keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Ipsy plus maaliskuu


Olen alkanut nykyään kovasti odottaa näitä Ipsyn plus paketteja, sillä täysikokoiset tuotteet on aina kivoja ja Ipsy on yllättänyt minut laadukkailla ja vaihtelevilla tuotteilla. Tämän kuukauden boksi on jälleen aivan loistava ja otin itse vielä ipsyn valitemien 5 tuotteen lisäksi kolme extra tuotetta mukaan. Niistä kirjoittelen tämän postauksen loppu puolella ja mukana on yksi erityisen kiva tuote!


Tämän kuukauden boksissa oli 3 meikkituotetta, sivellinsetti ja yksi ihonhoitotuote. Hyvä balanssi mielestäni, koska myös hiusten- ja ihonhoitotuotteita on kiva saada välillä. Meikit on kuitenkin se pääsyy tilata näitä jenkki bokseja, koska näiden mukana tulee paljon sellaisia merkkejä, joita ei Suomessa lainkaan ole saatavilla.


* Purlisse Blue Lotus balancing moisturizer ~ 45$

Tämä monitoimi voide sisältää mm. E-vitamiinia ja valkoista teetä. Voide sopii kaikille ihotyypeille ja kosteuttaa tehokkaasti minkä lisäksi se myös häivyttelee kasvoille syntyneitä juonteita. Tätä voi käyttää niin päivä- kuin yövoiteenakin. Voiteen levittyy ja imeytyy helposti. Aika hintava purnukka, joten kiva päästä testaamaan.


* Benefit Cosmetics Dandelion Shy Beam Liquid Highlighter ~ 26$

Tämä nestemäinen ja mattainen highlighter herätti minussa aika ristiriitaisia tunteita. Minusta highlighterin idea on glitteri. Haluan korostaa kasvojani niin, että kasvoilleni jää upea hehku, joten en niinkään innostu tällaisista mattaisista highlightereista. En vain tajua, mikä niiden idea oikeasti on. Testasin tätä kädelle ja minusta se ei jättäny minkäänlaista kuultoa. Sanoisin, että tuote oli enemmänkin peittävää ja ajattelinkin kokeilla miten tämä toimisi peiteaineena esim. sy-alueella. Joka tapauksessa pullo ja pakkaus on todella kivat ja tuotetta levitetään jännällä sudilla, joka on samanlainen kuin kynsilakka pulloissa. Testailen tätä nyt peiteaineena ja mietin sitten tämän kohtaloa, mutta highlighteriksi tämä ei mielestäni sovellu.


* Realhe I am Adaptable Matte Liquid Lipstick ~ 14$

Tämä nestemäinen mattapuna on aivan ihanan värinen kirkkaan punainen. Pakkaus on myös söpö ja hylsyn korkki on kaunis glitterinen. Sopii mulle, kun pidän kaikesta kimaltelevasta 😃 Huulipuna on todella mattainen ja pysyy huulilla täydellisesti. Kädessä olevaa swatchiakin sain hinkata hetken ja edelleen on himmeä jälki kämmenselällä. Kiva keväinen ja raikas väri.




* Huda Beauty Obsessions palette in Mauve ~ 27$

Jei, Hudan paletti! Näitä oli jaossa bokseissa kolmea eri säyvä ja mulle sattui juuri se mitä toivoinkin eli sävyt ovat punaisia ja ruskeita. Paletissa on 3 shimmeriä ja 6 mattasävyä ja kaikki hyvin monikäyttöisiä. Pigmentistä en osaa vielä sanoa, koska en tätä testannut, mutta yleensä Hudan paletit on tosi laadukkaita, joten en usko että tämäkään tekee siinä poikkeusta. Isoin yllätys paletin kanssa oli kuitenkin se, että tämä on todella todella pieni. Varmaan pienin paletti jonka omistan! Tämä mahtuu siis kämmenelle, mutta ei hätää. Tämähän on aivan loistava matkapaletti ja iso plussa vielä siitä, että paletin sisällä on pieni peili. Söpö paketti siis ja ihanat sävyt ❤



* F.A.R.A.H brushes 5-piece eye perfection set ~ 50$

Siveltimiä on tullut Ipsyn mukana nyt aika lailla joka kuukausi, mutta ei haittaa. Työvälineitä tarvii aina ja tämä 5 siveltimen pakkaus oli huippu kiva. Nämä siveltimet olivat boksin arvokkain tuote, joten tämänkin puolesta kiva saada nämä sivellinkokoelman jatkoksi. Nämä siveltimet ovat aika lyhyet, joka sopii hyvin matkameikkipussiin, joten näistä taitaa tulla mulle matkameikkisiveltimet. Siveltimet ovat hopeiset ja karva tuntuu pehmeältä. Mulla on muutamia Farahin siveltimiä ja olen ollut niiden laatuun tosi tyytyväinen. Kaksi isointa sivellintä ovat aika isoja, mutta ne toimivat varmasti hyvin isojen alueiden häivyttelyyn. Pienet ovat erittäin loistavia pikkutarkkaan työskentelyyn pienellä alueella. Monipuolinen setti siis!


Extra tuotteet:


* Youth to the People Superfood Face wash 

Tämän oli yksi valitsemistani extra tuotteista. Kyseessä on superfood kasvoputsari, joka sisältää lehtikaalta, pinaattia, vihreää teetä sekä C, E ja K-vitamiineja. Putsari kuulostaa todella kiinnostavalta sisältönsä vuoksi ja tämä on kasvoille varmasti herkullinen combo luonnon omia superfoodeja. Tuote on 100% vegaaninen, ei ole eläimillä testattu ja sopii kaikille ihotyypeille. Pakkaus on kaikessa yksinkertaisuudessaan kiva ja näyttää ja tuntuu luonnonmukaiselta. Neste on pakattu lasiseen pulloon, mistä myös iso peukku! Tuotteen pesutehosta en vielä osaa sanoa, mutta tämä kasvoputsari on voittanut vuonna 2018 GQ Magazine Best Stuff Award kilpailussa parhaan tuotteen palkinnon. Odotukset siis korkealla!


* SLMissglam Rosegold Glitter SS62 Short Shader Makeup Eyebrush 

Tämä pikkuinen sivellin oli niin söpö. että se lähti yhtenä extrana mukaan ihan siitä syystä. Siveltimen varsi on täynä pientä glitteriä ja karva on vaaleanpunainen. Koko komeuden kruunaa siveltimen päässä olevat kaksi pientä timanttia. Harjaosa on tässä aika jämäkkä, joten uskon tämän sopivan parhaiten luomivärin pakkaamiseen luomelle.



* OFRA Cosmetics Star Island highlighter

Tästä tuotteesta oli ehkä eniten innoissaan koko boksissa. Tämä Ofran kulttimaineinen highlighter oli extratuotteena myynnissä vain 3 dollarilla ja tämä on täysikokoinen!! Aivan super huikea diili siis. Olen kuolannut pitkään Ofran highlightereita, mutta ne ovat sen verran arvokkaita etten ole vielä lähtenyt omaa hankkimaan. Siksipä ilostuinkin kovasti nähdessäni tämän yhtenä extra tuotteena. Tässä on samettinen koostumus ja pigmenttiä loistavasti. Levittyy hyvin ja näyttää iholla kauniilta antaen upea kuullon ilman liiallista glitteriefektiä. Aika lailla täydellinen korostustuote siis.


Tässä vielä swatchit tuotteista: mattapuna, Benefitin "highlighter" mutta kuten huomaatte, neste on aika peittävä ja ei kovin kuultoinen ja viimeisenä pieni raita Ofran highlighteria joka ei kuvassa pääse oikeuksiin. Luonnossa se on upea, mutta nyt valo kävi tähän vähän huonosti ja se ei kunnolla näy.

Joka tapauksessa Ipsy teki sen taas! Yllätti minut 100% positiivisesti ja kaikki tuotteet lukuunottamatta Benefitin matta highlighteria vaikutti tosi kivoilta. Ehkä tämän Benefitin kanssa kuitenkin vielä keksitään jotain, jos tuote sopii siihen peitevoiteen tehtävään. Boksin tuotteiden arvo on 162$ ja maksoin koko lystistä 25$. Ihan huikeaa settiä siis. Ja extratuotteet tietysti vielä tähän päälle, joista kustakin maksoin 3 dollaria kappaleelta. Myös niiden arvo lisättynä boksin arvoon kasvattaa kokonaisarvon helposti yli 200$ 🙈

Mitäs sanotte maaliskuun Ipsy plussasta? Onko oma Ipsy jo tilauksessa?
4 kommenttia on "Ipsy plus maaliskuu"
  1. Ihana sisältö! Mutta siis joo, highlighterin ei kuulu munkaan mielestä olla matta :D En osaisi edes kutsua sellaista highlighteriksi, mutta toisaalta onhan niitä mattaisia huulikiiltojakin, vaikka niidenkin on mun mielestä tarkoitus olla jotain muuta kuin mattaisia :D Hudan paletti näyttää upealta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo en kans käsitä miten mattaa voi sanoa kiilloksi 😂 mikä lie järjenjuoksu siinä.
      Hudan paletti on kyllä super kiva, hauska päästä leikkimään sillä.

      Poista
  2. Aikas kiva, etenkin tuo paletti ja highlighter!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonaisuus oli tosi hyvä mutta nuo molemmat mainitsemasi on kyllä munkin suosikkeja tästä boksista.

      Poista