tiistai 11. helmikuuta 2020

Korealaisen kosmetiikan meikkibundle ja ystävänpäivälahjaidea

* merkityt tuotteet saatu



Korealainen kosmetiikka on jo jokusen vuoden pysynyt aallonharjalla eikä loppua näytä vieläkään tulevan. Monet K-beauty brändit ovat myös vakiintuneet meidän suomalaisten naisten meikkipussukoihin enkä suinkaan ihmettele tätä yhtään. Onhan korealaisessa kosmetiikassa aivan oma taikansa. Tuotteet ovat innovatiivisia, raikkaita ja tehokkaita. Aika usein blogeissa näkee puhuttavan juuri korealaisen kosmetiikan ihonhoitotuotteista, joista erilaiset seerumit ja sheet maskit varmasti monille tuttuja ovatki. Tänään raota mystistä korealaisen kosmetiikan verhoa myös meikkien saralla, sillä onhan totta, että K-beauty brändeillä on valikoimissa myös värikosmetiikkaa. Tutustukaamme nyt siis Tony Molyn meikkituotteisiin.

Tony Moly brändin tavaramerkkinä toimii hauskat värikkäät ja leikkisät pakkaukset, joita ei todellakaan voi kosmetiikkaosastolla ohittaa. Tuotteiden loputtua näitä pakkauksia voi hyödyntää vaikka puhtaaksi pestyinä lasten leikeissä. Kirkkaan väriset banaanit, tomaatit ja ananakset saavat näin vielä toisen elämän, nerokasta.

Koreassa kosmetiikkahyllyt pursuavat toinen toistaa upeampia pakkauksia ja siellä naiset nimenomaan ostavat kosmetiikkaa niiden pakkausten perusteella. Eri brändit myös kilpailevat mitä erikoisemmilla tuotteilla ja pakkauksilla. Korealaiset naiset myös tapaavat tuoda identiteettiään esiin ostamalla hassunkurisia kosmetiikkapurnukoita. Onhan se jotenkin aika hellyttävää, kun hieno rouva kiskaisee käsilaukustaan mustekalalta näyttävän käsivoiteen. Olenpa muuten myös havainnut, että Tony Molyn pakkauksia on räikeästi plagioitu kilpailevien brändien repertuaariin. Yksi selkeä jonka itse bongasin on Fancy Handy, jonka jotkut tuotteet ovat kuin suoraan Tony Molyn valikoimasta. Käykää vaikka vertaamassa Tony Molyn virallisilla sivuilla. Hämmentävää...




* Tony Moly Banan hand milk käsivoide

Ah, banaani tuoksussa on jotain ylitsepääsemättömän ihanaa ja siksipä tämän banaanilta tuoksuvan käsivoiteen paikka löytyi heti välittömästi omista suosikeista. Tuhdin voidemainen käsivoide on mahtava päiväkäytössä, sillä se imeytyy välittömästi jättäen jälkeen miedon banaanisen tuulahduksen. Voide kosteuttaa ja pehmentää kädet tehden niistä silkkisen pehmeät. Pidän kovasti ja kätevän kokoinen pieni pakkaus on huippu kätevä sujauttaa pieneenkin käsilaukkuun tai takin taskuun. Tämä käsivoide saa naapurisikin kateelliseksi.


* Tony Moly mini banana lip balm

Banaani sarjaan kuuluu myös söpö pieni huulivoide, jonka saa pakkauksen päässä olevasta narusta kätevästi kiinnitettyä vaikka avain-nippuun, jos tuntuu että huulirasvat on aina hukassa laukunpohjalla. Huulivoiteessa ei käsivoiteen tavoin ole mielestäni tuoksua lainkaan, mikä on harmi sillä mieto banaanin tuoksu olisi ollut ihana. Ymmärrän toki, että ehkäpä limakalvojen lähelle ei ole viisasta tuoksuja pistellä, joten ehkäpä hyvä näin. Huulivoide tekee huulien pinnalle kevyen öljymäisen kalvon, joka pitää huulet pehmeänä ja kosteutettuna. Pidän kovasti tästä voiteesta ja se onkin ollut kovalla käytöllä koko talven. Pieni pakkaus on yllättävän riittoisa, sillä tuotetta ei tarvitse kerralla paljon.





* Tony Moly Panda's Dream dual lip & cheek

Apua miten sympaattisia ja suloisia nämä pakkaukset todella ovat. Söpö kämmenelle mahtuva peilillinen poskipuna ja huulipaletti pelastaa tosipaikan tullen. Huonokin päivä muuttuu paremmaksi ja hymynkareet suupielissä on taattu, kun kaivat esiin oman pienen pandasi. Paletissa on kaksi voidemaista oranssiin taittavaa sävyä, joita voi käyttää joko poskipunana tai huulisävynä. Väriä voi ottaa pannusta joko sormella tai meikkisienellä. Sormet kannattaa kuitenkin pitää puhtaana, jottei bakteerit pääse voidemaisessa tuotteessa muhimaan.

Sävyt näyttää pannuissa ja swatcheissakin melko oransseilta, mutta poskille tuputeltuna sävy onkin kauniin persikkainen, raikas ja nuorekas. Pidin kovasti tästä tuotteen sävystä poskilla ja se myös pysyi hehkuvan upeana koko pitkän päivän. Ongelmana vain oli se, että beautyblenderillä tätä töpsötellessä meikkipohja lähti poskilta rullaamaan vaikka mitä tein. Sama tapahtui huolimatta levitinkö punan ennen vain jälkeen puuterin. Kauempaa katsottuna tämä probleema ei näkynyt, mutta aivan lähietäisyydeltä katsottuna meikkipohja oli pilalla ja kamalan näköinen. Pitänee vielä harjoitella, mutta jos jollain on tämän levittämiseen kikka kolmonen niin paljasta ihmeessä! Huulilla sävyt eivät olleet niin imartelevia kuin poskilla, mutta toimivat myös sillä tavoin käytettynä.




Tony Moly Petite bunny gloss bar

Olen aivan ihastunut näihin Petite bunny gloss bar puikkoimaisiin sävyttäviin huulivoiteisiin. Puikkoja on useassa eri sävyssä ja niiden päätä koristaa aina eri ilmainen pupu (vai mikä lie eläin). Huulipuikko on kieritettävä, mikä helpottaa sen käyttöä. Nämä puikot on super kosteuttavia ja menevät todellakin huulivoiteen asemasta antaen huulille myös kauniin sävyn. Sävy ei ole liian voimakas, mutta se on kerrostettavissa. Puikko myös sulaa huulille lämmöstä, joten tuotetta ei kannata kovasti painaa ihoa vasten. Sävy tarttuu ihan kevyellä hipaisullakin. 




Swatchit vasemmalla Petite bunny gloss bar ja oikealla Panda's dream dual lip&cheek paletti. Kuten kuvasta huomaa, sävyt näyttävät kovin oranssilta, mutta tosiasiassa kevyesti levitettynä ovat persikkaisia.





Tony Moly Panda's dream smudge out mascara volume

Olen useammasta blogista lukenut kehuja kyseisestä ripsiväristä ja vihdoin päätin ostaa sen myös itselle testiin. Enkä tullut pettymään. Kapeakärkinen ja pienehkö harja pystyy yllättävän hyvään lopputulokseen ja se nappaa väriä ihan niihin pienempiinkin ripsiin. Todella loistavaa! Kerrostamalla ripsistä saa näyttävät eikä massa paakkuunnu kerostettaessa. Ei sovelly harvaripsisille, mutta jos itseltä löytyy jo valmiiksi tuuheat ripset niin tällä mascaralla taikoo niihin näyttävyyttä parilla pyyhkäisyllä. Ripsiväri pysyy tosi hyvin ja mikä mahtavinta, se lähtee 38-asteisella vesipesulla. Ripsivärien poistaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa ja iltaisin ei tarvitse kärsiä mustista pandasilmistä. Vahva suositus.


Mikäli ihastuit Tony Molyn tuotteisiin, niin brändiä on Suomesta saatavilla mm. Lykolta*, Eleveniltä*, Sokokselta ja Stockmannilta. Tony Molyn suloiset tuotteet on myös mitä mainioin ystävänpäivälahja. Tuotteet on myös vieläpä varsin kohtuuhintaisia, joten nämä sopii vähän pienemmällekin budjetille.

Jos sulla on oma Tony Moly suosikkisi niin käy ilmiantamassa se kommenttiboksiin! Ottaisin mielelläni testiin myös muita brändin tuotteita 😍
10 kommenttia on "Korealaisen kosmetiikan meikkibundle ja ystävänpäivälahjaidea"
  1. Nämä tuotteet on niin suloisen ja ihanan näköiset ja kokeilisin tuotteita kyllä niin mieluusti :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on nuo banskutuotteet käytössä ja yövoide odottaa korkkaamista:)
    Nuo on suloisia ♥

    VastaaPoista
  3. Mun täytyy kyliä myöntää suhtautuvani varauksella näihin leikikkäisiin tuotepakkauksiin. Tulee sellanen assosiaatio, että ovat leikkimeikkejä, eivätkä ole laadukkaita.Pakkaukset näyttävät superhauskoilta, mutta en ole uskaltanut testata pettymyksen pelossa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm kiinnostava näkökulma, en olekaan ennen näin asiaa ajatellut. Mutta totta, jollekin voi tulla leikkisistä pakkauksista todella assosiaatio huonoihin tuotteisiin. Tony Molyn tuotteita on kuitenkin kehuttu paljon ja erityisesti tuo ripsivärikin on saanut paljon kehuja. Itse kyllä pidin jokaisesta tuotteesta, vaikka poskipuna ei ollutkaan ihan oma lemppari

      Poista
  4. TonyMolylla on kyllä niin hauskoja pakkauksia! Olen testaillut muutamia tuotteita ja suurin osa on myös vaikuttanut hyviltä :) Ainoastaan banaaniyönaamion kanssa on ollut vähän ongelmia. Alussa se vaikutti hyvältä, mutta muutaman käyttökerran jälkeen huomasin ihoni alkavan punoittaa siitä :/ Testailin muutaman kerran eri tuotteiden kanssa ja yksinään ja joka kerta sama juttu.

    Mulla oli myös tuo ripsiväri ja se oli kyllä hyvä :) Ei sillä mitään megaripsiä saanut, mutta arkeen hyvä :) Ja poskipuna löytyy siinä pinkissä sävyssä. Itse töpötän sitä poskille aina vain sormilla ja olen sen todennut olevan paras tapa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, olikohan siinä jotain allergisoivaa sitten!? Banaani käsivoiteesta en ole saanut vastaavaa ärsytystä. En ehkä uskalla naamiota tuon perusteella kokeilla, koska mulla on niin herkkä iho itsellä.

      Megaripsiä ei saa, se on totta, mutta kerrostamalla arkikäyttöön erittäin hyvä ja pysyvyys on tässä tosi hyvä. ei karise tai värjää silmänalusia mustaksi.

      Poista
  5. On kyllä niin söpöjä pakkauksia! Mä olen ainoastaan lukenut näistä muiden blogeista, itse en ole testannut. Jotenkin koen, ettei välttämättä ole niin "mun tyyppisiä" tuotteita, mutta mielenkiintoista olis nähdä, muuttuisko mieli johonkin suuntaan, jos oikeasti testaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaukset herättävät ihmisissä puolesta ja vastaan reaktioita. Ymmärrän sen oikein hyvin. Itse olen varmaan niin lapsellinen että kaikki tällainen hauska ja erikoinen vetoaa :D Suosittelen kyllä testaamaan ehdottomasti!

      Poista