torstai 25. heinäkuuta 2019

Blogin uusi osoite


Tänään on suuri päivä! 

Aloitin blogini kirjoittamisen viime vuoden lokakuussa enkä osannut unissanikaan haaveilla, että alle vuodessa olen saanut näin paljon aikaan blogini parissa. Vaikka bloggaaminen onkin hurjan kivaa, se on silti myös työlästä, sillä jokaisen julkaistun tekstin taakse kätkeytyy useampi työtunti aina suunnittelusta kirjoittamiseen asti. Matkalla olen kuitenkin kehittynyt ja oppinut, ja mikä parasta, on ollut valtavan ihanaa huomata kuinka paljon teitä seuraajia jo on ❤ Olen kiitollinen aivan teistä jokaiselle!

Nyt blogini on tullut uuteen tienristeykseen. Tänään nimittäin blogini saa oman domain osoitteen!
Omasta domainista olen haaveillut jo vuosia ja nyt kun se vihdoin tapahtuu, tuntuu tämä kaikki aivan uskomattomalta ja jännittävältä. Oma verkko-osoite tarkoittaa minulle nimittäin itsenäistymistä blogin saralla ja luo uusia mahdollisuuksia blogini brändin luomisessa. Tässä kaikessa minua auttoi Zoner, jonka kautta sain oman verkko-osoitteeni käyttöön vaivattoman helposti. Suomenkielisillä kuvallisilla ohjeilla nimittäin minunkaltainen perus atk-taidoilla varustettu sai käden käänteessä hoidettua koodi kikkailut, eikä aikaakaan kun verkkosivut oli oikeasti pystyssä.

Verkkotunnukset toteutettu yhteistyössä Zonerin kanssa

Jatkossa blogini löytyy siis omasta verkko-osoitteesta, jonka voit napata talteen alta.

WWW.GLITTERIADDIKTI.FI

Uudelleen ohjaus on myös käytössä, joten löydät blogiini myös vanhan osoitteen kautta. 

Zonerilla asiointi oli mahtava kokemus. Kaikki hoitui nopeasti ja helposti. Sain myös ystävällistä palvelua sekä vastaukset kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin, joten en kokenut missään vaiheessa olevani asian kanssa yksin ja hukassa. Lämpimät suosittelut siis Zonerista, jos harkitset omien verkkotunnusten hankkimista. 

Jos oma domain osoite kiinnostaa, voit käytä täältä kurkkaamassa onko osoite vapaana ja varata tunnuksen käyttöösi. Ensimmäinen vuosi on puoleen hintaan, eikä hinta muutenkaan päätä huimaa. Muutosta ei kannata jännittää, sillä kaikki on tehty todella helpoksi!

Tervetuloa siis jatkamaan matkaani blogin parissa uuteen osoitteeseen 😊
6 kommenttia on "Blogin uusi osoite"
  1. Hei vau, onnea uudesta osoitteesta! <3

    VastaaPoista
  2. Oma domain tuo kyllä taas pientä lisäiloa bloggaamiseen! Mäkin hankin omani Zonerin kautta ja oon ollut tosi tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ;) Mä muistankin keväällä lukeneeni, että sullakin päivittyi osoite Zonerin kautta! Huippu juttu <3

      Poista
  3. Sama täällä :) Zonerin kautta päivitin blogille uuden osoitteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Zonerilla homma toimi ja kaikki oli tosi helppoa ja vaivatonta :)

      Poista