sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Vuonna 2023 aion...

 


Hyvää uutta vuotta 2023!

Tänään on päivä yksi ja uusi vuosi lähti käyntiin. Vanhan vuoden lopussa minulla on aina tapana reflektoida vanhaa vuotta. Käyn läpi kuukausi kuukaudelta ihanat positiiviset muistot, kipeät kasvukohdat ja samalla haluan oppia tapahtuneista hetkistä. Pohdin miten menneen vuoden tapahtumat ovat saattaneet minuun vaikuttaa ja näin tulen entistä tietoisemmaksi tapahtuneista muutoksista.

Vuodessa 2022 olikin paljon tapahtumaa. Ulkomaille muutto, uudessa kulttuurissa pärjäämistä, työssä kasvamista ja ylenemistä, henkilökohtaisia terveyshaasteita, matkustelua, pettymyksiä ja haasteita sekä viimeisimpänä oman unelmaelämän uudelleen kartoittamista. Vuosi piti sisällään jopa ehkä eniten stressiä, mitä olen elämäni aikana kokenut. Ei ollut paras vuosi, mutta ei huonoinkaan. Kasvamista tapahtui kuitenkin niin paljon, että olen silti kiitollinen joka hetkestä (ehkä niitä haasteita olisi kuitenkin voinut olla pikkuisen vähemmän 😇).

En harrasta uuden vuoden lupauksia, koska en halua heti ensimmäisestä päivästä lähtien luoda stressiä ja pettyä vuoden lopuksi, jos lupaukset ei pitänytkään. Sen sijaan tykkään tehdä bucket listaus tyylillä pieniä suuntaviivoja uudelle vuodelleni. Listailen haaveita ja tavoitteita, mutta en ota paineita mikäli ne eivät toteudu. Maltillisella suunnittelulla voi kuitenkin ohjata vuodelle tavoitteita ja haaveilla. Niinhän se on, että jos tavoitteita itselle asettaa, niitä kohti myös enemmän pinnistelee ja näin myös mahdollisuus niiden toteutumiseen on varsin hyvä.

Onko teillä tapana tehdä uuden vuoden lupauksia tai bucket listaa?

Tässä tulee omani:



1. Lukuhaaste

Olen saanut nyt loppuvuodesta niin hyvän otteen taas kauan unohduksissa olleeseen lukuharrastukseen. Paljon on hyviä kirjoja laatikoissa, mitä en ole ikinä vielä lukenut ja nykyään myös äänikirjasovellukset mahdollistavat kirjojen pariin pääsyn helpommin kuin koskaan. Siksi mun bucket listalla on lukuhaasteen suorittaminen. Otin maltillisen tavoitteen eli yksi kirja kuukaudessa. Todennäköisesti luen enemmänkin, mutta maltillinen tavoite antaa joustoa elämän yllättäessä eikä lukemisesta tarvi tehdä stressiä. Löysin netistä hyvä lukuhaasteen (voit kurkata täältä) missä on listattuna 50 haastekohtaa. Kaikkia ei tarvitsekaan suorittaa, mutta tuolta saa hyvin vaihtelua ja ideoita kirjojen etsimiseen. Aion itse kokeilla ja käyttää tätä runkona omassa lukuhaasteessa.




2. Harrastusten uusi paluu

Tänä vuonna haluan joko aloittaa taas jonkun vanhan harrastuksen kunnolla tai kokeilla jotain ihan uutta. Omat vanhat harrastukset sulkapallo, maalaaminen ja pianon soittaminen jäi viime vuonna oikeastaan lähes kokonaan tauolle. Nyt haluan viritellä ainakin yhden ellen kaikki kolme uudelleen osaksi arkea. Lisäksi haluaisin kovasti kokeilla tanssia ihan uutena harrastuksena. Vanhat harrastukset eli treenaaminen, vaellus, pyöräily ja bloggaaminen varmasti pysyvätkin mukana edelleen. Kielten opiskelu on myös yksi harrastus, jota haluan jatkaa. On niin palkitsevaa nähdä oma kehitys!


3. Ruutuajan vähentäminen

Aloin jo viime vuoden lopulla kiinnittää huomiota enemmän siihen, etten vain roiku luuri kädessä selaillen päivässä tunteja somea tai jotain muuta turhaa. Puhelimeni ilmoittaa aina viikon lopussa koko viikon ruutuajan ja kun ensimmäisiä kertoja näin ne luvut, häkellyin. Määrä oli ihan valtava ja se sai minut ajattelemaan, että tähänkö oikeasti haluan elämäni käyttää. Vaikka somea osittain työksi teenkin, vapaa-ajan somettamisen ja turhan selailun haluan nyt karsia ja tulla entistä tietoisemmaksi siitä, mihin todellisuudessa aikani älylaitteilla käytän. 




4. Rohkeus tehdä omia juttuja

Mielestäni tätä olen jo aika hyvin toteuttanutkin, mutta haluan edelleen jatkaa rohkeasti omalla polullani välittämättä mitä muut ajattelevat tai mitä yleisesti tehtäisiin. Epävarmoina hetkinä alkaa niin helposti vertailla itseään muihin ja epäillä omia päätöksiään. Kai se osaltaan liittyy siihen kasvuun ja tiedän että ihan jokainen painii näiden ajatusten kanssa joskus. Nyt kun ensi syksynä valmistun sisustussuunnittelijaksi, niin toivon rohkeuteni riittävän yrittämiseen vaikka alku varmasti on hankalaa. Täytyy vain luottaa omaan tekemiseen ja jatkaa vaikka olisi vaikeaa. Epäilijöitä riittää aina, mutta sille ei tarvitse antaa sijaa omassa päässä.




5. Oman terveyden etusijalle laittaminen

Tänä vuonna otan oman terveyteni tärkeäksi osaksi jokapäiväistä arkea. En halua skipata yhtään treeniä tyhmillä verukkeilla, mutta toisaalta haluan kuunnella myös kroppaani kun se sanoo ettei nyt ole oikea aika revitellä. Tasapainoisuus siis kaikkeen tekemiseen ja oman terveyden arvostaminen. Sen ottaa usein itsestäänselvyytenä, kunnes sen menettää. Rakastan siis omaa kehoani, mutta teen myös töitä sen eteen että mieli ja keho voi hyvin. Paljon liikuntaa, puhtaampaa ruokaa, kivaa arkiaktiivisuutta ja tarpeeksi lepoa sekä palautumista.


Kivoja juttuja varmasti tulossa tällekin vuodelle ja mielenkiintoista nähdä minne elämä taas kuljettaa. Tavoitteeni ovat mielestäni hyvin realistisia eikä niistä tarvitse ottaa mitään stressiä. Useamman näiden tavoitteiden toteuttamisen olen jo aloittanut edellisen vuoden puolella, joten ne jatkuvat edelleen ja toivottavasti muuttuvat myös ajan saatossa rutiineiksi. 

Pssst. Yksi ihan mieletön juttu taitaa olla jo tapahtumassa nyt heti alkuvuodesta! Pääsen kohta kertomaan siitä lisää, mutta hetken aikaa pidän tämä vielä yllätyksenä teiltä 😙

Miltä sinun vuotesi näyttää?
2 kommenttia on "Vuonna 2023 aion..."
  1. Luin viime vuonna 3 kirjaa, se oli enemmän kuin vuosiin osaltani :) innostuin ja nyt on yksi varaus noudettavana kirjastossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Jostain se täytyy aina aloittaa :) Mulla myös oli monta vuotta taukoa lukemisesta, mutta nyt pitkän tauon jälkeen olen innostunut taas.

      Poista