tiistai 6. joulukuuta 2022

Marraskuun kosmetiikkaroskat

 * sisältää mainoslinkkejä/tuotteet saatu



Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänään sukelletaan marraskuun loppuneiden kosmetiikkatuotteiden pariin. Viime viikko oli hullun kiireinen, kun samalle viikolle osui paljon töitä ja pari koulun dedistä. Kerron teille vähän myöhemmin miten sisustusopinnot ovat sujuneet, mutta voin jo nyt sanoa, että olen vihdoin löytänyt sen oman juttuni!

Joka tapauksessa, nyt kun talvi on vihdoin tullut Espanjaankin, olen taas aktivoitunut enemmän ihonhoidon osalta. Kesällä on lähes turha käyttää mitään naamarasvoja, koska sisällä ja ulkona on niin kuuma, ettei yksinkertaisesti mikään pysy iholla kahta minuuttia kauemmin voimakkaan hikoilun takia. Kesällä kosmetiikan käyttö rajoittuikin lähinnä aurinkosuojaan ja silloin tällöin ulos mennessä ripsiväriin, siinäpä se. Mutta nyt on ollut kiva jopa kaivella välillä sheet maskeja laatikoista ja käyttää ihan kunnolla meikkiäkin naamassa toisinaan.




Medik8 cream cleanse

Medik8 brändiä tituleerataan apteekkikosmetiikaksi ja sitähän tämä brändin nimi ja purkkikin huokuu. Voidemainen kasvoputsari toimii ihan ok jokapäiväisessä käytössä ja koostumus on mukavan samettinen. Tämä putsari ei kuivata, sillä se sisältää mm. glyseriiniä ja siksi sanoisin tuotteen olevan hyvä juurikin talvikäyttöön. Hajuton tuote sopii allergikoille. Makuuni vähän liian tavallinen, mutta hyvin hoiti tehtävänsä.
Saatavilla Skincity*

Elemis Pro-collagen marine cleanser

Elemiksen tuotteista minulla ei juuri ole mitään pahaa sanottavaa. Tuotteet on toimivia, tuntuvat ylellisiltä ja tuoksuvat hyviltä. Tämä geeliputsari vaahtoaa mukavasti ja siinä on spamainen ylellinen tuoksu. Olen käyttänyt tätä ennenkin ja pidän! Tuote on rikastettu magnesiumilla, kuparilla ja sinkillä.





Paese beauty lipgloss*

Paesella on huippulaatuisia meikkä kohtuuhintaan ja olenkin ihastunut brändiin viime vuosina enemmän ja enemmän. En yleensä käytä huulikiiltoja, koska en pidä niiden tahmaisesta koostumuksesta, mutta yllättävä kyllä Paesen huulikiilto ei ollut tahmainen ollenkaan. Siinä oli ihanan hedelmäinen tuoksu ja kaunis maltillinen persikan sävy höystettynä kimalteella. Tykkäsin ja käytinkin ihan loppuun!
Myynnissä Skönbeautylla

Carmex huulirasva 👍

Voisiko olla tylsempää tuotetta kuin huulirasva? Olen vuosia ostanut niitä apteekissa myytäviä ACOn huulirasvoja, mutta taisin saada Carmexin putkun jostain kauneusboksista ja tulinpa testanneeksi. Nyt en vaihtaisi Carmexia enää mistään hinnasta muihin huulirasvoihin 😂 Menin jopa niin pitkälle, että Suomessa käydessä ostin pari putkua varastoon. Huulirasva on helposti levittyvää, antaa pitkäaikaisen suojan eikä kulu heti pois. Siinä on raikas mentolinen tuoksu ja tässä versiossa myös sellainen pikkuisen viilentävä ominaisuus, joka katoaa kuitenkin varsin nopeasti levittämisen jälkeen. Enpä ole kärsinyt kuivista huulista sen koommin. Suosittelen! Carmexia on saatavilla eri mauissa ja tuoksuissa.
Myynnissä Apteekkituotteet*





COSRX Moisture up pad* 👍

Tässä on tuote, jota suosittelen kaikille kuivaihoisille ja teille, joiden iho oireilee tai punoittaa herkästi. Pakkaus sisältää 70 valmiiksi hyaluronihapolla ja propolisuutteella kostutettua lappua. Nämä oli itsellä erinomainen apu ihonhoidossa etenkin kiireessä, koska seerumi imeytyi nopeasti ja ei tarvinnut kuin pyyhkäistä kasvojen yli ja seerumi oli levitetty. Propolisuute auttaa tulehdusten ja punoituksen rauhoittamiseen, hyaluronihappo taas on tehokosteuttava ainesosa. Laput pysyivät purkissa hyvin turvassa eivätkä kuivuneet käytössä, vaikka purkki oli itsellä käytössä lähes vuoden.
Myynnissä Cocopanda*

Murad Clarifying oil-free water gel*

Tämä geelimäinen kosteusvoide oli tuotteena mielenkiintoinen. Pumppupullo teki annostelusta helppoa ja tuote säilyi pullossa hapettomassa tilassa hyvin ilman altistumista bakteereille. Geelimäinen koostumus oli kevyt ja imeytyi todella nopeasti jättämättä iholle mitään rasvaisuuden tunnetta. Tykkäsin käyttää tätä siksi myös kesällä. Tuotteen rakenteen ansiosta voide ei tuki ihohuokosia ja salisyylihappoa myös kuorii samalla ihoa. Ainoa miinus tulee tuotteen sisältämistä PEG- ja EDTA-muoviyhdisteistä mitä itse pyrin nykyään välttämään kosmetiikassa. Lisäksi tuotteessa on väriaineyhdisteitä ja incin ensimmäisenä pelkkää vettä, joten normaalihinnalla en tuotetta ostaisi. Jos tätä saisi alennuksesta, niin voisin harkita.
Myynnissä Lookfantastic*




IN17 Deep effect cream mask*

IN17 on mielenkiintoinen täysin kotimainen brändi, sillä tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan täysin Suomessa. Tämä tuote on suunniteltu kasvonaamioksi, mutta sitä voi käyttää myös yövoiteena mitä itse tein. Voide on kallis (yli 100€) joten tuntui hullulta tuhlata tätä kasvonaamiona menemään. Yövoiteena sain tämän riittävään kokonaisen vuoden, sillä purkki on iso. Onneksi se on pakattu ilmatiiviiseen pumppupulloon, joten uskalsin pitääkin sitä auki näin kauan. Päävaikuttavana aineena on aloe vera ja koostumus on samettinen sekä super kosteuttava. Liikaa kerralla annosteltuna voide ei imeyty kunnolla ihoon ja kirvelee silmiä sinne valuessa. Muuten tykkäsin kyllä!
Lue tuotteesta lisää




Huxley Secret of Sahara cleasing oil* 👍

Ai jessus, tämän tuotteen voisin nostaa vuoden 2022 parhaaksi kosmetiikkatuotteeksi!
Rakastan tätä!! Mielettömän hyvä öljyputsari, jonka kevytöljyinen koostumus on helposti levittyvä ja poistaa meikin erinomaisen hyvin. Miksi tämä on niin erinomainen? Koska tuote on hellävarainen, mutta samalla tehokas. Ei kuivata ihoa, poistaa myös silmämeikin, emulgoituu veden kanssa joten myös helposti puhdistettavissa kasvoilta. Ja Huxleyn tuotteissahan on aivan ihastuttava spa-tuoksu. Vaikuttavina aineina mm. viikunakaktuksen siemenöljy sekä tyrniöljy.
Myynnissä Kicks* ja Nobe*




Sebastian dark hair oil

Tätä kampaamosarjan hiusöljyä on ylistetty monissa arvosteluissa, mutta itse en syttynyt tästä. Öljy on erittäin paksua, melkein jankkimaista ja koin sen osittain siksi epämiellyttäväksi levittää. Sen lisäksi katselin vähän mistä raaka-aineista tuote koostuu ja se on suurimmaksi osaksi silikonia eikä hoitavia öljyjä. Pettymys olikin aika iso, sillä kyseessä on melko hintava tuote ja tällä tavallahan kuluttajia huijataan. Laadultaan sanoisin tuotteen olevan melko huono juuri sen heikohkon incin suhteen, mutta hyvä jos tämä joillakin toimii. Sileyttä hiuksiinhan tällä saa, kun suurimmaksi osaksi tuote on pelkkää silikonia.




Darphin Stimulskin plus

Tästä tuotteesta minulla oli vain pieni näytepurkki, joten en pysty täysin sanomaan juuta enkä jaata. Rikas voide, imeytyi hyvin ja tällä pitäisi olla jotain välitöntä liftaavaa vaikutusta, mihin en ota kantaa. Voisin testata tätä isomman purkin yövoiteena, mutta päivävoiteeksi tämä oli makuuni turhan tuhtia.




Colose puhdistusemulsio*

Tämä putsari oli maitomainen ja ei vaahdonnut oikeastaan ollenkaan. Tässä oli myös aivan liian voimakas parfyyminen tuoksu, joka sai minut aivastelemaan. Ei jatkoon!




IT Cosmetics Super hero mascara 👍

Oma suosikki ripsivärini kautta aikojen. Olen käyttänyt tätä jo monta tuubia ja ostan aina uudelleen. Massa on varsin paksua ja se tarttuu ripsiin hyvin. Tällä ripsivärillä on erittäin tuuheuttava ja pidentävä vaikutus. Monet sanovat, että täällä saa hämähäkkimäiset ripset ja allekirjoitan sen kyllä täysin.


Wet'n wild Retractable brow pencil*

Kaksipäinen kulmakynä sävyssä ash brown eli harmahtavan ruskea. Toisessa päässä kulmaharja ja toisessa uloskierrettävä kynä. Sävyltään tämä oli omaan makuun erinomainen. Brändi on myös edullinen ja helposti saatavilla. Syy miksi en itse enää Wet'n wild tuotteita supporttaa enkä myöskään osta, on se, että brändi on Kiinan markkinoilla ja valitettava totuus on yhä se, että Kiinassa kosmetiikan myynti vaatii pääsääntöisesti eläimillä testaamista. En luota läpinäkyvyyteen tässä asiassa niin paljon, että haluaisin tällaista brändiä itse tukea.

Thrive cosmetics liquid lash extension

Tämän ripsivärin sain muistaakseni Boxycharmista eli ei taida olla edes Suomessa saatavilla. Kyseinen tuote ei ollut omaan makuuni laisinkaan, sillä se karisi ja varisi pitkin naamaa. Tämä oli lämpimällä vedellä poistettava ripsiväri, joten se koostumus oli jo normaalia mascaraa oudompi. Koostumus oli myös sen verran litku ja myös harja muotoilultaan huono, joten tällä ei saanut tuuheutta oikein mitenkään. Käytinkin lähinnä pois alaripsissä ja kun sain lopulta tarpeekseni tämän pyörimisestä meikkipöydällä, oli aika pistää roskiin.




Colose plant stem cell eye cream*

Kasvien kantasolu-uutetta sisältävä anti age silmänympärysvoide herkälle iholle. Mielettömän hyvä tuote ja pieni määrä riitti molempiin silmiin. Purkki on iso 50ml pakkaus, joten tämä kesti käytössä lähes vuoden! Kosteuttava ja hyvin imeytyvä tuoksuton voide. Todellakin hintansa väärti, koska niin riittoisa.
Myynnissä Colose



Maria Nila True soft conditioner*

Yleisesti pidän Maria Nilan hiustuotteista ihan älyttömästi ja minulla onkin pari aivan super lempparia heidän valikoimistaan. Tämä shampoo ja hoitsikka combo ei kuitenkaan kuulunut niihin. Tuotteenhan luvataan tekevän vaikka mitä hiusten kosteuttamisesta hiusvärin kestoa suojaavaan vaikutukseen. Käytössä en huomannut oikeastaan mitään ihmeellistä tavallisesta markettishampoosta erottautumiseen, joten en näe syytä miksi maksaisin tuotteesta itseni kipeäksi, jos vastaavanlaatuista on saatavilla perus marketissakin. 

Syoss ceramide complex hairspray

Ostin tämän hiuslakan täältä Espanjasta, mutta sitä näyttäisi olevan myynnissä myös Suomessa. Lakka lupaa 48h pidon ja erittäin vahvan tuen. Lisäksi sen pitäisi olla harjattavissa pois hiuksista. Lakka toimi hyvin, mutta haisi hirveältä. Pito oli myös kuten luvattiin, erittäin voimakas eli kaikki haituvat pysyi pois tieltä myös kovemmassa menossa.


8 kommenttia on "Marraskuun kosmetiikkaroskat"
  1. Mielenkiintoisia tuotteita ja ihanat kuvat <3 Carmexin huulirasvat on vaan best ja etenkin tuo puikko. Huxley on jäänyt mulle vieraaksi mutta öljyputsari alkoi kiinnostaa! It Cosmetics ripsiväri olisi kiva testata mutta muistelen että siinä on propylene glykolia niin en pysty käyttämään, harmi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos <3 Huxleyta suosittelen koko sydämestäni. Heidän se kasvovesi on aivan kulttituote ja tämä öljyputsari kyllä kans paras öljyputsari ikinä, sanoisin.

      Poista
  2. Mulla ei ookkaan öljyputsaria ollut aikoihin, mut toi Huxley alkoi kiinnostaa koska se Huxleyn Be Moist -geeliputsari on mun holy grail aamupuhdistuksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huxleylla ei kyllä huonoja tuotteita taida ollakaan :D Täytyy joskus kokeilla sitä geeliputsariakin!

      Poista
  3. Huxleyn öljyputsari täytyykin pitää mielessä! It Cosmeticsin ripsari oli tosi hyvä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huxleyn putsaria suosittelen kyllä kokeilemaan, tykkäät varmasti :)

      Poista
  4. Itse en siedä Carmexia :D Mutta Blistex on mun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blistexia en olekaan itse koskaan testannut. Pitääpä katsoa jos jostain löytyisi

      Poista