perjantai 27. maaliskuuta 2020

Helppo tapa huoltaa meikkisiveltimet + arvonta

* tuoteet saatu Sweety




Meikkisiveltimien puhtaana pitäminen on meikkaamisessa kaiken A ja O. Ajatellaanpa asiaa vaikka niin, että haluaisitko pyyhkiä kasvosi likaiseen pyyhkeeseen tai nukkua monta viikkoa samalla tyynyliinalla. Toivottavasti vastauksesi on kieltävä.

Riippuen meikkisiveltimistä ne saattavat olla käytössä ihan päivittäin, jolloin siveltimen karvoihin tarttuu rasvaa sekä meikkiä ihon pinnalta. Varsinkin meikkivoiteiden ja muiden nestemäisten tuotteiden levittämiseen käytettävät meikkisiveltimet ovat erittäin suuri hygieniariski, sillä nestemäiset tuotteet keräävät aina helpommin bakteereja kuin puuteriset kiinteät tuotteet. Siveltimien pesu on kuitenkin usealle meistä se pakollinen paha, jonka aloittamista lykätään päivä päivältä. Myönnän itsekin siirtäväni sivellinpesupäivää mahdollisimman pitkälle, mutta muutaman silmätulehduksen jälkeen todella nykyään haluan huolehtia siveltimieni puhtaudesta.

Sain Sweetyltä testiin sivellinpuhdistussetin, jonka avulla kaikki meikkisiveltimet on helppo pitää puhtaana ja nykyään jopa nautin siveltimien pesusta. Viimeisen kuukauden aikana olen pessyt siveltimet kerran viikossa, kun aikaisemmin tein sen noin kerran kuukaudessa. Ja meikkaamisesta on tullut paljon hauskempaa puhtailla siveltimillä. Kerron teille tänään tästä puhdistussetistä ja miten siveltimet kannattaa puhdistaa.





Sivellinpuhdistussetti sisältää kolme erilaista tuotetta. Settiin kuuluu silikoninen puhdistusmatto, jonka pohjassa on pienet imukupit. Imukuppien avulla matto on helppo kiinnittää lavuaariin, jolloin se ei liu'u pois paikoiltaan pesun aikana. Setti sisältää myös hajusteettoman nestemäisen sivellinshampoon, jonka käyttö on maailman helpointa. Olen tähän asti aina pessyt siveltimet kiinteällä palasaippualla kuten Marsheille saippualla, mutta märissä käsissä liukas saippuapala luisuu helposti lavuaarin pohjalle ja sen hinkaaminen siveltimen karvoihin on joskus hiukan työlästä. Niinpä nestemäinen sivellinpesuaine pumppupullossa on todella helppo ja miellyttävä käyttää.

Pesen siveltimet yleensä niin, että esikastelen ensin kaikki siveltimet. Sitten pumppaan pari pumppausta saippuaa pesumatolle ja hieron pyörivin liikkein siveltimiä maton nystyröihin. Kuten kuvasta huomaatte, maton pinnassa on erimuotoisia ja eri kokoisia nystyjä, joiden tehtävänä on irrottaa meikinjämät ja rasva karvan pinnasta. Luomiväri ja puuterisiveltimille riittää yleensä yksi pesukerta, meikkivoidesiveltimet saatan pestä kaksi tai kolmekin kertaa riippuen miten paljon huuhtelun jälkeen karvassa näyttää vielä olevan meikkivoidetta.
Pesun jälkeen siveltimet kannattaa mahdollisuuksien mukaan jättää kuivumaan joko lappeelleen pyyhkeen päälle tai ylösalaisin karvapuoli alaspäin.




Pakkauksessa oli mukana myös huippukätevä puhdistussieni siveltimille. Puhdistussientä voi käyttää esimerkiksi luomivärisiveltimien putsaukseen ja siveltimet saa heti uudelleen käyttöön, sillä puhdistuksessa ei käytetä vettä tai saippuaa. Puhdistussienen mekaniikka on yksinkertainen. Sieni on rasian sisällä, joten se on helppo säilyttää puhtaana ja ottaa myös mukaan reissuihin. Likaiset siveltimet hierotaan kevyesti pyörivin liikkein sienen pintään, jolloin luomiväri ja puuteriset tuotteet irtoavat sienen huokoiseen pintaan ja siveltimet ovat jälleen puhtaina käyttöön. Puhdistussieni ei puhdista siveltimistä bakteereja, joten saippuapesu tietyin väliajoin on silti tarpeen, mutta esimerkiksi luomivärisiveltimille tämä sieni on aivan mahtava, sillä siveltimen saa heti uudelleen käyttöön. Alla havainnollistavat kuvat siiten miten puhtaita siveltimistä tuli parin pyöräytyksen jälkeen puhdistussienessä. Ylimmässä kuvassa likaiset luomivärisiveltimet ja alla kuva käsittelyn jälkeen puhtaista siveltimistä. Kuten kuvista huomaa, luomivärit on poissa ja siveltimiä voi käyttää ihan eri sävyihin.





Olen kokenut puhdistussetin todella helpoksi tavaksi huoltaa siveltimet puhtaiksi. Toisaalta hyvin huolletut välineet myös kestävät pidempään, joten hyöty on siis moninkertainen. Puhdistussienen avulla ei myöskään ole niin suurta tarvetta omistaa kymmenittäin erilaisia luomivärisiveltimiä, sillä samat siveltimet saa nopeasti uudelleen kiertoon. Puhdistussientä voi (ja kannattaa) aina välillä pestä, jotta bakteerit eivät sienessä pääse muhimaan. Jos sieni kuluu käytössä, niin myynnissä on myös vaihtosieniä.

Sivellinpuhdistussetti maksaa Sweetyn verkkokaupassa normaalisti 24,90€, mutta nyt heillä on kampanja, missä kaikista kotimaisista tuotteista saa -10% hinnasta pois, joten kyseisen setin hinta on tällä hetkellä 22,41€. Ostoksille voit klikata tästä.


ARVONTA



Sain teille arvottavaksi yhden Sweetyn sivellinpuhdistussetin, joka sisältää puhdistusmaton, sivellinpesushampoon ja puhdistussienen. Palkinnon arvo on 24,90€.

Arvonnan säännöt:

❤ Arvonnassa on mahdollista saada neljä arpaa. Yhden arvan saat seuraamalla tiliäni instagramissa @glitteri_addikti, toisen arvan seuraamalla tiliäni facebookissa Glitteri_addikti, kolmannen arvan liittymällä blogini lukijaksi bloggerissa ja neljännen arvan seuraamalla blogiani blogit.fi palvelussa.

❤ Kommentoi tähän postaukseen kuinka usein peset siveltimesi ja ilmoita samalla monellako arvalla olet mukana. Jätä kommentin yhteyteen toimiva sähköpostiosoite, johon olen yhteydessä arvonnan päätyttyä.

❤ Arvonta päättyy 5.4.2020 ja voittaja arvotaan seuraavana päivänä. Otan voittajaan yhteyttä henkilökohtaisesti ja mikäli en tavoita voittajaa kahden päivänä kuluessa, arvon uuden voittajan.

Onnea arvontaan!


14 kommenttia on "Helppo tapa huoltaa meikkisiveltimet + arvonta"
  1. Yleensä yhden käyttökerran jälkeen, maksimissaan kolmen. Kaksi arpaa, Bloggerissa ja instassa.

    tikrumur@gmail.com

    VastaaPoista
  2. 2 arpaa! Pyyhin siveltimet puhtaiksi joka päivä, pesen ehkä parin viikon välein :) meikkimunat päivittäin, kunnolla ehkä viikon-kahden välein :)

    VastaaPoista
  3. Kahdella mukana, putsaan melkeinpä joka kerran jälkeen. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Pesen parin kuukauden välein D:. Mukana kahdella arvalla!

    inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Kaksi arpaa, insta ja face.

    margaret.goos@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Tavoitteena on pestä meikkisiveltimet kerran viikossa, mutta välillä vierähtää useampi viikko :D

    Yksi arpa:)

    Sarakuk@outlook.com

    VastaaPoista
  7. Mulla on tuo setti ja on kyllä todella kätevä!
    Missaan siksi arvonnan mutta aurinkoista sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
  8. 2 arvalla mukana :) (Ig ja blogger)

    Pyrin pesemään siveltimet muutamia kertoja viikossa :)

    ibi-chan@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon, arvontavoitto osui kohdallesi :) Laitan sinulle viestiä!

      Poista
  9. 4:llä arvalla mukana! Pesen siveltimet noin kerran kuussa. Yhtä sivellintä käytän vaan kerran, ja tällä hetkellä tulee meikattua melko harvoin.

    VastaaPoista
  10. Yksi arpa. Pari kertaa kuussa pesen...
    tarja.nevala10@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Yksi arpa. Käytän tosi harvoin siveltimiä...
    erkkielmerii@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Pesen kerran kuussa, mutta pitäisi petrata sen suhteen! Yhdellä arvalla mukana. kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Tarpeen mukaan ja liian harvoin! Kerään aina isomman kasan pestäväksi ja tällä hetkellä ne odottaa keittiön pöydällä, että saisin aikaiseksi aloittaa! Ei oo lempipuuhaa, mutta pakko tehdä lähiaikoina, koska alkaa siveltimet loppua! :D

    Neljä arpaa.

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista