sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Unelmien polulla matkalla sisustussuunnittelijaksi

 * yhteistyössä AJK-Jatkokoulutus



Seuraatko unelmiasi?

Kotiuduin pari päivää sitten Suomesta työreissulta ja olipa kiva solahtaa takaisin normaaleihin arkirutiineihin täällä Espanjan lämmössä. Suomessa käynti herätti monenlaisia tunteita ja vaikka oli ihana nähdä ystäviä samalla töiden lomassa, niin kyllä pieni koti-ikävä silti iski. Kotini on tätä nykyään täällä Fuengirolassa ja lähes parin viikon reissu tuntui kyllä oikeasti tosi pitkältä.

Pitkältä tuntuu myös elämä ilman unelmia. Olen viimeisen parin vuoden aikana kovasti puhunut unelmien tavoittelusta ja kannustanut kaikkia lähtemään toteuttamaan unelmiaan. Ilman unelmia elämä tuntuu tasaiselta. Ei ole oikein mitään mitä tavoitella tai syitä kehittää itseään. Pelkät unelmat ei muutu todeksi ellei konkreettisesti lähde kulkemaan niitä kohti. Kaikkein motivoivinta onkin tehdä juuri sitä mistä on eniten haaveillut! Joskus aika ei ole oikea ja unelmat voivat muuttua matkan varrella. Unelmointi pitää kuitenkin jännityksen elämässä ja katseen tulevassa. Suosittelen kokeilemaan ja heittäytymään unelmien vietäväksi 😌




Yksi oma iso (mutta salainen) haaveeni on ollut opiskella sisustussuunnittelijaksi. Kun lähdin aikanaan akateemiselle polulle huomasin kyllä nauttivani opiskelusta ja monista töistäkin, mutta jotain kuitenkin puuttui. Se oli se luova puoli elämästä. Kun olin pienestä pitäen elänyt vahvasti kiinni kulttuurissa, musiikissa ja taiteessa, oli kuin jotain olisi koko ajan ollut hukassa siitä lähtien kun aloitin yliopistoelämän. Yhtäkkiä ei ollutkaan enää elämässä mahdollisuuksia purkaa sitä taiteellista minää ja antaa luovuuden kukkia. Sisustelin ahkerasti opiskelija-asuntojani ja vuoden välein kodin vaihtuessa jokainen uusi koti saikin vähän uudenlaisen ilmeen. Siitä sitten lähtikin sellainen pikku hiljaa kasvava kipinä, että voisiko minusta joskus tulla ehkä sisustaja...




Matkalla kohti sisustussuunnittelijan ammattia

Sitten kävi elokuun lopulla klassinen syksyn tuoma opiskeluinnostuspuuska. Aloin miettiä, että mitähän sitä tänä syksynä opiskelisi. Ei enää mitään monen vuoden tutkintoja, mutta jotain pientä kuitenkin. Monia vuosia takaraivossa kytenyt haave sisustusopinnoista herätteli itseään. 

Löysin itseni monena iltana googlailemasta miten ja missä voi sisustussuunnittelijaksi opiskella. Suomessa sisustussuunnittelija ei ole suojeltu ammattinimike, joten periaatteessa ihan kuka vain voisi sitä titteliä itsestään käyttää. Koulutuksia alalle tarjotaan niin amk-pohjaisesti kuin yksityisissä oppilaitoksissakin. Omassa vaakakupissa koulun valinnassa painoi ensisijaisesti koulutuksen laatu, etäopiskelumahdollisuus sekä koulutuksen tiivis toteutus eli ettei opiskelu venähtäisi vuosia kestäväksi prosessiksi. AJK-jatkokoulutus vastasi vaatimuksiini kaikilla osa-alueilla, joten otin yhteyttä opintosuunnittelijaan ja hyppäsin mukaan syksyn toiseen toteutukseen eli koulutus alkoi syyskuun lopulla. Oli myös hauska huomata, etten ollutkaan ainoa joka opiskeli ulkomailta käsin. Meitä etäopiskelijoita oli monta ja innostus opiskelijaryhmässä on käsinkosketeltava.




AJK-jatkokoulutus järjestää sisustussuunnittelijan koulutuksen monimuoto-opetuksena, eli opetukseen voi osallistua joko täysin etänä verkon välityksellä, paikanpäällä Helsingissä sijaitsevissa koulun tiloissa tai näiden hybridinä eli sekä etänä että läsnä. Itse luennollisesti suoritan koko koulutuksen etänä, koska en pysty täältä Espanjasta käsin lähiopetukseen osallistumaan. Parasta on myös se, että koulutuksen pystyy maksamaan osissa, joten opiskelua ei tarvinnut lykätä budjetinkaan takia tuonnemmaksi. 

Olen ollut opintojen alusta asti aivan täpinöissäni tästä uudesta käänteestä elämässäni. Se, että vein yhden unelmani jälleen konkretian tasolle, antaa niin paljon motivaatiota sekä itse tähän opiskeluun että intoa tulevaan. Tykkään opiskelusta, se on juuri sopivassa määrin haastavaa ja sisustussuunnittelijan työt tulevaisuudessa tarjoavat elämääni sitä luovuutta, mitä olen ikävöinyt nykyisissä töissäni. 





Suomi-reissuni sattui sopivaan saumaan myös opiskeluiden takia, sillä pääsin vierailemaan fyysisesti koulun tiloissa ja samalla hakemaan sieltä työhöni tarvitsemani väriviuhkat. Lisäksi kävin hamstraamassa Helsingin taidetarvikeliikkeestä Temperasta itselle tulevia teknisen piirtämisen luentoja varten skissipaperia, mittasuhdeviivaimet, oppikirjoja ja muita tarvikkeita. Marraskuussa meillä alkaakin sitten tekninen piirtäminen ja joulukuussa pääsemme opettelemaan 3D-mallinnusohjelman käyttöä. Tätä odotan jo todella kovasti, sillä olen aina ihaillut miten hienoja luonnoskuvia ihmiset osaavat näillä ohjelmilla piirtää.

Meillä on myös koko koulutuksen ajan kerättävä opintoportfolio tekemistämme töistä, suunnitelmista ja piirroksista. Tämä on ihan loistavaa paitsi harjoittelun kannalta niin myös siksi, että taskussa on jo valmis portfolio tuleville asiakkaille näytettäväksi. Minusta on ollut ihana jo nyt luoda moodboardeja ja etsiä inspiraatiota netistä erilaisiin sisustusratkaisuihin. En ole koskaan aikaisemmin ollut mistään opinnoistani näin innoissaan, joten lienekö se merkki vihdoin siitä että olen oikealla polulla ❤





Seuraava askel onkin lähteä suunnittelemaan ystäväni kodin pohjapiirrosten päälle muokkauksia ja järjestellä tiloja hiukan uudelleen. Asiakkailtani olen saanut raamit suunnitelman toteuttamiseen ja ensivaiheen ehdotelmista tykättiinkin kovasti. On ihana, kun saa jo heti näin alussa opintoja positiivista palautetta omasta tekemisestä. Tulee heti tunne, että tämä on minun juttu ja mitä kaikkea upeaa saankaan vielä aikaa, kun tieto ja osaaminen karttuu. 

AJK-jatkokoulutusta suosittelen kyllä erittäin lämpimästi. Yhteydenpito ja apu on aina ollut saatavilla etäisyydestä huolimatta. Opintopäivät on järjestetty intensiivisinä kahden päivän setteinä per kuukausi, mutta ne myös videoidaan, joten olen aivan hyvin voinut olla arkipäivän luennon aikana töissä ja katsoa sen sitten koneelta myöhemmin. Kaikki on siis toiminut hienosti.

Matka jatkuu tästä ja tulen täällä blogin puolella kertomaan matkastani sekä näyttämään jossain vaiheessa myös piirroksiani. Mikäli haluat ottaa instagramin puolella sisustustilini seurantaan niin klikkaa tästä.


If you can dream it, you can do it!
~ Walt Disney
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti