torstai 9. joulukuuta 2021

Lookfantastic beautybox joulukuu 2021

 * boksi saatu / sisältää affiliatelinkkejä



Aivan yllättäen sain joulukuun Lookfantastic kauneusboksin eilen kotiin ja pääsenkin sen heti paikalla teille unboxaamaan. Joulukuun kauneusbokseilta odotan aina paljon, koska se on vuoden lopetus ja joulu on antamisen aikaa. Yleensä joulun boksit onkin yllättäneet positiivisesti ja olleetkin monena vuonna yksiä vuoden parhaimmista bokseista.

Lookfantastic kauneusboksi eroaa markkinoilla olevista muista kauneusbokseista siitä, että usein mukana on kalliitakin luksus brändejä (tosin melko pienikokoisina pakkauksina) eli on mahdollista ennen tuotteen ostamista kokeilla sopisiko tuote itselle. Pieni miinus tulee kuitenkin siitä, että jos boksia on pitkään tilannut, siitä katoaa kyllä yllätyksellisyys. Lookfantastic boksit alkavat nimittäin jo vuoden yhtäjaksoisen tilaamisen jälkeen muistuttaa kovasti toisiaan ja samoja tuotteita ja samoja brändejä tulee yhä uudelleen ja uudelleen. Jos kuitenkin haluaa tutustua LF kauneusboksiin, se on hyvä tapa skannailla heidän valikoimissa olevia tuotteita. Boksin hintakaan ei ole paha. Yksittäisenä kuukautena tilattuna boksi maksaa 20€ ja mitä useammaksi kuukaudeksi sen tilaa kerralla, niin hinta tippuu. Tilaamaan pääset tästä*. Joulukuun boksia on vielä myynnissä.




Joulukuun boksin sisältö oli kokonaisuutena hyvä. Se sisälsi muutaman meikkituotteen, ihonhoitoa ja yhden aivan loistavan kauneustyökalun, jonka hankinnasta olen itse asiassa jo vuosia haaveillut.




Eyeko Spotlight highlighter

Pehmeä kynämallinen highlighter kuultaa iholla kauniin helmiäisenä. Sävy taittaa aavistuksen vaaleanpunaiseen, mikä tekee siitä super kauniin ja uniikin. Yleensä kun highlighterit on kultaisia niin tämä oli todella kaivattua vaihtelua. Levittyy hyvin ja Eyeko on laadultaan hyvä brändi!

Lottie London Blusher sävy haze

Vau no tässä poskipunassa kyllä pigmenttiä riittää. Kirkkaan korallinen poskipuna on sävyltään kaunis ja koostumukseltaan pehmeä, jopa aavistuksen samettinen sormella levitettäessä. Häivyttyy hyvin, mutta kannattaa silti ottaa varovasti siveltimellä, sillä tämä todella on pigmenttinen.





Elemis Pro-collagen energising marine cleanser

Elemis on nyt selkeästi trendi brändi, kun sitä tulee ihan jokaisesta kalenterista ja boksista, mitä maan päältä vain sattuu löytymään. Sinänsä ei minua haittaa, koska tykkään Elemiksen tuotteista ihan tosi paljon ja ne on myös melko arvokkaita, mutta kyllä se niin vain on että jos jostain on ylitarjontaa, niin pian se alkaa myös kyllästyttää. Tämä putsari mulla on joskus käytössä ollutkin ja tykkäsin kovasti. Geelimäinen koostumus ja hyvä putsausteho, mutta ei silti kuivata mitä arvostan etenkin näin talviaikaan!




Glov satin sleeping mask

Millä nimellä näitä suomeksi sanotaan? Silmänaamio? Uninaamio? No anyways, tämä sama tuote tuli tämän vuoden beauty chestistä ihan vasta kuukausi sitten, joten vähän nihkeää että se löytyi nyt myös boksista. Veikkaan, että ovat saaneet ison erän ja nyt jakavat näissä kuukausibokseissa pois. Minusta vähän turhake anteeksi nyt vain. Vain käyttääkö näitä joku? Korkeintaan lentomatkalla voisin tällaista käyttää, mutta nyt ei pääse lentämäänkään joten jaa, jääpi varmaan kaappiin sitten pölyttymään.

Starskin eye maks

No näille löytyy aina käyttöä eli yksittäispakatut silmänympärysnaamiota. Kosteuttavat naamiot laskevat turvotusta, häivyttelevät juonteita ja saavat silmänalusihon hehkumaan. Tykkään!




Hollywood browzer Hair removal & dermaplanning tool

Tämä oli meikäläisen boksin helmi! Siis just tällaista työkalua olen jo pitkään metsästänyt eli ihokarvojen ja kulmakarvojen siistimiseen tarkoitettu "veitsi". Tuolla saa kasvojen alueelta poistettua poskinukan ja siistittyä kulmakarvojen reunat. Veitsi on sisään taitettava ja mukana tuli myös suojapussi, joten helppo säilyttää ilman, että terä olisi tiellä ja aiheuttaisi vaaratilanteita. Ihana, että vihdoin omistan tämän ja nyt kyllä testaan ihan saman tien miten homma käytännössä toimii.
Tuotevihkosesta tätä tuotetta ei löytynyt, vaan sinne oli merkitty Luxien sivellin. Luulen tämän kuitenkin olevan virhe, sillä samainen veitsi löytyy myös LF nettisivuilta kauneusboksin mainoskuvasta. Jo pelkästään tämän tuotteen takia mielestäni boksi on kyllä ostamisen arvoinen.


Mitä mieltä olet sisällöstä?
4 kommenttia on "Lookfantastic beautybox joulukuu 2021"
  1. Noi lottien punat on aivan surkeita. Mulla se ombre-versio suorastaan mureni ja tuli ihan ihmeellisiä väriläiskiä siihen nappiin, roskiin lens. Alkuun "vaikutti hyvältä". Itse nukuin jossain vaiheessa unimaskin kanssa aina kun olin todella valoherkkä, siis vuosia. Lisäksi se taivuttaa kivasti omia ripsiä jos noin pitkäaikaisesti nukkuu jos "silmät asettaa tietyllä tapaa kiinni" kun menee nukkumaan :) Mulla on tommonen 1-teränen partahöylä ja ne maksaa jotain 4e jostain halpahalleistakin noita usein löytää. Aika turhake ja kestää vain vähän aikaa "hengissä". Kyllä tolla ne värittömät ihokarvat poistaa luomelta kunnes terä tylsyy. Mulla aina välillä noita mutten ole kyllä vakuuttunut. Jotenkin tää boksi ei uponnut, Elemis ja unimaski kivoimmat tuotteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai on, no voihan kökkö :O Mä kun swatchaillessa ehdin jo tuosta punasta innostua. Pitää kokeilla sitä vielä ihan käytössä ja katsoa miten toimii.
      Totta, en ole tullut ajatelleeksi tuota ripsikikkaa unimaskia käyttäessä. Voisin ehkä itsekin kokeilla niin on aamulla ripset kuosissa ;)
      Minusta tuo höylä on ollut käytössä hyvä. Toki ihan kaikista shavereistä se terä ennen pitkää kuluu. Ei mikään tuote ole ikuinen. Mutta todellakin kivaa vaihtelua boksiin niiden ainaisten jade rollereiden tilalle!

      Poista
  2. Haha täällä yksi, joka ei osaa nukkua ilman unimaskia :D Oli kesä tai talvi, pimeää tai valoisaa niin tollanen on aina löydyttävä silmiltä! Starskinin naamiot on tosi hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, okei perun sanani :D Näyttäähän teitä siis olevan jotka unimaskia käytette ;)

      Poista