torstai 28. lokakuuta 2021

Blush joulukalenteri 2021 unboxing




Tässä tulisi tämän vuoden toinen joulukalenteri unboxaus. Bongasin kalenterin Elevenin verkkokaupasta ja kiinnostuin, koska en ollut koskaan ennen kuullut tästä kalenterista tai merkistä. Merkki on Blush ja kalenteri on pakattu pyöreään kankaiseen toilet-laukkuun, kuten Elevenin ja Nordicfeelin omat kalenterit tänä vuonna. 

Hassu havainto minkä tein unboxaillessa Blushin, Elevenin ja Nordicfeelin omia kalentereita oli se, että osa tuotteista oli täysin samoja kaikissa kolmessa kalenterissa (arviolta noin 1/3 tuotteista). Toiseksi kalentereiden ulkomuodot muistuttavat hämmästyttävästi toisiaan ja kaikki kolme kalenteria on pakattu täsmälleen samanlaisiin pussukoihin, mutta väritykseltään ne ovat vain erilaisia. Luulenkin että tässä on sama valmistaja nyt vähän yrittänyt rahastuksen makua ja pistänyt kolme erilaista kalenteria myyntiin osittain samanlaisia sisällöin. Näin kuluttajan näkökulmasta vähän harmillinen juttu, koska toivoisi tietysti että jokainen kalenteri olisi uniikki ja tehty juuri sitä brändiä varten. Ja vaikka useimmat teistä eivät montaa joulukalenteria kerralla ostakaan, niin löytyy myös niitä joilla voi olla parikin joulukalenteria kerralla. Se on sitten harmi, kun alkaa luukuista tulla täsmälleen samoja tuotteita.




Kalenterin sisältö oli kuitenkin ihan loistava ja minusta tämä blushin kalenteri ehkä näistä kolmesta (Eleven/Nordicfeel) jopa paras! Arvoltaan blush kalenteri oli tästä kolmikosta toisiksi paras (arvokkain oli Nordicfeel noin 20€ kalliimmalla sisällöllä). Blush kalenterin arvoksi luvataan 448€ ja myyntihinta on normaalisti 137,50€. Kalenteri näytti juuri nyt olevan -20% tarjouksessa sekä Elevenillä* että Nordicfeelillä*. Tuotteissa oli ihan huikeita hintavia kulttituotteita, mahtavia brädenjä (Elizabeth Arden, Elemis, Shiseido, BareMinerals...) ja oikeasti tosi laadukasta tavaraa. Näin mitättömän näköiseksi kalenteriksi ihan vertaansa vailla oleva sisältö kyllä ja tähän mennessä näkemistäni kalentereista tämä ehkä pomppasi oikeastaan suosikikseni. Siksi tämän myös nyt ensimmäisten joukossa halusin teille unboxata.

Itse kalenterin ulkoasu ei kyllä kehuja kerää. Toilet-laukku antaa todella halvan vaikutelman ja sisään sekaisin heitetyt pussit vähintäänkin epäjärjestyksellisen fiiliksen. Tästä on joulun ja luksuksen tuntu kaukana valitettavasti. Nämä kierrätettävät pussukkakalenterit näyttävät olevan vuosi vuoden jälkeen suosituimpia (viime vuonna esim Lykon kalenterit) ja yleistymään päin, mutta kyllä mä itse edelleen vahvasti liputan niiden pahvisten luukkukalentereiden nimeen, koska niissä tulee se luukun avaamisfiilis joka aamu ja kalenterikin on ulkoasultaan paljon selkeämpi kuin tällainen pussien sekamelska. Pussit on kuitenkin jokainen numeroitu, joten kyllä ne sieltä oikeassa järjestyksessä löytää, kun hetken kaivelee.

Seuraavaksi sitten kalenteri sisältö. Lopeta lukeminen tähän, jos et halua sisältöä nähdä!





Klairs Freshly juiced vitamin E mask 15 ml (kasvonaamio, K-beauty)
Elemis Pro-collagen rose cleansing balm 20g (balmimainen kasvoputsari, oma suosikkini)
Molecule 01 parfyymi (yök, kovin maskuliininen tuoksu)




Sense of beauty ripsentaivuttimet
By Wishtrend Mandelic acid 5% skin prep water 30ml (K-beauty, kuoriva kasvovesi)
Ecooking clay mask 100ml (puhdistava savinaamio)




XBrow eyebrow pencil (ultra ohut uloskierrettävä kulmakynä, sävy tumman ruskea)
Dr.Hauschka käsivoide 30ml limited edition
Ida Warg Intense moisture hair mask 25ml 




Sense of beauty pinsetit
OleHenriksen Pore-balance facial sauna scrub 28g (kasvokuorinta, sisältää vulkaanista hiekkaa)
Elizabeth Arden Ceramide capsules (C-vitamiinia sisältävät seerumikapselit kasvoille)




Clarins Wonder perfect mascara 4D 3ml (ihan huippu ripsiväri muuten!)
Allel A2 face serum 30ml (C-vitamiinia ja antioksidantteja sisältävä kasvoseerumi)
Shiseido Ultimune power infusing concentrate 5ml (seerumi, sama löytyi muuten LF joulukalenterista)




BareMinerals mineral veil finishing powder (viimeistely puuteri)
Matis 24h hydra protective care 20ml (hyaluronihappoa sisältävä kasvovoide)
Sense of beauty taskupeili




SOL de Janeiro Brazilian bum bum cream 25ml (kulttivoide, ihana tuoksu)
Jane Iredale Pommisst hydration spray 12ml (ihana tuoksuinen kosteuttava kasvosuihke)
Filorga Meso-mask smoothing radiance mask 15ml (kasvonaamio)




Biotherm Blue therapy accelerated 30 ml (täysikokoinen kasvovoide)
Medik8 Cream cleanse 40ml (kasvoputsari)
Allel Eye cream 15ml (applikaattorin sisältävä silmänympärysvoide, ovh 50€!!!)


No joo, kyllä tämä kalenterin sisältö ainakin meikäläisen vakuutti ja pelkästään muutama arvokas tuote yksinään jo riitti vakuuttamaan että tässä on kovaa settiä. Ja katsokaa nyt vaikka noita huikeita brändejä. Minusta edes nuo pinsetit ja taskupeili ei ollut turhakkeita, kun ainakin minulla on tarvetta molemmille. Aina on näet peili ja pinsetit hukassa. Ja tottahan tuo, että tämä ei ole meikkikalenteri vaan keskittyy nimenomaan ihonhoitoon, mutta sitäkin laadukkaammin ja oikein luksus tuotteilla. Varsinkin nyt kun kalenteri on alessa, niin suosittelen ostamaan, koska omaan makuuni tässä on aivan erinomainen hinta-laatusuhde!

Vakuuttiko kalenteri sinut?
4 kommenttia on "Blush joulukalenteri 2021 unboxing"
  1. ÄÄääääää ei saa spoilata lf joulukalenterista mitään :DD mulla on jotenkin ihan ähky näistä kalentereista, ihan kiva tämäkin joo, mutta taskupeili, pinsetit...ja monta samaa tuotetta kuin muissa kalentereissa on/ollut..tämä on just vähän kun samat brändit on monessa mukana. esim. Glossyboxin kalenteri on hyvä ja meikkipainotteinen mutta moni tuote on sama mitä on tullut Goodieboxissa. Mulla on se lf mutta en ole katsonut sisältöä. Joku toinen meikkikalenteri houkuttaisi mutta jotenkin yliannostus kaikista kalentereista nyt...kun tämä vouhotus alkaa jo syyskuusta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ou nou, nyt tuli ihan vahingossa spoilaus! Sori!!
      Tämä on se ongelma, eli että samoja tuotteita tulee kaikista kalentereista. En tiedä onko markkinoilla oikeasti noin köyhää että brändit lähettää vain yhtä ja samaa vai mikä homma. Katselin noita sikakalliitakin kalentereita esim Cult Beautya ja samoja tuotteita sielläkin pyörii. Tietysti tässä vähän myös sokeutuu kun on tilannut paljon erilaisia bokseja, ja niitä tuotteita on myös bokseista tullut. Normaali kuluttaja ei varmasti saa samanlaista ähkyä tuotteista ja siksi myös innostuu enemmän näistä kalentereista. Mutta kun tässä skenessä elää sisällä ja tietää mitä mistäkin tulee, niin tuo on hyvä havainto!

      Ja tuo on kans minusta ihan tosi harmi ja älytöntä että näiden kalentereiden myynti tosiaan alkaa jo syyskuussa. Ja monet on jo myyty loppuun tässä vaiheessa lokakuuta. Hullua! Halusin itse alkaa fiilistelemään joulua vasta marraskuussa mutta ei voi kun näiden kanssa pitää olla kärppänä

      Poista
  2. Tää on kyllä kivan olonen kalenteri ja mielestäni mukavia brändejä kalenterissa. Ehkä harmittaa maksaa kuitenkin 130 eur ja saada vain alle 50ml testereitä -vaikka tuotteet olisi arvokkaita olisi ehkä vähän mälsää että on niin paljon mini tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmittaa kans ja just tuo että mun mielestä ihan minitestereille ei periaatteessa edes voi laskea hintaa kun brändit antaa niitä muutenkin ilmaiseksi lähetysten matkaan...

      Poista