torstai 4. marraskuuta 2021

Glossybox joulukalenteri unboxing 2021

 * kalenteri saatu pr / sisältää mainoslinkkejä



Tänään vuorossa taas yhden tämän vuoden joulukalenterin sisältöön kurkistus. Glossybox kalenteri on vuosittain ollut yksi suosikeistani (vaikka viime vuotinen versio olikin vähän köykäinen) ihan siitä syystä, että se on yksi harvoja kalentereita joissa enemmistä tuotteista on meikkejä. Niin onneksi myös tänä vuonna, joten jos kaipailet kalenteria missä ainaisten rasvapurkkien sijasta onkin kivoja meikkituotteita niin ei kun Glossybox ostoksille. Minusta kalenteri onnistui tänä vuonna tosi hyvin ja 24 luukusta ihan vain pari oli sellaista etten niistä erityisemmin syttynyt. Viime vuotiseen kalenteriin verrattuna kehitystä oli tapahtunut kyllä ylöspäin! Kalenterista löytyi tuotteita mm. merkeiltä Pixi, Elemis, Ciate London ja Illamasqua.

Kalenterin ulkoasu on miellyttävä vaaleanpunainen marmorikuvioitu ja tuttuun tapaan kalenteri koostuu neljästä vetolaatikosta, joiden sisään nuo yksittäis luukut on pakattu pieniin pahvirasioihin. Koska kalenterin ulkoasu on kaunis, sitä mielellään myös pitää esillä koko joulun. Ainoa ärsyttävä puoli on siinä, että luukut ei löydy vetolaatikoista numerojärjestyksessä vaan ne on siellä ihan sikinsokin ja sekaisin. Kaikki vetolaatikot on siis availtava, jotta löytää sen oikean päivittäisen luukun. Tämä on ominaisuus, johon olisin toivonut muutosta jo viime vuonna.




Pakko sanoa sananen vielä tässä Glossybox kriisistä, jota puitiin blogissa muutamia päiviä sitten. Jos et tiedä mistä on kyse, käy lukemassa postaus täältä. Koska mulla meni aivan totaalisesti hermo kyseisen firman sekoiluun ja aspan toimimattomuuteen, laitoin minuun yhteydessä olleelle pr-vastaavalle ihan kunnon palautetta ja kerroin myös rehellisesti etten pysty jatkamaan heidän kanssa yhteistyötä jos meininki jatkuu tällaisena. Olen saanut teiltä seuraajilta tosi paljon viestejä sekä blogin että IG:n kautta tähän aspaan ja tilauksen ongelmiin liittyen ja välitin näistä koostetun viestin Glossyboxille omien terveisten kera. Sainkin todella hyvän ja asiallisen vastauksen, jossa aidosti pahoiteltiin tosi paljon tätä mielipahaa ja ongelmia sekä tilaajien että minun osaltani. He lupasivat välittömästi ottaa asian tutkan alle ja parantaa menettelyä. No tästä viestistä ei mennytkään montaa tunti aikaa, kun sain itsekin instagramin kautta suomeksi vastauksen viesteihini, jotka olin lähettänyt Glossyboxille jo viikkoja sitten (ja jotka siis oli ignoorattu ihan täysin). Vastasin tähän saamaani viestiin ja uusi vastaus sekin tuli todella nopeasti. Myös sähköpostini on tapahtuneen jälkeen laulanut ja vastaukset tulee nyt vuorokauden kuluessa viestin lähettämisestä. Jotain siis ehkä kolahti Glossyboxin päässä ja toivon todella, että he nyt ottavat tästä sekoilusta opikseen. Minun silmääni ainakin vaikuttaa, että he ovat nyt ottaneet vihjeen vakavasti ja pyrkivät näin kehittämään toimintaansa.

Koska he olivat myös äärettömän pahoillaan kaikesta tapahtuneesta, he halusivat antaa seuraajilleni spesial alennuksen eli tämän linkin kautta tehdyistä tilauksista saa kuukausiboksin 10€ hintaan (norm. 17,99€) ja kalenterin 99€ hintaan (norm. 129€). Huomaa siis, että kalenteri pitää tilata yhdessä kauneusboksin kanssa. Mikäli haluat tilata vain pelkän kalenterin 129€ hintaan se onnistuu täältä*.

MIKÄLI ET HALUA NÄHDÄ KALENTERIN SISÄLTÖÄ, LOPETA LUKEMINEN TÄHÄN!





Benefit The Porefessional super setter mini 30ml (ihanan tuoksuinen ja todella hienosumuinen meikinkiinnityssuihke, tykkään Benefitin meikeistä tosi paljon)

Wander Beauty Trip for two blush and bronzer duo (kaunis mattaposkipuna ja aurinkopuuteri, joissa molemmissa vieläpä isot pannut, sopii hyvin vaalealle iholle)

Nailberry Nail Lacquer strawberry jam (kaunis fuksian punainen kynsilakka, väri kuvassa vääristää)




Molton Brown Orange & bergamont bath & shower gel 30ml (aivan ihanan tuoksuinen yleellinen suihkugeeli, pullo vain on äärettömän mini)

Spa to you Dual facial cleansing brush (tämä oli kalenterin vitsi ja pohjanoteeraus, ei oikeasti tiedä käyttääkö tällaisia oikeasti joku. Kaksipuolinen kasvonputsausharja, ei kovin kätevä sellainen edes)

Figs & rouge stain soft blurring primer & finishing fix 30ml (tämän brändin primereita tulee joka vuosi eri kalentereista enkä ole vielä itse törmännyt yhteenkään hyvään heidän tuotteeseen, ja itse asiassa tämä samainen on joskus tullut myös jostain kauneusboksista. Ei kiinnosta)




Mudmasky Mineral infused double cleansing mask 75ml (wau onpa iso tuubi ja kiinnostavan oloinen kasvoputsari joka sisältää paljon erilaisia mineraaleja. Tämä brändi on muuten älyttömän hyvä, tästä tykkään!)

Realher eye am strong definer brow pencil (mikroskooppisen kapealla kärjellä varusteltu kulmakynä, jossa toisessa päässä myös kulmaharja. Sävy todella kiva kylmän viileä ruskea, joka sopii varmasti suurimmasta osasta suomalaisista)

Doctor Babor hyaluron cream 15ml (Babor on kiinnostava ja kehuttu brändi, mutta nyt kun katsoin tämän kasvovoiteen inciä, en olekaan täysin varma haluanko tätä testata. Voiteessa on puhdasta alkoholia, joka ei ainakaan kuivaihoiselle ole ihonhoidossa hyvä juttu. Mun iholle ei taida siis sopia.)




Steve Laurant Lip gloss sävy champagne (tosi kaunis vaaleanpunainen huulikiilto, jossa aavistuksen metallinen hohde, tosi kaunis ja miellyttävä huulilla)

Pixi Glow tonic 100ml (kulttituote, siis tosi kiva löytää tämä kalenterista. Tämä siis hellästi ihoa kuoriva kasvovesi, joka sopii ihan päivittäiseen käyttöön)

Vitamasques jeju green tea sheet mask (rauhoittava ja kosteuttava kasvonaamio)




Daily consepts Daily hammam mitt (kuorintahanska vartalon kuorintaan, pinta tuntuu kivan raffilta, tätä voisi vaikka testatakin)

This works deep sleep pillow spray 5ml (huonesuihke, joka auttaa illalla rauhoittumaan ja nukahtamaan. Näitäkin tulee joka kalenterista ja LF boksista. En itse syty en sitten yhtään, minusta haju on ihan kamala)

Zoeva Infinite potential mascara (Ihana päästä testaaamaan uutta ripsiväriä, tämä tuuheuttaa ja antaa volyymia. Harja on ainakin mieleeni.)




Eyeko Black magic liquid eyeliner (tämä on kuullemme Eyekon mustin lineri ja ultra kapealla kärjellä onnistuu tarkatkin rajaukset. Kuulostaa oikein hyvältä ja sopii myös ihan aloittelijoille)

Dessata detangling brush (sinänsä tällainen tangle teezer harja on kiva tuote, mutta tämä yksiö tuntuu todella huonolaatuiselta ja halvalta muovilta. Ensinnäkin harjakset on niin kovat ja taipumattomat, etten uskalla omiin hauraisiin ja helposti takkuuntuviin hiuksiin kyllä laittaa, lähtee muuten puolet hiuksista päästä.)

Elemis Pro collagen energising marine cleanser 30ml (Elemis on yksi suosikki brändeistäni ja todella kiva löytö kalenterista! )




Seoul Kleen probiotics loose mineral powder (oho, kuulkaas nyt on ihan K-beauty wow! Elikkäs väritön irtopuuteri, joka on talkiton eikä siten myöskään kuivata. Kuulostaa just niin hyvältä että testaan heti huomenna)

Avant Retexturing & anti-oxidising hyaluronic facial serum 30ml (Taas Avantia, sitä kyllä tuutataan nykyään joka paikasta. Ylihinnoiteltu (tuotteen arvo 107€) brändi, jonka tuotteet ei oikeastaan ole edes laadukkaita. Lukekaas vähän näiden incejä, niin näette mistä kurasta nämä tuotteet on oikeasti valmistettu, huh huh. Elikkä en todellakaan tajua mikä näissä maksaa..)

Grace & Stella dr. Pedicure foot peeling mask (Tämäpä kiva tuote, siis jalkakuorintasukat. Sukat jalkaan, tunniksi vaikuttamaan ja kuorinta sekä kosteutus tulee siinä samalla töitä tehdessä tai TV:tä katsellessa)




Illamasqua Mini antimatter lipstick sävy bang (Oi oi, mikä kaunis mattapuna ja Illamasqua on ihan huippu brändi. Pieni on huulipuna, mutta söpö ja huulipunat kyllä kestää iät kaiket eli kyllä tästä käyttöön riittää, älä huoli)

James Read Sleep mask face retinol 25ml (Ja taas tämä, miten tämä on nyt viimeisen kuukauden aikana putkahtanut milloin mistäkin boksista ja kalenterista. Liika on liikaa...)

Ciate London I am woman palette (koko kalenterin kruunaa kyllä viimeinen luukku, josta paljastuu upeaakin upeampi Ciate London täysikokoinen paletti. Tämä on monikäyttöinen arkipaletti, jossa sävyt on helppoja yhdistellä keskenään. Paletin näet alla)







Minusta oikein kiva setti. Itsellä kalenterin kymmenen tuotetta ei tule omaan käyttöön (osaksi, koska olen saanut ne jo aikaisemmin kauneusbokseista tai toisesta kalenterista), mutta oikeastaan tästä kymmenestäkin tuotteesta vain muutama oli sellaisia etten syttynyt niistä ollenkaan. Jos en olisi ahkera kauneusboksien tilaaja ja hankkisi vuosittain useita kalentereita unboxattavaksi, olisin todennäköisesti saanut vielä enemmän tuotteita käyttöön. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee ja minusta tämän vuotinen kalenteri oli tasapainoinen setti meikkejä ja sopivasti ihonhoitoa. Tuttuja ja tuntemattomia brändejä, upein yllätys tietysti tuo luomiväripaletti!

Kolahtiko?
6 kommenttia on "Glossybox joulukalenteri unboxing 2021"
  1. Hyvä kuulla, että aspasta vastattiin sun palautteeseen ja ovat ainakin sun kohdalla nyt selkeesti muuttaneet toimintatapojaan! Toivottavasti tää kattaa myös ihan tavalliset tilaajat, eikä vain vaikuttajia, ja siellä oltaisiin oikeesti nyt alettu panostaa aspan tasoon. En kyllä silti jaksa ymmärtää miten voi olla, että monta vuotta jatkettu samalla linjalla. Eikö kukaan muu ole koskaan aiemmin antanut palautetta aiheesta? Tai eikö ole ihan yksiselitteisesti tiedossa millaista hyvä ja kunnollinen asiakaspalvelu on? Luulisi, että toi olisi yrityksille ensisijaisen tärkeä asia, mutta ei selkeesti sitä kaikille ole.

    Kalenteri itsessään näyttää tosi hyvältä! Itse olisin todennäköisesti pitänyt tosi paljon tästä, vaikken periaatteenkaan vuoksi tätä tilannut :D Toi Ciatén paletti on ihan mielettömän kaunis<3 Ja tykkään muutenkin tän kalenterin monipuolisuudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeasti tiedä tai voi ymmärtää miten aspa voi yhden firman kohdalla tökkiä näin pahasti. Toivon että saisivat ongelmat siellä kuntoon, koska onhan tuo nyt vähän surullista että vaikuttaa tälla tavalla asiakkaisiin.

      Itse kalenteri oli kyllä tämän vuoden markkinoilla olevista yksi kivoimpia siksi, että oli niin paljon meikkejä. Muissa kalentereissa kun olin lähinnä niitä ihonhoitotuotteita, mikä on minusta sellaisenaan vähän tylsä. Paletti ha huulipuna oli kyllä upeita :)

      Poista
  2. Jos ei olisi jo lf kalenteria niin sortuisin ostamaan tämän :) hyvä meikkipainotteinen sisältö ja luomiväripaletti kruunaa kaiken :) aika moni tuote on kyllä sama mitä Goodieboxissa niin se on vähän njääh...

    VastaaPoista
  3. Kalenteri on kiva. Ostaisin ennemmin kuitenkin erikseen tuon paletin kuin kalenteria! Ciaten tuotteet on hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ciate on tosi kiva brändi ja tykkään monista heidä tuotteistaan :) Kiva testata tuota palettia!

      Poista