sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Musta tulee personal trainer!

 * sisältää mainoslinkkejä

Oon aivan super innoissani pitkästä aikaa uusista haasteista ja tulevaisuuden kuvioista, jotka polkaisin käyntiin personal trainer koulutuksella parisen viikkoa sitten. En olis pari vuotta sitten vielä uskonut, että musta tulis joskus PT. Oikeastaan koko asia ei koskaan ennen ollut käynyt pienessä mielessäkään, mutta näin sitä näköjään ihminen, ajatukset ja arvot muuttuu elämän aikana melko paljonkin. 

Mistä tämä kipinä sitten oikein lähti? Mullahan on pitkään ollut unelma valmistua juristiksi, kuten olen täällä blogissani aikaisemmin pariin otteeseen maininnut. Multa löytyy jo yksi korkeakoulututkinto ja oikeustieteelliseen olen hakenut seitsemän vuoden ajan välillä vähemmä, välillä enemmän tosissaan. Kolmisen vuotta sitten päätin panostaa aivan täysillä ja aloitin opinnot avoimessa. Viime keväänä olin aivan varma sisäänpääsystä, koska mulla oli aivan huippu arvosanat ja lähes kaikki kurssit tehtynä. Jäin viidenneksi varasijalle ja en päässyt. Se oli ehkä elämäni käänteentekevin hetki uravalintoja pohtiessani. Päätin, että jotain on tehtävä, koska elämä on varsin lyhyt odottelemaan kymmenisen vuotta sitä, että vihdoin pääsee kouluun. Ja sitten on vielä edessä se monen vuoden opiskelu. Ja valmistumisen jälkeen työhön, josta olen jo usean vuoden ajan saanut esimakua trainee hommissa. Rehellisesti sanottuna työ ei ollut sitä mitä alunperin kuvittelin. Joten viimeisen vuoden aikana olen tietoisesti ja tiedostomattomasti etsinyt itseäni ja pohtinut mitä oikein elämälläni teen.




Viimeisen vuoden aikana myös jotain muuta on muuttunut. Olen nykyisen miehen kanssa löytänyt yhteistä tekemistä nimenomaan urheilun kautta. Kipinä liikuntaan ja terveyteen on syttynyt aivan uudella tavalla. Mulla on myös lähes 20 vuoden kilpaurheilutausta, joka tietysti tukee tätä ammatinvalintaa. 

Kävin viime vuoden aikana myös kaksi kertaa Puhti terveystarkastuksessa*, johon pääsee ilman lääkärin lähetettä (ja on muuten aivan loistava aineeton lahjaidea). Testitulokset oli tosi kiinnostavia ja antoivat lisää ajateltavaa omasta terveydentilasta. Kirjoittelinkin shokkiuutisista ja fiiliksistä kokeiden jälkeen aikaisemmassa postauksessa täällä. Aktiivisena liikkujana, joka syö monipuolisesti ja suht terveellisesti luulin voivani hyvin. Tulokset kuitenkin puhui puolestaan ja niistä nousi muutamia isoja epäkohtia. Suurin huolenaiheeni oli kehon jatkuva stressitila, josta en palautunut ollenkaan. Päätin, että nyt on elämän muututtava. En voi alle kolmekymppisenä kuluttaa itseäni totaalisesti loppuun. Elämän prioriteetit kääntyivät kertaheitosta ympäri.





Personal traineriksi lähdin opiskelemaan kolmesta syystä. Ensinnäkin terveys, liikunta ja terveellinen ruoka kiinnostaa itseäni ihan henkilökohtaisellakin tasolla. Toiseksi tulevaa Espanjan muuttoa ajatellen tunnen olemani vahvemmilla vesillä, jos mulla on joku tutkinto ja osaaminen, jota voin hyödyntää tulevaisuudessa Espanjassa. Siellä kun juristin papereilla tai muillakaan omilla aikaisemmilla tutkinnoilla ei juurikaan tee mitään. Kolmanneksi mä tykkään auttaa ja opettaa. Opetustyö on mulle todella luontaista ja näenkin itseni vetämässä treenikursseja ja leirejä. Pitäkää korvat auki, koska loppu kesästä saatan kysellä täällä ilmaista harjoitusoppilasta projektiini.





Mietin pitkään voinko mä lähteä opiskelemaan personal traineriksi, kun en ole vartaloltani perinteinen pt. Mulla ei ole näkyvää six packia enkä ole super hoikka ja pelkkää lihasta. Mulla on vatsamakkaroita ja selluliittia pakaroissa. Haluaako kukaan sellaista pt:tä? Omat ajatukset on kuitenkin se isoin mörkö, eikös niin. Päätin, että elämä on liian lyhyt murehtimiseen ja mitä sitten vaikka multakin sitä rasvaa kehosta vähän löytyy. Normaalivartaloinenkin voi tehdä liikunta-alan töitä ja jos mun ulkonäkö on jollekin ongelma, niin varmasti löytää sitten itselleen paremman pt:n. Aika tietysti näyttää olenko täysin väärällä alalla, mutta haluan itse uskoa, että sopisin näihin hommiin hyvin.




Nyt olen etäopiskellut pt-kurssiani jo parin viikon ajan omaan tahtiin ja kiinnostavalta vaikuttaa edelleen. Toivon saavani kurssin pulkkaan kesän aikana ja syksyksi mulla on jo mielessä pari aivan huikeaa ideaa, joita lähden ehkä varovasti kokeilemaan. Toivottavasti saisin teistä innokkaita kokeiluoppilaita ja tulavia asiakkaitakin. Odotan ainakin itse näitä uusia kuvioita todella innolla ja mulla on pää täynnä ideoita, joita haluan päästä toteuttamaan heti kun valmistun auktorisoiduksi personal traineriksi. Sen voin ainakin luvata, että jotain perinteisestä poikkeavaa on tulossa!




Tämän postauksen loppuun haluan vielä kiteyttää tärkeän sanoman. Tehkää elämästänne juuri sellainen tarina, kun haluatte. Haaveita pitää lähteä toteuttamaan rohkeasti ja katsoa mihin ne sinut johtaa! Vain silloin vanhuuden päivillä on arkku täynnä muistoja, kokemuksia ja elämyksiä matkan varrelta, joita kelpaa muistella hymy huulilla ❤
4 kommenttia on "Musta tulee personal trainer!"
  1. Ihana mahtavaa ja mä niin allekirjoitan tuo, että on elämä on liian lyhyt jäädä vain odottamaan. Mä just keskimmäiseni kanssa tänään juttelin elämästä ja totesin, että pitää lähteä kulkemaan juuri sitä polkua pitkin, mikä kulloinkin tuntuu oikealta - se johdattelee juuri sinne minne pitääkin. Onnea opiskeluun ja upeaa että olet noin rohkea ♥

    VastaaPoista
  2. Onnea ja tsemppiä matkaan! Ostaisin sulta ehdottomasti valmennuksen :) tiiätkö mullakin on ollut monenlaisia ohjaajia, timmimpää ja tosi timmiä ja sit ihan tavallisia, ei oo ollu ikinä merkitystä miltä se pt näyttää vaan se luonne. Nykyinen ohjaaja on ihan kiva, tsemppaa ja tällee mutta pari varmasti tahatonta kommenttia on itselle saanut tosi masentuneen fiiliksen. Kun on leikattu käsi, tenniskyynärpäätä ja sitä vaikeutta otteessa ( tavarat tippuu käsistä ) niin kaikki riippuminen ja sellainen tekee vaikeeta. Tulee sitten itselle olo että on laiska tms kun ei voi tehdä samaa kun muut. Tuntuu ettei kaikki ohjaajat ota sellaista huomioon. Sä olisit varmasti superhyvä pt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina <3
      Kiva kuulla, että pt voi olla ulkonäöltään millainen vain. Olen itsekin sitä mieltä, että asia ja luonne näissä hommissa merkkaa paljon enemmän ja nimenomaan se, että ymmärtää asiakkaan tilanteen kokonaisvaltaisesti. Tosi ikävä myös kuulla, ettei sun pt ole ottanut huomioon kaikkia liikerajoituksia. Asiakkaan ohjaamisen kun pitäisi aina lähteä hänen tilanteesta käsin liikkeelle!

      Poista