torstai 24. tammikuuta 2019

Joulukuun Ipsy

Tammikuu vaihtuu jo kohta helmikuuhun, mutta vielä on pari viime vuoden kauneusboksia käymättä läpi. Tämän joulukuun Ipsy pussukkani sain postiluukusta tänään ja olinkin kovasti odottanut tätä, sillä se sisälsi useamman kiinnostavan tuotteen. Matka kesti kuitenkin tavallista kauemmin luultavasti joulupyhien takia, mutta pääasia on että pussi on nyt vihdoin täällä. Tosin marraskuun Boxycharmini on edelleen jossain maailmalla ja alan toden teolla huolestua saanko sitä käsiini ikinä... 


Ipsyhän sisältää kuukausittain sen viisi tuotetta, mutta joulukuussa kaikille tilaajille oltiin laitettu mukaan "joululahjaksi" kuudes tuote. Tämä olikin tosi mieluinen ylläri ja itse asiassa mun pussukassa tuli yhtenä tuotteena peräti kolme eri kasvonaamiota, joten lasken ne kyllä erillisiksi tuotteiksi eli mun pussissa oli yhteensä 9 tuotetta. Ulkoasultaan pussi on super suloinen kultapaljettinen ja sopiikin loistavasti juhlakauteen. Noh joulu meni, jo mutta kyllä tätä voi muinakin juhla-aikoina pitää.


* The Creme shop sheet mask ~ 3 tuotteen arvo noin 12$

Mulla oli tosiaan pussissa kolme eri limited edition kasvonaamiota, jotka on super söpöissä paketeissa. Onneksi tässä on vielä talvea jäljellä, joten lumiukko kuvat ei haittaa vaikka joulu jo menikin. Nämä ovat Koreassa tehty ja kukin naamio vaikuttaa eri tavalla. Tuo punanen Petteri esim. tehovaikuttaa tulehtuneella iholla ja auttaa kamppailemaan mustapäivä vastaan. Olen näistä valmiiksi jo tosi innoissani, koska rakastan kasvonaamioita ja tämä on merkkinä mulle uusi, joten senkin puolesta mahtavaa päästä testaamaan! Taidan ottaa ensimmäisen testiin jo tänä iltana.



* Ciate London glitter flip liquid lipstick (sävy Infamous)  ~ 10$/ 1,5ml

Tässä tuote, josta alku spoilerin perusteella en ollut yhtään innoissaan. Tämä näytti mainoskuvassa nimittäin rusehtavalta punaiselta, enkä pidä sellaisesta itse lainkaan. Vielä kun kuvauksessa luki, että tämä on metallinen mattahuulipuna niin ajattelin että just, meistä ei ainakaan tule ystäviä. Mutta ikinä ei saisi olla liian ennakkoluuloinen. Testasin tätä huulille ja sävy on tosi ihana! Väri on todella tumman punainen ja saa huulet näyttämään täyteläisiltä. Eikä tämä minusta ole metallinen, enemmänkin vähän glitterinen, sillä tässä on jotain pientä glitteri hippua joukossa mutta lopputulos ei ole yhtään yliampuva tai huulikiiltomainen. Tykkään! Tässä on muuten myös aivan huippu pito eikä se kuivata huulia. Tuntuu ettei tuote lähde huulilta kulumallakaan ja tämän kanssa voi huoletta syödä, juoda ja seurustella ilman pelkoa punan valumisesta pitkin naamaa. Tuote on muuten täysin vegaaninen ja siinä käytetty glitteri on ympäristöystävällistä.


* F.A.R.A.H  tapered flending brush 35E  ~ 10$

Kulta teema jatkuu. Siveltimet on aina ihan parhaita ja ilahduin tästä niin kovin siksi, että sivellin on niin kaunis. Kuka nyt muka voisi vastustaa kultaa!? Tässä on muotoiltu sormille hyvä tarttumapinta ja siveltimen karva on tosi pehmeä. Tällä saa varmasti hyvin häivyteltyä luomivärit näyttämään hieman utuisilta.



* Steve Lauren Loose pigment in antique olive  ~ 15$

Tämä oli toinen tuote, josta olin aluksi hiukan epävarma. En nimittäin koskaan ennen ole käyttänyt tällaisia jauhemaisia luomivärejä. Lisäksi mietin vähän miten oliivin virheä väri voisi edes sopia minulle. Mutta pakko sanoa, että tämä yllätti minut yhtä positiivisesti kuin Ciaten huulipunakin. Siis värihän oli aivan ihana ja tämä levittyy ihan kevyellä sipaisulla helposti. Tämä tulee myös heti testattavaksi ja voipi olla, että tämä varastaa palan sydäntäni. Swatchaus väristä näkyy viimeisessä kuvassa.



* Katherine Cosmetics natural all-over powder in Sienna ~ täysikokoinen tuote 35$

Ah, highlihterit on mun heikkous, joten arvatkaapa olinko tästä innoissani! Tämän sävy on syötävän hyvä, koostumus täydellisen kermainen, levittyvyys helppo ja noh ei mitään huonoa sanottavaa. Tästä tulee iholle hennon kultainen hohde, mutta ei liian överi glitterinen kuitenkaan. Testiin menee. Harmi vain, että paketti on todella mini...


* Kiss & Smink The Everything in Tulum

Tämä monitoimi tuote sopii niin poskille, huuliin kuin silmiinkin. Tuote ei ole rasvainen, joten siinä mielessä uskaltaisin tätä ehkä poskiinikin hieroa. Tosin olen aina käyttänyt vain puuterisia poskipunia, joten en tiedä osaisinko tätä kuitenkaan kasvoihini lähteä hieromaan. Huulilla tämä varmasti on kiva. Sävy on iholla vähän lohenpunainen eli ei ihan se perinteinen väri. Tuotetta on pakkauksessa 5g ja yritin etsiä merkin sivuilta täysikokoisen pakkauksen kokoa. En löytänyt tietoa, mutta tuote maksaa siellä 20$ ja pieneltä näyttää pakkaus myös heidän kuvissa, joten tämä voi hyvin olla täysikokoinenkin. Taidan testata tätä käytännössä ja muodostaa mielipiteen sen jälkeen.


Tässä vielä swatchit tuotteista. Joulukuun pussukka oli todellinen yllättäjä, sillä odottamieni tuotteiden lisäksi myös ne vähän epävarmatkin sulattivat sydämen ja kaikki jää toistaiseksi testattavaksi itselleni. Toivottavasti taso pysyy jatkossakin yhtä hyvänä, sillä 10 dollarin pussukaksi nämä ovat tosi mahtavia tuotteita ja arvoltaan moninkertaisesti enemmän kuin mitä näistä itse maksan. Voin kyllä lämpimästi suositella kokeilemaan, jos yhtään mietit Ipsyn tilaamista.

Mikä oli sinun suosikki tuotteesi?
4 kommenttia on "Joulukuun Ipsy"
  1. Mun pussukkani se seikkailee vielä jossakin maailmalla!

    Mitä tulee tuohon Ciatén huulipunaan, hankin sellaisen (samaa sävyä kuin tuo sun omasi) kun ne tulivat markkinoille. Mikä pettymys olikaan, kun eivät yhtään vastanneet mainoksiaan! Luepa postaus täältä: https://dzinninajatuksia.blogspot.com/2017/12/omtuinen-huulipuna.html

    Lime Crimellä on vastaava, joka toimi sentään paremmin: https://dzinninajatuksia.blogspot.com/search?q=Ciat%C3%A9

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, toivottavasti saisit oman pussisi pian!

      Luin postauksesi ja tosi jännä miten erilaiset kokemukset meillä on. Minusta sävy on todella kiva ja juuri tuon sävyistä nestemäistä huulipunaa olenkin etsinyt. Glitterit toki voisivat olla olematta koska huulipuna olisi minusta parempi ilman niitä, mutta onneksi ne ei aivan liikaa siitä loistakaan. Ehkä juuri siksi siitä tykkäsinkin :D Mutta makujahan on monia.

      Poista
  2. Miulla samat mietteet kuin Dzinnillä, en tykännyt Ciatén punasta yhtään :/ Glitterit näkyy paremmin tuubissa, kuin huulilla, vaikka niiden pitäisi tulla paremmin näkyviin, kun huulia painaa yhteen, joka sen idea on :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu kieltämättä glitteri efekti oli aika minimaalinen mutta minusta se oli vain hyvä, koska itse tykkäsin sävystä niin kovin niin ne vähän glitterit ei haitannut yhtään. Toki jos mainostetaan että glitterit tuotteesta näkyy, niin siinä mielessä huono tuote. Muuten tykkään siitä että tämä pysyy huulilla ja sävy on upea :)

      Poista