perjantai 16. elokuuta 2019

Lookfantastic beauty box elokuu 2019


Elokuun Lookfantastic kauneusboksi saapui herskyvän pirtsakassa oranssinkeltaisessa boksissa ja teemana oli tällä kertaa heatwave eli helleaalto. Noh, helleaaltoja ei ole paljon näkynyt, mutta toivotaan että elokuussa saataisiin vielä ihan kunnon helteet tänne Suomeenkin. Joka tapauksessa boksin ulkoasu herätti innostuksen, sillä ajattelin boksin sisältävän jotain ihania kesäisiä tuotteita ja pirteitä värejä. Kuinka kävi?



Heti kannen avattuani boksista tuli vastaan voimakas makeahko kukkaistuoksu ja sen alkulähde on mikäs muukaan kuin tämä Rituals The ritual of holi vartalovoide. Tuoksunsa voide saa kukista ja greipistä. Tuoksu on tietysti Ritualsille ominaisesti erittäin voimakas ja tuoksuherkille en tätä suosittelekaan, kun tuoksu tulee jo pakkauksenkin läpi. Mutta mikäli pidät Rituals tuotteiden tuoksusta niin tämä on aivan ihana.


Minähän ole suuri kangasnaamioiden ystävä, joten mikään ei ilahduta minua enempää kuin uusi ja mielenkiintoinen sheet mask. Merkki on minulle vieras, mutta pakkaus on miellyttävä vähän sellainen ekologinen pakkaus ja tuotekin on vegaaninen. Seeruimin kerrotaan olevan oikein superfoodia iholle, sillä naamiossa on käytetty erilaisia yrttejä. Hyvin kiinnostava tuote!



Itseruskettavia on tullut pitkin kesää milloin mistäkin boksista ja niitä alkaa nyt olla kaapit täynnä. Tätä James Read merkkiä en ole ennen kuullut, mutta tuote lupaa hienon päivettyneen ihon jo yhden tunnin kuluessa. Tuote on siis pikaruskettaja ja joskus tällaisillekin on todella tarvetta, kun ei ehdi odotella monia tunteja näkyvän tuloksen aikaan saamiseksi. Tuubi on sen verran pieni, ettei tästä varmasti ihan kauhean pitkiä aikoja käytä, mutta testaan kyllä mielelläni mihin tästä on.



Boksissa oli myös pienikokoinen Douccen luscious lip stain nestemäinen huulipuna kauniissa korallin sävyssä. Tykkään juuri tällaisista helpoista ja kepeistä sävyistä. Onneksi purkki on myös kohtuullisen pieni, joten saan ehkä joskus käytettyä loppuunkin saakka. Doucce ei merkkinä ole henkilökohtainen lempparini, mutta tämän pitäisi pysyä huulilla todella hyvin, joten katsotaan lunastaako lupauksensa.



Elokuun boksi ilahdutti useammalla meikkituotteella, jes! Bellapierre cosmetics on noussut yhdeksi mun lemppari brändiksi ja minua ilahduttikin aivan valtavasti boksia varten erikseen suunniteltu Heatwave highlighter paletti, jonka kauniisti kimaltelevat sävyt ovat just eikä melkein sitä mistä tykkään. Pigmenttiä riittää ja sävyjä voi vallan hyvin käyttää myös luomiväreinä. Vaikka pannut eivät olekaan mitään valtavia, saa niistä hyvin vähän isommallakin siveltimellä tavaraa kyytiin ja toisaalta tällainen vähän pienempi paletti on helppo ottaa mukaankin reissuihin. Tykkään!!

Minusta pelisilmää oli boksin tekijöillä ollut tällä kertaa oikein mukavasti, kun highlighter paletin kaverina boksissa oli Luxien highlighter sivellin. Luxien siveltimet on aivan parhaita ja tässäkin karva on ihanan pehmeä ja joustava. Täytellinen sivellin ja siveltimen varressa on vieläpä tarttumakolo peukalolle, joten tämä on täydellisen ergonomisesti muotoiltu.



Highlighterin sävyt ovat hiukan toisistaan eroavat, mutta näissä on aivan upea kuulto joka ei erotu iholta liian räikeästi. Tykkään tällaisista luonnollisen kuullon jättävistä korostustuotteista. Ihanaa!



Elokuun boksi ei jättänyt kylmäksi! Lookfantastic osaa hommansa kuukaudesta toiseen ja tässäkin boksissa oli tuotteita monipuolisesti eri kategorioista ja mukaan mahtui niin tuttuja kuin vähän tuntemattomampiakin tuotemerkkejä. Kokonaisuus sopii hyvin loppukesään korostamaan rusketusta ja luonnonkaunista ihoa sen kosteutusta unohtamatta. Toimii.


Ja kuten aina, vihkosessa oli jälleen sneak peek syyskuun boksin yhteen tuotteeseen, joka on Molton Brown suihkugeeli. Tästä en ole lainkaan innoissani. Oma kokemukseni merkin kylpytuotteista on todella huono, sillä testaamani suihkugeeli oli todella tunkkainen. Kirjoitin tästä omassa postauksessa, joka löytyy täältä. Toivottavasti muut boksin tuotteet sitten pelastaisivat kokonaisuuden. Ja ai niin, lokakuussa on LF kauneusboksin 5 vuotis synttärit, joten olisikohan tulossa jotain aivan huikeaa settiä?

Mikä tuotteista kolahti sinuun eniten?
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti