tiistai 31. joulukuuta 2019

Uuden vuoden meikki ja mietteitä vuodesta 2019




Tänään on vuoden viimeinen päivä ja huomenna ollaan siirrytty jo uudelle vuosikymmenelle. Vuosi on ollut hurjan antoisa vaikka myös niitä alamäkiä toki on matkalle mukaan mahtunut. Blogi täytti syksyllä vuoden ja olen oppinut bloggaamisestakin vuodessa aivan valtavasti niin valokuvauksesta kuin kirjoittamisestakin. Myös meikkaajana kehitys on ollut huimaa, sillä blogin alkuaikoina en todellakaan olisi kehdannu laittaa kaikkien näytille tekemiäni meikkejä. Nyt koen, että osaan jo sen verran sutia väriä silmiin jotta että kuvia uskaltaa esitellä myös kaikelle kansalle.

Uuteen vuoteen kuuluu perinteisesti monenlaisia lupauksia. Osa tekee niitä ja osa ei. Minulle uusi vuosi on syksyn alun tavoin uuden ajan alku ja puhtaalta pöydältä aloittamista. Niinpä olen päättänyt ottaa ensi vuodelle muutaman tavoitteen. Ne eivät ole lupauksia vaan nimenomaan tavoitteita, joiden eteen pyrin koko vuoden ahkerasti tekemään töitä. Nyt kun tavoitteet sanoo ääneen, niin ehkä on todennäköisempää myös pysy tavoitteissa myös heikoilla hetkillä. Vuoden 2020 tavoitteet on:

🔹Opiskelupaikka oikeustieteellisestä
Kevään väylähaussa on tarkoitus vihdoin lunastaa kauan odotettu opiskelupaikka. Sen eteen täytyy vielä suorittaa muutama kurssi erinomaisella arvosanalla, joten kevät tulee edelleen olemaan työntäyteinen ja vaatii todella kovaa lukuintoa ja panostusta jotta tavoite onnistuu.

🔹Elämäntaparemontti
Vaikka olen viimeisen 2 vuoden ajan urheillut ahkerasti niin viime kesällä sattunut polvimurtuma aiheutti valitettavan suuren takapakin. Painoa on päässyt kertymään niin liikkumattomuudesta kuin holtittoman syömisen seurauksena. Siksi huomenna mulla alkaa elämäntaparemontti, josta tulen kirjoittelemaan aina välillä myös täällä blogissa. Aloitus postaus tulossa todennäköisesti jo ensi viikolla. Tavoitteena pudottaa painoa ja saada kesäksi timmimpi kroppa sekä ainakin yksi vaatekoko pienemmäksi.

🔹Minun vuoteni 2020
Olen luonteeltani ollut aina suorittaja ja kaikessa tohinassa usein unohdan itseni. Olen kokenut useamman burn outin ja viime vuonna opettelin ottamaan aikaa suunnittelemalla vähintään yhden niin sanotun vapaa päivän viikolle. Tänä päivänä minulla oli lupa nähdä ystäviä, katsoa tv:tä tai tehdä ihan mitä tahansa muuta mukavaa ilman että minun tarvitsi potea siitä huonoa omaatuntoa. Kehitystä tapahtui mutta aina välillä palasin huomaamatta vanhaan suorittamiseen ja väsyin. Ensi vuonna kehitystyöni siis jatkuu ja tulen myös tästä kirjoittamaan myöhemmin blogissa.





Yksi asia minkä olen tänä vuonna oppinut on rohkeampi värien käyttö meikissä. Turvauduin aikaisemmin vain hillittyihin nuden ja ruskean sävyihin. Nykyään rakastan väriä ja tykkään käyttää paljon iloisia sävyjä. Siitä tulee itsellekin niin paljon aurinkoisempi fiilis. Niinpä oli luonnollista myös tehdä uuden vuoden meikki pinkistä, oranssista ja glitteristä. Mitäpä suotta synkistelemään vaikka myös tumma silmämeikki on juhlatilaisuuksiin oikein bueno. Värikkäästäkin meikistä saa hetkessä juhlavan lisäämällä liikkuvalle luomelle glitteriä. Ja eikös toimikin kivasti tuo oranssi pinkin kanssa?





Hyvää ja rauhallista uutta vuotta! Muistakaa juhlia kohtuudella😘
14 kommenttia on "Uuden vuoden meikki ja mietteitä vuodesta 2019"
  1. Great makeup. Happy New Year :-D

    VastaaPoista
  2. Mä uskon, että suorittaminen on tosi raskasta, sitä tekee huomaamatta ja sitten väsyy. Olin itse nuorempana suorittaja ja jatkoin sitä myös vanhempana. Sitten tulikin lopullinen väsymys ja sen jälkeen ei enää pystynytkään suorittamaan aikoihin yhtään mitään. Nykyään olen todella tarkka siitä, että niitä vapaapäiviä on oltava. Itseasiassa jos niitä ei ole syystä tai toisesta hirveästi näkyvissä, ahdistun välittömästi. Nykyään kun rakastan olla tekemättä yhtään mitään. Onneksi ole saanut työt ja vapaa pidettyä balanssissa menneenä vuonna ja niin aion jatkaa jatkossakin.

    Hirveästi tsemppiä tavoitteisiisi eli opiskelupaikan saantiin, sekä kuntoremonttiin.

    Hyvää uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että olet löytänyt balanssin arkeen <3 se on jaksamisen kannalta kyllä välttämätöntä! Yritän itsekin opetella siihen pikku hiljaa ja toivottavasti joskus voin oikeasti osata viettää vapaa-aikaa ilman huonoa omatuntoa.

      Kiitos paljon Jonna ja hyvää uutta vuotta sinullekin <3

      Poista
  3. Kauniit luomivärit! Itse olen myös vähän sellainen suorittaja ja aina pitää saada menoa ja tekoa, pitäisi oppia hillitsemään itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3

      Suorittaminen taitaa olla kovin yleistä ja vähän yhteiskuntakin siihen kannustaa. Toivottavasti siihen saataisiin muutosta!

      Poista
  4. Olipa kiva lukea sun vuodesta ja Uuden Vuoden lupauksista! Innolla odotan elämäntaparemonttipostauksia :) Ja todella kaunis meikki. Pinkki ja oranssi sopivat yhteen niin hyvin.

    x Charlotta
    www.charlottaeve.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Onneksi olen löytänyt rohkeammat värit meikissä, ne on nykyään parhaita :)

      Poista
  5. Tosi hyviä tavoitteita sulla tälle vuodelle<3 Moniin voin myös samaistua ja tavoittelen niitä itsekin. Ja toi meikki on hurjan kaunis! Sulle sopii tosi hyvin tollanen pirteä ja värikäs meikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Linda <3 on kyllä tosi hauska etten aikaisemmin uskaltanut värejä meikissä käyttää kun ne kuitenkin on niin ihanan pirteitä :)

      Poista
  6. Kaunis meikki :) Mä kans arastelin joskus värikkäiden meikkien käyttöä, mutta nykyään tykkään niistä paljon enemmän kuin neutraaleista :D Tosi hyviä tavoitteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Mulla on käyny ihan samalla tavalla. Toki tykkään edelleen tutusta ja turvallisesta neutralistakin mutta väreihin tartun nykyään paljon useammin kuin ennen

      Poista