tiistai 22. maaliskuuta 2022

Miten maailman kriisit vaikuttaa ajatteluun ja vinkit säästösuunnitelman tekemiseen

 * sisältää mainoslinkkejä



Ei voisi väittää, ettei viimeiset kuluneet kaksi vuotta olisi vaikuttaneet ihan jokaisen meidän mieliin. Itselläkin on ollut synkkiä jaksoja, etenkin viime vuoden loka-marraskuu. Lockdownit ja elämän yksipuolisuus tympi. Itki usein kotona yksinäisyyttä ja sitä, etten päässyt elämään sellaista nuoren aikuisen elämää kuin olin vuosia suunnittellut. Yhtenä marraskuun iltana taas kotona synkistellessä milloin kaamosta ja pimeyttä, milloin kiinni olevia kuntosaleja ja ravintoloita ja milloin mitäkin maailman ongelmaa, päätin että nyt saa riittää. En halua tuhlata hyviä vuosia elämästäni vain murehtimalla, joten päätin sinä hetkenä ottaa onneni omiin käsiin. 

Tehtiin miehen kanssa exit plan eli miten päästää mahdollisimman nopeasti toteuttamaan meidän näköistä elämää. Säästettiin rahaa sieltä mistä pystyttiin. Jätettiin ravintola syömiset kokonaan pois (mikä oli koronan takia myös varsin helppoa, koska mikään ei ollut auki), ei osteltu uusia vaatteita (koska kotona etätöissä pärjäsi ihan hyvin vanhoilla kollareilla) ja alettiin pikkuhiljaa myydä kaikkea itselle tarpeetonta. Sitä ymmärsi, että loppujen lopuksi hyvin vähällä oikeasti pärjää.

Kun muutimme tänne Espanjaan, meidän muuttokuormassa tuli alle 20 muuttolaatikollista tavaraa. Niissä oli toki muutama laatikko minun työn puolesta tarvitsemiani kosmetiikkatuotteita ja muutamat laatikot suomenkielisiä kirjoja, mitä haluan lukea ja mitä tänne Espanjaan on hankala saada. Loput laatikot käsitti sitten molempien meidän vaatteet, retkeilutarvikkeet, keittiötavarat (haluttiin omat astiat mukaan), miehen tietokone ja pelivehkeet, muutama laatikko irtosälää ja sepä se. Ennen näitä maailman kriisejä minulla oli tapana ostella usein uusia vaatteita, laukkuja, kenkiä, kosmetiikkaa ja vaikka mitä turhaa. Koko ajan oli kyltymätön olo ja tunne, että kun palkka kolahti tilille niin heti piti olla ostamassa jotain uutta. Nyt taas mietin, että en oikeasti tarvitse paljoakaan materiaa. Haluan enemmän kokemuksia, vapautta ja nautintoa. Sen tunteen, että voin mennä ja tehdä jos huvittaa ilman, että tarvii olla sidottuna muiden asettamiin sääntöihin ja pelätä joko sotaa, virusta tai jotain muuta.




Täällä Espanjaassa olen voinut kokea olevani vapaa. Tietysti nyt aluksi joudun olemaan myös palkkatyössä, mikä vähän karsii vapauttani, mutta toivottavasti joku päivä voin kokonaan siirtyä yrittäjäksi ja unohtaa päivätyöt tiettyine kellonaikoineen ja tiettyyn sidottuun paikkaan. Viime aikoina maailma on taas näyttänyt uusia puolia itsestään. Energiahinnat on pompanneet aivan pilviin, bensan hinta melkein tuplaantunut kuukaudessa ja Espanjassa on jo kaupoista osittain ruokakin loppunut (jaoin tästä Instagramissa videoitakin, kun hyllyt huutaa tyhjyydellään). En silti halua alkaa panikoimaan vaan tehtiin miehen kanssa taas suunnitelma, miten voidaan reagoida muuttuneeseen maailmantilanteeseen ja turvata taloutemme.

Kilpailutettiin kaikki meidän vakuutukset, sähkösopimus ja puhelinliittymät. Säännöllisin väliajoin kilpailuttamalla voi säästää pitkän pennin. Olen myös ostanut välttämättömiä tavaroita joko käytettynä tai kytännyt netistä tarjouksia. Nyt meillä on haaveissa ostaa tänne uuteen kotiin sähkötakka, joka tuo iloa pimeisiin iltoihin, mutta sopivasti myös lämmittää asuntoa. Ei olla vielä raaskittu ostaa, kun sopivaa tarjousta ei ole osunnut kohdalle. Jatkan siis kyttäilyä...

Nyt kun myös inflaatio on kovassa nousukiidossa, kuluttajahinnat nousee koko ajan ja tulevaisuus on monessakin suhteessa epävarmaa, niin kehoitan kaikkia miettimään omassa arjessa selviä säästökohteita. Voit esimerkiksi:

    * ottaa asuntolainallesi lainakaton
    * pyytää olemassa oleville lainoille lainalyhennysvapaita, mikäli taloustilanne on epävarma ja               huono
    * kilpailuttaa kaikki mahdolliset sopimukset (puhelin, vakuutus, netti, sähkö)
    * irtisanoa turhat kuukausitilaukset
    * myydä ylimääräiset romppeet nurkista
    * ostaa tarjoustuotteita/käytettyä tavaraa
    * satsata omaan osaamiseen ja kouluttautumiseen tulevaisuuden varalle varsinkin, jos olet työtön
    * yhdistele ja kilpailuta jo olemassa olevat lainat esim. Sortterilla* ja säästä korkokuluissa

Tähän lopuksi haluan myös suositella hyvän sähkösopimusdiilin, joka on varsinkin nyt tai lähiaikoina muuttavalle erittäin loistava tarjous! 👇

Nimittäin Kotimaan Energian kiinteähintainen Hyvä Diili 24kk -sähkösopimuksella saat nyt kolme ensimmäistä kuukautta ilman perusmaksuja. Saat säästöä 11,70 euroa. Etu voimassa vain rajoitetun ajan!

HYVÄ DIILILLÄ LUKITSET MYÖS SÄHKÖHINNAN KIINTEÄKSI KOKO SOPIMUSKAUDEKSI! Siihen ei siis pääse vaikuttamaan maailman epävakaat tilanteet ja energian kallistuminen, vaan maksat aina saman hinnan huolimatta siitä, jos hinnat nousee.

Kun lisäksi aktivoit Kotimaan Energian Bonustunti-asiakasetuohjelman, tienaat jatkossa tunnin ilmaista sähköenergiaa joka päivä. Mikäli muutat kesken sopimuskauden tai tilaat diilin muuttaessasi, saat tuparilahjaksi 120 tuntia ilmaista sähköenergiaa uuteen kotiisi. Muuttoetu hyvitetään heti uuden kodin ensimmäisellä laskulla!

Kotimaan Energian kiinteähintainen Hyvä Diili 24kk -sähkösopimus:
• Sähkösopimus on voimassa 24 kk
• Kiinteä kWh-hinta koko sopimuskauden
• Sähköenergia: 12,47 snt/kWh
• Perusmaksu 0 € / 3 kk, jatko 3,90 €/kk

Palkitsevat asiakasedut:
• Muuttoetu: 120 h ilmaista sähköä tuparilahjaksi muuttaessasi uuteen kotiisi
• Bonustunti: tienaat tunnin ilmaista sähköä joka päivä

Pääset tutkimaan aiheesta lisää ja tekemään sopimksen TÄÄLLÄ*


Lopuksi haluaisin kysyä sinulta, onko nämä maailman kriisit vaikuttaneet jotenkin sun ajattelutapaan tai rahankäyttöön?
2 kommenttia on "Miten maailman kriisit vaikuttaa ajatteluun ja vinkit säästösuunnitelman tekemiseen"
  1. Meillä oli tuo Kotimaan energia ja en kyllä suosittele. Se ilmainen sähkötunti tulee vaan heinäkuussa jolloin sähkö on muutenkin halpaa. Ei meinattu millään päästä eroon tuosta 2 vuoden sopimuksesta, kun irtisanottiin se niin saatiin aika ikävää palvelua. Lisäksi hinta oli tosi kallis verrattuna muihin ja tuotakin hintaa + kk-maksua katsoo niin kallis on verrattuna siihen mihin vaihdettiin.
    Muutoin kyllä kannattaa vertailla ja irtisanoa kaikki "eihän se ole kuin kympin kuussa" sopimukset. Olen itse lopettanut kaikki lehtitilaukset kun järkytyin hinnasta, olen kilpailuttanut vakuutukset ( heittoja monta sataa vuodessa eri yhtiöiden välillä ) ja sähkö on se missä kytätään hintoja koko ajan. Myös puhelinliittymän aion kilpailuttaa ennen uutta sopimuskautta. Kaikki on niin hirveän kallista nykyään eikä tulotaso nouse samaa matkaa. Hallitus vaihtoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi kuulla ettei teillä mennyt asiakkuus putkeen.
      Itse lähdin heitä suosittelemaan, koska nyt on energiahinnat nousseet niin paljon, että tuollaisen kiinteähintaisen sopimuksen ottaminen voi olla tässä tilanteessa oikeasti tosi järkevää ja kannattavaa. Mitä itse viikko sitten katselin noita sähköhintoja Suomessa, niin Kotimaan energian kyseinen sopimus oli itse asiassa markkinoiden halvimpia. Ihan järkytyin miten korkeissa hinnoissa huidellaan.

      Mutta kuten sanoit niin vertailu ja kilpailutus kyllä ehdottomasti kannattaa! Itsekin nykyään olen tarkkana sellaisten kk-maksullisten palveluiden kanssa. Helposti niitä kertyy useampia mutta ei ehdi käyttää kaikkia ja maksaa aivan turhasta.
      Tulot ei tosiaan nouse, mutta hinnat sitäkin reippaammin. Minunkin puolesta koko hallituksen saisi laittaa vaihtoon ihan just :D

      Poista