maanantai 6. huhtikuuta 2020

Goodiebox limited edition vegaaninen kauneusboksi



Heipä hei ihanat lukijat!

Blogissa on ollut nyt viime kuukaudet tavallista hiljaisempaa. Syy siihen on omassa henkilökohtaisessa elämässäni tapahtuneet valtavat muutokset, jotka ovat vieneet aikaa ja energiaa omilta harrastuksilta. Niin valitettavaa kuin se onkin, josksun on vain jätettävä joku itselle tärkeä asia hiukan taka-alalle, jotta saa kaiken muun hoidettua ilman loppuun palamista. Blogi aktivoituu kuitenkin nyt uudelleen ja minulla on teille vaikka mitä kiinnostavaa ja ihanaa tiedossa. Pysykää siis kuulolla!

Tänään unboxaan Goodieboxin ensimmäisen limited edition kauneusboksin, joka on täysin vegaaninen. Limited edition boksia on myynnissä vain tietyn aikaa ja se eroaa kuukausittain ilmestyvästä boksista siten, että boksia on myynnissä niin kauan kuin tavaraa riittää ja sisältö on nähtävillä etukäteen. Limited edition boksin tuotteet näytti nopealla vilkaisulla niin mielenkiintoisilta, että päätin tilata itselle boksin testiin. Vegaaniboksi on hiukan normaalia kalliimpi, se maksaa 29,95 euroa, mutta kaikki boksin sisältämät kuusi tuotetta ovat täysikokoisia ja tuotteiden arvo 136 euroa, joten ei ollenkaan hassumpi arvo ostohintaan nähden. Teemansa mukaisesti kaikki tuotteet ovat täysin vegaanisia. Katsotaanpa sitten, mitä tämä erikoisboksi piti sisällään.




* Manucurist Bird of paradise - Green nail lacquer

En ole tainnut vielä ikinä saada kauneusboksista kynsilakkaa, joten tämä ensimmäinen lakkapullo oli todella mahtava yllätys. Olen todella laiska ostamaan kynsilakkoja, mutta jos niitä kotoa löytyy niin tottahan niitä välillä tulee käytettyä. Ranskalainen brändi valmistaa kynsilakat kestävän kehityksen periaatteella ja kyseinen lakka sisältää 84% luonnollisia raaka-aineita. Väri on kaunis keväinen lohen punainen ja sävyltään aivan ihana. Testasin tätä heti kynsille ja yllätyin positiivisesti miten hyvältä tämä näyttää ja kuivuu todella nopeasti. Eikä haise läheskään niin pahalta kuin monet kynsilakat.
arvo: 14€


* Figs&rouge Wonder love charm elixir

Tämä pinkki kauneus eliksiiri, näyttää pullossa ihanan pinkiltä. Eliksiiri sisältää lukuisia vitamiineja, ruusuvettä ja mineraaleja, jotka kosteuttavat ihoa antaen sille samalle terveen kauniin hehkun. Kuulostaa mahtavalta ja kaikki seerumit on todella omaan mieleen, joten uskon tälle eliksiirille tulevan käyttöä. Katsotaan miten toimii käytännössä.
arvo: 38€




* Bilou Tasty donut shower foam

Oi jestas, miten voikaan tämän ikäisenä innostua mansikkadonitsi suihkuvaahdosta näin paljon. Olen viime aikoina ihastunut suihkuvaahtoihin, joiden sametisen pehmeä koostumus tuntuu iholla vaan yksinkertaisesti niin hyvältä. Tasty donut suihkuvaahdon pitäisi tuoksua vastapaistetuilta donitseilta ja mansikkakuorrutteelta, mutta itse tunnistin vain ihanan makean mansikan tuoksun. Ehkä hyvä niin, en nimittäin tiedä haluaisinko suihkun jälkeen tuoksua vastapaistetulta donitsilta. Ajatus siitä on kuitenkin hykerryttävän hauska. Suihkuvaahto sisältää kosteuttavaa aloe veraa sekä manteli- ja avokadoöljyä.
arvo: 6,5€




* Human+Kind Moisturising facial cream

Maaliskuun Goodieboxissa tulikin samaisen brändin aivan super ihanalta tuoksuva vartalovoide. Pidin voiteesta kovasti, joten otankin kovin mielelläni testiin saman brändin kasvovoiteen. Pakkaus ei ole kovin kaunis omaan silmään, mutta toivotaan että itse voide toimii. Varsin reilun kokoinen tuubi kasvovoiteeksi, sillä pakkaus on 75ml kun yleensä kasvovoiteet ovat 50ml. Voide sopii ärtyneelle iholle, sillä se sisältää aloe veraa, shea- ja kaakaovoita. Voiteessa on mieto kaakaovoin tuoksu.
arvo: 27,5€




* Raunsborg Hand cream

Käsivoide tulikin kuin tilauksesta, sillä omat käteni ovat nyt viime aikoina jostain kumman syystä olleet todella kuivat. Brändistä en ole ennen kuullutkaan, mutta testasin voidetta ja ihastuin välittömästi. En nimittäin voi sietää käsivoiteita, jotka eivät imeydy kunnolla ja jättävät ihon rasvaiseksi levityksen jälkeen. Tämä voide imeytyy heti eikä jätä iholle lähmäistä kerrosta. Voiteessa on raikas hiukan makeahko tuoksu, josta pidän kovasti. Aivan ihana tuote ja super kosteuttava!
arvo: 16,7€




* Maria Nila Head & heal hair masque

Maria Nilan hiustuotteet on aivan yli-ihania ja tuoksuvat taivaallisilta. Olinkin mykistynyt, kun löysin boksista brändin hiusnaamion. joka tuoksuu tropiikilta. Vegaaninen, sulfaatiton ja parabeeniton hiusnaamio suojaa hiusten väriä, ehkäisee hilseilyä ja hiuspohjan ongelmia. Se lisäksi kosteuttaa hiuksia, nopeuttaa hiusten kasvua ja sisältää hiuksille tärkeitä rakenneaineita. Naamion annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia ja huuhdellaan sitten pois. Käsittely voidaan tehdä 1-2 viikossa. Tämä lähtee heti testiin käytössä olevan brändin shampoon ja hoitoaineen kaveriksi.
arvo: 33€




Goodieboxin vegaaninen limited edition boksi todella yllätti. Sisältö oli loistava ja monipuolinen. Meikkituotteita olisi voinut olla ehkäpä yksi enemmän, sillä nyt boksin sisältö oli aikalailla ihon- ja hiustenhoitopainotteinen. Se ei kuitenkaan itseäni haittaa yhtään, koska juuri näitä tuotteita eniten käytössä kuluu ja kaikki suurin osa brändeistä oli uusia ja tuotteet erittäin mielenkiintoisia. Kokonaisuus oli harkittu ja keväisen raikas. Oli myös kiva idea Goodieboxilta lanseerata tällainen erityisboksi. Toivottavasti teemabokseja tulee tulevaisuudessa lisääkin.

Oman boksin voit tilata täältä ja boksin hinta tosiaan 29,95€. Limited edition boksi myynnissä niin kauan kuin bokseja riittää, joten kiirehdi jos haluat omasi.

Onko limited edition boksit sinusta hyvä idea vai riittäisikö ihan perinteinen kuukausittain ilmestyvä kauneusboksi?
12 kommenttia on "Goodiebox limited edition vegaaninen kauneusboksi"
  1. Minäkin tilasin tämän mutta en ole saanut vielä omaani. Suihkuvaahto ja Maria Nila on mieluisimmat tuotteet, kynsilakka, käsirasva ja ehkä tuo primer tulee käyttöön, kasvovoide lähtee jollekin koska tuubi on vähän liian iso ;D kiva idea julkaista näitä LE-bokseja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minustakin tosi mahtava idea! Toivottavasti tulee lisääkin teema bokseja tulevaisuudessa ja varsinkin näin hyvillä sisällöillä <3

      Poista
  2. Mä voisin hankkia tän pelkästään ton Maria Nilan hiusnaamion takia<3 Mutta taitaa jäädä kuitenkin hankkimatta, kun tuli taas viime kuussa shoppailtua ihan liikaa, ja mun pitäisi yrittää minimoida noi kosmetiikkaostot :D Mä ostin juuri pari kappaletta Biloun tuotteita ja ai vitsit noi tuoksut on kyllä ihania!

    Kiva kun esittelit tän boksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on käytössä justiinsa Maria Nilan hiustuotteita ja vitsit että mä rakastan niiden hedelmäisiä tuoksuja! Joten odotan kyllä itsekin tuon hiusnaamion testaamista tosi paljon <3
      Voi apua, mulla on onneksi alkuvuosi mennyt hyvin minimaalisilla kosmetiikka ostoilla. Yritän kulutella jemmoja pois alta ennen kuin lähde uutta ostamaan. :D

      Poista
  3. Tää oli kyllä ihana boksi! Arvaa kellä on jo kynnet lohenpunaiset :) Tuota eliksiiriäkin olen käyttänyt joka päivä, antaa ihanan kevyen hehkun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Maikku, mä rakastuin myös tuohon lakkaan <3
      Eliksiiriä en vielä ole testannut mutta uskon että se on tosi ihana!

      Poista
  4. Kiitos kivasta postauksesta! Voimmeko lainata kommenttejasi Goodieboxin IG-postaukseen? :) Kivaa kevättä sinne! Terkuin, Aurora Goodieboxilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, voitte totta kai lainata kommenntteja IG:ssänne <3 Ihanaa kevättä teillekin!

      Poista
  5. Tää vaikuttaa niin kivalta! Mä olen useaan kertaan ollut napsuttelemassa tätä jo ostoskoriin, mutta lopulta perääntynyt, kun mun pitäisi vähentää niitä ostoksia aika reilusti :D Tässä on vaan jotenkin niin mielenkiintoinen ja kiva sisältö ja kaikki tuotteet vaikuttavat mielenkiintoisilta. Tuo Biloun suihkuvaahto kuulostaa herkulliselta, mutta ehkä ihan hyvä ettei siinä kovasti se donitsi tuoksu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mulla käy monesti ihan samalla tavalla, että nappailen ostoksia koriin ja sitten perun. Usein mun itsekuri on kuitenkin niin heikko että lopulta sitten kuitenkin nappaan ostokset ihan tilaukseen asti :D

      Poista
  6. Mielestäni kiva boksi ja arvoonsa nähden todella edullinen laatikko! Yuo human+kind kasvovoide kiinnostaisi kun maaliskuussa tuli siitä vartalovoide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, Goodieboxit on todella olleet arvoonsa nähden aina ihan loistavia. Ja tuossa vartalovoiteessa oli niin ihanan täydellinen tuoksu. Kasvovoide olikin siksi myös tosi mieluinen tuote :)

      Poista