lauantai 31. elokuuta 2019

Soittolistan lempparit top 10


Tänään halusin kirjoittaa teille ihan jostain muusta kuin kosmetiikasta. Aiheena on nimittäin musiikki ja tarkemmin ottaen mun soittolistan top 10 kappaletta. Musiikki on iso ja tärkeä osa elämääni. En oikeastaan tiedä mitä elämäni olisi ilman musiikki. Varmaan aika tyhjää ja outoa, onhan musiikki kulkenut mun matkassa ihan syntymästä asti. Meillä ei ole ollut mikään erityisen musikaalinen perhe, vaikkakin äitini on nuorempana soittanut pianoa ja lauloi meille lapsena paljon lastenlauluja. Minussa kuitenkin ilmeni jo heti pienestä pitäen erityinen viehtymys rytmeihin ja musiikkiin yleisesti. Meillä oli kotona usein radio päällä ja vanhemmat ovat kertoneet miten jo ihan taaperona ryömin radiolle ja väänsin volat kaakkoon 😂 Suomalaisesta musiikista en kuulemma pienenä tykännyt, koska vaihdoin kanavaa aina sinne missä raikui englanninkielinen rytmimusiikki.

Viisi vuotiaana aloitin pianon soiton ja se olikin erittäin mieluinen harrastus. Kehityin kovasti ja pimputtelin lähes päivittäin ihan omia sävellyksiä ja rytmejä, kuten pikkulapset tekee. Seitsemän vuotiaana pyrin musiikkiopistoon ja pääsin sisään. Siitä lähti mun pianisti ura käyntiin. Tykkäsin kovasti soittaa ja laulaa. Opettelin jo kolmannella luokalla itsenäisesti säestämään sointumerkeistä. Olin koulun bändissä ja esiinnyin kaikissa kevät-, joulu- ja muissakin juhlissa. Yläaste ja lukioikäisenä säestin koulumme kuoroa ja pääsin matkoille myös ulkomaille. Pohdin kovasti myös lukiossa sitä, olisiko minusta ammattimuusikoksi. Päätin kuitenkin valita toisen tien, musiikki jäi kuitenkin elämääni vaikka musiikkiopisto loppui...



Nykyään soitan pianoa omaksi iloksi aina kun siltä tuntuu. On ihana kun oma soittotaito on sillä tasolla, että voi ottaa lähes minkä tahansa nuotin ja vain alkaa soittamaan. Toki on myös kappaleita, joiden täydellinen osaaminen vaatii harjoittelua. Nykyään myös opetan pianonsoittoa lapsille ja se on todella antoisaa ja kehittävää myös minulle. Vaikka klassinen musiikki ja pianomusiikki yleisesti on lähellä sydäntäni, olen aina kuunnellut myös muuta musiikkia. Nuorempana tykkäsin kuunnella erityisesti pop renkutusta. Nykyään en niinkään kuuntele radiota vaan olen koonnut Spotifyhyn oman soittolistan, jonne lisään aina kappaleita kun löydän uusia lemppareita. Minulle ei ole yhtä tiettyä genreä mistä tykkään, mutta erityisen paljon rytmikäs latinomusiikki sekä house-tanssimusiikki sekä rauhalliset kitara coverit on lähellä sydäntä. Tähän postaukseen listaankin top 10 suosikki kappaletta soittolistaltani. Kappaleet eivät ole parhausjärjestyksessä. Toivottavasti löydätte tätä kautta myös ehkä jonkun uuden suosikin 😏



Alex Mica ~ Dora Dora 



Want to want me acoustic cover feat Kyle Nachtigal




Elastine ~ Supervoimii



Junge junge ~ Run run run




Ilkan Gunuc ~ Tomorrow




Passenger ~ Young as the morning old as the sea (tässä lauletaan muuten Suomestakin)



Alle Farben, Younotus, Kelvin Jones ~ Only thing we know




Ed Sheeran ~ Sing



Ash ~ Mosaique




Dotan, Niklas Ibach remix ~ Hungry




Kris Kross Amsterdam, Maan, Tabitha Bizzey ~ Hij is van mij




Shawn Mendes, Camilla Cabello ~ Senorita


Tässäpä muutamia mun soittolistan helmiä. Mukaan tulikin kaksi bonaria, koska en vain pystynyt päättämään sitä kymmentä parasta, pahoittelut siitä 😄 Oliko mukana tuttuja kipaleita ja millaisesta musiikista sinä saat voimaa?
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti