt edes turvavälejä pitämään ja useita satoja ihmisiä oli ahdattu pieneen tilaan eikä puolella sielläkään ollu maskia. Siinä vähän kauhistutti, että jos tässä nyt koronan saa niin viimeistään täällä. Karanteenin jälkeen käytiin vielä testeissä Tampereella ja puhtain paperein päästiin.





No sitten itse reissusta. Tallinnahan on aivan upea sekoitus uutta ja vanhaa. Vanha kaupunki on varmasti jokaiselle Suomi-turrelle tuttu, mutta sieltäkin löytää mahtavia sopukoita, kun lähtee keskusaukiota pidemälle ja poikkeaa sivukujille. Itse kun olen siellä niin paljon pyörinyt, niin tiedän parhaat paikat ja vanhassa kaupungissa tuleekin pyörittyä lähinnä tunnelman ja muutaman lemppari ravintolan takia. Tällä kertaa toki kierrettiin myös kaikki perus nähtävyydet, koska mieheni oli Tallinnassa ensimmäistä kertaa.





Vanhassa kaupungissa kannattaa rohkeasti astella talojen sisäpihoille, jos niissä ei ole portteja tai kieltokylttejä. Sieltä voi nimittäin oikeasti löytää vaikka mitä ihanaa. Ylhäällä kuvassa esimerkiksi pieni piilossaoleva porttikongi johdatti meidän vanhan luostarin raunioille. Luostariin olisi päässyt myös kierrokselle, mutta skipattiin se tällä kertaa. Luostarin yhteydessä kellarissa on myös taidepaja ja kauppa, jossa pääsee sukeltamaan hyvin autenttiseen keskiaikatunnelmaan. Siellä on myynnissä omistajan tekemiä maalauksia, vanhoja eepoksia ja vaikka mitä pienesinettä. Kynttilät sauhuavat tiiliseinään koverretuissa pienissä syvennyksissä ja kellarin perällä on myös pieni alttari. Paikka on kaikessa mystisyydessä rauhoittava, joskin myös hiukan pelottava. Ehdottomasti käymisen arvoinen kuitenkin!

Toinen mahtava löytö oli niinikään sisäpihalla hiukan piilossa oleva ranskalainen kahvila Chocolate de Pierre. Sisäpihalla kasvaa rönsyillen köynnöksiä, ulkona on pöytiä ja bohotyylisiä istuintyynyjä, mutta kahvila sisältä onkin sitten ihan omanlaisensa kokemus. Vitriinissä komeilee aivan kukkuroillaan käsintehtyjä suklaita (oli muuten herkkusuille aivan must visit kohde!) ja leivoksia. Sisustus on rönsyilevä ja hyvin rento, mikä tekeekin tästä aivan mahtavan "kaupunkilaisten olohuoneen". Muhun vetoaa jotenkin tosi paljon tällaiset bohotyyliset, rennot ja rönsyilevät kahvilat, jossa ollaan kaukana ketjukahviloiden kliinisestä tusinatunnelmasta. Aivan ihana paikka, kannattaa käydä!








Oltaisiin kovasti haluttu miehen kanssa käydä Bastionin tunneleissa, jotka kiemurtelee vanhan kaupungin alla. Siellä kannattaa ehdottomasti vierailla, koska ne on monelle aika vieras juttu. Tunnelit on ajan saatossa toimineet vaikka minkämoisissa tehtävissä ja kaikkia niitä ei ole edes löydetty tai kaivettu auki. On hullua kuvitella, että kävelyteiden alla risteilee melkoinen maanalainen tunneliverkosto.

Vaikka kirkot ei niinkään ole ehkä se ensimmäinen paikka, mihin lähtisi Tallinnan reissulla tutustumaan, niin suosittelen astumaan sisään ja kurkistamaan menneisyyteen edes yhdessä Tallinnan vanhankaupungin monista kirkoista. Kirkoista voi myös aistia ja nähdä eri aikakausien tunnelman, ja ne on kesähelteillä myös mahtava viilentymispaikka.






Raatihuoneentorin kulmassa nököttää kenties Euroopan vanhin edelleen toimiva apteekki, Raeapteek. Siellä kannattaa piipahtaa sisällä, sillä myymälän perällä on pieni näyttely. Täällä on siis entisaikoina jonoteltu pillereitä ja rohdoksia.

Iltatekemisenä suosittelen Tallinnassa ehdottomasti käymään huonepaossa! Elämäni parhaimmat huonepakokokemukset on kaikki kokenut Tallinnassa ja niinpä me varattiin pako myös tälle reissulle. Me käytiin tällä kertaa Getaway zonen The conjuring huoneessa, joka oli elämäni pelottavin kokemus heittämällä. En spoilaa enkä paljasta enempää, mutta huone oli aivan super siisti! Siellä voi myös mahdollisesti joutua tekemisiin elävien näyttelijöiden kanssa. En suosittele pimeää pelkääville tai ahtaanpaikan kammoisille. Päästiin kyllä just tunnissa ulos, mutta oli kyllä kutkuttavaa. Koko ajan oli ihokarvat pystyssä ja pieni jännitys yllä.





Seuraavana aamuna käytiin aamiaisella, mun lemppari ja vakio kahvilassa eli Rukis kohvikussa, joka on aivan lähellä Viru hotellia heti vanhan kaupungin porttien sisäpuolella. Kuva ei tee oikeutta, mutta ruoka on niin hyvää, laitettu kauniisti esille ja vitsi ne leivokset! Jos Virossa ei syö kakkuja, niin on kyllä pahasti missannut koko tarkoituksen. Maa on nimittäin tunnettu huippuhyvistä konditorio tuotteista ja kyllä ne vaan on hyviä ja HALPOJA!




Moni suomalainen ei myöskään eksy upeaan Kadriorg puistoon, jossa komeilee aivan wieniläistyylinen päärakennus upeine puutarhoineen. Presidentin asunto on aivan vieressä ja alueella on puistolääniä niin paljon, että sinne voi aivan hyvin heittää piknik viltin ja nauttia matkasta myös rentoutuen. Palatsin sisällä taitaa toimia nykyään taidenäyttelyitä, joten sisällekin kaiketi pääsee. Me ihasteltiin palatsia tällä kertaa vain ulkoa. Oli muuten huippu kätevä liikkua Tallinnassa scooteilla, jotka ei siellä maksa siis oikeasti juuri mitään. Me ajeltiin niillä pitkät lenkit ja hintaa tuli ihan max pari euroa. Oli kyllä halvempaa kuin taksit ja scooteilla pääsee nopeasti puikkelehtimaan missä vain ja näkeekin paljon enemmän.







Miehen synttärit sattui juuri siihen reissun ajankohtaan, joten juhlistettiin niitä syömällä kolmen ruokalajin illallinen Olde Hansa ravintolassa. Se oli myös aivan mahtava kokemus. Tarjoilijoilla on keskiaikaiset vaatteet, juomat tarkoillaan tietystyi savituopeista, ruuat on herkullisia ja menu tietenkin jäljittelee keskiaikatunnelmaa. Lisäksi tuolla syödää sisällä kynttilänvalossa, eikä sähköjä näy missään (muualla kuin korttimaksupäätteessä), kun eihän tietenkään silloin keskiajallakaan sellaisia mukavuuksia ollut. Tarjoilijat oli hauskoja ja he eläytyivät rooliin aivan täydellä sydämellä. Kokemus oli mahtava ja ruuat aivan taivaallisia!

Tallinnassa on myös useita rantoja, jos auringonpalvonta ja uiminen kiinnostaa. Pohjois-Tallinnan Stroomi rand on yksi upea hiekkaranta, joka ulottuu niin pitkälle ettei silmä erota. Paikalta löytyy myös ravintola, mistä saa ruokaa ja juomaa. Alue on upea ja siellä on myös kiva kävellä rantabulevardia.




Viimeisenä kohteena vielä aamulla ennen laivamatkaa takaisin Suomeen, vierailtiin Viru hotellin KGB museossa. Museoon on opastettu kierros, jota suosittelen 100% ihan kaikille. Tarinat on kiinnostavia, jopa sellaiselle joka ei niin historiasta välitä. Neuvostoaikaisia juttuja kuunnellessa sitä tajuaa, miten hullu maailma välillä on. Samalla ymmärtää myös vähän enemmän mitä Virossa on tapahtunut ja millaista elämä ennen itsenäisyyttä maassa oli. Huh, älyttömiä juttuja, mutta oli kyllä siis super kiinnostavaa! Museoon on sekä suomeksi että englanniksi ohjattuja kierroksia. Katolta pääsee vielä ihailemaan Tallinnaa lintuperpektiivistä.




Paljon me kyllä ehdittiin tekemään kahdessa päivässä. Reissun jälkeen olo olikin aika uupunut ja nukuttin kaksi päivää niin ettei tosikaan. Nauratti myös, että meillä oli hotellissa spa osasto, jossa ei ehditty edes käydä pyörähtämässä, kun juostiin aamusta iltaan missä milloinkin. Mutta oli kyllä ihana reissu ja reissukuume nousi vaan entisestään!

Tuliko sulle tässä postauksessa uusia faktoja Tallinnasta?
6 kommenttia on "Kesälomareissu Tallinnaan ja miten meni koronan kanssa?"
  1. Miten Tallinna postauskin tuntuu kun ihan kaukana ulkomailla olisi, kiitos tästä postauksesta!💙 Ihania kuvia ja kivasti kerrottu reissusta!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Mulla oli ihan sama fiilis reisusssa :D Tuntui, että olis lähtenyt ihan toiselle puolelle maailmaa reissuun <3
      Kiitos!

      Poista
  2. Hyvä että matka sujui mukavasti, epäilemättä suurimmat mahdollisuudet altistua on juuri terminaalissa suomessa, virossa tai laivassa jossa ihmiset on pienessä tilassa. Virossa pystyy jo olemaan aivan varmasti rauhassa kun ei siellä ole turistin turistia tätä luokkaa koronankaan vuoksi, niin miksi ei saisi pidettyä turvavälejä. Kesällä voi myös yleisesti olla ulkona nauttimassa ruokaa hyvässä säässä :) Kiva tietää myös että siellä on noi potkulaudat! Varmasti tulee käytyä myös pidemmällä niiden avulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No laivassa ei niinkään, koska siellä oli tosi väljää ja mahdollista kyllä eristäytyä aika hyvin. Se terminaali oli kaikkein pahin suma ja ihmettelen että Helsingin päässä ollaan tuollaiset järjestelyt ylipäänsä tehty. Tallinnassa nimittäin porukka hajaantui saman tien eikä mitään jonoja päässyt edes syntymään.

      Poista
  3. Mulle ei tietysti tullut mitään uutta vastaan, kun itse olen asunut Tallinnassa 7 vuotta :) Tallinna on tosi monipuolinen paikka, niin siellä löytyy silmäniloa ja puuhaa kaikenikäisille kävijöille. On vielä rannat, Pirita, Haabersti, Kakumäe, Viimsi, Japanilainen puutarha kadriorgissa, Pae park, Ulemiste järvi, Marjamäen museo... Stroomi on muuten aika lyhyt ranta Piritaan tai Viimsiin verrattuna ��. Olen ilmeisesti tallannut sen yhtä aikaa kanssanne, koska mehän pidettiin siellä majapaikan liki 2 viikkoa ihan äskettäin ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piritalla ja Kakumäen rannoilla onkin tullut käytyä. Upeita paikkojahan sieltä löytyy ja myös muualta virosta kun lähtee etsimään :)

      Poista