lauantai 26. joulukuuta 2020

Lookfantastic beautybox joulukuu 2020 + ALEKOODI

 * boksi saatu Lookfantastic



Ihan ensiksi haluan toivottaa ihanaa joulunaikaa!

Joulukuun kauneusboksien availu jatkuu mielipiteiden kera. Kalenterit onkin jo koluttu läpi ja yleisesti pakko sanoa, että tänä jouluna sekä kauneusboksit että joulukalenterit oli suurin osa vähän plaah. Monista niistä jäi totaalisesti uupumaan sellainen wow mitä tuotteita, pakko avata kaikki luukut nyt heti -fiilis. En tiedä vaikuttiko korona boksien ja kalentereiden sisältöihin vai onko mulla jo totaalisesti niin suuri kosmetiikka ähky, ettei sitä enää millään perustuotteilla pysty tyydyttämään. Mielelläni kuulisin vähän teidän mielipiteitä kommenteissa, olitteko tämän vuoden kalentereihin ja kauneusbokseihin tyytyväisiä?




Joulukuun Lookfantastic boksi tuli kulta-mustassa laatikossa ja tyyli pysyy LF joulukalenterillekin uskollisena. Kiva, että värimaailma oli sama sekä boksissa että kalenterissa. Laatikko on kaunis ja tyylikäs. Varmasti säilytänkin sen jatkokäyttöä varten, kuten olen tehnyt lähes kaikkien LF boksien kanssa. Niihin on ollut myös kätevä pakkailla joululahjoja ystäville ja perheenjäsenille. Tuttuun tapaan boksissa taas mukana tuotevihkonen, josta löytyy tiedot boksin tuotteista sekä usein juttua hetken kuumimmista kauneustuotteista. Joulukuun boksia näyttäisi vielä olevan myynnissä ja pääset tilaamaan boksin täältä*. Yhden boksin kuukausi hinta on 20€ ja hinta laskee mitä pidemmän tilauksen tekee.


ALEKOODI

Haluan myös vinkata teille Lookfantasticin talvialesta, jossa on hirmuisesti hyviä tuotteita jopa -30% alessa. Koodilla GATALVI saatte alet käyttöön ja koodi on voimassa tammikuun loppuun saakka. Tämän linkin* takaa löytyy kaikki alessa olevat tuotteet ja kurkkasin, että valikoimassa on tuotteita mm. Too Facedilta, Pixiltä ja Real Techniquen.





Joulukuun boksista paljastui jopa kuusi tuotetta ja kauniin kultaista serpentiiniä. Tästä ei boksi voi enää juhlavemmaksi muuttua. Pika tsekkauksella boksin sisältö näytti ihan kivalta, mutta mikään tuote ei suoraan kiljunut minun luokse ja hieman olinkin pettynyt tähän joulukuun antiin. Joulukuun bokseilta odotan aina itse kaikkein eniten, koska vuosi huipentuu siihen ja koska joulu. Jostain syystä tänä vuonna nämä jouluboksit jäivät vähän latteiksi.




Boksin oma suosikkini oli tämä Medik8 Hydra serum, joka tuli 10ml pakkauksessa. Seerumi sisältää hyluaronihappoa ja panthenolia eli B5-vitamiinia. Seerumi antaa pitkäkestoisen kosteutuksen iholle ja pehmentävän vaikutuksen. Tuote on vegaaninen eikä sisällä hajusteita. Sopii se ilta-, että aamukäyttöön. Kiinnostava tuote ja uusi brändi minulle. Hyvä tuote juuri nyt talveen sen kosteuttavan ominaisuuden vuoksi.




Boksiin oli pakattu myös kaksipäinen brush works double-ended sivellin. Sivellin toinen pää on vistoon leikattu ja sopii esimerkiksi kulmatuotteiden levitykseen tai rajausten tekemiseen. Toisessa päässä on litteä sivellin, joka sopii parhaiten luomivärien pakkaamiseen luomelle ja glittereiden tai shimmeriluomivärien levittämiseen. Sivellin oli periaatteessa ihan kiva ja käyttökelpoinen tuote, mutta en itse välitä tuosta viistopäisestä siveltimestä lainkaan. Sen tilalla jos olisi ollut esimerkiksi häivyttelysivellin, niin tätä combo olisi ollut jo heti käyttökelpoisempi. Laitankin tämän siveltimen eteenpäin, koska minulla ei tälle ole käyttöä.




Boksin ihanan jouluinen meikkituote oli Jecca blac glow drops sävyssä champagne. Kyseessä on siis nestemäinen highlighter, joka on helppo levittää ja antaa aivan ihanan mutta luonnollisen näköisen kuullon iholle. Multa tämä kyseinen tuote jo löytyy, sillä se tuli aikaisemmin tänä vuonna Glossyboxin mukana. Laitan tämän tupla kappaleen siis eteenpäin. Harmittaa, että LF boksista tuli sama tuote kuin Glossystä aikaisemmin. En muista onko sävy sama, mutta periaatteessakin on vähän huono valinta laittaa samoja tuotteita bokseihin, varsinkin kun LF ja Glossyboxin takana on yksi ja sama yritys. Monet kuitenkin tilavaat useampaa boksia samaan aikaan, joten silloin näitä tuplatuotteita tulee väistämättäkin.




LF bokseista on aikaisemminkin tullut näitä yksittäisiä luomivärinappeja, jotka ei sytytä minua lainkaan. Tällä kertaa boksista tuli The Balmin petal to the metal eyeshadow. Sävyt boksien välillä saattoivat vaihdella ja minulle osui tumman lila metallinen hopeisella glitterilla. Ilmeisesti nämä napit ovat yksittäisiä sävyjä jostain isommasta paletista. Oma nappini on koostumukseltaan jännän vahamainen ja sävy on savunharmaan ja lilan sekoitus. Iholla sävy näyttää lähinnä likaiselta ja glitteri asettuu erikoisen epätasaisesti. Tästä ei tullut lempparia, mutta ehkä annan vielä yhden mahdollisuuden ja testaan miten tämä toimii meikissä ennen kuin tuomitsen ja heitän pois.




Boksin toinen henkilökohtaisesti kiinnostava tuote oli Avantin Pro radiance brightening eye final touch silmänympärysvoide. Avantin tuotteethan on ihan huippu hintavia, joten näitä on kiva aina saada bokseista testiin. Kasvovoiteista olen pitänyt kovasti, joten testaan nyt ensimmäisen kerran myös tätä sy-voidetta erittäin suurella mielenkiinnolla. Voiteessa on hyaluronihappoa ja merivettä, joka antaa pitkäkestoisen kosteutuksen sekä antaa nuoremman ilmeen poistamalla tummuutta ja turvotusta.




Jotain vähän hiuksillekin, sillä boksista löytyi matkakokoinen hiuslakka Percy & reed brändiltä. Muistan pari vuotta sitten saaneeni brändiltä jotain LF joulukalenterista ja silloin en erityisemmin tuotteesta pitänyt. Annan tälle kuitenkin mahdollisuuden, sillä hiuslakkoja kuluu aina ja yleensä ne ovat poikkeuksetta aika toimivia. Lakan luvataan antavan pitoa, mutta samalla joustavuutta hiuksille niin ettei kampaus näytä pystyyn kovettuneelta. Kuulostaa lupaavalta!




Tammikuun boksin sneak peek löytyi myös vihkosen takakannesta ja sieltä paljastui, että boksissa tulee olemaan SVR hydraline rich intense moisturising cream 40ml eli täyteläinen kasvovoide. Sopiikin kylmään talvikuukauteen täydellisesti.

Sellainen oli LF boksien vuoden 2020 huipennus. Pakko sanoa rehellisesti, että vähän jäi nyt tylsistynyt fiilis. Vaikka boksissa oli vähän kaikkea meikeistä ihonhoitoon ja hiuksiin, niin kuudesta tuotteesta kaksi minua kiinnosti ihan aidosti. Toivottavasti tammikuu tuo boksirintamalla uusia tuulia ja mielenkiintoisia tuotteita. Jään mielenkiinnolla odottelemaan!

Mikä fiilis jäi joulukuun boksista?


2 kommenttia on "Lookfantastic beautybox joulukuu 2020 + ALEKOODI"
  1. Kiva boksi sisällöltään :) Harmi kun LF:lle mikään alekoodi ei käy noihin kauneusbokseihin. Tietysti hinnat kaikissa tilauksissa taitaa olla alle 20 euroa kuukaudessa, mutta olisi kiva joskus kokeilla 'tarjouksesta' tilata joku boksi ja katsoa mitä tuotteita sattuisi omalle kohdalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuo alekoodi taitaa toimia vain muihin tuotteisiin, ei bokseihin. Toisaalta boksin hinta laskee, jos ostaa sen vuoden tilauksen. Mulla oli itsellä se, jolloin yhden boksin hinnaksi jäi noin 15€ :)

      Poista