keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Toukokuun kosmetiikkaa suosikit

Kuun loppu alkaa jo uhkaavasti häämöttää, mutta halusin vielä kirjoittaa toukokuun kosmetiikka suosikeista. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö niin. Toukokuussa olen ehtinyt taas enemmän testailla uusia tuotteita ja olen huomannut talven paksujen meikkipohjien viimeistään nyt auringon lisääntyessä painuneen unoholaan. Olen korostanut kasvoilla kevyttä meikkipohjaa hehkuvilla punaposkilla ja kevyellä ripauksella päivettyneisyyttä kasvojen reunoilla. Myös värikkäät silmämeikit on nyt löytäneet mun sydämeen ja silmien viedessä huomion olen tykännyt taas tehdä huulimeikistä maltillisen nuden. Toukokuun suosikeista on siis aistittavissa kesä ja uudet tuulet meikkaamisessa. Katsotaanpa!


Tällä kertaa otin viiden tuotteen sijasta mukaan kuusi. Yksi ei varsinaisesti ole ykkös lemppari, mutta koska tuote oli niin mielenkiintoinen, halusin sen teille esitellä. Mukana on viisi meikki tuotetta ja yksi itseruskettava. Vaikka en koskaan ennen ole ollut mikään itseruskettavien ystävä niin tuotteiden huiman kehityksen ansioista olenkin alkanut lämmetä viime aikoina tälle turvalliselle keinoruskettumiselle. Ja pakko sanoa että paljon helpompaa ja nopeampaan kuin auringossa makaaminen.



Tämä Figs&Rouge hydra matte pore correct velvet cream tuli muistaakseni huhtikuun Bette boksin mukana. Aluksi ihmetteli onko tuote kasvorasva, mutta paremmalla tutkimisella selvisi tämän olevan primeri. Ja erinomainen primeri tästä kuoriutuikin. Sanoisinko jopa kaikkien aikojen suosikki primeri ikinä ja se on kova se! Primeria riittää todella pieni määrä ja se tekee ihosta mattaisen ja pienentää jonkin verran myös ihohuokosia. Se mistä tässä tykkään on se, ettei levityksen jälkeen iho tunnu limaisen liukkaalta vaan mattaisen tarraavalta. Tätä on vaikea kuvailla koska ihosta ei tule tahmea, mutta pintatuntuma on juuri sellainen että uskoisi siihen hyvin meikkivoiteen tarraavan. Tässä on miellyttävä hiukan ruusuinen tuoksu. Aivan super ihana tuote! 




Toinen uusi rakkaus on tämä kaunis ja persoonallinen Maellen kasvopaletti. Paletissa on vieretysten eri sävyisiä pannuja joita voi käyttää yksin tai yhdessä sekoitellen. Olen itse pyyhkäissyt kevyesti siveltimellä vaaleiden sävyjen yli ja tämä on ainakin tässä vaiheessa kesää ihonsävylleni sopiva sävy. Tummempaa ruskeaa voi käyttää ehkä loppukesästä sitten. Sävyt on äärettömän pigmenttisiä ja todellakin kevyt pyyhkäisy riittää saamaan aikaan kasvoille kauniin kevyen varjostuksen. Tykkään paletista myös siksi, että se on näppärän kokoinen ja todella riittoisa sillä väriä ei todellakaan tarvi ottaa kerralla kuin pieni määrä. Ja onhan tämä ulkoasultaankin aikamoinen herkkupala ❤



It Cosmeticsin Bye bye undereye peitevoide on todella laadukas ja peittävä voide silmänaluksen tummien kohtien peittoon. Minulla tämä voide on sävyssä light neutral joka on vaalealle iholleni tosi sopiva. Tämä peitevoide on todella paksuhkoa ja todella todella pieni tippa riittää. Tämän kanssa ei kannata läträtä, koska lopputulos on muuten kamala. Ja koska tämä on todella peittävää niin myös sen takia suosittelen painamaan iholle vain pienen pisteen ja levittämään sen huolella. Aluksi nimittäin itse laitoin tätä aivan liikaa, kun kuvittelin tämän toimivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin nestemäiset peitevoiteet. Ja voin kertoa että olin aivan pulassa, kun ainetta pyöri iholla enkä millään saanut sitä häivyteltyä. Virheistä oppii ja seuraavalla kerralla levitin vai pienen tipan ja vóila, lopputulos oli lähes täydellisyyttä hipova. Tummat silmäpussit oli taiottu kadoksiin ja näytin ihan eri ihmiseltä. Vaikka saamani testeri tuubi on todella pieni niin tämä tulee kestämään kauan. Todella siis hintansa väärti tavaraa.



Tämä on siis tuote, joka ei varsinaisesti ole ykkös suosikkini, mutta todella mielenkiintoinen tuote siitäkin huolimatta. Kyseessä on Iconic brändin kulmaväri, jossa väriaine on imeytetty kuvassa näkyvään tyynyyn. Tyyny on siis vähän niin kuin leimasintyyny, johon mukana tullutta kokoon taitettavaa sivellintä voi kastaa ja sutia kulmat kuosiin. Värityynyssä on kahta eri sävyä eli vähän vaaleampi ja tummempi ruskea. Molemmat on mulle inasen liian tummia, mutta varovaisella dippauksella väriä saa mukaan riittävän hennosti. Sävyjä voi toki myös sekoittaa keskenään. Käytön jälkeen kansi suljetaan, jottei mustetyyny pääse kuivumaan. Kulmaharja ja sivellin kulkee kätevästi rasian mukana ja koska rasia on todella pieni niin sitä on helppo kuljettaa mukana. Tämä kulmavärityyny on minusta todella jännä ja kiva ratkaisu kulmakynien ja purkista siveltävien värien rinnalle. Tämän käyttö on aivan super helppoa ja lopputuloksesta tulee siisti ja huoliteltu. Kapealla siveltimellä saa tehtyä tarkkaa jälkeä. Ainoa miinus tulee vain hiukan liian tummista sävyistä. Toisaalta mahtaisiko sävy vaalentua mustetyynyn kuivuessa tai pitkäaikaisessa käytössä kun väriä kuluu? En tiedä, mutta haluan kyllä testailla tätä silti vielä joitakin kertoja ennen kuin päätä tämän lopullisen kohtalon.



Tämä kaunis Estee Lauderin nudepuna on minulla sävyssä Dynamic. Olen viime kuukausina rakastunut nudepuniin ja tämä puna on tosi nätti nude roosa. Puna on pehmeä ja kosteuttaa samalla huulia, joten käyttö on helppoa ja puna pysyy huulilla hyvin. 




Ostin muutamia viikkoja sitten testiin Garnierin No streaks bronzer itseruskettavan voiteen. Pullo on aika pieni, mutta kyllä tästä käytettävää riittää. Itseruskettavissa on usein aika paha haju mutta tässä on mieto ja ihan hyvä tuoksu minusta. Sävystä tuli oikein onnistunut päivetys iholle ja väri näkyy 12 tunnin kuluttua. Väri pysyi hyvin useamman päivän ja intensiivisemmän tuloksen saamiseksi väriä voi lisätä useampana päivänä. Todella positiivinen yllätys ja tykästyin tähän kovasti.




Tässä kuvassa vielä swatchit tuotteista. Vasemmalla nudepuna joka tässä valossa näyttääkin aika tummalta mutta huulilla se on todella kaunis ja luonnollinen. Keskellä peitevoide josta voikin huomata miten peittävä tämä voide on. Oikealla näkyy kulmatyynyn kaksi sävyä, tummempi ja vaaleampi.


Oletko käyttänyt näitä tuotteita ja haluaisitko testata jotain näistä? 
2 kommenttia on "Toukokuun kosmetiikkaa suosikit"
  1. Mäkin oon tykännyt tosta Figs & Rougen primerista, vaikken sitä ookaan ehtinyt käyttää vielä kuin ihan muutaman kerran. Lupaavalta vaikuttaa! Toi paletti on hurjan kaunis, aivan ihanat sävyt siinä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Primeri kyllä yllätti todella isosti vaikka tuubi onkin hiukan kömpelö.
      Paletista ei ole mitään huonoa sanottavaa, se on niin hieno <3

      Poista