lauantai 11. joulukuuta 2021

Goodiebox joulukuu 2021




Kyllä oli joulukuun boksista odotukset korkealla, mutta alas tultiin tipahtaen niin että heilahti. Tässäpä jo nyt ensimmäisessä lauseessa kiteytyy koko boksista jäänyt fiilis, joka oli turhautumista, pettymystä ja vähän vihaakin. Mä en oikeastaan voi ymmärtää mikä riman alitus tämä on Goodieboksilta. Tulee vähän jopa sellainen haistattelu fiilis tästä, että vuoden viimeisestä boksista on kasattu näin surkea...

Kurkataan sitten, mitä täältä löytyi.





Eniten raivokihelmöintiä aiheutti nämä kaksi tuotetta, jotka molemmat löytyi viime vuoden joulukalenterista!! Siis noinko ei ihan oikeasti vuoden viimeiseen boksiin löytynyt muuta kuin jo valmiiksi purkautumispisteessä olevat sukat ja seerumi, joka on myös kertaalleen jo viime joulukuussa nähty... Voi hyvät hyssykät nyt sentään. Mulla ei sanat riitä. Tästä olen pitkin vuotta valittanut, että Goodiebox kierrättää noita kalenterin tuotteita koko tämän vuoden suurin piirtein joka toisessa boksissa. Siis ensin maksat 100€ kalenterista, sitten 25€ kuukausiboksista ja kaiken huipuksi alat saamaan uudelleen jo kertaalleen lähetettyjä tuotteita! Raivostuttaa niin ettei tosikaan!!




Sitten boksista löytyi myös Naobayn luonnonkosmetiikka misellivesi. Taisi olla ihan täysikokoinen puteeli, mutta onpa kyllä tylsä tuote jouluboksiin. Mä en muutenkaan ole ollut tämän brändin suuri fani ja ihan kuin tämäkin olisi joskus jostain boksista jo tullut. 




Sitten saimme myös aivan todella tummanpuhuvan punaisen kynsilakan. Mä en kynsilakoista innostu muutenkaan, kun en niitä käytä ja tämä sävy nappaa vielä vähemmän. Ei tule omaan käyttöön tämäkään.




Boksin ainoat pelastukset oli Benefit Roller lash mini ripsiväri sekä Phase zero kaksisävyinen luomivärinappi. Mascara on hyvä, sen tiedän kun olen sitä joskus käyttänyt. Mutta että ihan näinkin ison pakkauksen saimme tässä jouluboksissa. Tästä 4 gramman tuubista en uskon kovinkaan moneksi viikoksi riittävän.

Ainoa ilahduttava tuote tässä boksissa oli Phase zeron metallinhohtoinen luomivärinappi, jonka sävyt oli varsin kauniit. Toinen on vaaleanpunainen ja toinen kullertavan kuparinen, molemmat metallisia. Vaikka yleensä karsastan näitä yksittäispakattuja luomivärejä, sillä niille harvoin löytyy käyttöä, niin uskon että säilytän tämän käyttöön. Kauniit sävyt sopivat myös joulumeikkiin.


Että sellainen boksi tällä kertaa. Ei ollut kyllä kovin ilahduttava vuoden lopetus ja nyt kyllä myös epäilen, että noinkohan tämän vuoden joulukalenterinkin tuotteet kierrätetään vuoden bokseissa. Todella törkeää toimintaa minusta Goodieboxilta ja sanon nyt suoraan, etten itse hyväksy tällaista alkuunkaan!

Jos boksin tilaaminen kiinnostaa, niin klikkaa tilaamaan täältä*.
8 kommenttia on "Goodiebox joulukuu 2021"
  1. Toi samojen tuotteiden kierrättäminen on kyllä jokseenkin kyseenalaista, sillä vaikka kaikki nykyiset tilaajat ei tota kalenteria viime vuonna tilanneet, iso osa varmasti senkin osti. Boksin meikkituotteet oli kivoja, mutta esimerkiksi toi kynsilakka näyttää sellaiselta, mitä en koskaan käyttäisi itse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti löytyy tilaajia, jotka eivät joulukalenteria ostaneet. Lähtökohta ei kuitenkaan saisi olla se, että samat tuotteet kiertää kalenterissa ja bokseissa tilasipa niitä samat tai eri henkilöt. Kalenteri myydään limited edition tuotteena ja sellaisena se minusta tulisi pitää.

      Poista
  2. Just sain kirjoiteltua tästä omaan blogiin. Nostelin kyllä kulmiani kun näin Figs & Rougen ja sukat :D Benefitistä olisi isompi koko ollut kivempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläs muuta sano! Benefitin tipsiväri oli kyllä maailman pienin :D

      Poista
  3. Ainoa tuote jonka ottaisin käyttöön olisi tuo ripsiväri. Aika surkea boksi just näistä kaikista syistä mitä nostit esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep sama homma! Harmittaa kaikkien maksavien asiakkaiden puolesta :(

      Poista
  4. Onko tuo luomiväri puuterimainen vai voidemainen? Sävyt näyttää tosi kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuterinen, mutta sormella sipaistessa se tuntuu itse asiassa voidemaiselta :D Monet metalliset luomivärit ovat koostumukseltaan juuri tällaisia.

      Poista