lauantai 20. maaliskuuta 2021

Palettihaaste helmikuu 2021

 * merkityt tuotteet saatu, sisältää mainoslinkkejä



Tajusin tuossa yksi päivä, että helmikuun palettihaasteen paletit on vielä täällä blogissa läpikäymättä. Nyt korjataan asia, sillä helmikuun paletit osui joka tavalla kyllä aika nappiin ja testissä oli huikea neljän kopla. Kaikki testissä olleet paletit oli minulle itse asiassa verrattain uusia, sillä ne on tulleet kokoelmiini viimeisen kolmen kuukauden aikana. Siksi olikin ihan super kiva saada ne heti tehokäytölle haasten kautta. 

Seuraavaksi taas lyhyet esittelyt paleteista. Huomasin myös, että meikkikuvia oli kameran rullaan tallentunut aivan älyttömän vähän. Helmikuussa aloitin uuden työn, joka verotti voimia ja iltaisin (vaikka meikit naamassa olikin) ei huvittanut yhtään alkaa räpsimään pärstäkuvia kasvot nuutuneina. Niinpä olenkin ottanut kaikista paleteista teille swatchit ja toki pari meikkikuvaakin sieltä silti löytyy. Mielelläni kuulisin myös ajatuksia, jos paletit on teille tuttuja tai olette merkeiltä muita tuotteita testanneet.





Olin kuolannut näitä Makethemakein upeita kasvopaletteja muiden vaikuttajien instagram tileillä ja Skincityn verkkokaupassa. Joulun alla Skincity yllätti mut pienellä pr-paketilla, josta yllättäen löytyi tämä kuolaamani bronzer paletti. Paletti on näppärän kokoinen, sillä se on kooltaan pieni, mutta pannut sisällä on silti ihan valtavat! Tuossa on ihan tavattoman miellyttävä pyöräyttää isompaakin sivellintä, ilman että sivellin nappaisi vahingossa naapuripannusta väriä matkaan.

Paletista löytyy mattainen ja shimmerinen bronzer sekä aivan sairaan kaunis kirkas shampanjanhohtoinen highlighter. Paletti hivelee kyllä myös esteettisesti silmääni, sillä jotenkin tykkään tosi paljon noiden pannujen muodoista, koosta ja ulkonäöstä. Puuteriset tuotteet sulavat ihoon ja ovat koostumukseltaan todella samettisia. Niitä on helppo häivytellä ja etenkin tuo highlighter sulautuu saumattomasti meikkiin niin, että kuulto näyttää tulevan ihosta itsestään, ei meikkituotteesta. 

Paletin haasteeksi koin sen, että sävy deep oli omalle iholle liian tumma. Paletista on saatavilla myös light versio, joka olisi varmasti ollut sävyiltään mulle paljon parempi. Nyt nimittäin nuo aurinkopuuterit jäi turhan tummiksi iholla ja erottuivat varsinkin näin talven kalventavilla kasvoilla hiukan irrallisina laikkuina, vaikka ne olosuhteisiin nähden saikin siis hyvin häivyteltyä. Suosittelen siis vaaleaihoiselle tuota light versiota ja kesän päivettämälle iholle voisi tuo tummempikin sävyltään sopia. Näitä paletteja on muuten saatavilla myös poskipunaversioina, joka on mun seuraava kuolauksen kohde. Sävyt niissä nimittäin näytti aivan super herkullisilta!

arvio: 3/5 (koska sävy ei osunut nappiin)
* saatu Skincity







Olen aina ollut sitä mieltä, että BH Cosmetics on todella hyvä brändi edullisille ja laadukkaille meikki hauleille. Omistan brändiltä useamman paletin ja koskaan ei ollut mitään moitteita mistään. Koostumukset on hyviä, pigmentti loistavaa ja palettien leikkisä ulkoasut iskee ainakin minuun. Ostin itselle Beautybayn aleista joulun jälkeen tämän söpön poskipunapaletin, josta tulee mieleen konvehdit, muffinit tai muut herkut. Paletti on kerrassaan upea ja näppärän kokoinen, vaikka tässäkin pannut on reilut.

Sävyt tässä paletissa on ihan täys kymppi! Tykkään itse valtavasti persikkaisista poskipunista ja tässä näitä löytyy. Värit häivyttyvät hyvin ja pigmenttiäkin on ihan olan takaa. Tuon kaikkein tummimman sävyn kanssa saa oikeasti ihan himmailla ettei tule liian kirkuvat posket. Tykkään siitä, ettei koostumus ole kuivan karisevaa ja sävyä pystyy vielä ihollakin työstämään. Se on minusta tosi tärkeä ominaisuus varsinkin aurinkopuutereissa ja poskipunissa, jossa se sävy nimenomaan täytyy kunnolla ihoon häivyttää.

Paletista mulla ei ole mitään huonoa sanottavaa. Tämä on ihana! Ja sarjassa on useita eri sävyisiä komboja myynnissä. Yksi täysin aurinkopuutereihin omistautunut tryffle palettikin löytyy. Eikä tämä ole hinnallakaan pilattu. Kannattaa kurkata Beautybaylta*.

Arvio: 5/5







Sigma on merkki, joka tunnetaan ykkösluokan siveltimistä. Harvemmin kuitenkaan puhutaan Sigman meikeistä ja päätin ottaa selvää, mihin brändin luomivärit taipuu, jos kerran siveltimet on niin legendaarisia. Sain yhteistyön puitteissa Oletkaunis.fi verkkokaupalta testiin tämän mykistävän kauniin kuuden sävyn paletin  Sigmalta ja ihan ensiksi pakko hehkuttaa jo tuota paletin ulkonäköä. Kunnolla glitterinen kansi oli tällaiselle glitteriharakalle heti kunnon wow. Ulkokuori on laadukas, koska siitä ei irtoa mitään glitteriä vaikka kuinka hinkaa eli ei tarvitse pelätä, että koko meikkipiste olisi glitterin peitossa. Paketti sisälsi muuten myös aivan ihanan ruusukullan värisen Sigman luomivärisiveltimen, jonka otin sivellinkokoelmaani onnesta tursuten. Osoittautui muuten maineensa arvoiseksi siveltimeksi se!

Paletista tekee ihan mahtavan se, että sävyt ovat jokaiseen tilanteeseen sopivia. Vaikka äkkiseltään näyttää, että onpas siinä harmoninen paletti, niin kyllä tästä ruutia lähtee ja meikkiin saa variaatiotakin. Kahden mattaruskean (tumma ja vaalea) avulla saa meikkii perus häivytykset, varjot ja rajat. Helmet on kuitenkin ehdottomasti paletin shimmerit ja metalliset sävyt. Niitä löytyy neljä kappaletta ja väriskaala on vaaleasta tummaan upean kullan, ruusukullan ja kuparin sävyissä. Pigmenttiä lähtee ihan jokaisesta ja luomillä näitä on helppo myös häivyttää. Koska ovat niin pigmenttisiä, ei montaa kertaa tarvi levittää, joten tällä on nopea meikata. Ja lopputulos on äärimmäisen kaunis!

Arvio: 5/5
* saatu Oletkaunis.fi










BBIA final shadow palette Trotstar ~ 26€

Ja sitten oma suosikkini jo monen kuukauden ajalta. Minua somessa seuraavat eivät ole voineet välttyä näkemästä ja kuulemasta tätä Trotstar palettia. Olen tehnyt instan puolella tällä meikkejä tutoriaalivideoilla, olen hehkuttanut tätä omassa fiidissa ja storyissä ja pääsipä paletti myös täällä blogissa esille joulukuun kosmetiikkasuosikeissa. En tiedä miten tästä kertoisin. Paletti näyttää nimittäin näin kuvassa aivan tuiki tavalliselta. Haaleita mattasävyjä ja perinteisiä glittersävyjä. Mutta, tämö ei ole tavallinen paletti! Tästä kuoriutuu oikea palettien tuhkimo, kun sävyt siirtää pannusta iholle.

Alla olevassa kuvassa näette paletin glittersävyjen swatchit. Ne on tavattoman kauniit ja aivan erityislaatuiset. Tuo kirkas shimmeri sisältää jopa tuollaisia isompi glitterhippuja, jotka saa silmät oikeasti sädehtimään. Kuvissa näyttää, kuin tähdet kimmeltäisivät iholla. Kolmas glittersävy on iholla jännä, sillä valon osuessa siihen se säteilee useassa eri sävyssä. Koostumukseltaan nämä glitterit ovat kuin silkkiä. Ne on niin pehmeitä, että sormi uppoaa pannuun ja nappi taipuu paletin alla, mutta silti, silti nämä ei karise iholle yhtään! Miten tällainen kermakoostumus onkin saatu aikaan? 

Myös paletin mattasävyt on ihan vertaansa vailla. Ne levittyvät hyvin ja ovat iholla todella upean sävyisiä. Sävyistä saa niin halutessaan iholle hailakat tai väriä kerrostamalla myös oikein pigmenttiset ja tummat. Pigmenttiä ei siis puutu, mutta sävyjen rakenne on sellainen, että kerrostamalla sävyn intensiivisyys kohenee vaikkakin iholla jo yksi levityskerta näyttää todella hyvältä. Paletti onkin kuin kameleontti. Se taipuu hempeää meikkiin, arkimeikkiin, full glam glittermeikkiin ja mihin sitä nyt keksitkään soveltaa. Ja kompaktin kokonsa ansiosta tuo on näppärä kulkemaan mukana meikkipussissa. Samaan sarjaan kuuluu muitakin BBIA paletteja, mutta tämä on ehdottomasti kyllä oma lempparini. Kohta alkaa jo pannut tulla näkyviin noista glittereistä.

Arvio: 5/5!!
* saatu BBIA maahantuoja
Myynnissä: Nobe*, yeppo, Bearel* ja Kokoskin






Mikä olisi sun suosikkipaletti tästä nelikosta?
10 kommenttia on "Palettihaaste helmikuu 2021"
  1. Hienoja kaikki! En osaa sanoa mieluisinta, ehkä tuo BH Cosmeticsin poskipunapaletti kun näyttää niin söpöltä :D mulla on kerran ollut Sigman luomiväripaletti ja se oli kyllä huono, värit ikäänkuin katosivat luomelta päivän mittaan ja se oli outoa, kun ei minkään muun paletin kanssa ole käynyt niin. En ole sitten enempää merkkiin tutustunut, siveltimiä joskus kokeillut ja ne oli hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh ihan tosi, en olisi oman Sigma paletin perusteella kyllä uskonut että laatu olisi noin kehnoa. Tässä omassa paletissa nimittäin oli kyllä pigmentti ja kaikki kohdillaan! Siveltimistä olen kuullut paljon hyvää itsekin :)

      Poista
  2. Tykkään tuosta Sigman paletista. Ihanat sävyt😍👌

    VastaaPoista
  3. Mulla on samasta sarjasta kaksi poskipunapalettia. Sävyt on aivan ihania, mutta paletit haisee niin voimakkaasti halvalta hajuvedeltä yms., etten pysty käyttämään niitä.. punaamisen jälkeen haju jää leijailemaan useiksi tunneiksi.. Olen koittanut "tuulettaa" punia ulkona ja laittaa ne kahvinpurujen kanssa suljettuun muovipussiin, mutta mikään ei auta hajuun :D Tämä siis varoituksena muille tuoksuherkille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhutko nyt BH cosmeticsin paletista? Oma palettini ei nimittäin tuoksu yhtään millekään. Mahtaako olla samasta tuotteesta kyse?

      Poista
  4. Noi BBIA:n paletit on upeita<3 Mulla ei siis itsellä ole niitä, mutta aina kuolaan niitä, kun joku esittelee blogissa tai Instassa omia palettejaan :D Myös toi BH Cosmeticsin poskipunapaletti näyttää kauniilta! Mä oon myös ollut tosi tyytyväinen heidän tuotteisiin ja hinta-laatusuhde on noissa aina mun mielestä enemmän kuin kohdillaan :) Tossa Sigman paletissa on tosi nätit perussävyt ja jos laatu on yhtään samaa kuin Sigman siveltimissä, niin varmasti tykkäisin tosta itsekin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BBIAn paletteja on kyllä kehuttu tosi paljon somessa, olen itsekin huomannut. Mutta en yhtään ihmettele, koska siinä on laatu kyllä kohdillaan! <3

      Poista
  5. Tuo bronzer paletti näyttää kyllä aivan ihanalta! Jotenkin kun ne on vielä noin kolmiulotteisesti esillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mulla tuli tuosta kolmiulotteisuudesta ihan samat fiilikset! Musta se teki tuosta paletista juuri aivan upean <3

      Poista