maanantai 9. joulukuuta 2019

Nyt Suomessa Vagheggi Phytocosmetici kasvipohjaiset kosmetiikkatuotteet

* yhteistyössä Vallaton.fi



Joko olette kuulleet italialaisesta luonnonmukaisesta kosmetiikkabrändistä Vagheggi Phytocosmeticistä, joka on ensimmäisenä yrityksenä lanseerannut kasvipohjaiset tuotteet markkinoille 45 vuotta sitten?

Vagheggi panostaa tutkimukseen, mikä näkyy korkealaatuisissa tuotteissa. Näissä tuotteissa nimittäin käytetään vain laadukkaimpia raaka-aineita ja pyritään välttämään raskaita kemiallisia prosesseja, jotta ainesosat eivät kärsi tuotannon aikana. Vagheggi toimii johtavana yrityksenä ja edelläkävijänä kasviuutteiden kehittäjänä ja hyödyntäjänä kosmetiikkateollisuudessa. Tuotteita on myynnissä yli 60 massa ja nyt niitä on saatavilla myös Suomessa. Brändin tuotteissa yhdistyy perinteisen luonnonkosmetiikan ja viimeisintä tieteellistä ymmärrystä ihon toiminnasta.

Sain testiin White Moon linjan tuotteita, jotka on tarkoitettu ihan kaiken ikäisille. White moon tuotteet tasoittavat ja kirkastavat ihoa. Tuotelinjan vaikuttavina aineita toimii kannuskasvit, ohdake ja lakritsijuuri. Näillä aineilla on antioksidanttisia vaikutuksia ja ne rauhoittavat sekä kirkastavat ihoa. Esittelen seuraavaksi tuotteet tarkemmin.




KIRKASTAVAT KASVOJENHOITOAMPULLIT 10 KPL

Ampullit ovat loistava tapa helliä ihoa tehokuurimaisesti. Koska ampullit on yksittäispakattuja, niistä on karsittu säilöntäaineet minimiin ja näinollen ampullissa oleva seerumi sisältää vain iholle tärkeitä ja hoitavia ainesosia. Nämä kirkastavat ja heleyttävät ampullit sopivat erityisesti iholle, jossa on havaittavissa värin epätasaisuuksia. Seerumi kosteuttaa ja tasoittaa tehokkaasti hioa. Ampullikuuri kestää 10 päivää ja kuurin jälkeen iho näyttää kirkkaalta ja tasaiselta. Yhdessä ampullissa on seerumia 2,5 ml minkä saa hyvin imeytettyä ihoon ennen muita ihonhoitotuotteita. Käytä itse ampulleita iltaisin ennen nukkumaanmenoa, jotta seerumi saa rauhassa vaikuttaa iholla. Täydellinen tehokaunistaja!




KIRKASTAVA PUHDISTUSGEELI

Nestemäisissä puhdistustuotteissa on usein vaarana se, että ne ovat liian peseviä ja kuivattavat ihoa. Varsinkin talvisin koen ongelmaksi jo valmiiksi pintakuivan ihon pesemisen geeliputsareilla, koska pesun jälkeen iho kiristelee joka suunnasta. Tämä kirkastava puhdistusgeeli ei kuitenkaan kuivata yhtään. Se on juuri täydellinen puhdistustuote kasvojen pesuun ja kaksoispuhdistukseen. Tosin tällä lähtee kyllä meikki ja lika kasvoilta ihan yksinäänkin, mutta itse pesen kasvot aina ensin öljyputsarilla ja sitten geeliputsarilla. Puhdistusaineessa on kirkastavia pigmenttejä, jotka saavat ihon hehkumaan pesun jälkeen. Putsari myös pehmentää ja ksoteuttaa ihoa tehden siitä valmiin seuraaviin ihonhoidon vaiheisiin. Tykkään myös koostumuksesta, joka vaahtoaa hyvin ja geeli on kirkasta jossa näkyy pieniä kimaltavia hippuja (ei kuitenkaan mitään irtoglitteriä!). Tuoksu on kevyt, mutta raikas. Pidän tästä kovasti.




RAUHOITTAVA KASVOSEERUMI

Hellästi ihoa kuoriva ja rauhoittava seerumi sopii tarpeisiini enemmän kuin loistavasti. Marraskuussa ihoni oli erittäin ärtynyt ja punoitteli kauttaaltaan. Karsin monia tuotteita pois ihonhoitorutiinista, jotta liika kemikaalikuorma ei ärsyttäisi ihoa lisää. Käytin kuitenkin tätä rauhoittavaa kasvoseerumia ja huomasin, että se auttoi ja tasoitti hiukan punoitusta kasvoilta. Iho ei ainakaan ärtynyt lisää. Seerumi on todella nopeasti imeytyvä mistä tykkään, sillä voiteet ja muut tuotteet voi levittää heti seerumin perään mitä arvostan etenkin aamuisin. Seerumi tasoittaa ja stimuloi ihon uudistumista. Inciä tutkiessa huomasin, että listalla kolmantena on propyleeniglykoli, joka voi monelle aiheuttaa allergisia reaktioita. Suosittelen välttämään tuotetta, jos tiedät että ole herkistynyt kyseiselle aineelle. Rikkonaiselle iholle seerumia ei saa laittaa. Muuten incin alkuosa näyttää hyvältä ja seerumissa on hoitavia, kosteuttavia ja kuorivia ainesosia.

Tein muuten kiinnostavan havainnon. Kasvoseerumin ja edellä esittelemäni ampullien inci on aivan täsmälleen sama! Kyseessä on siis mitä luultavimmin sama tuote, joka myydään erillisenä tuotteena erilaisissa pakkauksissa. Hinta on pakkauksilla erikseen myytäessä lähes sama (parin euron erotuksella) mutta seerumipullossa tavaraa on 50ml ja ampulleissa 25ml. Tämä on minusta hiukan kuluttajan harhaanjohtamista, jos kyseessä on aivan täysin sama tuote.





Voide lupaa kirkastaa, suojata ihoa ja tehdä siitä silkkisen pehmeän. Kevyt elmusiomainen koostumus imeytyy välittömästi ja sopiikin erinomaisesti meikin alle levitettäväksi. Voiteen sisältämä lakritsijuuri ja C-vitamiini kosteuttaa, ravitsee ja suojaa ihoa. Tuotekuvauksessa lukee, että voide myös tasoittaa ihon punoitusta, vaalentaa pigmenttiläiskiä sekä suojaa ja rauhoittaa atooppista ihoa. Voide myös nopeuttaa ihon toipumista auringon aiheuttamalta rasitukselta. 

Inciä tutkiessa hieman yllätyin, koska luulin että tämä tuote sisältää luvatunlaisesti laadukkaita ainesosia. Ensimmäinen raaka-aine on kuitenkin vesi(kuten kaikissa muissakin testaamissani tuotteissa). Seuraavat 5 raaka-ainetta eivät ole millään tavalla ihoa hoitavia vaan lähinnä uv-säteilyltä suojaavia aineita. Vasta incin kuudes ainesosa on ihoa hoitava ja kosteuttava. Tämän hintaluokan voiteen kohdalla olisin odottanut hiukan laadukkaampaa inciä. Itse tuote on kuitenkin käytössä toiminut tosi hyvin ja olen tykännyt sen nopeasta imeytyvyydestä sekä miedosta raikkaasta tuoksusta. Käyttäisin tätä tuotetta nimenomaan meikin alle päivisin, sillä aurinkosuojatuotteissakin käytettyjä heijastavia pigmenttejä löytyy tästä voiteesta mikä tekee siitä loistavan ihoa suojaavan voiteen. Käyttäisin voiteen rinnalla kuitenkin joko hoitavaa seerumia tai toista voidetta ihon tarpeista riippuen.




Yleisarvio Vagheggi tuotteista on hieman ristiriitainen. Olen tykännyt tuotteiden ihotuntumasta ja ne ovat toimineet käytössä oikein hyvin. Nyt kun kuitenkin tutkin tuotteiden incejä niin pieni pettymys valtasi mielen, sillä muutaman tuotteen incin alkuosa ei ole niin lupaava kuin merkin mainospuheet antavat ymmärtää. Toisaalta minua hiukan myös hämmentää tuo seerumin ja ampullien samankaltaisuus ja hinnoittelu, jos kyseessä on sama tuote. Eniten olen kuitenkin pitänyt kasvoputsarista sekä emulsiovoiteesta, joten niiden käyttöä jatkan edelleen. Voisin myös hyvin testata merkin muita tuotteita, jos ensin tutkisin hiukan tuotelinjojen vaikuttavuutta ja tuotteiden incejä. Tässä on taas minusta hyvä esimerkki siitä, miten vastuu tuotteiden ominaisuuksien tutkimisesta on jätetty kuluttajille. Sokeasti myyntipuheita uskova kuluttaja voi nimittäin ostaa itselle turhan tuotteen, mutta valistunut kuluttaja pystyy incejä tutkimalla löytämään omiin tarpeisiin sopivan ja laadukkaan tuotteen. Kannustankin teitä aina tutkimaan tuotteiden incin ennen ostopäätöstä!


Instagramin puolella (@glitteri_addikti) on menossa arvonta, jossa yksi voi voittaa itselleen esittelemäni Vagheggi White Moon sarjan 4 tuotetta. Kannattaa käydä osallistumassa, palkinnon arvo on huimat 111€!

Lisäksi minulla on teille alekoodi Vallaton.fi verkkokauppaan. Vallattomalla on verkkokaupassa asiantunteva chat, jossa voi kysyä apua oikeiden tuotteiden löytämiseen juuri sinun iholle tai hiuksille. Loistava tapa saada hyvää ja asiantuntevaa palvelua verkossa, sillä kysymyksiin vastaa erikoistunut kosmetologi sekä parturi-kampaaja. Vallattoman valikoimassa on runsaasti kiinnostavia merkkejä ja esimerkiksi Vagheggi tuotteet on nyt -30% alessa. Koodilla GLITTERIJOULU19 saat -15% pois tilauksen loppusummasta kun tilaus ylittää 30€. Koodi on voimassa loppuvuoden.


Tutkitko sinä tuotteiden incin ennen ostopäätöstä?

2 kommenttia on "Nyt Suomessa Vagheggi Phytocosmetici kasvipohjaiset kosmetiikkatuotteet"
  1. Mä parhaillaan opiskelen Incejä ja muuta sisältöön liittyvää, eli en ole riittävästi osannut tulkita inciä vaikka sen aina käyn läpi. Mielenkiintoisia tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Incien opiskelu kyllä kannattaa, avautuu ihan uusi maailma! Mä kävin Twistbe:n uusi alku ihollesi valmennuksen ja sen jälkeen kyllä lensi aika paljon tuotteita mun kaapista roskiin kun en halunnut niitä myrkkyjä enää iholleni laittaa

      Poista