perjantai 13. tammikuuta 2023

Mieletön kosmetiikkalähetys

 *tuotteet saatu



Osallistuin syyskuussa Nordic beauty days tapahtumaan etäyhteyden kautta ja olin tästä tapahtumasta super innoissani. Tämä taisi olla nyt kolmas kerta, kun osallistuin kyseiseen tapahtumaan. Nordic beauty days esittelee sen hetken kuumimpia uutuuksia ja mielenkiintoisia kosmetiikan kestosuosikkeja brändin omien lähettiläiden esitteleminä. Tapahtuman jälkeen jokainen osallistuja saa ihanan goodiebagin, jonka kautta pääsee testailemaan tuotteita ja kertomaan niistä seuraajilleen.

Omalla kohdallani Espanjassa asuminen aiheutti vähän haasteita, sillä kaksi pakettia hukkui matkalle, mutta lopulta sain aivan ihanan lähetyksen perille ja esittelen sitä hiukan tässä teille. Testailen tuotteita ja kerron myöhemmin tuotteista vielä tarkemmin. Oli muuten aivan ihana saada pr-lähetys vuoden tauon jälkeen. Monet yhteistyöni nimittäin lakkasivat, kun muutin viime vuonna Suomesta Espanjaan.





Tästä Foeamien puikko dödöstä olen tosi kiinnostunut. Etsin jatkuvasti uusia toimivia deodorantteja, jotka on alumiinittomia ja jotka oikeasti toimivat aktiivisessa arjessa. Kovin montaa hyvää dödöä en ole vielä näillä kriteereillä löytänyt, joten tätä testaan ihan ensimmäisten joukossa. Tuote lupaa 48h vaikutusajan, mitä tosin hiukan epäilen. Mutta erittäin kiinnostava tuote ja patentoitu magnesium koostumus. Kuulette tästä varmasti vielä!




Hius/kynsikarkit on mun suosikki tuotteita. Tykkään käyttää näitä vitamiinilisinä ja tehokuureina kynsien sekä hiusten kasvatukseen. Karkit sisältävät biotiinia ja sinkkiä, jotka ovat tärkeitä rakennusaineita kynsien kasvamisessa. Mansikanmakuiset karkit on helppo syödä päivittäin ja sokerihiirenä näitä ei varmasti unohda napata aamusta nassuun 😁




Dashing Diva on mun kynsirakkaus (nytkin on kynnet laitettu DD kynsillä). Dashing Diva on nyt lanseerannut aivan mielettömän uutuuden, nimittäin led-valolla kovetettavat kynnet!! Super. Nyt saa jopa kaksi viikkoa pysyvät kotona asennettavat geelikynnet. Kirjoitan näistä arviot myöhemmin, mutta ai ai ai että miten ihana uutuus!




Itseruskettavat on mulle heikkous. Varsinkin nyt Espanjassa asuessa olen tottunut sellaiseen kevyeen päivetykseen ympäri vuoden ja tykkään, että kasvoilla hehkuu sellainen pieni "sun kissed" hehku. Testasin tätä palkittua Tan organic itseruskettavaa kasvosuihketta. Suihke oli vähän turhan raju elin jätti kasvot aika märiksi, mutta tulos oli tosi kiva. Testailen vielä muutamia kertoja ennen tarkempaa arviota, mutta yhden kerran perusteella tykästyin. Purkki on vieläpä kiva puinen.




Nyt kokoelmistani löytyy myös uusi Suvan UV-paletti. Napit on vedellä sotkettavia ja mukana tulee teräväkärkinen sivellin, millä saa hyvin tehtyä skarpit rajaukset. Olen Suvasta kirjoitellutkin aikaisemmin blogissa. Sävyjä pystyy myös sotkemaan, ja näenkin sieluni silmin tuon vihreän valkoisen avulla muuntautuvan mielettömäksi neonvihreäksi. Näillä saa loihdittua super mageet kesän festarilookit!




Eikö olekin symppis tämä Marimekon kuosilta näyttävä harja?Tämä on Denman brändin käsialaa ja harjat on superohuita sekä taipuvia. Harja sopii hyvin erittäin takkuuntuville ja märillekin hiuksille. Aivan ihana!!




Sain myös tämän kohutun hiustenhoitotuotteen, joka tunnettiin ennen nimeltä O'wow. Muistelin tästä aikanaan lukeneeni aika moisia kommentteja, joten ennen kun uskallan lähteä testaamaan, täytyy lueskella muiden kokemuksia. Onko joku tätä käyttänyt? Miten tykkäsit ja tuliko haisevat hiukset? Täytyy miettiä uskallanko edes testata.


Joka tapauksessa sain monia kiinnostavia tuotteita. Kirjoittelen niistä mielelläni myöhemmin teille kunnon arvostelut. Tässä oli vain pikakatsaus 😉
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti