tiistai 23. kesäkuuta 2020

Goodiebox kesäkuu 2020




Goodiebox on ilmestynyt viime vuoden syksystä asti ja tähän asti olen ollut jokaiseen boksiin enemmän kuin tyytyväinen. Goodiebox on tuonut Suomen kauneusboksi markkinoille sitä uutta tuulahdusta mielenkiintoisilla uusillä brändeillä ja laadukkaan oloisilla sisällöillä muutenkin. Tähän asti olen siis joka kuukausi odottanut boksin saapumista suurella uteliaisuudella, sillä boksit ovat olleet aivan erityisen laadukkaita verrattuna esimerkiksi vanhaan Betten aikakauteen. 

Nyt ensimmäisen kerran Goodieboxin tilaushistorian aikana sain kuitenkin pettyä ja kovasti. Boksin sisältö oli todella laimea ja ainoastaan yksi tuote oli varsinaisesti mun mieleen tämän kesäkuun boksin sisällöstä. Se on aika pieni prosentti kauneusboksista, jonka hinta on 25€. Onneksi näin harmittavia takaiskuja ei ole aikaisemmin ollut ja toivottavasti tämä jää laatuaan viimeiseksi näin huonoksi boksiksi. Kurkataas sitten sisältö perustelujen kera.




NAE delicatezza käsisaippua

Ideana ihana laittaa boksiin käsisaippua, varsinkin kun nyt korona aikana näitä pesunesteitä kuluu ihan ennen näkemättömällä tahdilla. NAE on myös brändinä ihan kiinnostava, koska se on luonnonkosmetiikkaa ja eco-sertifioitua. En kuitenkaan itse perusta hajusteettomista saippuoista millään tavalla ja kun vasta pari kuukautta sitten saimme brändin hajusteettoman suihkugeelin ja nyt hajusteettoman käsisaippuan niin huumori meinasi omalla kohdallani ainakin loppua. Voisiko tylsempää tuotetta olla?
arvo: 4,99€




Anwen Eco hairbrush

Goodieboxin mukana tulee melko usein myös hiustuotteita ja mielelläni kyllä ottaisin niitä shampoita ja muita hiushoitoaineita. Näistä harjoista ja muisat hiushärpäkkeistä en jaksa innostua yhtään. Tämä biohajoava harja on ideana hauska ja käytännöllinenkin, mutta itsellä ei ole tälle mitään käyttöä. Paksu ja takkuinen hiuspehkoni ei tulisi selviämään tällaisen pehmeän taipuvaisen harjan kanssa mitenkään. Tangle teezer hoitanee mulla hiukset vielä täst edeskin päin.
arvo: 15€




Karmameju Sun/body lotion

Kesällä kuluu aurinkosuojavoiteita, joten tämä tuote oli varsin ajankohtainen. Suojakerroin tosin on melko matala, vain SPF 15 joten tämän kanssa ei ihan keskipäivän porottavassa auringossa kannata pitkään oleilla. Tämä fysikaalinen aurinkosuojavoide kosteuttaa ihoa ja siinä on raikas sitruksinen ja laventelinen tuoksu. Tästä tuotteesta pidin, mutta 30ml pakkauksesta ei kovin monta käyttökertaa riitä, jos tällä mieliin koko vartalonsa rasvailla.




Figs & Rouge wonder love charm elixir

Tämä tuote aiheutti ylivoimaisesti isoimman pettymyksen. Ei sillä, tuotteessa itsessään ei ole mitään vikaa, mutta sama tuote oli myös Goodieboxin vegaanisessa limited edition boksissa. Olo on lähinnä huijattu. Jos olen ostanut erikseen limited edition boksin, en todellakaan halua saada samoja tuotteita myös normaali bokseissa. Tästä jäi todella huono fiilis ja tästä lähtien mietin kyllä erityisen tarkasti haluanko näitä limited edition bokseja ostella, jos samat tuotteet pakataan myöhemmin myös normi bokseihin. Tuote itsessään on siis kasvoille hehkua tuova eliksiiri, joka sisältää myös monia vitamiineja. Se jättää iholle kauniin kimalteisen kuullon.
arvo: 38€




Sandstone Raincoat waterproof mascara

Tämä oli boksin ainoa minua erityisesti kiinnostava tuote. Vedenkestäville ripsiväreille on aina tarvetta ja tämä allergiatestattu ripsiväri sopii myös herkille silmille. Otan testiin ehdottomasti ja katsotaan miten vedenkestävä tämä on.
arvo: 21€




Kokonaisuutena boksi olisi ollut ihan ok, mikäli myös tuo boksin arvokkain tuote eli kasvoeliksiiri olisi jäänyt käyttööni. Nyt kuitenkin sain saman tuotteen uudelleen jo toistamiseen, joten boksista jäi käteen ainoastaan ripsiväri ja matkakokoinen aurinkosuojavoide. Hyvin laiha sisältö siis tässä kuussa. Harmittaa kovasti. Toivottavasti tämä ei tule Goodieboxilla tavaksi, että näitä limited edition tuotteita laitetaan myös ihan normaaleihin kuukausibokseihin.

Toiseksi ihmettelin kovasti, miksi joka kuukausi boksissa on pahvinen tuotekorttia muistuttava mainoslappunen, jossa lukee ainoastaan boksin teema. Jos kerran paperia halutaan säästää ja siirtyä kokonaan sähköiseen tuotekorttiin, niin minusta olisi paikallaan jättää myös nämä mainokset pois laatikosta. Muussa tapauksessa se tuotekortti olisi kätevä ja kiva saada ihan paperisena takaisin boksiin...

Oliko sisältö sinusta toimiva kokonaisuus?
4 kommenttia on "Goodiebox kesäkuu 2020"
  1. Mä ihmettelen myös sitä pahvista lappua bokseissa, kun miksei samaan syssyyn sitten voida laittaa tuotekorttia bokseihin mukaan? Mäkin käsitin sen niin, että Goodieboxilla halutaan minimoida turhan paperin/pahvin määrää, mutta ilmeisesti syy ei sitten olekaan se :D Lisäksi tän kuun boksin kohdalla oli sitä ongelmaa, että porukka sai boksinsa jo ennen kuin pääsi tuotekorttia netistä katsomaan.

    Toi oli tosi kurja veto laittaa sama tuote limited edition boksiin ja tähän tavalliseen. Olisin ton ymmärtänyt, jos boksien ilmestymisessä olisi ollut väliä vaikkapa vuoden verran, mutta nyt tuntuu vaan tosi tökeröltä.. Tää oli ensimmäinen boksi mullekin, johon olin pettynyt. Toivottavasti jatkossa on taas parempia bokseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta sanoa. En käsitä mikä idea tuolla lappusella on. Ja mulla kävi myös samaten eli boksi saapui ennen kuin tuotekortti oli edes luettavissa. Ei tämä sähköisyys nyt selvästi oikein pelitä halutulla tavalla.

      Ja joo sepä se, en ymmärrä miksi näin lyhyellä aikavälillä pistettiin sama tuote normi boksiin. Ja kun se vielä oli tuon koko boksin arvokkain tuote. Toivon että monelle ei ole käynyt samalla tavalla.

      Poista
  2. Mulla on paksu, vyötärölle ulottuva ja hurjasti takkuuntuvat tukka. Kokeilin tota harjaa kuivaan tukkaan ja se on tosi ihana käyttää. Märkään tukkaan se ei mulla oikein toimi, kun tukka on karmeessa takussa. Tykkään siis harjasta, kun se vähän hieroo päätä samalla. Anna siis harjalle mahdollisuus.
    Inhoa noita Naen tuotteita, enkä haluaisi niitä yhtäkään ja nyt jo kaks tullut vähän ajan sisään �� muut tuotteet ovat kiinnostavia kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Sisältö on outo, mun mielestä tuo harja tosi outo, hieroo päänahkaa kyllä kun kokeilin äitin, mutta silti iloinen ettei ole nyt tilausta sisällä niinsanotusti :)

    VastaaPoista