keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Joulukuun BoxyLuxe

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Joulu meni perinteisissä merkeissä ja uutta vuotta juhlittiin perheen kesken maalla hyvin rauhallisesti. Uuden vuoden aatto oli kuitenkin mulle hyvin jännittävä päivä syystä että aamulla herättyäni löysin talon ulkorapuilta mustan laatikon omalla nimellä varustettuna. Muistan miten säntäsin suoraa päätä sisälle availemaan laatikkoa. Kyseessä oli nimittäin Yhdysvalloista tilaamani Boxycharm niminen kauneusboksi.




Olin kyseisen yrityksen kauneusbokseja saanut syksyllä jo kaksi, mutta niistä osa tuotteista oli lähtenyt jo eteenpäin ennen blogin perustamista, joten päätin jättää niistä kirjoittamisen sikseen. Marraskuun boxycharmia en vielä ole käsiini saanut, joten aloitan esittelyn tästä joulukuun luxe versiosta. Boxycharm ilmestyy siis kuukausittain ja boksin saa kätevästi tilattua Suomeen Shipiton kautta. Suoraa boksia ei nimittäin voi Suomeen tilata, mutta tuon välityspalvelun kautta se on todella helppoa. Normaali boksi sisältää 4-5 täysikokoista tuotetta ja postikulut Suomeen oli noin 10 euron luokkaa. Kolmen kuukauden välein on mahdollista tilata erityinen luxe versio, joka sisältää 9 täysikokoista tuotetta. Tämä joulukuun luxeboksi oli minun ensimmäinen ja postikulut olivat huimat 60 euroa. Lisähintaa tuli vielä Shipitolla sähläämisestä, koska joulukuun boksi sisälsi puhelimen matkalaturin jota ei lentosäännösten takia ole mahdollista kuljettaa Suomeen. Tämä laturi siis poistettiin boksistani, joka sekä lisäsi kuluja että viivästytti paketin lähettämistä. Onneksi boksi on kuitenkin nyt täällä, koska se sisälsi aivan uskomattoman upeita tuotteita. Hintaa koko boksille tuli vajaa 50 dollaria + postikulut, mutta tuotteiden yhteenlaskettu arvo on lähes 400 dollaria. Rahoille sai siis todella vastinetta! Maaliskuussa ilmestyy seuraava BoxyLuxe, joten mikäli tuotteet miellyttää, niin tilaan todennäköisesti seuraavankin luksus version.




Joulukuun Boxyluxen teema oli Tis the sea sun. En itse tajunnut miten teema näkyi, mutta tuotteet oli huippu kivoja. Seuraavaksi esittelen teille mitä laatikosta paljastui.



Ensimmäisenä laatikon päällimmäisenä oli Crimes of Beauty tekonahkainen meikkipussukka. Tämän sisällä olisi pitänyt olla se puhelimen matkalaturi, joka minulta tosiaan otettiin pois. Tämän arvo laturin kanssa oli 22$. Laitoin Boxycharmin asiakaspalveluun viestiä, että minulta poistettiin paketista tuo laturi ja sain korvaukseksi 2000 charmia asiakastililleni, jolla saan ilmaiseksi lunastaa Boxycharmin sivuilta jonkun toisen tuotteen. Tämän korvauksen myötä minua ei harmita laturin menetys yhtään, varsinkin kun olen lukenut, että laturi on käytännössä ollut aivan surkea. Tuo 2000 charmia on 20 euron arvoinen, joten saan sillä lunastettua myöhemmin jotain kivaa. Itse tuo pussukka ei minua miellyttänyt, koska en pidä isoista logoista tai teksteistä. Ilman tuota tekstiä pussi olisi voinutkin olla ihan kiva, mutta nyt annan tuon ehkä eteenpäin.




Laatikon avattuani nenään tuli tosi voimakas tuoksu, jonka alkulähteeksi paljastui tämä Spongelle body wash infused buffer eli pesusieni, joka on imeytetty pesuaineessa. Tuoksu oli minusta ihana vaikka voimakas olikin. En yleensä käytä pesusieniä, koska pidän niitä epähygeenisinä, mutta tämän voisin uteliaisuuttani testata. Tälle luvataan pitkää käyttöikää ja nimenomaan, että tuo pesuaine kestää sienen sisällä useitakin pesukertoja. Tämän pitäisi puhdistamisen lisäksi myös kosteuttaa ja kuoria ihoa. Pesusienen arvo on 20$.





Tämä PYT mini hiustensuoristin oli tuote jonka sai itse valita vaihtoehtoisena luomiväripaletille. Minä valitsin tämän, koska luomivärejä tulee joka boksissa muutenkin, joten oli kiva saada joku vaihtoehtoinen tuote vaikka luomiväreistä tykkäänkin. Suoristimen arvo on 75$, mutta tämä olikin tosi mini. Toisaalta ihan kiva saada tällainen matkakokoinen versio, joka on kätevä sujauttaa vaikka käsilaukkuun tai reppuun viikonloppu reissulle. Ainoa pieni miinus tässä on se, että töpselihän on tietysti jenkki mallia. En hölmönä tullut tätä tilatessa ajatelleeksi, mutta eiköhän jostain joku muuntaja löydy, jotta tämänkin saa käyttöön. Sain tämän onneksi söpönä vaaleanpunaisena.




Tästä Elemisen Pro collagen marine cream purnukasta oli jo etukäteen tosi innoissani. Tämän arvo on 89$ ja tämä onkin elämäni ensimmäinen näin arvokas ihonhoitotuote. Voide sisältää mm. merilevää, joka on luonnostaan antiseptinen ja hyväksi esimerkiksi akneihon hoidossa. Merileväuute on ihonhoidossa mainio aines, sillä se sisältää paljon erilaisia hivenaineita. Tuotekuvauksessa lukee, että kosteutuksen lisäksi tuote myös tasoittaa kasvojen juonteita ja näkyviä tuloksia pitäisi näkyä käytön jälkeen. Testaan tätä todella mielelläni ja saapi nähdä tasoittaako tämä niitä juonteita. Elemis on kuitenkin tunnettu hyvänä merkkinä, joten odotukset on tämän kanssa aika korkealla.







Sitten vihdoin sen odotetuimman tuotteen pariin. Kyseessä on Violet Vossin Pro HG Palette, jonka arvo on 45$. Paletissa on 20 upeasävyistä ja hyvin pigmenttistä luomiväriä. Värejä löytyy niin mattaa, shimmeriä kuin metallistakin ja muutama sävyistä sopii esimerkiksi highlighterinä käytettäväksi. Testasin tätä itselläni ja ystävälläni uuden vuoden meikissä ja toimi todella hyvin. Värit on helppo levittää, eikä ne karisseet pitkin poskia. Myös värien blendaaminen onnistui vaivatta ja lopputulos oli siisti. Ilahduin myös siitä, miten hyvin nämä pysyi kasvoilla. Sävyt on vieläpä juuri sellaisia mistä itse tykkään eli eri ruskean ja kullan sävyjä sekä myös vaaleanpunaista ja kirsikkaista värimaailmaa. Tästä taisi tulla mun lemppari paletti kertaheitolla!




Boksista löytyi myös söpö vaaleanpunainen paletti. Tämä oli Wander beauty Dask to dawn blush & highlight palette, arvo 26$. Ajattelin ennen tämän käsiin saantia että antaisin tämän jollekin lahjaksi, mutta kun näin sävyt ja testasin tätä mieleni muuttui. Tässä olevat kaksi poskipuna sävyä ovatkin tosi kivat ja sopivan pigmenttiset. Myös tuo kultahehkuinen highlight oli äärimmäisen kiva ja antoi sopivasti hehkua kasvoille ilman, että iholta olisi paistanut suoraan glitteri hippuja. Yllätti siis todella positiivisesti tämä paletti. Lisäpisteitä ropisee myös siitä, että paletti on sopivan pieni mahtuakseen pieneenkin meikkipussiin ja tässä on mukana myös peili. Tykkään itse siitä, että paletissa on peili, jolloin meikkaaminen on helppoa missä ja milloin vain. Highlight sävy on niin pigmenttinen, että sitä on mahdollista käyttää myös silmämeikissä tuomaan upeaa kultaista hehkua luomelle.




Tämä upea metallisen kultainen ripsivärihylsy sai minut todella innostumaan, kun noukin tämän laatikon pohjalta. Nimittäin tämä on hienoin ikinä omistamani ripsivärihylsy ja mietin jo pitäisikö se säilyttää ihan jo siitä syystä :D Kyseessä on Grande cosmetics Grandemascata, arvo 25$. Alkuinnostus laimeni kuitenkin hyvin nopeasti kun testasin tätä. Ripsivärin koostumus nimittäin oli hyvin ohutta ja tällä oli vaikea saada tuuheita tai näyttäviä ripsiä, joista itse tykkään. Sinänsä tämä erotteli ripset täydellisesti ja läheltä katsottuna ripset näytti aivan täydellisiltä, mutta vaikka laitoin tätä pari kerrosta, niin väri ei ollut tarpeeksi intensiivinen tai sitten koostumus vain oli liian ohut, jotta tällä olisi saanut tarpeeksi näyttävät ripset. Harmi sinänsä, koska tykkään kyllä ripsareista jotka erottelevat ripset. Ripsiväri sisältää luonnollisia vahoja, peptidejä sekä pantenolia, joka muun muassa stimuloi ihon pintakerrosten solujen kasvua. Pituutta tämä toi ripsiin kyllä jonkin verran, mutta tuuheus jäi valitettavasti uupumaan. Käytän tätä todennäköisesti silloin, kun en tee vahvaa meikkiä muutoin. Mikäli laittaa luomivärit ja vahvat meikit, ei ripset tule erottumaan tarpeeksi.




Tarte onkin mulle jo tuttu merkki entuudestaan ja tykkään merkin tuotteista tosi paljon, joten odotukset tämän Tarte glitter lip paintin kohdalla oli tosi korkealla. Tätä voi käyttää yksinään huulikiilteenä tai huulipunan päällä tuomaan lisähohtoa. Kiille tuoksuu ihanalle vaniljalle ja koostumus sekä tuntuma huulilla on samettisen pehmeä eikä lainkaan tahmea. Tämä antaa huulille minusta hieman hologrammisen hohteen, joka on oikeasti tosi kiva. Olen käyttänyt tätä jo useamman kerran ja tästä tuli yksi mun lemppari huulikiilteistä. Iso plussa myös tuosta miedosta vaniljan tuoksusta. Tuotteen arvo 20$.




Violet Vossin paletin lisäksi toinen ennakkosuosikki tuote minulla oli tämä Luxien rose gold complete face brush set eli kahdeksan kasvo- ja meikkisivellintä käsittävä pakkaus. Luxien siveltimet tunnetaan laadusta ja itse tykästyin ensi näkemältä myös tähän ruusukullan ja vaaleanpunaisen värin yhdistelmään. Siveltimet on synteettistä karvaa ja tuntuvat ihanan pehmeiltä. Pahoittelen, että siveltimet näkyvät kuvissa likaisina, sillä käytin näitä jo uuden vuoden meikissä enkä jaksanut pestä näitä kuvia varten. Koko paketin arvo on 65$.





Tällaiset tuotteet löytyi joulukuun Boxyluxesta. Olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen koko pakettiin ja ainoastaan sen meikkipussi ja ripsiväri ei minua niin hirveästi sytyttänyt. Näistä huolimatta tuotteiden arvo oli reippaasti paljon enemmän kuin mitä koko paketista maksoin. Tammikuun boxycharm julkaistaan ihan lähipäivinä ja olenkin spoilereita jo nähnyt muutamista tuotteista mitä on tulossa. Nyt se marraskuun boksi jos vielä saapuisi niin vuosi alkaisi mahtavasti.


Miltä vaikutti tämä boxyluxe paketti? Joko itse tilaat boxycharmia?

4 kommenttia on "Joulukuun BoxyLuxe"
  1. Kivoja tuotteita.

    Tuohon suoristimeen ei taida pelkkä adaptori riittää, sillä USAssa on jännite eri kuin Euroopassa, eli tarvitset siihen myös konvertterin. Kannattaa kysellä lisää vaikka jostakin sähköliikkeestä.

    https://www.triptek.eu/matkailijan_sahkoopas.pdf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin käsi tekniikan kanssa, mutta kokeilin tänään suoristinta adapterin kanssa ja hyvin näytti toimivan eikä ainakaan vielä räjähtänyt käsiin :D Katsotaan jos se pelittäisi näin

      Poista
    2. Mikä sen suoristimen kilvessä mainittu jänniteväli on? Ihan vaan uteliaisuuttani kysyn.

      Suomessa siis jännite on suurempi kuin USA:ssa. Täkäläisen suoristimen kun laittaa USA:ssa töpseliin, se ei aina lämpiä kunnolla (paitsi, että hotellien vessoissa on usein kilpi, jossa sallitaan myös Eurooppalaiset laitteet, ja yleensä näihin sopivat myös kaikenlaiset pistokkeet). En ehkä itse uskaltaisi laittaa sikäläistä laitetta (ellei kilvessä mainita, että se kestää korkeammankin jännitteen - matkalaitemalleissahan voi näin tosin ollakin) täkäläiseen sähköverkkoon palovaaran ym. vuoksi.

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä. Tutkin asiaa ja luin pakkausselosteen vielä huolellisesti läpi. Pakkauksessa lukee että laite soveltuu 220-240 voltin sähköverkkoon eli pitäisi siis käydä suomessa ilman lisälaitteita. Yritin vielä laitteen sivuilta lukea lisätietoa, mutta eiköhän pakkaukseen ole uskominen. Jännä kylläkin, että jos laite on tarkoitettu käytettäväksi USA:ssa niin miten jännite on noin iso?

    VastaaPoista