keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Bette box maaliskuu 2019



Kävin eilen noutamassa uunituoreen Betten pullan kera lähikaupasta. Laskiaistiistaita kelpasikin vietellä keväisissä merkeissä ja betteä availlessa. Keväässä parasta on värikkäät kukat mitä voi jo löytää kaupan hyllyiltä ja lisääntyvä valon määrä on jotain niin ihanaa! Kohti kesää mennään jo vauhdilla 😊


Maaliskuun teemana oli yksityiskohdat ja tämä on huomioitu boksin tuotteissa. Tällä kertaa boksi oli aika painava ja sisältä paljastuikin ihan mieluisia yllätyksiä.



Ziaja on yksi mun suosikki merksitä ja tämä boksista tullut oliivi misellivesi on mulle jo entuudestaan tuttu. Itse asiassa samainen misellivesi on mulla ollut käytössä jo kuukauden päivät ja olen pitänyt siitä kovasti. Misellivesi puhdistaa kasvot tehokkaasti niin meikistä, liasta kuin muistakin epäpuhtauksista. Käytän tätä itse päivittäin osana ihonhoitorutiiniani. Tämän käytön jälkeen kasvot ovat tuntuneet tosi raikkailta, joten olen iloinen, että varastossa on nyt toinen purkki odottamassa kun ensimmäinen loppuu. Jesh!


Boksin suurin ja painavin tuote oli tämä Noughtyn shampoo, jonka ainesosista 97% on luonnollisia. Brändi on täysin vegaani. Tässä oli miellyttävä mantelin tuoksu. Näin laskiaispullan jälkeen sopii hyvin tuoksutella tätä shampoota 😄 Minun boksista löytyi shampoo, joka on tarkoitettu kuiville ja pörröisille hiuksille. Auringonkukansiemen- ja manteliuutteen avulla hiuksista pitäisi tulla pehmeät ja kiiltävät. Boksissa oli kolmea erilaista variaatiota.


Jännä suipon mallinen meikkisieni oli myös mieluinen yllätys. Meikkisieniä mulla kuluu aika nopeaan tahtiin, joten uusia on aina hyvä olla jemmassa. Tämän mallista en ole aikaisemmin käyttänyt, mutta tuolla terävällä ja hyvin ohuella päällä saa varmasti helposti taputeltua peitevoiteen silmänympäryksiin tai korjailtua meikkiä pikkutarkasti. Aika pehmeän tuntuinen, saa nähdä miten toimii käytännössä.


Cutrinin Vieno cleansing conditioner on hajusteeton ja hellävarainen hoitoaine. Tuote tuli 50ml pakkauksessa ja vaikuttaa ihan kivalta testattavalta. Hoitoaineita minulla kuluu myös kuin leipää, koska pitkät ja paksut kiharat hiukseni vaativat joka pesun jälkeen hoitoainekäsittelyn. Siispä testiin menee tämäkin. Tuote ei harmi kyllä tuoksu millekään. Jotain kevyttä tuoksua olisin tähän kaivannut. Katsotaan minkälaiset tehot tässä on.


Boksissa tuli myös Garnierin yksittäispakattu itseruskettava liina. En ole yhtään näiden rusketustuotteiden ystävä, koska yleensä lopputulos näyttää minulla lähinnä likaiselta ja laikukkaalta. Varsinkin näin talvella, kun olen todella kalpea. Täytyy katsoa, jos tätä uskaltaisi testata joskus loppukeväästä tai kesällä. Minulle aika turha tämä.


Himalaya Herbalsin yrttihammastahna ei tämäkään herättänyt mitään mahtavia riemu huutoja. Kyllähän tämä tulee tietysti käytettyä, mutta mieluummin olisin tämän tilalla ottanut sitten vaikka purkkaa tai jotain. Mulla on omat hammastahna suosikit, joita käytän aina ja harvoin lähden niitä vaihtamaan, koska olen todella tarkka tahnan mausta. Epäilen, ettei tämä ole kovin hyvää mutta katsotaan.


Laatikon pohjalta kaivelin vielä Betten logolla varustetun kangaskassin. Huikea!! Tämä oli ihan paras löytö. Kangaskasseja tarvii aina ja mulla on jokaisessa laukussa ja repussa kangaskassi varmuuden vuosi pakattuna mukaan, ettei kaupassa tarvi ostaa muovikasseja. Tämä sujahti samantien mun työlaukkuun. Tosi kiva ylläri siis.

Maaliskuun boksi oli ehdottomasti parempi kuin helmikuussa. Ainoastaan tuo rusketusliina ja hammastahna olivat vähän tylsiä minulle, mutta shampoo, hoitoaine, meikkisieni ja misellivesi pääsevät kaikki käyttöön ja katsotaan miltä ne vaikuttavat sitten testailussa. Ihan jees boksi siis.

Miltä maaliskuun Bette vaikutti ja innostuitko kangaskassista?
4 kommenttia on "Bette box maaliskuu 2019"
  1. Mieluinen oli kuten jo blogissakin kerroin ja kangaskassi oli kiva lisä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassi on kyllä melkein mun lemppari koko boksista! Kiva, että Bettellä on huomioitu kestävyyttä ja kierrätystä :)

      Poista
  2. Ihanaa, että tykkäsit maaliskuun Bettestä 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva boksi oli kyllä :) Jännä nähdä mitä huhtikuussa on tulossa!

      Poista