sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Lookfantastic huhtikuu beautybox - Raw beauty


Tänään esittelyvuoroon pääsee Lookfantasticin huhtikuun beautybox, jonka teema oli luonnollinen kauneus. Boksi oli tällä kertaa koruton pelkkä ruskea pahvinen loota. Pelkästään jo ulkoasusta tulee heti ekologisuus fibat ja sisältö mukaili myös teemaa, sillä kaikki boksiin valitut tuotteet olivat luonnonkosmetiikkaa ja eco-sertifioituja tuotteita. Teemana tosi kiinnostava, joten kurkataan millaisen vaikutuksen boksi teki minuun.

Pakko vielä mainita myös siitä, että uutuutena Lookfantasticin oma tuotelehtinen sisältää nykyään tuotetiedoissa myös tuotteiden arvon, joten sitä ei tarvitse enää kaivella netin syövereistä.


* Naobay Recovery mask sensitive skin ~ 5,7€/ 20ml

Mielenkiintoinen palauttava naamio, joka sisältää mm. appelsiinin kukkavettä, E-vitamiinia, sinkkiä ja kosteuttavia ainesosia. Tätä suositellaan etenkin kuivalle iholle, sillä tuote vähentää punoitusta ja auttaa vahvistamaan ihoa. Aivan uusi merkki minulle ja tuote on saanut eco cert merkinnän, koska sen ainesosista 98,7% on luonnollisia. Tuote ei tuoksu millekään, mutta sen saattoi jo olettaa, koska harvoin luonnontuotteet kovin vahvasti parfumoituja ovat. Hyvin mielenkiintoinen brändi kuitenkin ja mitä vilkaisin heidän verkkosivujaan, niin myynnissä on tosi hienoja puisia puteeleita! Sellainen olis aika hienoa saada.


* Ahava natural dead sea bath salt ~ 8,1€

Ahavan tuotteita on tullut boksin kautta ennenkin ja en ole niistä ihan hirveästi innostunut syystä, että niiden tuoksu on ollut minulle aivan liian voimakas. Tämä kylpysuola oli kuitenkin ihan mieluinen yllätys, sillä meillä on kotona amme ja kylpytuotteita tulee itse harvemmin ostettua. Suola sisältää 21 eri mineraalia ja lupaa jättää ihon pehmeäksi ja kosteutetuksi. Mutta ei siinä vielä kaikki, tuotekuvauksessa lukee että tuote myös vapauttaa lihasjännitystä. Wow! Jos näin on niin tämä on ihan super tuote, koska mulla on ainakin lihakset aina ihan jumissa. Täytyykin ottaa ensi tilassa testiin.


* Emma Hardie Midas touch revitalising cream ~ 15,6€/ 15ml

Nuorentava kasvovoide, joka sisältää hyaluronihappoa ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Kuulostaa lupaavalta. Laitetaan testiin, vaikka kovin persoonallinen tämä tuote ei ollutkaan, mutta hintaa löytyy senkin edestä.



* Grow Gorgeous Back into the roots ~ 7€/ 60ml

Brändin tuotteita on tullut useampiakin boksien kautta ja minusta on oikein ilahduttava saada testiin uusia hiustehotuotteita. Hiuksista kun tulee usein tingittyä tahattomasti, koska sen vähän puolivahingossa unohtaa. Sitten kun pulloja on kaapissa jemmassa niin muistuu mieleen että niitä hiuksiakin on säännöllisesti hyvä hoitaa. Tuote on hiuspohjaa elvyttävä ja hiuksiin volyymia lisäävä hoitotuote, jonka annetaan vaikuttaa hiuksissa noin 10 minuuttia, jonka jälkeen se huuhdellaan pois. Kuvauksessa lukee, että se myös tekee viilentävän tunteen iholle eli tämä voi olla tosi virkistävä ja tehokas säännöllisessä käytössä.



* Balance me Vitamin C repair serum ~ 12,7€/ 7 ml

Uusia seerumeita on aina tosi kiva saada, sillä niitä myös päivittäisessä käytössä kuluu melko tiuhaan. Merkki on jälleen minulle tuntematon, mutta hyvin kiinnostava. Brändi käyttää lähes yksinomaan luonnonmukaisia ainesosia hyödyntäen tuotteissa uusimpia tieteellisiä tutkimuksia. Tämä seerumi on korjaava ja rauhoittava. Se sisältää mm. sinkkiä joka suojaa soluja UVA-säteilyä vastaan ja C-vitamiinia joka ehkäisee tummien pigmenttiläiskien syntymistä iholle. Näin kesän kynnyksellä, tämä on varmasti hyvä tuote päivittäiseen ihonhoitorutiiniin.


* Bellapierre Mineral lipstick in Envy ~ 18,5€

Boksin ainoa meikkituote oli tämä mineraali huulipuna. Tuotteen ainesosat ovat 100% luonnollisia ja tämän ei pitäisi lainkaan kuivattaa huulia. Vaikka hylsy onkin halvan oloinen niin tykkään kovasti punan sävystä joka merkin sivuilla kuvataan olevan "dusty rose". Vaikka puna näyttää hylsyssä vähän ruskehtavalta niin huulilla on kauniin marjapuuron värinen. Tämä oli tosi kiva!


Huhtikuun boksin arvoksi sain 67€, joka on oikein mukava summa. Minuun iski kovasti myös boksin teema ja ulkoasu, sillä kaiken ei tarvitse aina olla prameaa vaan myös yksinkertainen voi olla kaunista. Sanoisin kuitenkin, että tämän kuukauden boksi ei missään nimessä ollut suosikkini vaikka tuotteet olivatkin kiinnostavia. Jotenkin mulle jäi tunne, että se jokin jäi nyt puuttumaan. En oikein tiedä mikä ja mitä olisin odottanut, mutta boksista ei nyt löytynyt sellaista kirkkainta tuotetta.
Ensi kuussa teemana on urbaani kauneus. Mitähän se mahtaa tarkoittaa?
2 kommenttia on "Lookfantastic huhtikuu beautybox - Raw beauty"
  1. Mä mietin joka kuukausi tilaisko tän boksin, kun aina niin kiva sisältö. Tämä taas vahvisti ajatuksia :)
    Kiva että boksissa on myös luonnoskosmetiikkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä kokeilemaan! Tilauksen voi tehdä myös kuukauden tai 3 kuukauden jaksoissa. Toki vuoden tilaus kerralla on vähän halvempi. LF bokseissa on kyllä pääsääntöisesti ollut huikeita tuotteita :)

      Poista