perjantai 19. huhtikuuta 2019

Huhtikuun kosmetiikkasuosikit - ennakkoluuloista suosikeiksi

Heipä hei ja hyvää pääsiäistä!

Tuttuun tapaan tänään olisi vuorossa kuukauden suosikki tuotteiden esittely. Nyt olen ollut melko pasiivinen uusien tuotteiden testailija, sillä luen parhaillani pääsykokeisiin enkä viitsi käyttää aikaa ehostautumiseen, koska kaikki aika on pois lukemisesta. Tämä näkyy nyt valitettavasti jonkin aikaa myös blogin puolella, sillä postaustahti on hieman verkkainen. Lupaan aktivoitua taas toukokuun puolivälin jälkeen oikein urakalla. Suosikkituotteissa nähdään aika vähän meikkejä tällä kertaa johtuen juuri siitä, etten ole ehtinyt sellaisia hirveästi testailemaan. Sen sijaa mukana on pari hyvinkin mielenkiintoista tuotetta, jotka eivät ole meikkejä!




Ensimmäisenä on pakko hehkuttaa tätä Nivean MicellAir vedenkestävää meikinpoistoainetta. Nappasin tämän matkaan ihan extemporena lähikaupasta, kun edellinen meikinpoistoaine pääsi loppumaan enkä ollut muistanut ostaa uutta pulloa varastoon. Tämä osoittautui aivan loistavaksi tuotteeksi. Kevyt ravistus, nestettä vanulapulle ja pari pyyhkäisyä kevyesti silmille niin kaikki ripsivärit on lähteneet. Ei siis tarvi hangata, ei tehdä tuplaputsausta, ei mitään ylimääräistä. Edes huuhtelu ei ole välttämätön, mutta minä tykkään kyllä aina illalla pestä kasvoni myös vedellä vaikka puhdistusaineita käyttäisinkin. Pullossa on tavaraa 200ml joten hyvin riittoisa ja pitkäkestoinen tämä tulee olemaan. Myös suhteellisen edullinen tuote kyseessä, joten hinta-laatusuhde on tämän kohdalla todellakin hanskassa!



Physicians Formula rantautui Suomeen alkuvuodesta ja monessa blogissa onkin jo ylistetty merkin tuotteita. Itse en lähtenyt ostamaan merkin tunnetuimpia ja hypetetyimpiä bronzereita ja poskipunia vaan nappasinkin kaupasta mukaan tämän meikkivoiteen sävyssä LC1. Tässä on 20 kertoimen aurinkosuoja, joka on hyvä koska eikös yleensä meikkivoiteissa ole korkeintaan 15. Tästä meikkivoiteesta taisi tulla hetkessä mun all time favourite, koska sävy on ihan just mun omalle vaalealle iholle sopiva ja peittävyys on tosi hyvä. Tämä myös levittyy kuin unelma ja pysyy erinomaisesti kasvoilla pohjustustuotteen kanssa. Hinta taisi olla vajaa 20€, joten ei mikään hullu hinta. Ainoa miinus tulee siitä, että meikkivoidetta levitetään erillisellä applikaattorilla, joka on samanlainen kuin huulikiilto putkiloissa. En koe tätä kovin hygieniseksi, sillä aina kun levität applikaattorilla tuotetta iholle, tarttuu siitä kuitenkin jonkin verran bakteereja mukaan ja sitten dippaat taas applikaattorin putkiloon. Joten tämä on sellainen tuote jota ei kannata ostaa kaappiin lojumaan vuosikausiksi vaan avattua se kannattaa ottaa intensiiviselle käytöllä. Tästä huolimatta erinomaisen hyvä tuote ja suosittelen testaamaan.



Nyt tulee tuote, jota en olisi uskonut ostavani, mutta myös tämä tarttui ostoskoriin ihan sattumalta tehdessäni tilausta Kicksiltä. Kyseessä on Marc Anthony Hydrating coconut oil & shea butter hiusöljy, joka jätetään hiuksiin. Ensimmäinen mielikuva oli tottakai ennakkoluulo siitä jääkö öljystä hiukset kiiltävän rasvaisiksi. Kukapa nyt haluaisi rasvaisia tai rasvaisilta näyttäviä hiuksia. Testasin tätä siis pienellä varauksella ensimmäisen kerran viikonloppuna kotipäivänä niin, ettei ihmisten ilmoille tarvinnut mennä jos hiukset näyttäisivätkin ihan kamalilta. Mutta tuote yllätti minut todella, sillä lopputulos ei ollut lainkaan rasvainen, ei lainkaan. Voisin kuvailla hiusteni näyttäneen käsittelyn jälkeen eloisilta ja heleiltä (voiko näin sanoa hiuksista). Hiuksiin tuli kaunista kiiltoa, joka näytti luonnolliselta ja tämän lisäksi ne tuntuivat heti myös paljon vahvemmilta. Tämä johtui ehkä siitä, että kuiva hius tuntuu hauraalta. Öljy kuitenkin kosteuttaa ja vahvistaa hiuksia korjaten niiden vaurioita, joten jo parin käyttökerran jälkeen voi huomata selkeän eron hiusten hyvinvoinnissa. Uskokaa tai älkää, mutta tämä kuuluu nykyään yhdestä tärkeimmistä tuotteista mun hiustenhoitorutiiniin. Käytän tätä tosin vain joka toinen päivä, joka on ollut minulle sopiva. Tuotetta riittää hyvin 1-2 pumppausta, joten pullosta riittää pitkäksi aikaa.



Koska postauksen teemana on ennakkoluuloista suosikeiksi, niin pakko oli ottaa mukaan myös tämä It Cosmeticsin Heavenly Luxe Flat top buffing foundation sivellin vaikkei tämä varsinaisesti kosmetiikkaa olekaan. Sain tämä taannoin Ipsy plussan mukana ja olin lukenut paljon kehuja tästä siveltimestä. Monet nimittäin sanoivat, että tämä on aivan loistava meikkivoiteen levittämiseen. En kuitenkaan itse ole vielä tähän päivään mennessä löytänyt toimivaa sivellintä meikkivoiteen levittämiseen, joten olen hoitanut sen homman tehokkaasti meikkisienellä. Pienestä tai oikeastaan aika isosta skeptisyydestä huolimatta halusin kokeilla onko tämä sivellin kaiken hypetyksen arvoinen.

Ja olihan se! Siis tämä toimii kuin unelma ja levittää meikkivoiteen tasaisen kauniisti jättämättä iholle siveltimen vetoja muistuttavia rantuja. Siveltimen karva on pakattu niin tiheään, että se takaa tasaisen levitysjäljen ja täyttää hyvin myös ihohuokoset. Hypetys oli siis sittenkin ansaittu ja nyt voin hyvällä omallatunnolla liittyä ylistyslaulajien kuoroon. Sivellin on saatavilla ainakin Kicksiltä, mutta aika suolaiseen hintaan 45€. Toisaalta tämän voi ajatella satsaukseksi, sillä sivellin on laadukkaan oloinen ja kestää varmasti vuosia ja koska lopputulos on oikeasti kaunis, niin tämä ei varmasti jää sinulla hyllylle pyörimään. Pieni miinus tulee kuitenkin siveltimen hankalasta puhdistamisesta. Tämä johtuu siitä, koska karva on niin tiheää, on melko hankala päästä kunnolla syvälle siveltimen sisään ja putsata se jokaisesta välistä. Aika pitkän tovin tätä sai hinkata ennen kuin vesi muuttui kirkkaaksi, mutta jos tämä ei ole ongelma niin pistä ihmeessä hankintalistalle tämä unelma ❤



Minulla on kovasti ennakkoluuloja myös kasvoöljyjä kohtaa, koska jotenkin vihaan sitä tunnetta jos iho tuntuu rasvaiselta ja kiiltelevältä. Ne muutamat kasvoöljyt, joita olen käyttänyt ovat jättäneet kasvot tosi märiksi ja öljyisiksi, joten siksi olen ehkä vältellyt öljyjen käyttöä ihonhoidossa. Alluren mukana tuli alkuvuodesta tämä Sunday Rileyn vitamin C + turmeric kasvoöljy, joka sai ennakkoluuloni kasvoöljyistä karisemaan. Tämä kevyesti öljyinen tuote ei nimittäin jätä kasvojani yhtään niin pahasti rasvaiseksi kuin aikaisemmat öljyt, vaan tämä tuntuu kevyeltä ja hengittävältä iholla. Käytän tätä vain yöaikaan ja aamulla herättyä ihoni on aivan vauvapehmeä, joten jotain vaikutusta selkeästi öljyllä ja kasvorasvalla on yhdessä ollut. Tämä kestää varmasti myös pienen ikuisuuden, sillä vaikka olen nyt pari kuukautta käyttänyt tätä joka ilta, näyttää ettei pulloa olisi vielä edes korkattu. Voikohan lisääntyä itsestään? Tässä on tosin vieno laventelin tuoksu, joka onneksi ei kuitenkaan jää iholle leijumaan vaan haihtuu pois heti levityksen jälkeen.


Sellainen kattaus oli suosikkituotteita huhtikuulle. Pakko myöntää, että ennakkoluulot vaikuttavat monesti ihan liiaksi arvostelukykyyn, mutta pitäisi vain rohkeammin mennä eteenpäin ja ennakkoluulottomasti tutustua uusiin asioihin. Tämä pätee elämässä moneen, ei vain kosmetiikkaan 😂

Mitä mieltä olette huhtikuun suosikeista, testaisitko jotain näistä mielenkiinnolla? Ja onko sinulla vahvoja ennakkoluuloja jostain kosmetiikka tuotteista tai brändeistä?
2 kommenttia on "Huhtikuun kosmetiikkasuosikit - ennakkoluuloista suosikeiksi"
  1. Mielenkiintoisia tuotteita etenkin nämä öljyt. Voisin hyvinkin tuota hiusöljyjä kokeilla!
    PF:n meikkivoide on myös kiinnostava, mutta ostin just uuden kalliihkon päivävoiteen jossa suojakerroin 50
    joten se riittänee. Käytän kesäisin tosin vähän meikkivoidetta joten ois ehkä turha.

    Tsemppiä pääsykokeisiin ja mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiusöljyjä kannattaa ehdottomasti testata, tehokas tapa hoitaa hiuksia varsinkin jos ne on kuivat ja hauraat.
      Oho, kova suojakerroin sulla meikkivoiteessa mutta se on vain hyvä näin kesää kohti mentäessä. Pitäisi itsekin hommata joku vahvemmalla kertoimella oleva meikkivoide kesäksi.

      Kiitos! :)

      Poista