tiistai 27. huhtikuuta 2021

Hampaiden valkaisuoperaatio osa 1

 * kaupallinen yhteistyö SmileSpa

Smilespa Tampere


Mikä mun hampaissa on vikana?

Valkoiset hampaat ja säteilevä hymy. Ne on asioita, joista monet salaa haaveilevat. Varsinkin Hollywood leffatähtien ja somemallien kuvankauniit hymyt on saaneet hampaiden valkaisun yleistymään entisestään. 

Hymy on ihmiselle niin luonnollinen asia. Siihen liittyy kuitenkin myös paljon häpeää ja itsetunto-ongelmia. Itse olen saanut olla sikäli onnellisessa asemassa, että minut on siunattu melko suoralla hammasrivillä. Elämäni aikana on ollut ihan vain pari reikää, joita on tarvinnut operoida, joten pienellä vaivalla on päästy senkin suhteen. Olen vaalinut ja hoitanut hampaitani parhaani mukaan. Silti en ole hampaisiini täysin tyytyväinen.

Mun hampaissa ongelma on nimittäin hampaiden pigmenttivirheet, jotka ovat todennäköisesti synnynnäisiä. Osassa hampaissa (juuri ne kaikkein etumaiset) on aivan ylivalkoiset laikut, jotka peitin paikkamuoveilla jo ihan lapsena. Silloin kuitenkin jäin salaa miettimään, että oispa hienoa, jos olisi oikeasti noin valkoiset hampaat. Eihän mun hampaat keltaiset ole, mutta luonnollinen hampaiden väri on kellertävään taittava luonnonvalkoinen. Turha siis haaveilla synnynnäisestä pepsodent-hymystä.

Toiseksi mulle tulee takahampaisiin aina mustaa värjäymää, jota joudutaan sitten suuhygienistillä putsailemaan pois. Värjäymän pinta on karheaa, mikä kerääkin helposti bakteereja ja aiheuttaa ientulehdusta. Haitta ei siis ole vain kosmettinen. Kunnallisella ei kustannussyistä ja aikapaineesta johtuen yksittäiseen asiakkaaseen (etenkään kosmeettisissa asioissa) käytetä yhtään enempää aikaa kuin on välttämätöntä. Niinpä mulle on aina jäänyt niitä värjäymiä hampaisiin silti puhdistuksesta huolimatta. Harvoin sitä niin leveästi kuitenkaan hymyilee, että ne mustat värjäymät näkyisivät ulospäin, mutta kyllä leveästi suu ammollaan nauraessa ne ikävästi sieltä paistaa. Se on tehnyt olon aina vähän turhan itsetietoiseksi ja tunnen siitä kyllä myös häpeää.


Suuhygienisti tampere


Tuumasta toimeen - askel lähempänä valkoista hymyä

No mepä pistettiin Tampereella SmileSpan kanssa tohinaksi. Päätin, että nyt on aika ottaa se kauan haaveilemani oikeasti valkoinen hymy. Kävin ensin ilmaisessa hampaiden valkaisukonsultaatiossa, missä mun hampaiden alkutilaa vähän kartoitettiin ja todettiin, että perusteellinen puhdistus on tehtävä. Tämä ihan siitä syystä, että hammaskivi ja plakki hampaiden pinnalla tekee valkaisun lopputuloksesta laikukkaan. Lisäksi SmileSpassa kannustetaan ja kiinnitetään huomiota suun kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, joten puhdistuksesta huolehtiminen on tietysti tärkeä osa prosessia. Siksi hampaat täytyy olla puhdistettu kunnolla muutamaa viikkoa ennen itse valkaisua. Ja rehellisesti sanottuna viime kerrasta suuhygienistilläkin oli jo reippaasti aikaa.




Seuraavalla viikolla istuinkin mukavasti Smilespan tuolissa Tampereen Ratinassa ja ihastelin eteeni aukeavaa koskinäkymää. Näin upeissa puitteissa en kyllä ikinä ole ollut hammashoidossa. Pakko muuten kehua aivan super ihanasta ja ystävällisestä palvelusta. Myös hammaslääkäripelkoiset tuntee täällä olonsa tervetulleeksi ja rennoksi. Smilespa ottaa vakavasti asiakkaiden hammaslääkäripelot ja siksi kaikki toimenpiteet selitetään juurta jaksaen ennen toimenpidettä ja sen aikana. Alati hymyilevät hoitajat saavat olon heti kotoisaksi, ja tuoliin istuttua voikin sulkea silmät ja kuvitella itsensä vaikka aurinkoiselle rannalle.

SmileSpa on yksityinen hammaskauneushoitola ja heiltä saa valkaisuhoitojen lisäksi myös ihan perinteiset suuhygienistipalvelut. Valkaisua silmällä pitäen lähdettiinkin sitten poistamaan hammaskivet, värjäymät ja plakit hampaiden pinnoilta.





Apua, onko mulla pinkit hampaat?

Päätettiin alkututkimuksen jälkeen, että mulle tehdään plakkivärjäys, joka paljastaa missä kaikkialla hampaiden pinnoilla plakkia on. Värjäyksellä plakki muuttuu hampaan pinnalla pinkin väriseksi ja osoittee sen, miten paljon niissä oikeasti epäpuhtauksia muhiikaan vaikka ulospäin hammas näyttäisikin puhtaalta. Olin rehellisesti sanottuna aika järkyttynyt tuloksesta. Siellähän sitä oli ja vaikka kuinka paljon.

Mähän harjaan hampaat säännöllisesti 2 kertaa päivässä sähköhammasharjalla ja syön purkkaa joka aterian jälkeen, joskus ihan muutenkin vaan. Hammaslangan käytössä toki olisi petrattavaa. Päällisin puolin luulin kuitenkin, että mulla olisi asiat melko hyvin. Vaan eipä ollut. Hammaskiveä oli kertynyt ikeniin niin paljon, että se oli saanut aikaan ientulehduksen. Onneksi vain pinnallisen sellaisen, koska syvälle etenevä tulehdus voi olla jopa koko keholle vaarallinen (aiheuttaen yleissairauksia kuten sydän- ja verisuonitauteja) sekä saada aikaan paljon harmia hampaiden kiinnityskudoksissa, mikä voi lopulta johtaa hampaan irtoamiseen.




Plakkivärjäyksen jälkeen mulle tehtiin kunnon soodapuhdistus (kutsutaan myös jauhepuhdistukseksi), jossa hampaisiin kohdistetaan kovalla paineella painepesurimainen jauhe-vesisuihku. Jauhe pääsee kovan paineen ansiosta myös hampaiden väleihin ja puhdistaa hampaiden pinnat todella tehokkaasti. Ennen hoidon aloittamista sain itse vielä valita jauheen maun ja valitsin makean persikan. Soodapuhdistus on täysin kivuton menettely, mutta sen tehokkuus on aivan omaa luokkaansa. Verratkaa vaikka ylhäällä ja alhaalla olevaa kuvaa keskenään. Ylhäällä takahampaissa näkyy tuota mustaa värjäymään, jota ei aikaisemmilla syyhygienisti käynneillä julkisella puolella olla kokonaan edes saatu pois. Alhaalla kuva välittömästi soodapuhdistuksen jälkeen (en ole käsitellyt kuvaa mitenkään) ja kaikki värjäymät on tiessä. Hampaiden pinta näyttää myös välittömästi kirkkaammalta. Pakko myös kehua, miten ihanan sileältä hampaat puhdistuksen jälkeen tuntuivat. Kielellä liu'utellessa hampaiden pinta oli kuin lasia, Harvoin sellaista pääsee kokemaan!





Annetaan kuvan puhua puolestaan! Tarviiko tähän enää edes mitään valkaisua, kun kertaheitolla hymy vaaleni puhdistuksen myötä 😂 Lisäksi sain tosi hyvät jatkohoito-ohjeet ja kädestä pitäen neuvot, miten hampaat pitää sillä sähköharjalla pestä. Ja noh myönnettäköön, että tekniikka ei ihan ollut minulla hallussa. Mutta nyt on! Ja tarttuipa mukaan vielä ikenien putsaukseen sopivat silikonitikut, joilla pidetään hammaskivi poissa ja treenaillaa vähän ikeniä. Näillä eväillä on kiva siirtyä kotihoitoon ja toivoa, että hammaskivi ja ientulehdus pysyy poissa.

Seuraavaksi olisikin sitten vuorossa se oikea hampaiden valkaisu. Siitä kuulette vähän myöhemmin lisää.





Nyt haluan antaa vielä rehellisen suosituksen Smilespan henkilökunnasta ja hoidoista. Mulle jäi erittäin tyytyväinen fiilis hoidon jälkeen ja pohdin vallan, että vaihdan kunnalliset suuhygienistipalvelut Smilespalle, koska lopputulos oli ihan priimaa. Ja itse ainakin arvostan nappiin mennyttä asiakaspalvelukokemusta, jolle en voi antaa kuin täydet pisteet. Smilespan kotisivuille pääset tästä.


Kerrohan onko sulla kokemusta hampaiden valkaisusta tai soodapuhdistuksesta?
5 kommenttia on "Hampaiden valkaisuoperaatio osa 1"
  1. Yksityinen hammaslääkäri ei koronan vuoksi suostunut tekemään soodapuhdistusta sillä aerosolit jäävät niin pitkäksi aikaa huoneeseen leijumaan ettei se olisi turvallista seuraavaa asiakasta ajatellen, joten tosi outoa että sinä sait sellaisen :) Myöskään mikään muu pk-seudun hammaslääkäri ei tee niitä tällä hetkellä/kokonaan poistettu palvelu hinnastoista kun tätä aikanaan selailin. Soodaputsi on kuitenkin just se millä ajattelin sitten ylläpitää omaa valkaisua toivottavasti vuoden päästä kun kelailin käydä seuraavan kerran hoidoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SmileSpa tekee soodapuhdistuksen heti ensimmäisenä toimenpiteenä, jolloin pitkän hoidon aikana aerosolit ehtivät laskeutua. Huoneet tuuletetaan asiakkaiden välillä huolellisesti ja asiakkaiden vaihtoon jätetään reilusti aikaa, jotta taataan turvallisuus ja paikat ehditään kunnolla desinfioida ennen seuraavaa asiakasta. Hyvin huolella siellä asiat hoidettiin ja omankin lähes 1,5 tuntia kestävän hoidon aikana ehti varmasti nuo hiukkaset laskeutua moneen kertaan.
      Ehdottoman tehokas hoitomuoto kyllä. Harmillisesti ei vielä niin tunnettu, mutta itse haluan jatkossa aina soodaputsauksen :)

      Poista
  2. Kiinnostaa tosi paljon kun itselläkin on etuhampaissa niitä valkoisia laikkuja, kerrothan sitten kuinka paljon tuo operaatio kustansi, jospa itsekin uskaltautusin sitten käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron totta kai! Varmasti instan puolelle päivittelen myös storyihin kuulumisia, joten kannattaa ottaa kanava haltuun ;)
      Hoitohan on yksilöllinen ja siihen vaikuttaa hampaiden kunto ja rakenne. Mutta toivotaan että saadaan tulosta näkyviin :D

      Poista
  3. Hammassärky on todella paha. Se on paha tietysti kivun takia, mutta myös siksi ettei voi syödä mitään.. Käyn huomenna hammaslääkärillä ja otan särkylääkkeitä siihen asti. Siksi on tärkeää puhdistaa hampaat.
    https://torinhammas.fi/

    VastaaPoista