keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Goodiebox huhtikuu 2020



Huhtikuun Goodiebox on täällä ja vitsi miten raikas ilme boksissa oli. Boksin teemana oli täydellisen epätäydellinen, joka on hauska sillä kaikille tulee elämässä vastaan niitä epätäydellisiä päiviä, jolloin mikään ei vain onnistu. Muutamalla hyvällä kauneustuotteella saa kuitenkin kaameatkin maanantai aamut pelastettua ja kauneusboksin ideana minusta on juuri tarjota tilaajille tällaisia pelastavia tuotteita testiin. Usein boksien kautta löytyykin uusia suosikkeja, jotka jäävät lopulta ihan vakituiseen käyttöön.

Huhtikuun Goodiebox oli kokenut myös pienen uudistuksen, sillä boksin mukana ei enää tullut paperista tuotekorttia vaan tuotetiedot näkee nykyään sähköisenä. Tuotekortti lähetetään sähköpostiin muutama päivä ennen boksin saapumista, mutta boksin sisältöä ei tietenkään ole pakko kurkkia etukäteen. Tämä uudistus on minusta todella kätevä, sillä se säästää paitsi luontoa myös helpottaa tuotetietoihin palaamista myöhemmin tarvittaessa. Peukutan itse kovasti tämän uudistuksen puolesta!




Roze avenue clamourous volumizing dry shampoo

Ah, minusta on niin ihanaa että kauneusboksien mukana tulee myös hiustuotteita ja nimenomaan hiusten muotoiluun tarkoitettuja tuotteita perinteisten shampoiden rinnalla. Tämä upea roosa pullo pitää sisällään kuivashampoon volyymia tuovalla lisätwistillä. Itse suosin enemmän ihan perinteisiä kuivashampoita ilman mitään lisä volyymia, sillä volyymia löytyy omastakin takaa jo ihan riittävästi. Aion siitä huolimatta kokeilla tätä ja toivon, että tämä ei ole liian volyymia tuova kuivashampoo, sillä sellaisista en itse pidä.
Tuote on täysikokoinen.
ovh 26,5€




Dr Botanicals Lemon superfood all-in-one rescue butter

Tämän pakkauksen näkeminen toi välittömästi kesäfiiliksen. Tietysti keltainen väri piristää, mutta pidän myös todella paljon brändistä, joten tämä oli positiivinen yllätys boksissa. Tämä monitoimivoide on tarkoitettu ihan koko vartalolle ja kasvoille taistelemaan kuivuutta vastaan. Luulen, että tämä on aika tuhtia, sillä voide sisältää mm. kookosöljyä, manteliöljyä, vitamiineja ja sitruunaruohoa. Voin oikein hyvin kuvitella käyttäväni tätä kasvoille yövoiteena sekä etenkin kyynärpäille ja kantapäihin, silloin kun iho  on kuivimmillaan ja kaipaa extra kosteutusta.
Tuote on täysikokoinen.
ovh. 18€




Pestle & Mortar Pure hyaluronic serum

Hyaluronihappo on iholle täydellinen kosteuttaja ja sen hyvän imeytymiskyvyn sekä ominaisuuden sitoa itseensä runsaasti nestettä, tekee siitä täydellisen tuotteen ihonhoidossa. Hyaluronihappoa esiintyy luonnollisesti solujen pinnoilla sekä soluväleissä, mutta iän myötä sen määrä vähenee, mikä aiheuttaa juonteita ja ihon kuivumista. Olinkin todella innoissani tästä hyaluronihapposeerumista, sillä se kuuluu muutoinkin päivittäiseen ihonhoitorutiiniin. Pari tippaa aamuisin riittää pitämään kasvot kosteutettuina koko päivän. Suosittelen!
Tuote on näytekokoinen.




Masque me up Spot on pimple patches

Nämä pienet finni "laastarit" on tarkoitettu ensiavuksi finnien ja näppyjen hoitoon. Pakkaus sisältää pieniä läpinäkyviä laastareita, joita on tarkoitus laittaa näppyjen päälle ja antaa vaikuttaa ainakin 4 tuntia tai yön yli. Laastari sisältää mm. salisyylihappoa, joka kuivattaa ja hoitelee epäpuhtaudet pois iholta, jolloin myös näpyt ja punoitus laskevat. Käteviä tällaiset ja tulee varmasti käyttöön.
Tuote on täysikokoinen.
ovh. 13€




NAE delicatezza suihkugeeli

NAE on vegaaninen ja ECOserfioitu luonnonkosmetiikka brändi ja boksista saimme tuoksuttoman suihkugeelin. Geeli sisältää mm. kosteuttavaa aloe veraa, joten se sopii hyvin herkälle iholle. Tuoksuttomuus voi olla hajusteallergikoille hyvä ominaisuus, mutta itse pidän todella paljon tuoksuvista suihkutuotteista, joten itse en niin suuresti tästä tuoksuttomasta versiosta ollut innoissaan.
Tuote on täysikokoinen.
ovh. 3,9€


Kokonaisuudessaan boksi oli jälleen kerran todella toimiva kokonaisuus ja mikään tuote ei suoranaisesti herättänyt negatiivisia tuntemuksia, vaikka suihkugeelin olisinkin paljon mieluummin ottanut tuoksullisena. Hyaluronihappo ja kuivashampoo lähtevät heti testiin ja loputkin tuotteet pääsevät käyttöön vuorollaan. Goodiebox on kuukaudesta toiseen jatkanut tasaisen hyvillä sisällöillä ja ostohintaan nähden tuotteet ovat aina moninkertaisesti arvokkaampia. Oman boksin pääset tilaamaan täältä ja se kustantaa 24,95€ kuukaudessa. Tilauksen voi peruuttaa milloin tahansa.

Oletko ollut tyytyväinen Goodieboxin sisältöön Bette boxin yhdistymisen jälkeen?
4 kommenttia on "Goodiebox huhtikuu 2020"
  1. Toi korttiuudistus on munkin mielestä ihan fiksu enkä itse kaipaa sitä paperista tuotekorttia, kun kuitenkin boksin sisältö tulee aina lopulta tutkittua tarkemmin tietokoneen ääressä blogipostausta kirjoitellen. Mutta toivottavasti he saisivat noi sähköpostit sitten myös lähetettyä kaikille, sillä mullehan esimerkiksi ei sitä tullut ollenkaan. Onneksi tieto löytyi heidän FB-sivujen kautta!

    Boksi oli mun mielestä ihan ok, mutta ei niin hyvä kuin vaikkapa maaliskuun boksi. Kuivashampoota testasin ja totesin heti, ettei oo mun juttu kun en itsekään tykkää yhtään siitä tuuheuttavasta efektistä. Se jättää hiuksiin sellasen inhottavan pinnan mikä on mulle tosi epämiellyttävä. Dr Botanicals oli ehdottomasti mieluisin tuote mulle tässä boksissa ja vitsit miten hyvältä se tuoksuu! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitsi, onpa kurjaa ettei viestit tavoittaneet kaikkia. Taitaa tuotetiedot löytyä myös goodieboxin omilta sivuilta onneksi :)

      Jep, mä pistin kuivashampoon itse eteenpäin koska olen todennut ettei tuuheuttavat kuivashampoot ole yhtään mun juttu. Dr botanicals sen sijaan on ihana ja sen tuoksu aivan super <3

      Poista
  2. Tykkäsin myös ja saatekortin poistuminen on ihan jees! Mulla sähköposti muutoksesta oli mennyt tarjouksiin ja olis voinut jäädä huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä voi tietty olla vaarana näissä maileissa että menee roskapostiin. Toivottavasti jatkossa ei ole tilaajilla ongelmia näiden viestien kanssa :)

      Poista