keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Sisustussuunnittelijaksi opiskeleminen ja työllistyminen

 * yhteistyössä AJK-Jatkokoulutus



Siitä on nyt neljä kuukautta, kun aloitin sisustussuunnittelijan opinnot AJK-Jatkokoulutuksen monimuotoryhmässä. Aika on vierähtänyt ihan siivillä, mikä ei toisaalta ole ihme ollenkaan. Niin mielenkiintoisia ovat opinnot olleet jo näin lyhyessäkin ajassa ja nälkä kasvaa syödessään. Syksyn aikana painopiste on ollut teknisenpiirtämien harjoittelemisessa sekä eri aiheisten teorialuentojen läpikäymisessä. 

Moni saattaisi luulla, että sisustussuunnittelijan työ on tuolin ja pöydän oikeille paikoille sommittelua. Todellisuudessa suunnittelu on kokonaisvaltainen ja haastavakin prosessi, missä on otettava huomioon asiakkaiden henkilökohtaiset tarpeet, mahdolliset rajoitteet, allergiat, tilankäytöllinen järkevä suunnittelu, ergonomia ja vieläpä valaistuksen optimointi. Erilaisilla materiaaleilla ja pinnoilla on myös merkitystä. Ei ole yhdentekevää käytetäänkö sohvakankaana keinonahkaa vai kangasta. Keittiö voidaan joutua mitoittamaan aivan uudestaan ja miettiä sitä, miten saadaan perheenäidin arkea helpotettua paremmalla kalustesuunnittelulla.

Sen olen siis oppinut, ettei sisustussuunnittelu ole todellakaan helppoa leikintekoa. Tässä joutuu ihan oikeasti opiskelemaan, harjoittelemaan ja vielä kerran harjoittelemaan. 




Sisustusammatista on tullut vuosi vuodelta suositumpi. Tämäkään ei ole ihme, sillä tv:ssä pyörivät remppaohjelmat innostavat alalle harrastelijasisustajia ja moni saa ihan kunnon kipinän tähän luovaan työhön. Itsekin olen kyllä ollut aivan elementissäni nämä muutamat kuukaudet. Vaikka minulla ei ole ennestään remppataustaa omasta kodistani, olen ahkerasti sivustaseurannut vanhempieni kodinrakennuspuuhia vuosikymmenten ajan. Esteettisyys myös hivelee itsellä silmää ja oma kodin sisustaminen on ollut aina rakas harrastus. 

Nyt opintojen edetessä olen oppinut huomaamaan, että monet kansanuskomukset eivät pidä paikkansa taikka tietyille sommitteluvinkeille on ihan oikea teoreettinen taiteesta johdettu tausta. Tässä on avautunut ihan uudenlainen maailma ja huonekaluliikkeessä nykyään kierrellessä huomaakin ihan eri tavalla mikä on trendikästä juuri nyt ja mistä värit ja mallistot saavat inspiraatiota. 

Sisustusta voi opiskella monessa eri paikassa ja eri koulutuksista valmistuukin vähän eri ammattinimikkeillä. Korkein on tietysti yliopistopohjainen sisustusarkkitehti. Tämän koulun käyneet eivät juuri keskity kodin pieniin yksityiskohtiin tai estetiiseen sommitteluun, vaan heidän pääasiallinen tehtävä on tekniset yksityiskohdat ja ison kuvan piirtäminen. Sitten olemme me sisustussuunnittelijat, jotka nimenomaisesti keskitymme kodin sisätilojen suunnitteluun. Sisustussuunnittelua voi opiskella juuri esimerkiksi AJK-Jatkokoulutuksella, missä opiskeleminen on mahdollistettu myös täysin etänä. Opinnot kestävät vähän yli vuoden. Sisustussuunnittelun lisäksi voi opiskella myös sisustajaksi, mutta se on taas ihan eri juttu kuin sisustussuunnittelu. Sisustajat tekevät itse käsillään. Saattavat verhoilla huonekaluja tai laatoittaa kylpyhuoneita. Sisustaja on ammattitutkinto. Huomaat varmasti, että sisustusalalla on laaja kirjo erilaisia ammatteja.




Parasta tässä opiskelussa tähän mennessä on ollut erilaiset luovat harjoitukset. Olen päässyt jo piirtämään pohjapiirroksia, tehnyt alkuperäisiin esimerkiksi muutoksia. Nyt olen päässyt opettelemaan myös Sketchup 3D ohjelman käyttöä, mutta se on vielä hidasta ja vaatii paljon treeniä. Haaveilen jo siitä hetkestä, kun osaan luoda kauniita projektioita 3D maailmaan ja pääsen konkreettisesti näyttämään pääni sisällä olevat suunnitelmat asiakkaalle. 

Minullako jo asiakas? Tavallaan. Meillä koulutuksessa nimittäin tehdään portfoliotyö koko vuoden ajan ja se toimii samalla myös lopputyönä ja valmistumisen jälkeen omana työnäytteenä. Portfolioon sain ihan oikean asiakaskohteen, kaksikerroksisen rivitalon, jonka suunnitteleminen vastaakin jo ihan oikeaa työtä. Oikean asiakkaan kanssa työskentelemisessä oppii jo samalla kommunikointia ja lennosta suunnitelmien vaihtamista, jos alkuperäinen suunnitelma ei olekaan asiakkaan mieleen. 

AJK-Jatkokoulutuksen sisustussuunnittelukurssilla on mahdollista ottaa myös erillinen yrittäjyyslinja, missä keskitytään ammatissa toimimiseen juuri yrittäjyydestä käsin. Moni sisustussuunnittelija päätyykin yrittäjäksi. On luonnollista perustaa oma toiminimi jo opiskelujen loppuvaiheessa ja lähteä hankkimaan asiakkaita ensin omasta lähipiiristä. Kun sana kiirii edemmäksi, aika poikii myös uusia kontakteja. Etätöiden lisääntyessä ihmiset myös viettävät enemmän aikaa kotonaan ja haluavat nykyään panostaa entistä enemmän oman kotinsa viihtyvyyteen ja järkeviin huoneratkaisuihin. Olen myös kuullut, että joku on saattanut käydä koulutuksen vain siksi, että haluaa remontoida oman kotinsa ja saa tästä hyvät eväät itse suunnitella muutokset. Molempi parempi, vaihtoehtojahan riittää.

Helmikuun alussa muuten AJK:lla alkaa uusi sisustussuunnitteluryhmä. Hakuaika siihen päättyy 23.1 ja pääset hakemaan täältä. Hakemuksen liitteeksi täytyy palauttaa pieni ennakkotehtävä, mutta sitä ei kannata turhaa stressata. Itse ainakin tykkäsin sitä väkertää ja lopputuloksesta tulikin kiva. Hae siis mukaan meidän SISUlaisten joukkoon. 

Oletko koskaan haaveillut sisustussuunnittelijan urasta?

Psst... Aikaisemman aiheeseen liittyvän postauksen löydät täältä
Jos mun matka sisustussuunnittelijaksi kiinnostaa niin ota tili haltuun myös Instan puolella täältä.




4 kommenttia on "Sisustussuunnittelijaksi opiskeleminen ja työllistyminen"
  1. Kuullostaa mielenkiintoiselta ja kivalta, kokisin itselleni enemmän harrastukseksi kuin työksi. Mutta harrastuksen omaisesti seuraankin ja selaan jatkuvasti asuntojen myynti ilmoituksia. Olenkin miettinyt että uranvaihto kiinteistönvälittäjäksi olisi paljon helpompaa kun olen jo 3 vuotta seurannut pk seudun hintoja ja asuntoja joita tulee myyntiin, ihan harrastus vain katsella millaisia asuntoja, myyntikuvia, sisustuksia jne. Hauskaa ajanvietettä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni käy kurssia myös harrastusmielessä. Haluaa vaikkapa rempata juuri ostetun omakotitalon ja ammentaa kurssilta oppeja projektia varten. Sitten on meitä, jotka haluavat tehdä tätä ihan työkseen. Enemmissä määrin sisustussuunnittelijoita myös käytetään esim. toimistojen ja ravintoloiden suunnitteluun, mutta myös yksityiskotien suunnittelussa. Vähän väärin luullaan, että suunnittelu on vain sitä että katsotaan minkä värinen sohva ja matto laitetaan. Kaikki lähtee ihan teknisistä ominaisuuksista, sähköjen paikoista, keittiön uudelleen kaavoittamisesta jne.

      Kiinteistönvälittäjän työssä on varmasti tosi paljon hyötyä, että on seurannut markkinoita jo pidemmän aikaa. Suomessa kuitenkin vaaditaan LKV tutkinto (joka on siis kiinteistöalan juridiikkaa) jos haluaa virallisesti käyttää kiinteistönvälittäjän nimikettä. Aloitin itse koulutuksen Suomessa, mutta jäi kesken kun muutettiin Espanjaan. Kiinnostavaa mutta tosi teknistä osaamista siinäkin vaaditaan.

      Poista
  2. Olipa kiinnostava kirjoitus ja tosi kiva lukea opiskelijakollegan mietteitä. Sen verran korjaan, että se Sisustajan tutkinto on myös sisustussuunnittelua eli ei keskity/painotu mitenkään erikseen käsillä tekemiseen. Toki sitäkin voi valinnaisista valita, mutta keskittyy vahvasti nimenomaan sisustussuunnitteluun. Meillä on esimerkiksi käytössä ArchiCAD eli juurikin se arkkitehtitoimistojen suosima ohjelma. Tsemppiä opintoihin ja ihanaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä korjaus, kiitos siitä :) Termit vielä siis itsellä vähän hukassa. Tsemppiä sinullekin opintoihin! :)

      Poista