perjantai 13. maaliskuuta 2020

Helmikuun roskat

* merkityt tuotteet saatu



Helmikuussa tyhjeni taas iso kasa purnukoita ja muutaman tuotteen heitin pois vaikka ne eivät ihan täysin tyhjiä olleetkaan. Halusin vain tehdä kaappiin tilaa, sillä huonoja tuotteita ei tee mieli käyttää ja ne vievät vain tilaa kaapintäytteenä. Toisaalta koen aina tärkeäksi myös kirjoittaa niistä huonoista tuotteista, jotka voivat toki jollekin sopia oikein hyvin, mutta maailma on kosmetiikkaa pullollaan, joten miksi käyttää siis huonoja itselle sopimattomia tuotteita jos saatavilla on paljon parempaa. Joten tänään katsastetaan taas lyhyiden arvioiden kera roskakasan sisältö läpi.





* Flora Siberica Altai Chamomile conditioner

Tässä hoitoaineessa oli todella epämiellyttävä ja pistävä tuoksu, eikä tämä tehnyt hiuksista yhtään pehmeitä ja hoidettuja, joten päätin luopua nyt tästä vaikka pullo oli vielä puolillaan. Aina kun pesin tällä hiukset, ne olivat seuraavana aamuna todella takkuiset ja karheat. Harjatessa hiuksia myös lähti ihan valtavina tuppoina, joten tämä ei todellakaan hoitanut eikä kosteuttanut jo valmiiksi kuivaa hiustani. Ei jatkoon!
0/5

* Flora Siberica Siberian Ginseng shampoo

Shampoo oli saman brändin hoitoainetta paljon parempi, vaikka siinäkin oli erikoinen pistävä luonnonkosmetiikalla ominainen tuoksu. Pullon pumppumekanismi oli aivan surkea ja se jumittui monta kertaa, mistä minulla menikin aivan totaalisesti hermo. Shampoota piti ottaa useampi pumppaus, jotta pesuteho riitti pitkille hiuksilleni. Ihan ok shampoo, mutta en todennäköisesti tule tätä kyllä uudestaan hankkimaan.
3/5

Barnängen nestesaippua

Tämä käsisaippua oli hyvä, koska se ei kuivattanut käsiä, mutta sen erikoinen teollinen tuoksu ei ollut mieleeni ja siitä syystä olikin todella iloinen että pullo tuli vihdoin tiensä päähän.
3/5

Dr. Bronner's Shikakai soap Peppermint

Tämä käsisaippua olikin kiinnostava ja erikoinen, sillä sen käsituntuma oli kuin tahmeaa siirappia, mutta pesun jälkeen kädet oli kuitenkin puhtaat eikä lainkaan kuivat. Saippuassa oli raikas piparminuttuinen tuoksu, mutta sen keltainen väri sotki helposti lavuaarin.
3/5

Hands on veggies Hydrating shower gel Avocado & viola

Tämä suihkugeeli oli järkytyksien järkytys. Yleensä tuotteesta voi sanoa, että se tuoksuu jollekin. Mutta tämä ei tuoksunut, se HAISI aivan biojäteastialle tai kaatopaikalle. Joka tapauksessa haju oli niin etova, ettei sillä todellakaan tehnyt mieli pestä itseään.
0/5





Juno & Co Clean up your act Solid cleansing bar

Tämä meikkisiveltimien ja sienten pesuun tarkoitettu mansikalta tuoksuva palasaippua oli ihana. Sitä oli helppo käyttää ja pienetn koon ansiosta siveltimiä tuli pestyä usein, koska se vain oli helppoa. Ja koska saippua pysyi kätevästi pienessä rasiassa, se oli myös helppo ottaa reissuille mukaan. Jäin kaipaamaan...
5/5

* Tony Moly Banana hand milk

Aivan super ihanan banaanilta tuoksuva käsivoide, joka imeytyi nopeasti ja jätti kädet pehmeiksi. Kirjoittelin tästä aikaisemmin ihan omassa postauksessa, jonka voit käydä lukemassa täällä. Ainoa pieni miinus tulee kohtalaisen pienestä ja epäkätevästä pakkauksesta, josta oli lopulta jo aika vaikea purkistaa tavaraa ulos. Muuten pakkaus on kyllä söpö.
4/5

Whamisa Organic flower cleansing oil

Ihanalta tuoksuva puhdistusöljy, jolla todella lähtee kaikki meikki kasvoilta. Loistava öljymäinen putsari, joka lähtee ihan vedellä eikä jätä iholle paksua öljyistä kalvoa.
5/5

* Innersense Sweet spirit leave in conditioner

Rakastan hiuksiin jätettäviä hoitosuihkeista, mutta tämä ei valitettavasti yltänyt ihan lemppareihin. Hoitosuihkeessa on pistävä luonnonkosmetiikalle ominainen tuoksu, josta en erityisemmin pitänyt. En myöskään huomannut, että tämä olisi erityisemmin tehnyt hiuksilleni mitään, joten suihkuttelin tämän muuten vain hiuksiini aina aamuisin, vaikka se ei suuremmin kampaamista auttanutkaan.
2/5

Zarkoperfum Purple molecule parfum

Aivan super ihana makea kukkaistuoksu, josta tuli oma lempparini. Tätä täytyy etsiä jostain lisää.
5/5

* Ilona Luonkos Rebirth oil cleansing cake

Luonkosin puhdistuskakut on olleet lähes jokaisen kauneusbloggaajan huulilla. Kerran kun kakkua testaa niin paluuta entiseen ei enää ole. Tämä täydellisen helppo meikinpoistotuote tuoksuu ihanalle, poistaa meikin hellästi mutta tehokkaasti ja sopii myös herkkäihoisille. Helppo myös kuljettaa ihan mihin vain, sillä zero waste palatuote ei sotke paikkoja ja kestää pitkään. Uusi on jo kaapissa odottelemassa. Voit käydä lukemassa oman postauksen tuotteesta täältä.
5/5




Love beauty and planet muru muru butter & rose sheet mask

Ihanalta tuoksuva kasvonaamio joka todella kosteuttaa. Naamio on todella kostea ja vielä puolenkin tunnin jälkeen siinä on reilusti seerumia jäljellä. Tämä kannattaa siis asetella kasvoille ihan ajan kanssa ja nautiskella vaikka lemppari sarjan katsomisesta samalla.
5/5

* Lavera illuminating sheet mask

Aivan ihana vadelman tuoksuinen naamio, joka tosin oli todella kuivan oloinen ja siksi siitä ei tuntunut paljon seerumia kasvoihin irtoavan. Naamio pitikin aika pian heittää roskiin, joten koin ettei tästä niin kovin hyötyä loppujen lopuksi ollutkaan.
2/5

* A'Pieu Coconut milk sheet mask

Näitä A'Pieun naamioita olen hehkutellut kuukaudesta toiseen. Toimii, ihana tuoksu ja erinomainen kosteutus.
5/5




Kvoss Nyc Strawberry peppermint lip balm

Ihana mansikkainen ja viilentävän minttuinen huulivoide, joka tuntuu levittäessä huulilla hiukan öljyiseltä olematta kuitenkaan öljyinen. Huulituntuma jää liukkaaksi ja voide kestää huulilla pitkään. Tämä oli talvella erinomainen, sillä se kosteutti ja pehmensi huulia. Tykkäsin!
5/5

Real Tecniques meikkisieni

Yksinkertaisesti paras meikkisieni ikinä! Otin sienen käyttöön joskus loppu kesästä ja se on päivittäisessä käytössä kestänyt yli puoli vuotta siinä missä monet muut sienet hajoavat parissa kuukaudessa. Vastinetta rahoille todellakin.
5/5

Figs & Rouge Hydra matte pore correct velvet cream

Tämän primerin piti jättää iho mattaiseksi ja tasoittaa ihohuokosia. Mitään mattaista lopputulosta en kuitenkaan huomannut ja joidenkin päivävoiteiden kanssa primeri lähti ikävästi rullailemaan pois meikkivoidetta levittäessä, joten valitettavasti tämä ei ihan vakuuttanut minua, vaikka jokunen oikein hyvä päiväkin tämän kanssa koettiin.
2/5

Artdeco waterproof maker

Vuotavien silmien pelastus on tässä! Aivan huippu tuote jota ilman en todellakaan enää kykenisi elämään päivääkään. Tällä saa nimittäin loihdittua ihan minkä tahansa normaalin ripsivärin vedenkestäväksi. Eli levität normaalisti ripsivärin ripsiin ja sudin kerroksen tätä Artdecon ihmeainetta päälle, niin ripsiväri pysyy vaikka kuinka sataisi vettä vaakatasossa tai silmät vuotaisi valtoimenaan. Uusi putkilo on jo käytössä.
5/5

Grande Mascara Lash boosting mascara

Kaunis ja yleellinen kultainen metallinen hylsy elätteli toiveita todellisesta ripsivärien aatelista. Toisin kuitenkin kävi. Harja oli ihanan pieni ja massa tarpeeksi tönkköä, mutta tämä vain ei tahtonut tehdä ripsistä näyttäviä vaikka kuinka yritin. Lopulta tajusin, että tämä sopii parhaiten lyhyille ripsille, ei pitkille kuten omani. Niinpä käytin tätä alaripsissä ja yläripsissä ensimmäisenä kerroksena nappaamaan mukaan kaikki lyhyet ripset. Päälle oli kuitenkin aina laitettava jotain toista tuuheuttavaa ripsiväriä, joten yksistään en tätä pystynyt käyttämään.
2/5

* Paese riisipuuteri

Paesen riisipuuteri oli oikein hyvä puuteri ja piti hyvin ihon mattaisena koko päivän, mutta koska puuteri oli todella kuivattava ja sen perunajauhomainen koostumus tuntui oikein imevän kaiken rasvan ihosta, en suosittelisi tätä kuivaihoisille. Puuterissa on myös mieto hiukan kukkainen tuoksu, josta pidin.
4/5

Tarte Rainforest of the sea water foundation

Monet todella kehuvat tätä Tarten meikkivoidetta, mutta minulla meni lukuisista yrityksista huolimatta tähän lopulta hermo ja joudun nyt heittämään pullon pois vaikka se ei ihan loppu vielä olekaan. Meikkivoide ei asettunut kasvoille lainkaan ja lopputulos oli primerista riippuen joko ihan ok tai aivan kamala. Usein muutaman tunnin jälkeen levityksestä meikkivoide alkoi lohkeilla ja korosti kaikki ihohuokoset, vaikka ne ei itsellä suuret todellakaan ole. Tuntui kuin kasvoni olisivat olleet päivän päätteeksi yhtä pikselimössöä ja lopulta minua ihan oikeasti hävetti pistää tätä kasvoille. Ei jatkoon!
1/5




Evolue hydrating serum

Ihana kosteuttava hyaluronihapposeerumi ylsi tammikuun kosmetiikkasuosikkeihin ja postauksen voit käydä lukemassa täältä. Ihana, täyteläinen ja nopeasti imeytyvä. Muuta en seerumilta kaipaakaan,
5/5

* Bybi Strawberry booster

Bybin tuotteet on kaikkien huulilla ja itsekin pääsin rakastumaan tähän mansikkasiemenöljy boosteriin. Tämä teki hyvää talven kuivattamalle iholle, sillä vaikka boosteri olikin öljyinen, se ei silti jättänyt iholle öljymäistä kalvoa vaan imeytyi hyvin. Pidin kovasti ja voisin ostaa uudelleen.
5/5

* Bio2You Nutritive Seabuckthorn cream  with panthenol

Bio2you tuotteet kuuluu mun kestosuosikkeihin ja niinpä myös tämä täyteläinen kasvovoide yltää ihan suosikiksi asti. Tämän voiteen paksuhko mutta helposti levittyvä ja imeytyvä koostumus teki ihosta silkkisen pehmeän ja ravitun. Se myös auttoi parantamaan aknearpia ja iho nautti todella tämän hellästä käsittelystä. Tästä löytyy oma postausta täältä.
5/5

Polaar Polar Night revitalizing cream with boreal algae

Tämä yövoide löi minut täysin ällikällä. Pumpulimainen koostumus oli aivan ihana ja voide pehmitti ihon todella hyvin. Käytin tämän itse yövoiteena kuten kuului ja ai että, miten ihana oli aamuisin herätä iho pehmeänä. Tätä haluan ehdottomasti lisää!
5/5

Goldfaden Md Bright eyes

Silmänympärysvoide, joka ei nyt suuremmin herättänyt tuntemuksia. Aika perinteinen, imeytyi hyvin ja oli tuoksuton. Ei jäänyt mitään kovin erikoista mieleen. Kalliin hinnan takia en ostaisi uudelleen.
3/5

Madara Comforting toner

Perus hyvä tuoksuton kasvovesi, joka kesti ikuisuuden. Hoiti tehtävänsä hyvin, ei valittamista.
4/5


Sellainen määrä oli taas loppuneita. Muutama aivan yli ihana tuote pääsi loppumaan, mutta nyt on kaapissa taas tilaa uusille ihanuuksille.

Oliko joukossa tuttuja tuotteita tai kenties uusia suosikkeja?
10 kommenttia on "Helmikuun roskat"
  1. Ihana määrä loppuneita taas kerran sulla! Mádaran Comforting Toner on yksi mun ikisuosikkeja, samoin tykkään tosta Evoluen seerumista ja Bybin mansikkaboosterista :) Noista Laveran kangasnaamioista en oo kovin paljon kuullut hyvää, harmi ettei toi sunkaan mielestä ollut ton parempi :/ Mietin siis jossain vaiheessa niiden testaamista, mutta kun kaikki tuntuu moittivan niitä joko huonosta istuvuudesta tai sitten seerumin vähäisyydestä niin ehkä mä jätän testaamatta. Noi ei kuitenkaan oo ihan ilmaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en oikein rehellisesti sanottuna edes ymmärtänyt mikä oli idea noissa Laveran naamioissa, kun yleensä sheet maskit on jopa ennemmin pumpattu täyteen liikaa seerumia kuin liian vähän. Nyt tuntui ettei paketissa ollut kosteutta melkein ollenkaan. Harmi, en aio kyllä jatkossa ostaa.

      Poista
  2. Vaikka mitä tuttuja oli, kerrankin :) Love beauty and planet naamio on mustakin ihana mutta sinne pussiin jäi ihan hirveesti nestettä mikä musta on vähän tylsää. Bybin boosteri on yks mun lemppari öljyistä ja Polaarin voiteet on ihan mielettömiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muistan kans että Love beauty & planet naamiossa pussin pohjalle jäi paljon seerumia, mutta itse kaavin sen aina kasvoille tai sheet maskin päälle joten periaatteessa mitään ei kuitenkaan mene hukkaan.
      Bybin boostereita tekisi kyllä mieli kokeilla vähän muitakin, kun tämä mansikka oli niin ihana <3

      Poista
  3. Öljykakku oottaa kaapis kokeilua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on itse asiassa pari erilaista kakkua odottelemassa. Nyt pitää välillä kuitenkin käyttää vähän muita ennen kuin otan taas uuden kakun käyttöön :D

      Poista
  4. Laveran naamiot on outoja. Rakastan Laveraa, mut sheet maskit olisi kyllä kaivanneet kehittelyä. Se istuvuus on niissä kamala, tai mikä istuvuus, ei ne istu ollenkaan. Miksi niissä on silmien kohdallakin nyrkin kokoiset aukot, en vaan tajua. :D Sitten just toi, et aika nihkeästi niissä on seerumia. Mieluummin vaikka korkeampi hinta, parempi laatuinen kangas ja istuvuus ja enemmän seerumia kuin tuo nykyinen lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, joo muistan ettei se naamio oikein millään istunut kasvoille ja noh se seerumin vähyys on tietysti aivan oma asiansa. Sheet maskitkin kuitenkin kappalehinnaltaan maksaa niin ei tällaisiin huonoihin tule kyllä enää tartuttua.

      Poista
  5. Figs & Rouge Hydra matte pore correct velvet cream - tuo mullakin vielä täysin avaamatta, rullailua tulee yleensä ilmeisesti sillon jos tuotetta on käytetty liikaa. Pitää itsekin pian ottaa tuo kokeiluun ja katsoa mien se mulla käyttäytyy! Kiva lukea kuitenkin tommonen kokemus niin osaa varautua pahimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpäs kokeilla annostella ensi kerralla tuotetta vähän vähemmän. Mielestäni kyllä sitä aika vähän ylipäätänsä laitoin, mutta voi olla että vieläkin pienempi määrä olisi riittänyt

      Poista