torstai 18. kesäkuuta 2020

Elämäni ensimmäinen vaellus, Vajosuo 30km



Tänä kesänä saan pitää koko kesän lomaa, mikä mahdollistaa monenlaisia eri aktiviteettejä, mihin ei yksinkertaisesti aikaisemmin ole ollut aikaa tai mahdollisuutta ryhtyä. Yksi tämä kesän tavoitteistani onkin kiertää niin paljon Suomea kuin aika, rahat ja energia antaa myöden. Patikointi on ollut mulla jo pitkään to do-listalla ja vihdoin otin härkää sarvista ja ostin retkikamppeet. Netistä tutkin etukäteen paljon infoa, mitä vaellukselle ylipäätään tarvitaan mukaan. Hyvään rinkkaan kannattaa satsata, sillä koko omaisuutesi kulkee hartioiden ja selkäsi varassa. Oman 80 litran rinkan sain 100 euron hintaan, mikä on todella edullinen laadusta kuitenkaan yhtään tinkimättä.





Koska en omista autoa, valitsin retkikohteeksi luonnollisesti luonnonpuiston, johon pääsee kätevästi julkisilla. Turusta Kurjenrahkalle kulkee kesän ajan päivittäin paikallisbussi ihan keskustasta luonnonpuiston portille saakka, joten retken toteutus oli lähtökohtaisesti hyvin helppo. Kurjenrahka on luonnonpuisto 30km Turusta pohjoiseen ja autollakin paikalle pääsee helposti. Pääportti sijaitsee kurjenpesällä aivan Savojärven vieressä ja järven ympäri kulkeekin lyhyempi reittejä, jotka kävelee helposti parissa tunnissa. Suosittelen, koska järven ympäristö on upea ja reitillä yhdistyy niin perisuomalainen järvimaisema kuin upea suoaluekin.





Olin etukäteen tutkinut myös reitistöä ja päätin, että 30 km lenkki kahdessa päivässä käveltynä ei olisi kovin paha. Noin 15km päivää kohden tarkoittaisi normaalilla kävelyvauhdilla noin 4 tunnin kävelyä. Niinpä päätin haastaa itseni ja kokeilla heti yhden yön retkeä koirien kanssa. Reitti oli merkitty helppokulkuiseksi, tosin juomakelpoista vettä ei matkan varrella löytyisi, joten päätin raahata kaiken juomaveden rinkassa mukanani. Retkelle lähtiessäni rinkka painoi 22kg, joka sisälsi kuusi puolentoista litran vesipulloa, joten jo pelkästään vedet painoivat noin 9 kiloa. Muutamana ensimmäisenä tuntina oltiin rinkan kanssa ihan sinut ja kävely kulki, mutta iltapäivästä painolasti alkoi kyllä jo tuntua selässä ja olkapäissä. Päivä oli myös kuuma, joten eteneminen ei ollutkaan ihan niin reipasta kuin aluksi olin laskeskellut. Juomataukoja piti niin itseni kuin koirienkin takia pitää parin kilometrin välein ja pitkospuilla käveky ei sekään sujunut ihan älyttömillä ylinopeuksilla.







Reitti oli oikein kaunis varsinkin sen alkupäästä järven ympäristössä. Pukkipalossa oli myös upeat lehtometsät ja kalliot. Mitään kovin suuria nousuja ja laskuja ei matkan varrella ollut, muutamia yksittäisiä kipuamisia lukuunottamatta. Muutamia laavuja ja nuotiopaikkoja tuli vastaan ja niissä oli hyvä keitellä ruuat. Lakjärvellä oli kaivo, mutta sen vesi ei ole juomakelpoista, joten huuhdoin kaivovedellä vain kattilat ja lautaset puhtaiksi seuraavaa ruokailua varten. Koirat oli tietysti aivan liekeissä koko matkan ja jaksoivat lämpimästä säästä huolimatta kävellä reippaina karavaania johtaen koko ensimmäisen päivän. Toisena päivänä heissäkin alkoi jo vähän näkyä uupumisen merkkejä. Suolla liikkuessa kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta varsinkin koirien kanssa, ettei nelijalkaiset vahingossa uppoa petolliseen suonsilmään.

Ensimmäisenä päivänä kävelimme noin 13km ja yövyimme hiukan Asonlammen jälkeen kuivassa mäntymetsässä. Yllättävän vähän oli matkalla tullut vastaan sopivia telttapaikkoja ja kello kahdeksan aikaan alkoi jo epätoivoa iskeä yömajan suhteen. Onneksi päätimme jäädä tähän kuivaan sammaleikkoon yöpymään, koska seuraavana päivänä valkeni, ettei vielä pitkään pitkään aikaan tämän pysähdyksen jälkeen olisi tullut sopivaa yöpymispaikkaa vastaan. 






Yöllä käet ja mitkä lie linnut piti aika reipasta mekkalaa, mutta muuten nukutti kyllä hyvin. Illalla karttaa katsoessa iski kuitenkin paniikki, koska tajusin, että oltiin edetty paljon tavoitetta hitaammin ja seuraavana päivänä pitäisi ehtiä kävellä 18km. Vesikin alkoi uhkaavasti loppua, joten seuraavasta päivästä tulikin aika tuskien taival. Onneksi rinkka sentään keveni sitä mukaan, kun ruokia tuli syötyä ja vedet juotua.

Seuraavan päivän taival oli tuskaisa. Päivä oli vielä edellistäkin kuumempi ja loppu reitti meni pitkiä matkoja porottavassa auringossa peltojen keskellä pieniä hiekkateitä, siten ettei varjoa ollut missään. Vettä piti ymmärrettävästi säästää enemmän koirille, koska 20 kiloisen lämpöhalvauksesta kärsivän koiran kantaminen käsivoimin ei kuulunut suunnitelmiini. Onneksi siltä vältyttiin. Vielä, kun matkaa oli jäljellä 8 kilometriä, oli pullossa vettä enää litra. Hätähän siinä tietysti tuli ja siinä vaiheessa jo jalkojakin särki niin paljon, että uhosin tämän olevan ensimmäinen ja viimeinen vaellus ikinä. Juuri, kun olin aikeissa luovuttaa, osui tiellemme pelastus.




Jossain vähän ennen Töykkälää tiellemme osui Toivolan Kievari, jonka talon seinässä oli vesipiste. Siinä sai täytettyä vesipullot ja paikalla oli myös itsepalvelu kioski, josta janoisena sankarina ostin limsa pullon ja kiskaisin yhdellä kulauksella pullon tyhjäksi. Kertonee varmasti siitä, miten kova nestehukka oikeasti oli. Ilman tätä pelastusta, en tiedä miten olisimme maaliin asti selvinneet. Nyt myös ymmärrän, miksi reitti suositeltiin kierrettäväksi vastapäivään, sillä juuri loppumatkasta tämä vesitankkaus oli oikein kullan arvoinen.





Reitistö oli todella hyvin merkitty ja eksymisvaara oli olematon. Koko vaellus oli merkitty puihin punaisin nauhoin, jossa on kolme sinistä palloa. Niitä seuraamalla pääsee koko vaelluksen kunnialla loppuun. Pitkospuita oli ainakin Vajosuolla uusittu ihan vastikään, joten siellä kävely oli helppoa. Loppu matkassa viimeiset kilometrit ennen paluuta Kurjenpesälle pitkospuut olivat kuitenkin todella huonossa kunnossa, lahonneita ja osin painuneet suohon. Onneksi suo oli nyt kuivahko, joten kävely onnistui kohtalaisesti pitkospuiden huonosta kunnosta huolimatta. Suosittelen kuitenkin varustautumaan vedenpitävin kengin.

Koko reissu oli opettavainen ja mielenkiintoinen kokemus, vaikka epätoivon hetkiltä ei viimeisenä päivänä säästyttykään. Huonot kengät aiheuttivat aivan valtavan kivuliaat rakot jalkapohjiin ja kävely oli siksi toisena päivänä aivan tuskaisen kuormittavaa. Siinä itkettiin, naurettiin ja käveltiin. Kannattaa siis varustautua ihan oikeasti hyvillä kengillä, riittävällä nesteytyksellä, aurinkosuojalla ja huumorilla. Vaikka reitillä uhosinkin tämän jäävän viimeiseksi vaellukseksi, niin uudet reissut on jo suunnitteilla ja ehkä tänä kesänä päästään ihan Lappiin saakka, mene ja tiedä. Vaelluksen voi myös aloittaa lyhyillä päiväreiteillä, johon myös Kurjenrahkan kansallispuisto on oivallinen paikka tutustua. Joka tapauksessa olen ihan valtavan ylpeä saavutuksestani, sillä 30 kilometrin kävely ei ihan helppo nakki ollutkaan. Seuraava päivä vaelluksen jälkeen menikin kotoiluksi Netflixin äärellä haavoja ja lihaskipuja parannellen. Mutta nyt retkeilystä innostuneena, odotan jo uusia seikkailuita.

P.S. Vaelluksen jälkeen kuulin, että Kurjenrahkan alueella liikkuu myös susia. Onneksi ei törmätty...



1 kommentti on "Elämäni ensimmäinen vaellus, Vajosuo 30km"
  1. Välillä kiva tehdä kauniissa maisemissa vaan joku 5-10 lenkki, en ole tommosta vaeltajatyyppiä :)

    VastaaPoista