tiistai 8. marraskuuta 2022

Etelä-Espanjan top 5 matkakohteet




Top 5 Etelä-Espanjan must visit kohdetta

Talven tullen moni suomalainen suuntaa lomailemaan jälleen Espanjan aurinkoon. Etelä-Espanja on yksi suosituimpia matkailukohteita ja tällä hetkellä suoria reittilentoja Malagaan operoi ainakin Finnair, Norwegian ja Airbaltic*. Espanja on helppo kohde matkustamiseen, sillä täällä on niin paljon koettavaa ja ilmastokin on talvisin erittäin miellyttävä. Ruoka ja viini on halpaa, joten nautiskelu ei ainakaan jää matkabudjetista kiinni. Moni tänne matkustava tyytyy vierailemaan perinteisesti Fuengirolassa ja Marbellassa. Entäs jos kertoisinkin, että täällä on paljon toistaan upeampia paikkoja joihin hurauttaa kätevästi päiväreissulle autolla.

Tässä tulee Etelä-Espanjan (minun mielestäni) viisi parasta kohdetta, joissa kannattaa ehdottomasti vierailla. Tallenna tämä postaus itsellesi, jos olet matkaamassa Malagaan.




1. TARIFA

Tarifa on sielukas surffikylä Espanjan eteläisimmässä kärjessä. Siellä kohtaavat pauhaava Atlantti ja tyyni Välimeri. Atlantin puolella voi hyvin surffailla ja rannoilla onkin paljon surffikouluja, johon ihan vasta-alkajakin voi mennä ottamaan oppitunteja. Välimeren puolella vesi on taas aivan turkoosia ja niin kirkasta että pohjaa erottaa vielä syvemmältäkin. Vastarannalla siirtää Afrikka upeine kukkuloineen.

Kylässä on rauhallinen pysähtynyt tunnelma. Ihmiset nauttivat tapaksia, rannalla juoksevat lapset ja koirat, pimeän laskeutuessa perheet taas kokoontuvat yhdessä illalliselle. Vanhan kaupungin kaduilla voi aistia rentoa espanjalaista elämäntyyliä. Sisustusintoilijan kannattaa ehdottomasti suunnata tänne, sillä Tarifa on bohomekka. Täältä voi löytää söpöimmät matkamuistot!




Tarifan rantaviiva on pitkä ja sen toisessa päässä voit kävellä luonnontilassa olevilla hiekkadyyneillä. Matkanvarrella on useampia rantacampingeja, missä teltalla majoittujatkin pääsevät nauttimaan Tarifasta edullisesti. Illalla ihmiset kerääntyvät katsomaan kaunista auringonlaskua. Hetki on maaginen, kun taivas värjäytyy pinkin eri sävyihin juuri ennen kuin aurinko painuu Atlantin taakse horisonttiin.






2. NERJA

Nerja on yksi upeimmista rantakaupungeista koko rannikolla. Vesi on aivan kristallinkirkasta. Rannalta kannattaa vuokrata kanootti ja suunnata meloen ihmettelemään vesiputouksia mitkä on mahdollista nähdä vain mereltä käsin.

Nerja on henkeäsalpaava paikka. Kallioiset rannat tekevät Nerjasta erityisen verrattuna muihin rannikon kaupunkeihin. Nerja on täynnä poukamia, kauniita kallioita ja sopukoita. Siksi rantakatua jaksaakin kävellä loputtoman pitkästi vielä kaupungin vilkkaimman alueen päätyttyä.

Nerjassa on upea vanhakaupunki ja älyttömän hyviä ravintoloita. Upeat näkymät merelle saa balcone de Europa tasanteelta aivan vanhan kaupungin ytimestä. Shoppailukadulla on söpöjä espanjalaistyylisiä vaatekauppoja, joista voi tehdä upeita mekkolöytöjä ja ostaa mukaan käsitöitä kuten keramiikkaa.





Extreme nälkäisille Nerjasta löytyy myös tippukiviluolat sekä jokivaellus "Rio Chillar". Vaellus tapahtuu nilkkoihin asti ulottuvassa virtaavassa joessa. Kokemus on mahtava ja todella suosittelen. Reitti on helppo kulkea, mutta se vaatii hyvät vettä kestävät kengät. Reitti on pitkät ja jos sen haluaa kulkea loppuun asti, sieltä löytää pienen vesiputouksen. Reitti kannattaakin startata heti aamusta, että ehtii valoisaan aikaan retkeltä myös takaisin.





3. VEJER DE LA FRONTERA

Yksi "hidden gem" mitä kovin moni ei Espanjan eteläisemmästä kärjestä tiedä, on tämä aivan upea white village. Vejer de la fronterassa kannattaa pysähtyä matkalla Cadiziin. Koko kylä on rakennettu korkean kukkulan päälle ja ylhäältä aukeaa mielettömän upeat maisemat joka suuntaan tasangoille ja kaukana siintäville vuorille. Kylä on erittäin hyvin huolehdittu ja valkoiset talot häikäisevät auringon paahteessa. Näin pieneksi paikaksi täällä oli yllättävän paljon ja vieläpä mielenkiintoisia käsityöläis-, vaate- ja koruputiikkeja. Ei mitään muovikrääsää vaan ihan oikeaa laadukasta tavaraa, joten kannattaa myös shoppailumielessä täällä pysähtyä. Me ostettiin täältä tuliaiseksi maalaus seinälle muistuttamaan ihanasta retkestä.

Kylässä on tunnelmallinen keskusaukio, josta löydät ison suihkulähteen ja ympäriltä paljon ravintoloita. Suosittelen yöpymään tai ainakin nauttimaan ruuan Califa nimisessä boutique huoneistohotellissa. Sen jokainen huone on sisustettu eri tavalla arabialaisittain ja ruoka oli erittäin maittavaa! Moni paikan löytänyt tulee tänne uudelleen. Se kertonee jotain kylän tunnelmasta.






4. CORDOBA

Kulttuurin ja historian perässä kannattaa ehdottomasti lähteä Cordobaan. Cordobassa on nimittäin yksi Andalucian kaunein vanhakaupunki ja ihan valtavasti nähtävää koko pitkäksi viikonlopuksi. Vanhan kaupungin kapeilla kaduilla voi aistia vivahteita europpalaisesta kristitystä kulttuurista sekoituksella arabialaista sekä afrikkalaista kulttuuria. Se tekeekin paikasta kiehtovan. Eri kulttuurien sekoittuminen näkyy selkeästi arkkitehtuurissa. Mihin päin pääsi käännätkin näet mahtipontisuutta, toinen toistaan upeampia rakennuksia.

Kaupungin keskustasta löydät vanhan katedraalin, jonka sisällä kannattaa ehdottomasti pistäytyä. On mykistävä seistä keskellä rakennusta, nostaa katse ylös ja nähdä massiiviset pilarit jotka kilvan kurkottelevat kupolimaisen katon kaarevia rakenteita. Jokainen pienikin yksityiskohta on tarkkaan mietitty, eikä voi kuin ihmetellä miten tämä kaikki on rakennettu aikoinaan. Siinä tuntee itsensä todella pieneksi ja merkityksettömäksi.

Lämpimästi suosittelen ostamaan liput myös moskeija-katedraalin kellotorniin. Sieltä nimittäin aukeaa koko kaupunki komeudessaan ja mikä sen hienompi kokemus kuin nähdä kaikki lintuperspektiivistä. Lähellä on myös linnan puutarha, johon pääsee eri lipulla. Puutarha ei ollut erikoinen, mutta käymisen arvoinen kuitenkin. Voin kuvitella, että keväällä se on kauniisti kukassa ja oikeasti loistossaan. 





Cordobasta voi ostaa mausteita, mausteisia teelajikkeita ja erilaisia keraamisia astioita. Modernin kaupungin puolelle me ei tällä kertaa edes ehditty, sillä vanhassa kaupungissa vierähti nopeasti kaksipäiväinen reissumme. Nähtävää jäi vielä ensi kertaankin.





5. MALAGA

Rannikon keskuskaupunkia Malagaa ei sovi unohtaa. Malagassa on yllättävän paljon myös koettavaa, joten halutessaan loman saa kulumaan ihan täälläkin. Vanha kaupunki täälläkin on jo itsessään nähtävyys. Satama-alueen trendikkäissä kuppiloissa voi istahtaa ihmettelemään suurkaupungin menoa. Tai jos helle ei piinaa, niin kukkulan päällä olevalle linnalle voi kiivetä nähdäkseen kauas merelle ja alas leviävään kaupunkiin. 

Malaga on täynnä tuoksuja, elämän ääniä ja perinteistä espanjalaista menoa. Kaupungin lukuisissa tapasravintoloissa saat varmasti tyypilliset perunamunakkaat, jamonit eli kinkut ja taatusti hyvää viiniä. Hammam spa eli arabialainen kylpylä on todellinen helmi, jota suosittelen ihan jokaiselle Malagassa käyvälle. Picasso museo on myös erittäin suosittu nähtävyys ja siellä kannattaakin olla jo heti aamusta, mikäli ei halua jonotella tuntitolkulla kadulla sisäänpääsyä.





Malagasta pääsee kätevästi junalla parin pysäkin päässä olevalle ulkoilmaostarille eli Plaza Mayorille. Sieltä löytyy high end kansainväliset ketjut ja myös vähän edullisempia kauppoja ihan laidasta laitaan eli vaatteita, laukkuja, kenkiä, koruja ja tietysti paljon ravintoloista. Plaza Mayorille kannattaa varata ihan koko päivä. Alue on niin iso, että jo pelkästään sen päästä päähän kävelyyn menee tovi.




Viimeiseksi Malagassa suosittelen ilta-ajelua autocineen eli vanhan ajan drive-in leffateatteriin. Kankailla pyörii vanhoja klassikoita sekä uusia ensi-iltoja. Ohjelma löytyy netistä. Jokainen seuraa leffaa isolta valkokankaalta omasta autostaan ja auton radiosta saa elokuvan äänet joko espanjaksi tai englanniksi. Tämä on todellakin kokemus, jota ei kannata sivuuttaa.




Rannikolla olisi vielä vaikka kuinka paljon upeita kohteita, mutta tässä niistä viisi parasta. Lähdetkö ehkä seuraavalla reissulla testaamaan jotain näistä?
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti