tiistai 8. tammikuuta 2019

Pannuprojekti vuodelle 2019

Vuotta 2019 on eletty jo viikko ja päätin haastaa itseni mukaan tälle vuodelle pannuprojektiin. Tavoitteenani on siis pannuttaa eli käyttää loppuun valitsemani tuotteet. Seuraan projektiani täällä blogin puolella pitkin vuotta ja viimeinen katsaus tehdään sitten vuoden lopussa kuinka olen selvinnyt tehtävästä. Valitsin projektiin mukaan niin lemppareita kuin myös ei niin suosikkejani syystä, että ne ovat olleet kaapissa jo sen verran pitkään, että haluaisin saada ne käytettyä pois. Tässä tulevat projektissa mukana olevat tuotteet:


Tuotteita on yhteensä 15 ja sisältää niin meikkejä kuin rasvojakin. Mukaan lähti myös yksi tuoksu, jonka haluaisin saada paremmalle käytölle.


Rento jalkavoide on seissyt avaamattomana kaapissa jo tovin. Olen oikeastaan ihan tahattomasti sen sinne unohtanut ja nyt kaappeja siivoillessa löysin sen sieltä aivan perälle hautautuneena. Tämän voisi ottaa nyt talviaikaan tehokäytölle, koska myös jalkani kuivuvat pakkasilla. Tiedän että kesällä minulla ei ole tälle käyttöä, joten nyt on muutama kuukausi otollista aikaa käyttää tämä pois.

Victoria's secret tuoksu lähti projektiin mukaan siitä syystä, että unohdan tätä yleensä käyttää. Tämä on siis body mist ja tuoksuu mansikalle. Tykkään tuoksusta kyllä kovin, mutta koska omistan niin monta tuoksua on tämä se viimeinen mihin tulee tartuttua. Katsotaan miten minulla tämän kanssa käy. Pullon on kyllä valtavan iso, joten olen tyytyväinen jos saan tämän käytettyä alle puolivälin.

Doven itseruskettavan vartalovoiteen ostin joskus alkukesästä ja muistaakseni kokeilin tätä ihan pari kertaa. Sitten tulikin hirmuhelteet eikä tälle ollutkaan enää käyttöä. Voide on minusta hyvin kosteuttava ja rusketuksesta tulee hillitty, joten tätä voisin alkaa käyttämään jo nyt hyvissä ajoin ennen kevätauringon esiin tuloa. Tykkään nimittäin tosi paljon siitä, että iho on hivenen ruskeaan taittava myös talvella. Itse kun olen aivan kalpea iholta muuten, niin tämä voisi tuoda tervettä hehkua iholle. Tämäkin purkki on valtava eikä voidetta tarvi paljon, joten en ole varma saanko tätäkään käytettyä aivan loppuun, mutta yritetään.





Mukaan valikoitui myös kaksi palettia. Tuo ylempi Maybellinen Pink edge paletti osottautui käytössä aivan surkeaksi. Luomiväreissä ei ole pigmenttiä nimeksikään ja värit on niin murenevat että ne tippuvat paletista pois yksi kerrallaan. Mitään noista väreistä en oikeasti ole käyttänyt loppuun, mutta ala reunassa näkyvät kaksi nappia ovat kokonaan pudonneet pois ja highlight sävy mureni tuhannen palasiksi myös. Sen paikkasin uudelleen pannuun, koska tykkään sävystä. Tavoite tämän paletin kanssa onkin saada tuo poskipunasävy ja highlight käytettyä loppuun ja sitten kyseinen paletti lentää suoraan roskiin. Tehtävä ei ole mahdoton, koska näiden koostumus on tosiaan niin murenevaa että molemmat värit saa käytettyä melko nopeasti pois.

Toinen paletti on luomiväripaletti enkä edes tiedä mistä tämän olen saanut. Luultavasti lahjaksi joltain, mutta en muista milloin. En myöskään tiedä minkä tuottajan tämä on, koska paletissa ei ole mitään logoa tai tekstiä. Näiden sävyt on kuitenkin ihanan kermaiset ja pigmenttiä riittää. Ehdoton oma suosikkini on tuo vasemmalla näkyvä ruusukulta ja alhaalla vasemmalla oleva vaalea glitterisävy. Tavoite tämän paletin kanssa on saada ainakin nuo vaaleat sävyt pannutettua. Tummille ei varmasti niin paljon käyttöä löydy, että ne saisi kaikki kulumaan loppuun.




Lumenen blueberry eye makeup pencil on sekin ollut viime aikoina hyvin vähällä käytöllä. Käytän nykyään enemmän nestemäisiä linereita, joten kynämuodossa olevat jäävät helposti kaappiin pyörimään. Tykkään kylläkin valtavasti tämän koostumuksesta, sillä kynä on pehmeä ja tarttuu helposti ihoon. Tätä ei kuitenkaan ole ihan täyttä mittaa jäljellä, joten loppuun kuluttaminen voisi onnistuakin.

Dermosilin kulmaväri on yksi mun lemppareista. Se on vain turhan riittoisa :D Olen käyttänyt sitä hirveästi, mutta silti tuotetta vain riittää ja riittää. Nyt se onkin ollut jonkin aikaa tauolla, koska halusin päästä käyttämään muita kulmatuotteita. Päätin ottaa tämän kuitenkin projektiin, jos vihdoin ja viimein saisin tämänkin loppumaan.

Isadora strobing puikko on myös yksi mun lemppareista. Tämä on ihana shampanjan värinen voidemainen highlight ja se tuo upean hehkun kasvoille. Tämäkin on yllättävän riittoisa, koska olen jonkisen verran tätä käyttänyt, mutta kuvassa tilanne on se, että puikkoa ei ole kierretty vielä lainkaan ja edelleen tuotta on noin paljon kohollaan. Putken sisällä tavaraa on vielä vaikka kuinka paljon. Tämän kanssa saa siis todella tehdä töitä.

Alakuvassa on Maybellinen master prime, jota olen jonkun verran käyttänyt, mutta en kovin ahkerasti. En ole oikein varma vielä tykkäänkö tästä vai en ja saatuani paremman primerin unohdin tämän kokonaan. Putkilossa on yli puolet vielä jäljellä, mutta eiköhän tämän kanssa tavoite saavuteta.




Huulituotteita haasteeseen otin peräti kolme. Nyxin Jumbo lip pencil sävyssä pink nude on ihan mun lemppareita. Tässä on vähän metallinen hohto, joka on huulilla aivan super nätti. Mulla on kyniä itse asiassa kaksi, toinen vähän eri sävyssä ja tätä toista olenkin käyttänyt vähän enemmän. Haasteessa mukana oleva kynä on melkein koskematon. Nyt tehokäytölle siis tämäkin.

Buxom näytekokoinen huulikiilto on kiva marjapuuron värinen. Tuotteen pitäisi olla huulia pullistava, mutta en ole kyllä itse mitään vaikutusta huomannut. Sen sijaan se jättää raikkaan kihelmöivän tunteen huulille. Tämän otan tehokäytölle myös ja luulen, että etenkin kesällä tämä voisi olla tosi kiva.

Kolmas huulituote on Isadoran Lip desire sculpting lipstick sävyssä divine red. Tykkään tämän koostumuksesta, koska tämä ei ole niin jäykkä kuin normaali huulipunat vaan väri tavallaan sulaa huulille sitä levittäessä. Väri on kirkkaan punainen, joten ihan joka päivä arkimeikissä tätä ei voi käyttää, mutta aika paljon tätä olen jo käyttänyt. Yläkuvassa näkyy tilanne, kun punaa ei ole kierretty esiin hylsystä.


Tässä kuvassa näkyy nuo puikot kierrettynä auki eli kuinka paljon tuotetta on kokonaisuudessaan jäljellä.




Mukaan lähti myös muutama kasvotuote. Vasemmalla oleva vaalea purkki on Dermosilin heleyttävä kasvopuuteri. Osa helmistä on hajonnut purskaksi purkin pohjalle, mutta tuotetta ei ole jäljellä mitään mahdottomaa määrää enää. Tämä on toisaalta kesäkäyttöön haastava, koska puuteri vaalentaa ihoa. Ainoa mahdollisuus tälle on siis nyt talvella.

Toinen helmipuuteri on myös Dermosilin aurinkopuuteri. Tätä on aivan jumalattomasti vielä vaikka olen käyttänytkin tätä ahkerasti. Kuulat ovat vähän shimmerisiä eli jättävät kivan hehkun kasvoille. Tykkään kyllä tästä, nyt vaan sitten kovalle käytölle.

Kolmas tuote on Macin korostuspuuteri. Sävyn väriä en enää näe, koska teksti on kulunut pois. Tätä olen käyttänyt syksystä asti lähes päivittäin ja olen onnistunut saamaan vasta ihan pienen kuopan tuohon keskelle (joka ei tietenkään kuvassa näy). En tajua miten nämä puuteri ja korostustuotteet ei ikinä kulu vaikka kuinka käyttää. Tämä sävy on kuitenkin itselle oikein hyvä, joten tätä tulee varmasti käytettyä paljon. Toivottavasti jotain edistystäkin tämän kanssa tapahtuisi.


Miltä vaikuttaa? Tulenko saavuttamaan tavoitteet vai onko ihan mahdoton tehtävä?
2 kommenttia on "Pannuprojekti vuodelle 2019"
  1. Jos ei puuteriset tuotteet lopu, niin varmasti pannut tulee näkyviin :)
    Nuo puuterihelmet voi olla aika haastavat, ihan jo tuon muodon vuoksi :D

    Huulituotteissa helppo seurata käyttöastetta, samoin tuoksut ja se tuottaa iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pannut tulis näkyviin. Muuten on aika turhauttava edetä projektia jos ei mitään muutosta huomaa :D Toki tiedostan, että nuo puuterihelmet on tosi vaikea kuluttaa loppuun, varsinkin nuo bronzerit koska niitä on vielä niin paljon jäljellä.

      Poista