lauantai 6. heinäkuuta 2019

Maailman paras synttärilahja


Minulla on ollut vuosittain tapana ostaa itse itselleni synttärilahjaksi jotain kivaa. Vaikka ostelen muutenkin aika matalalla kynnyksellä vaatteita ja kosmetiikkaa, niin synttärilahjani on aina ollut jotain erikoista ja sellaista, jota yleensä olen himoinnut jo pitkään. Tänä vuonna valinta oli selkeä, enkä joutunut punnitsemaan useamman vaihtoehdon välillä. Halusin nimittäin ostaa itselleni kookoskipot, jotka on valmistettu kookosten kuorista mitkä muutoin päätyisivät jätteiksi. Kupit ovat siis ekologiset ja uniikit. Koska esteettisyys on iso osa elämääni niin ruuan kuin sisustuksenkin saralla, olen niin onnellinen kun sain kotiuttaa nämä söpöt kulhot vihdoin omaksi.



Kookoskipot valmistetaan käsin Vietnamissa ja kippojen valmistuksessa tuetaan muun muassa paikallisten naisten työllistymistä. Tämä on minulle myös hyvin tärkeää, koska pyrin usein ostovalinnoillani tukemaan pienyrittäjiä, naisten työllisyyttä sekä käsityötä. Koska kupit tehdään käsin, on niistä jokainen uniikki yksilönsä. Kahta samanlaista kuppia ei siis ole ja huomasin sen myös heti omassa neljän kupin rykelmässä. Kupit ovat eri kokoisia, hiukan eri muotoisia ja eri värisiä. Niiden ulkopinta on karhea, sisältä kuppi on siloitettu. Kupit eivät kestä konepesua, mikroa tai kiehuvaa vettä, joten se rajoittaa hiukan kuppien käyttöä. Käsipesua suositellaan ja toisinaan kupit on hyvä käsitellä kookosöljyllä. Minulla nämä tulevat käyttöön smoothie ja jälkiruokakulhoiksi. Ehkä näihin voi toisinaan laittaa myös aamupuurot, mutta en tosiaan uskalla mitään kovin kuumaa näihin laittaa, ettei kuppi halkea.



Ostin Kookoskippo verkkokaupasta rouheekipot puisine lusikoineen neljälle ja koko satsi maksoi 49,90€. Hinta oli vähän suolainen mikä onkin viivyttänyt ostopäätöstä, mutta toisaalta nämä on valmistettu käsityönä ja ostovalinnallani tuen vihreämpää huomista, joten ei se niin paljon kirpaissut. Ja tuleehan sitä rahaa monesti laitettua paljon enemmänkin aivan turhaan. Kupit on hyvän kokoiset ja niihin mahtuu vähän isompikin annos. Hiukan haastetta voi tulla ainoastaan säilytyksestä, koska kuppien reunojen ollessa epätasaiset ja eri kokoiset, eivät ne mahdu täysin toistensa sisään. Näistä muodostuva torni onkin siis aika korkea, joten täytyy miettiä miten ne kätevimmin saisi kaappiin laitettua. Toisaalta nämä on tosi kevyet, joten helppo vaikka ottaa mukaan retkelle. Sopii ulkonäönkin puolesta luonnon helmaan.



Testasin kuppeja jo lempi smoothien kanssa. Kesällä on ihana koristella smoothiet tuoreilla marjoilla ja myös raaka-aineissa voi käyttää tuoreita hedelmiä ja marjoja pakastetarjonnan sijaan. Haluankin jakaa teille oman lempparismoothien, joka on helppo valmistaa tehosekoittimessa ja joka on ihanan raikas aamu- tai välipala.

Flamingo smoothie

* 1 dl kookosmaitoa
* 1 pieni päärynä
* 1 pieni omena / puolikas iso omena
* 1/2 dl pakaste mangokuutioita
* 1 dl mansikoita
* 1,5 ruokalusikallista vanilja herajauhetta

Mansikoita ja mangoa voi laittaa myös oman maun mukaan enemmän. Yleensä en koskaan mittaa aineksia vaan heittelen silmämääräisesti ainekset tehosekoittimeen ja ajan tasaiseksi. Pinnalle voi sitten ripotella kookoshiutaleita, chia siemeniä, mustikoita ja mansikoita.
Ja ah, ihana kesäherkku on valmis!


Oletko sinä kuullut kookoskipoista?
11 kommenttia on "Maailman paras synttärilahja"
  1. Vastaukset
    1. Niin, jos olet kiinnostunut (kehitysmaiden) naisten työllisyydestä, onko Naisten Pankki tuttu?

      Poista
    2. Juu olen kyllä ja olen itse asiassa lahjoittanutkin Naisten Pankin kautta. Tekevät hienoa työtä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Nämä kyllä on! Ihan tekisi mieli laittaa hyllylle kun tykkään näistä niin kovin :D

      Poista
  3. Onpas kauniit! Ja mielellään sitä maksaakin vähän enemmän, kun tietää rahojen päätyvän hyvään tarkoitukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niinhän se on, yritän aina ajatella positiivisesti, että tuen summalla jotain hyvää jotta se ei tuntuisi niin kovalta panokselta.

      Poista
  4. Oon itsekin katsellut noita ja tosiaan, rahaa menee turhempaankin!
    Kiva idea ja onnea kauniille synttäritytölle ♥
    Ps, ihana mekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! <3
      Mä rakastan mekkoja ja tämä oli yksi viime kesän ihanista löydöistä. Onneksi olen viime vuosina innostunut käyttämään värikkäitä vaatteita, koska niistä tulee niin pirteä mieliala itselle :)

      Poista
  5. Onpas todellakin kivat kipot! Taisin innostua ja tilata setin. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ihana :D Kipot on kyllä hurjan nätit, joten en ihmettele jos ihastuit niihin!

      Poista