lauantai 17. elokuuta 2019

Matka Meksikon halki osa 2 ~ Playa del Carmen


Tänään jatketaan Meksikon matkapostausta toisella osalla, toisessa kaupungissa. Reppureissun ensimmäinen postausta löytyy täältä, jos haluat käydä virittäytymässä tunnelmaan ja lukea mistä kaikki lähti liikkeelle. Matkamme ensimmäinen kaupunki oli tosiaan rauhallinen ja pieni kalastajakylä. Playa del Carmenista olin ennakkoon jo lukenutkin, että kyseessä on iso kaupunki, joka on aika lailla turistien kansoittama. En silti ihan osannut odottaa mikä meitä paikan päällä odotti...



Playa del Carmen sijaitsi reilu 30 minuutin ajomatkan päässä edellisestä majapaikastamme Puerto Moreloksesta ja vajaa 1,5 tunnin päässä Cancunista. Monet vuokraavat Meksikon kiertomatkalle auton, mutta olin lukenut niin paljon kauhutarinoita siitä, miten turisteja huijataan autonvuokrauksissa ja bensa-asemalla tankkiin laitetaan vain pikku lirut, mutta silti veloitetaan täyden tankin hinta. Olipa jopa tarinoita, miten poliisit pysäyttelivät turisteja teillä ja sakottivat huvin vuoksi. Jatkamaan ei päässyt, ennen kuin rahat oli poliisille käteisellä maksanut. Korruptiohan Meksikossa kukoistaa ja rikollisuutta on paljon, joten matkailijana saa kyllä olla valppaana. Kyllähän meiltäkin tietämättömiltä huijattiin aivan valtavat taksimatka rahat. Mutta kiltisti maksettiin, kun siinä vaiheessa ei yleisesti hintatasosta muuta tiedetty. Joka tapauksessa, julkinen bussiliikenne on Meksikossa äärettömän hyvä, joten mekin taitoimme tuon välimatkan paikallisella bussiyhtiöllä ADO:lla. Liput maksoivat muistaakseni noin 5 euroa per henkilö, joten kallista ei ollut.




Playa del Carmen on jaettu kahteen osaan. Kaupungissa on aidattu ja ympärivuorokauden vartioitu hotelli zone, jossa suurin osa turisteista majoittuu erilaisissa rannalla olevissa all-inclusive hotellikoplekseissa tai huoneistohotelleissa. Myös ihan keskustassa on hotelleja, mutta kaupunki on tunnettu bilemaineestaan ja siellä raikaa musiikki pitkälle yöhön, joten me halusimme majoituksen ehdottomasti hotelli zonelta. Sieltä toki oli sen verran pitkä matka itse keskustaan, että ihan joka päivä ei jaksettu jalkaisin kävellä vaan huristettiin taksillä illan päätteeksi takaisin hotelliin. Meillä oli aivan ihana hotelli Eurostar Hacienda vista real. Hotelli sjaitsi ison golf kentän reunalla ja heti pool alueen takana aukesikin valtavat viheriöt ja minikilpikonnia täynnä oleva tekolampi. Kilpikonnat olivatkin ehkä tämän kaupungin kohokohta ja ihmettelin aurinkotuolista veden pinnalle puikahtelevia pieni päitä. Jos tuolissa istui aivan hiljaa, kilpikonnat ryömivät ihan lähelle maallekin ihmettelemään meitä kaksijalkaisia.



Vaikka hotelli oli rakennettu upeasti ja sijaitsi hyvällä paikalla, petyin silti hiukan siisteyteen. Tai noh, siisteydessä sinällään ei ollut moitittavaa, mutta kivinen hotellirakennus oli vuosien aikana imenyt trooppisen ilmaston kosteutta itseensä ja huoneissa haisi homeiselle ja tunkkaiselle. Kaikki vaatteetkin alkoivat haista pahalle vaikka pidimme matkalaukut visusti kiinni. Myös ulkouima-allas oli täynnä roskia, linnun sulkia ja pohjassa ryömi toukkia, joten uimaan ei liiemmin tehnyt mieli. Koska olimme reissussa vähän off-seasonilla, ei hotellissa ollut kovin montaa asiakasta meidän lisäksi. Siksi myös allasbaari oli kiinni. Lähimmät ruokakaupatkin oli keskustassa, joten aamupalalla piti pärjätä siihen asti, että illalla lähdettiin kävelylle keskustaan. Aamupalassa tosin ei ollut mitään valittamista. Ruuat oli ihania ja herkullisia tuoreita hedelmiä oli mahtava napsia ulkona viidakon ääniä kuunnellessa.



Hotelli zonella oli valtavan iso hiekkaranta, mutta sinne oli aivan mahdoton päästä mikäli et majoittunut näissä rannan yhteydessä olevissa hotellikomplekseissa. Minua sellaiset valtavat hotellikylät ei viehätä lainkaan, mutta rannalle olisi ollut kiva päästä. Playa del Carmenin keskustassa oli pieni julkinen ranta, mutta sinne en itse halunnut, koska siellä oli paljon paikallisiakin ja myös rikollisuuden vaara oli suurempi. Yhtenä päivänä otimme siis asiaksi etsiä tie tuonne yksityisrannalle. Pitkään saimmekin rantakatua kävellä ennen kuin yhden hotellin yhteydessä oli rannalle johdattava tunneli. Tätä tunnelia pitkin pääsimme rannalle ilman resorttien rannekkeita. Vaikkakin meitä kyllä jännitti, tuleeko joku heittämään meidät alueelta pihalle. Ei tullut ja ranta olikin upea. Tosin väkeähän tuolla parveili oikein urakalla ja koska olimme alueella luvatta, emme myöskään voineet käyttää hotellien ja ravintoloiden palveluita. Hommahan siis suoraan haiskahti rahatukselta, sillä rantahotelleissa hinnatkin olivat monin kertaiset. Eipä sillä, en olisi siihen ryskeeseen millän muotoa edes kaivannut.





Playa del Carmen on oikein shoppailijan paratiisi ja moderneja kauppoja kaipaavan kannattaakin panostaa shoppailuun täällä. Muissa Meksikon kaupungeissa ei nimittäin ole vastaavia ostosmahdollisuuksia, sillä pienemmissä kaupungeissa mennään perinteisillä katukojuilla tinkimiskulttuureineen. Playassa siis oli valtavan pitkä ja moderni rantakatu täynnä kauppoja, merkkiliikkeitä, ravintoloita ja ostoskeskuksia. Shephorakin taisi jossakin vilahtaa. Ja se väenpaljous oli aivan mahdoton. Ihmisiä ja varsinkin siis niitä turisteja tungeksi joka puolella ja ravintolat ja baarit huudattivat toinen toistaan kovemmin stereoita houkutellen ohikulkevia sisään. Eniten minua näissä eteläkohteissa rasittaa perään huutelevat kaupustelijat. Meksikossakin niitä löytyi, vaikka meno oli täällä paljon Aasian maita rauhallisempaa. Alku lomasta meksikolainen äänekäs katukulttuuri ja ulos asti pauhaava latinomusiikki jaksoi vielä hymyilyttää. Loppulomasta olisi kaivannut jo rauhallisempia mestoja ja alati huudatettu banjomusiikki alkoi tulla jo korvista ulos. Joka tapauksessa suosittelen Playaa ainoastaan sen ostosmahdollisuuksien takia. Muutoin paikka on aivan ylihinnoiteltu ja turistien kansoittama, joten sitä aitoa Meksikoa et täällä pääse kokemaan.




Meksikossa on kaksi tärkeintä matkamuistoa tai pikemminkin "pakko ostaa paikallista" tuotetta. Nämä ovat tequila ja suklaa, jotka molemmat ovat lähtöisin Meksikosta ja molemmat ovat turistialueilla myös törkeästi ylihinnoiteltuja. Tequila pullot on kyllä valtavan hienoja ja kaupan hyllyt notkuvat tarjontaa. Myyjät myös auliisti esittelevät ja maistatuttavat tuotteita. Hintaakin saa mukavasti pudotettua hiukan tinkimällä ja ovelle päin lähtöä tekemällä. Aloitushintoja ei koskaan kannata maksaa, ne on moninkertaisesti ylihinnoiteltuja. Suklaata maistoin muutaman kerran, mutta en pitänyt Meksikolaisesta suklaasta sitten yhtään. Se oli hyvin karkearakenteista ja sokerihiput narskuivat hampaissa. Makukaan ei ollut ihan se mihin olen Suomessa tottunut.




Meksikolainen kulttuuri on todella värikästä ja sen huomaa kaikkialla koko ajan. Ravintolat ja talot on koristeltu värikkäästi ja värit näkyvät myös vaatteissa ja sisustuksessa. Mustiin pukeutuneita ihmisiä ei näe oikeastaan missään. Se onkin ihana piirre ulkomailla matkatessa. Värit ilahduttavat ja sopivat elämäniloa tihkuvaan kulttuuriin mutkattomasti. Playassa on ravintolatarjonnassa ihan perinteisiä meksikolaisia ruokapaikkoja, mutta myös kansainvälisiä ja länsimaisia ravintoloita löytyy jokaiseen makuun. Merikaupunkina kalaa ja rapuja kannattaa maistella, sillä ne ovat aina tuoreita ja edullisia.




Meksikossa vietetään vuosittain marraskuussa kuolleiden päivää, joka on siellä varsin suuri ja karnevaali tyyppinen juhla. Kuolemaan suhtaudutaan maassa hyvin eri tavalla kuin mitä meillä päin on totuttu. Vainajille viedään ruokaa, heidän kanssa jutellaan ja juhlapäivänä tanssitaan, nauretaan ja juhlitaan. Ihmiset pukeutuvat luurankoasuihin ja kuolemaan viittaavaa taidetta ja luurankonukkeja näkee ihan joka puolella. Minua hiukan harmitti, että oltiin reissussa vasta tämän juhlan jälkeen, sillä olisi ollut mahtava nähdä paikallisten tapaa viettää kyseistä päivää.


Summa summaarum sanoisin, että Playa del Carmen oli mielenkiintoinen nähdä, mutta itse olisi viettänyt kaupungissa vain pari päivää. Tietysti olisimme voineet käydä Cozumelilla sukeltamassa ja snorklaamassa tai Akumalissa katsomassa merenrannalla pesiviä merikilpikonnia, mutta koska aallokko oli niin iso, jäi meiltä molemmat aktiviteeti välistä. Kuitenkin itse lähdin Meksikoon katsomaan juuri sitä paikallista elämää ja kulttuuria, mitä Playalla ei ollut lainkaan. Turistien kansoittamat kadut ja ylisuuret hinnat joka puolella söivät ainakin oman nautinnon kaupungista. Olikin valtava huojennus päästä jatkamaan matkaa.

Seuraava kaupunki on Tulum, joka tunnetaan paremmin rauhallisista rannoista ja kauniista luonnosta. Seuraavassa matkapostauksessa siis tutustutaan paremmin Tulumiin ja seikkailuihin, jota sieltä käsin pääsimme tekemään.
2 kommenttia on "Matka Meksikon halki osa 2 ~ Playa del Carmen"
  1. Mielenkiintoista lukea kokemuksista Meksikon rannoilta. Itse olin siellä reilut 10 vuotta sitten,
    ensimmäisellä kerralla pienessä hotellissa Playa del Carmenin rannan lähellä, toisella kerralla hyvässä all inclusive-hotellissa. Ensimmäisellä matkalla tutustuimme sisämaahan alueen pääkaupunkiin. Molemmilta matkoilta minulla on vain hyviä muistoja. Meitä ei huijattu kertaakaan, taksit olivat rehellisiä, mutta olisiko ero ollut siinä, että puhun espanjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on varmasti 10 vuodessa muuttunut,mutta paikkana Meksiko oli aivan upea ja varmasti joskus matkustan sinne vielä uudestaan 😍
      Meilläkin onneksi ainoaksi huijaukseksi jäi tuo yksi taksimatka mutta hiukan se harmitti. Onneksi mitään sen suurempaa ja vaarallisempaa ei reissussa koettu

      Poista