torstai 11. heinäkuuta 2019

LF beauty box heinäkuu


Heinäkuun Lookfantastic kauneusboksi saapui raikkaassa mintun vihreässä sävyssä. Jaksan aina hämmästellä miten kauniita nämä laatikot ovat ja en siksi olekaan heittänyt yhtään laatikkoa pois. Laatikoissa on kiva säilöä pikku tavaraa tai paketoida vaikka lahjoja ja koska nämä ovat tukevia ja kestäviä, niin ne ovatkin kivoja jatkokäyttöön! Heinäkuun boksin teemana oli ihonhoito ja siksi tuotteet painottuivatkin teeman ympärille. Mukana oli vain yksi meikkituote.



Boksi sisälsi kuusi tuotetta ja tietysti Britti Elle lehden sekä LF opasvihkosen, jossa kaikista tuotteista on kerrottu. Takasivulla on aina myös sneak peek seuraavan kuukauden boksin yhteen tuotteeseen. Minusta se on kiva ja luo odottavan tunnelman, kun tietää jo valmiiksi yhden tulevan tuotteen. Tiedän, että kaikki eivät tykkää tietää näitä etukäteen ja se yllätysmomentti kait näissä kauneusbokseissa onkin se juju, mutta mähän käyn aina kurkkimassa kaikki kauneusboksit etukäteen. En malta odottaa sitä yllätystä vaan minusta on kiva tietää, mitä on tulossa ja jännitellen sitten odottaa omaa lähetystä. Loogista eikö 😂 LF beautyboxin tulevan kuukauden sisältö julkaistaan kokonaisuudessaan aina edellisen kuukauden viimeisten päivien aikana www.hellosubscription.com sivustolla ja minähän olen siellä aina etukäteen kuikkimassa mitä on tulossa. Jos haluat pitää yllätyksen, niin älä mene sivustolle!



Aloitetaan vaikka bnoksin ainokaisesta meikkituotteesta, joka oli Eyeko Fat eye stcik (12£). Sain omani sävyssä "gilt" joka on tumma kupari. En testannut tätä kädelle, koska tämä ei jää minulle käyttöön, mutta väri on ihan nätti, tosin aika tumma. Tämä on siis kynämuodossa oleva luomiväri tai miksei myös rajauskynänä toimiva. Kynässä on kierrettävä pää, joka tekee siitä helpon käyttää ja pigmenttiäkin pitäisi löytyä. Jättäisin muuten itselle, mutta mulla on jo saman sävyinen kynä varastossa. Eyeko on muuten aika kiva merkki. Olen testannut siltä muutaman ripsivärin ja ne ovat olleet kohtuullisen hyviä.



Vitamasques merkin naamioita on tullut boksista ennenkin, mutta tällä kertaa tuli kultaiset silmänympäryslaput. Nämä sisältävät mm. hyaluronihappoa ja näiden lappujen on tarkoitus vähentää sy-ihon turvotusta ja väsymyksen merkkejä. Mä rakastan tällaisia silmänympäryslappuja ja ainakin mulla ne on käytössä toimineet juuri turvostusta vähentämällä, joten otan nämä heti pikimmiten testiin. Boksista tuli yksi lappupari eli näistä riittää yhdeksi käyttökerraksi. Arvo 6£.




Tämä Glov on-the-go hydro cleanser hanska (11,90£) on aivan super söpö. Pehmeä kuin vauvan iho ja vitsi mikä tuuri sattui, että sain tämän valkoisena. Mä nimittäin rakastan kaikkea valkoista, joten tämä sopii mun tyyliin just eikä melkein. Hanskalla pitäisi saada putsattua meikit pelkästään kastelemalla hanska ja pyyhkimällä sillä kasvot. Hanskassa koostuu erityisen mikroteknologian ansiosta 30 kertaa pienemmistä kuiduista kuin vaikkapa vanulappu ja lisäksi sen antibakteeriset elektrostaattiset ominaisuudet sulattavat meikin kasvoilta. Kuulostaa minusta jotenkin aivan uskomattomalta ja pakko sanoa, että suhtaudun tähän todella varauksellisesti. En jotenkin voi kuvitella, että putsaisin meikit kasvoilta pelkällä pehmeällä hanskalla, joten ihan varmasti tämän käytön jälkeen pesen kasvot ihan pesuaineellakin. On kuitenkin hauska miten kosmetiikkateollisuus keksii koko ajan jotain uutta ja kiinnostavaa.



Aromatherapy associates revive bogy gel on tarkoitettu niin vartalon kuin mielenkin virkistämiseen. Geeli kuivuu nopeasti samalla ihoa viilentäen. Tuote sisältää mm. greippiä, rosmariinia ja katajaöljyä. Tuoksu on hyvin vahvasti yrttinen ja hiukan minusta liian vahva. Toivottavasti se ei jää pitkäksi aikaa iholle levityksen jälkeen, sillä ainakaan omaa nenääni tuoksu ei niin miellyttänyt. Kiva tuote muutoin kesän boksiin, sillä ihoa viilentävät tuotteet tulevat tarpeeseen etenkin auringossa oleilun jälkeen. Arvo 12£.



Elemis on aivan super kiva ja kiinnostava merkki, joten on ilo saada näitä aina bokseista kun niitä ei muutoin kyllä itse raaskisi ostaa. Boksista tuli tällä kertaa Elemis Hydra balance day cream (19,10£), joka sopii kaikille ihotyypeille. Voide kosteuttaa ihoa tehokkaasti sekä pitää ihon pehmeänä. Kuulostaa juuri sellaiselta kuin pitääkin ja Elemisin laatu tuntien, tämän on pakko olla hyvä. Harmi vain, että purkki on niin pieni.



Jes! Tämä oli mun ensimmäinen ajatus, kun näin pullon boksissa. Naobay on aivan mahtava brändi ja olen ihan rakastunut merkin tuotteisiin. Boksista löytyi täysikokoinen Illuminating micellar water (11£). Naobay on luonnonkosmetiikkaa ja sille on myönnetty ECOcert merkintä. Tämä misellivesi kuorii ja puhdistaa iholta meikin ja epäpuhtaudet. Misellivesi sisältää kosteuttavaa aloe veraa sekä vihreää teetä, joka suojaa ihoa ilmansaasteilta. Tosi mainio tuote.



Loppuun vielä sneak peek elokuun boksiin. Jokaisesta boksista tulee löytymään Luxien highlighter sivellin. Aika huikeaa! Luxien siveltimet on aivan parhaita, joten tämä on jotain mitä odottaa.


Kokonaisuus boksissa oli ihan kiinnostava, joskin pakko myöntää ettei tämä todellakaan ollu boksien parhaimmistoa. Jotenkin jätti vähän vaisuksi ja koska suurin osa tuotteista oli pieniä matkakokoja, niin ei niistä riitä käyttöön kovin pitkäksi aikaa. Odotan kuitenkin tuon puhdistus hanskan testaamista ja misellivesi sekä silmänympäryslaput ja Elemis voide oli myös kivoja. Toivottavasti elokuun boksi yllättäisi taas sisällöllisesti edeltäjäänsä positiivisemmin.


Mitä ajatuksia teissä herättää tuo puhdistusliina?
7 kommenttia on "LF beauty box heinäkuu"
  1. Boksi oli ihan ok, mutta ei munkaan mielestä sitä LF:n parhaimmistoa. Naobayn misellivesi olisi ollut näistä varmasti oma suosikkini! Täällä toinen, joka katsoo ihan mielellään boksien sisällöt etukäteen :D Boxycharm varsinkin tulee katsottua heti, kun sen jostain näkee ja aina katson myös ne omaan spostiin tulevat spoilerit omasta boksista. Bette Boxin saan yleensä itselleni ensimmäisten joukossa eli sen kanssa en ehdi spoilaantua, mutta jos toimitus jostain syystä venyy niin kyllä mä sen sisällön muualta käyn kurkkimassa!

    Tollasia puhdistusliinoja on näkynyt viime aikoina aika paljon, kun kesäkuun Bettestäkin tuli vastaavanlainen tuote. Mä en missään nimessä edes koittaisi poistaa meikkejä pelkästään tollasen kanssa, sillä mun mielestä se ei ole yksinkertaisesti mahdollista :D Ja vaikka se kuinka hyvin putsaisikin meikit pois, jäisi mulle varmasti sellainen olo, että jotain on vielä jäljellä kun en vaan luota tollaisen tehoon.. Putsarin kanssa yhdistettynä noi toimii varmasti hyvin ja tehostaa kivasti sitä puhdistustehoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh hauska etten ole ainoa, joka kurkkii boksit etukäteen :D

      Oon sun kans aivan samoilla linjoilla tuon liinan kanssa. Kyllä mä sitä mielenkiinnosta haluan testata, mutta en usko että se tulee jatkossa korvaamaan kasvoputsareita kuitenkaan.

      Poista
  2. Meikäläinen se vielä odottelee omaansa :D Mä saan aina sen niin myöhään, että oon kurkkinut sisällön etukäteen jo moneen kertaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh no voi ei! Toivottavasti sullekin tulis boksi pian :) Se on aina niin kurjaa jos kaikki muut on omansa jo saaneet ja yhä vain odottelee omaansa

      Poista
  3. Mä tykkään myös käydä aina kurkkimassa kaikkien boksien sisältöjä :D Tästä boksista tykkäsin muuten, mutta tuo vartalogeeli jää käyttämättä. Siinä on tosiaan niin vahva tuoksu eikä yhtään itselleni mieluinen. Kokeilin sitä ihan pienen määrän nilkkaan ja vaikka kävin sen hetken kuluttua pesemässä pois, seurasi tuoksu minua vielä aika pitkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyh hyi, ei kuulosta kyllä sellaiselta geeliltä jota itse tykkäisin käyttää :D Lähteepi sopivan tilaisuuden tullen siis eteenpäin. Kiitos vinkistä ;)

      Poista
  4. Loistava ja ekologinen v.laitinen@msoynet.com

    VastaaPoista