keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Hääsuunnitelmia

 * kaupallinen yhteistyö Sortter.fi

Kuva Photo Julianniina


Monet teistä on jo Instagramista nähneet tai blogin puolelta meidän Espanjan matkakertomuksesta lukeneet, että miehen kanssa mentiin kihloihin syyskuun alkupuolella. Olin tästä todella onnellinen ja tietysti heti hihkuin myös innosta päästä suunnittelemaan elämäni prinsessapäivää.

Meille on alusta asti ollut selvää, ettei häitä tulla viettämään Suomessa. Mä olen aina haaveillut häistä rannalla tai vähintäänkin niin, että taustalla kimmeltää meri. Koska me ollaan muuttamassa vuoden sisällä Espanjaan ihan pysyvästi ja itsekin fiilistelen enemmän häitä lämpimässä, niin päätettiin että pidetään meidän näköiset juhlat siis joko Italiassa tai Espanjassa. Aivan ihana unelmahan olisi juhlia elämäni tärkeintä päivää Italian Como-järven rannalla, mutta päädyttiin sitten keskusteluiden jälkeen Espanjaan, koska miehen perhe asuu siellä. Näin toisesta maasta käsin kaikki järjestelytkin tulisivat olemaan huomattavasti helpompi niin, että itse kohdemaassa on joku, joka voi hoitaa mahdolliset tapaamiset ja käydä tsekkaamassa juhlapaikan etukäteen. 


Kuva Photo Julianniina


No ihan niin yksinkertaiseksi tämä hääprojekti ei sitten osoittautunutkaan, että voitaisiin vain kävellä alttarille, sanoa tahdon ja se on siinä. Meidän tapauksessa hommaa mutkistaa nimenomaan se, että haluamme vihkimisen tapahtuvan ulkomailla. Lisäksi koska mieheni on britti eikä kuulu enää EU:iin hankaloitui koko soppaa entisestään. Meitä ei tosiaan laillisesti voi Espanjassa vihkiä, koska emme ole kumpikaan maan kansalaisia. Ulkomaalainen pari voidaan vihkiä Espanjassa, jos jompikumpi on asunut maassa yhtäjaksoisesti ennen vihkimistä kaksi vuotta. Tästä syystä meidän häät olisivat viivästyneet kolmella vuodella. Toiseksi Espanjan lakien mukaan tuore vaimo ei saa miehensä sukunimeä ja me nimenomaan haluttiin, että molemmilla on sama sukunimi. Siksi päätettiin, että meidät vihitään laillisesti nyt joulukuussa Suomessa maistraatissa. Tätä päivää ei ole sen enempää tarkoitus juhlia (mä en hommaa mekkoa enkä sormusta) eikä paikalle kutsuta todistajien lisäksi ketään muita vieraita. Virallinen hääpäivä on sitten se päivä, kun juhlat pidetään Espanjassa. Molemmat olemme tietoisia, että tämä joulukuun vihkiminen on vain byrokratian takia niin sanottu "paperiavioliitto" eli näin saamme molemmat saman sukunimen, laillisen avioliiton sekä muutto ei mun nimenvaihdoksen takia viivästy ensi vuonna.


Kuva Photo Julianniina


Me kriiseiltiin myös sitä, että kaikki isot kulut kaatuu ensi vuodelle. Muutto, auton osto, häät, asunnon osto... On siinä kyllä rahanmenoa kerrakseen yhdelle vuodelle. Tilanne on vähän hankala, koska me tiedetään että Espanjan päässä on heti ostettava auto, saatava oma yritystoiminta käyntiin ja pikapuolin yritettävä ostaa myös asunto. Koska käytännönjärjestelyiden takia meidät on pakko vihkiä nyt joulukuussa, pohdittiin josko me siirrettäisiin häät vasta 2-3 vuoden päähän, kun elämä Espanjassa on ehtinyt rauhoittua ja ollaan päästy sinne asettumaan. Ajan kanssa saisi rauhassa suunnitella sekä kerättyä vähän säästöjäkin. Minua alkoi kuitenkin henkilökohtaisesti ahdistaa koko idea siitä, että me oltaisiin oltu virallisesti naimisissa jo pari vuotta ja juhlittaisiin häitä vasta sitten monen vuoden päästä. Olen ehkä vähän pikkumainen, mutta minusta se hääpäivä ei enää tunnu siltä samalta kuin että häät pidettäisiin lähellä sitä oikeaa vihkimistä. Se että olen jo tottunut uuteen sukunimeen ja käytännössä ollut naimisissa monta vuotta ennen kuin juhlisin meidän häitä alkoi kuulostaa niin naurettavalta, että totesin miehelle skippaavani tässä tapauksessa koko hääjuhlan. Onneksi mieheni sanoi, ettei tämä tule kuuloonkaan, sillä kyllä jokainen nainen ansaitsee oman prinsessapäivänsä ❤

Me alettiin tosissaan miettimään mistä saataisiin rahoitusta häiden järjestämiseen näin pikaisella aikataululla jo ensi vuodelle. Törmäsin sitten Sortterin sivuihin ja rupesin miettimään, että niin noh, miksi ei voisi ottaa pientä lainaa häiden järjestämiseen. Mieluummin haluan järjestää juhlat nyt kuin vasta vuosien päästä. Sortter on suomalainen lainojen vertailupalvelu, josta kävinkin vähän katsomassa mitä mahtaisi tulla korkoineen päivineen meidän häälainalle lopulta hintaa. Tuo sivusto toimii samalla tavalla kuin hotelli- tai lomamatkoja kilpailuttavat sivustot eli syötät hakemukseen tiedot (lainasumma ja takaisinmaksuaika) ja Sortter kilpailuttaa lainasi useammalta eri lainantarjoajalta. Parasta on helppous ja se, ettei tässä yritetä vedättää ketään. Näet useista saamistasi tarjouksista heti kokonaishinnan eikä tarjouksiin ole pikkupräntillä piilotettu ylimääräisiä sivukuluja. Äkkiä alkoi meidänkin häiden suunnittelu vaikuttaa suht helpolta ainakin rahoituksen puolesta. Tuo lainojen kilpailuttaminen kun ei maksa mitään eikä vielä sido mihinkään. Sortter kuitenkin ratkaisi meidän pulmat rahoitukseen liittyen ja voidaan nostaa lainaa ihan pikaisellakin aikataululla, jos näyttää että budjetti alkaa venyä. Häälainan lisäksi Sortterilta saa lainaa mm. auton ostamiseen, yritystoiminnan käynnistämiseen tai vaikka asunnon remontointiin.


Kuva Etsy


Mä olen alkanut kokoamaan Pinterestiin jo hääinspis kansiota ja ajattelin vähän valottaa teille tänne bloginkin puolelle mitä on suunnitteilla. Yllä olevassa kuvassa näette mun kihlasormuksen, joka on tuo lootuskukan näköinen iso morganiittisormus. Vihkisormukseksi ajattelin tilata saman valmistajan eli Michellia FineJewerlyn kruunun muotoisen timanttisormuksen (kuvassa). Molemmat sormukset löytyi Etsyn kautta ja mieheni tilasikin tuon kihlasormuksen USA:sta. Hyvin tuli perille, mutta tullimaksuja toki tuli vähän päälle uusista EU:n tullikäytännöistä johtuen. Mä totesin kuitenkin miehelleni hyvissä ajoin etten halua sormusta Suomesta, koska en ole täällä nähnyt vielä koskaan mun tyylisiä sormuksia. Tykkään itse todella romanttisesta ja boho tyylistä, eikä tähän tyylisuuntaan istuvia mekkoja tai koruja Suomesta yleensäkään löydy. Näistä molemmista sormuksista tykkään tosi paljon ja kihlasormuksen kivi on vielä söpö vaaleanpunainen ja itse sormus ruusukultaa.


Kuva Pinterest


Häiden teema tulee olemaan rento boho ja haluan tuoda sitä esiin tarjoiluissa ja koristeissa. En ajatellut panostaa koristuksissa kaikenmaailman härpäkkeisiin vaan enemmän luoda juhlavuutta tilaan kukilla, kynttilöillä, pitsillä ja kauniilla astioilla. Espanjassa miljöö jo itsessään on niin upea, ettei tilaa itsessään tarvi sen kummemmin koristella. Ruoka on kuitenkin häissä se tärkein ja siitä en tule tinkimään yhtään. Haluan panostaa erityisesti juuri hyvään ruokaan ja hienoon kakkuun. Meillä tulee olemaan todella pienet häät, koska haluamme paikalle vain todella läheiset ystävät ja perheenjäsenet, joten voimme panostaa budjettia isommin vierasta kohden ja tehdä juhlasta myös elämyksen kaikille vieraillemme.


Kuva Pinterest

Kuva Pinterest


Häämekosta mulla on jo aivan selvä visio. Haluan rennon boho mekon, jota voisin mahdollisesti häiden jälkeen vähän muokkaamalla tai lyhentämällä käyttää myös kesämekkona. Minua kauhistuttaa ajatus siitä, että ihmiset pistävät satoja ellei tuhansia euroja mekkoon, joka pääsee päälle vain kerran elämässä. Itse haluan ajatella sillä tavalla kestävästi, että mekko pääsisi käyttöön myös hääpäivän jälkeen. Lisäksi boho tyyliset mekot on todella kauniit ja kevyitä kuumassa Espanjan ilmastossa.


Kuva Pinterest

Lisäksi yksi ehdoton juttu, minkä mä häihini haluan on kukista tehty vihkikaari. Vaikka meillä ei tule perinteistä vihkimistä tietenkään enää Espanjassa olemaan (koska ollaanhan me virallisesti jo naimisissa) niin halutaan kuitenkin lukea toisillemme valat ja tuon kaaren alla saa myös upeat hääkuvat, joten se on ihan ehdoton ja pakko saada. Tosin en tiedä, miten kukat tulee tuolla kuumuudessa kestämään koko päivää, mutta ainakin kuvissa tuo kaari on tosi upea.


Kuva Pinterest


Paikan suhteen me ollaan mietitty yksityis villan vuokraamista koko viikonlopuksi. Mun vieraat tulee kuitenkin kaikki pääsääntöisesti Suomesta, joten on kiva että he voisi yöpyä juhlapaikalla. Villalla on myös tarpeeksi tilaa ja paikasta saa tosi hienon intiiminen juhlatilan, mistä ei tarvi lähteä aikaisin pois eikä siellä ole ulkopuolisia häärimässä. Mun unelma olis muutenkin, että juhlat olis vähintään kaksipäiväiset, jolloin häitä seuraava päivä ois chilliä poolpartyä ja grillailua rennoissa merkeissä kuitenkin edelleen läheisten seurasta nauttien. Hääpaikalle tulee myös vain yksi pitkä pöytä, jonka ympärille kaikki vieraat mahtuvat. En halua, että vieraat joutuvat istumaan erillisissä pöydissä ja itse pönöttäisin mieheni kanssa kahdestaan erillisessä pöydässä. Haluan, että kaikki ovat koolla saman pöydän ääressä ja näin jutustelu on helppoa eikä kukaan jää ulkopuoliseksi. On myös juhlakaluna kiva, että kaikkien kanssa pääsee juttelemaan eikä vieraiden läsnäolo jää pelkän tervehdyksen asteelle.

Espanjassa on onneksi se hyvä puoli että ruoka ja juoma on tosi edullisia. Isoimmat kuluerät tuleekin olemaan sitten sen villan vuokraaminen, häämekko, sormus ja valokuvaaja. Kaikki muu on suht simppeli ja edullinen järkkäillä. Onneksi me nyt tosiaan keksittiin tuo Sorterin lainojen kilpailutus ja pystytään toteuttamaan kaikki meidän isot unelmat jo vuoden sisään. Muuten hitaasti säästäen olisi joutunut tinkimään aika paljosta ja odottelemaan vuosia, ennen kuin olisi ollut mahdollista lähteä esimerkiksi näitä häitä edes miettimään.


Kuva Pinterest


Kiinnostaako teitä kuulla täällä blogin puolella hääsuunnitteluun liittyviä juttuja?


2 kommenttia on "Hääsuunnitelmia"
  1. Ehdottomasti kiinnostaa! Ihanalta kuulostaa teidän hääsuunnitelmat<3 Kieltämättä jossain vaiheessa omia hääjärjestelyjä tuli jo sellainen olo, että olisiko sittenkin pitänyt kerätä kasaan vaan ne ihan lähimmät ihmiset ja pitää hyvin pienimuotoiset häät. Mutta päivääkään en kadu, että saatiin kaikki meille tärkeät ihmiset paikalle ja juhlittiin vähän "isommin", vaikkei vieraita mitään satoja ollutkaan. Olisi vaan ollut ehkä vähän vähemmän stressaavaa, jos ei olisi tarvinnut miettiä niin paljon ja ainahan se tulee sitä kalliimmaksi, mitä enemmän porukkaa tulee :D Mä kauhistelin aluksi myös ajatusta siitä, että laittaisin yli tuhat euroa hääpukuun, mutta kun se oikea puku osui kohdalle, en edes kysynyt hintaa ja se oikeasti selvisi mulle vasta pukua maksaessa. Tajusin siinä jälkikäteen vasta kaason kanssa, että hinnasta ei tosiaan ollut mitään puhetta, mutta oli se onneksi kuitenkin siinä budjetissa, minkä olin suunnitellutkin :D Onhan se tavallaan ihan älytöntä maksaa yhden päivän ajan päällä olevasta mekosta hirveitä summia, joten toi on pelkästään fiksu ajatus, että hankkii mekon, jonka voi muokata sitten myös jatkokäyttöön :)

    Innolla odottelen lisää näitä postauksia hääsuunnitelmista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä näytti olleen oikein ihanat juhlat <3 Ja kuten sanoit, niin turha on myöskään ihan liikaa miettiä kuluja. Jos se täydellinen mekko tai sormus löytyy, niin mielellään siihen sitten satsaakin.

      Poista